Lisää metsäviljelmiä kaivataan

Koivu kasvaa turvesuon pohjalla,
Piipsanneva, Haapavesi.

Nyt kun metsäteollisuus, sijoittajat ja konsultit suunnittelevat uusia biotuotteen tehtaita ainakin Äänekoskelle, Kuopioon, Kajaaniin, Kemiin ja Kemijärvelle, puun riittävyys on alkanut puhuttaa.

Puhe ei johdu puun määrästä tai kasvusta metsissämme. Tämän osoittavat Luonnonvarakeskuksen metsälaskennat.

Metsämme siirtyivät alituotannosta ylituotannon tilaan 1950- ja 1960 –lukujen vaihteessa. Silloin sekä kasvu että poistuma olivat keskimäärin 53 miljoonaa kuutiota vuodessa. Jo yli puoli vuosisataa metsiemme hakkuut ovat olleet kasvun alapuolella. 2010-luvun alkupuolella metsämme kasvoivat 106 ja niistä poistui keskimäärin 76 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Puhe puun pulasta johtuu siitä, että yhä suurempi osa tavallisia keskikoon perhetiloja on muuttunut taannoisista metsän kasvatustiloista tämän päivän metsän omistustiloiksi. Samoin kuin pitkän aikavälin osakesäästäjä on haluton myymään osakkeitaan pörssille, metsän omistustila on usein haluton myymään puutaan teollisuudelle. Metsälaskenta kertoo että noin kolmannes kaikista perhemetsistä on nyt sellaisia, joissa ei ole hakattu 30 vuoteen mitään.

Teollisuuden nykyhuoli puusta on syvä, mutta se ei ole uusi. Sotien jälkeen, kun olimme metsän aidossa alituotannossa, sellun raaka-aine alkoi puhuttaa.

Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta nopeakasvuisen sellupajun pistokkaita. Sarvas istutti ne Luonnonvarakeskuksen maille Uudenmaan Ruotsinkylään ja Lapinjärvelle. Uuden tyyppisten metsäviljelmien koekasvatus kesti parikymmentä vuotta.

Puun riittävyys huoletti 1960-luvulla yhä enemmän. Tämä oli yksi peruste, kun metsäteollisuus siirsi painopistettään kemiallisen sellun keitosta puun mekaaniseen kuumahiertämiseen, ja siitä edelleen sanomalehtipaperiin.

Kun pyöreää puuta kului 5,5 kuutiota tonniin kemiallista massaa, mekaanisen massan tonniin kului vain 2,6 kuutiota. Tehdään siis vähemmästä puusta enemmän paperia, hiertämällä, teollisuus sanoi. Energian kulutus oli tämän valinnan hinta.

Metsäteollisuuden kannattavuus notkahti 1970-luvun lopussa öljykriisien seurauksena. Huoli puun riittävyydestä siirtyi taka-alalle, mutta tilalle tuli huoli energiasta. Metsäviljelmiä tarjottiin energiametsiksi.

Nykyinen puuvarojen riittää – eipäs riitä väittely muistuttaa aikaisempien vuosikymmenten metsäkohuja. Tutkimuksella on ollut tapana vastata kohuihin kehittämällä uutta metsänviljelyä. Esimerkki sellaisesta on lehtipuiden lyhytkiertoviljely turvesuon jättömaalla. Suopohjat ovat uusin maavaramme. Niitä on jo vapautunut 40000 hehtaaria ja jatkossa niitä vapautuu 2500 hehtaaria vuodessa.

Kun jättösuon lannoittaa hakevoimalasta saatavalla puun tuhkalla, tiheä hieskoivun vesakko valtaa sarat itsestään. Satoisammaksi jalostetun hieskoivun siementä voi myös kylvää. Hieskoivikko kasvatetaan kahdenkymmenen vuoden kiertoajalla biotalouden hakkeeksi. Jos haketta haluaa tuottaa alle kymmenen vuoden kierrolla, suopohjalle voi viljellä jalostettua hakepajua.

Metsäteollisuus tarvitsee tuekseen 2010-luvun metsäviljelmiä. Metsän omistustilojen puun varaan teollisuus ei voi perustua.

Vaikka puuta kasvaa mittausten mukaan nyt maassamme enemmän kuin ainakaan sataan vuoteen, myyntipuuta kannattaa viljellä metsän kasvatustiloille lisää. Lisäpuuta tarvitaan myös, koska vanhojen metsien suojelun tarve vähentää luontaisesti syntyneiden metsien hakkuita.

VELI POHJONEN

Ylä-Kainuu. Mielipide. 22.3.2016