Kuivuus, eroosio, aavikoituminen sekä niitä seuraava maaltapako ja nälänhätä ovat leimanneet itäisen Afrikan vuoristovaltiosta viime aikoina kantautuneita uutisia. Hädän tunnusmerkkejä on myös metsien häviäminen, joka on saavuttanut Etiopiassakin sellaisen vauhdin, että maa oli liitettävä mukaan alun perin keskisen ja läntisen Afrikan läpi kulkevaan Sahelin vyöhykkeeseen – alueeseen jossa kasvillisuuden kadon ja aavikoitumisen pelätään johtavan pysyvään nälänhätään.
Etiopian aikakirjat kertovat, että maa oli vielä sata vuotta sitten metsien peitossa. Metsien häviämiseen etiopialaiset eivät osanneet pitkään varautua, sillä he uskoivat ylänkömaan sademäärän – noin tuhat millimetriä vuodessa – riittävän metsien kasvuun ja uudistumiseen.
Metsien häviäminen alkoi kun kasvavan väestön (nyt heitä on jo 42 miljoonaa) ruokkiminen vaati lisää peltoa ja polttopuuta ja Afrikan suurin karja lisää laidunta. Metsiä hakattiin armotta. Liikahakkuu alkoi jo keisarivallan aikana, eikä se pysähtynyt vallankumouksen tultua kymmenen vuotta sitten.
Kun vuonna 1950 metsien osuus maa-alasta oli vielä 16 prosenttia, se oli pudonnut 1960-luvun puoliväliin mennessä 7 prosenttiin, ja edelleen seuraavan parinkymmenen vuoden aikana nykyiseen 2,7 prosenttiin.
Jäljellä olevista metsistäkin kuudennes on jo rappiotilassa: niin vajaapuustoisia että puuta on enää neljännes luonnontilaisen, Etiopian alkuperäisen metsän puustosta.
Akaasiat miilutetaan puuhiileksi
Muuan tilastoissa kummitteleva metsävaranto on akaasiasavanni, jonka pinta-alaksi Etiopiassa kerrotaan sama kuin Suomen koko metsäala, noin 20 miljoonaa hehtaaria. Akaasiasavanni on perinteisesti luokiteltu metsätalouteen, ehkäpä suomalaista kitumaata vastaavaksi.
Puustoa oli savannilla alkujaan noin 30 kiintokuutiometriä hehtaarilla, mutta tuoreimmat inventoinnit ovat nyt paljastaneet, että akaasiakin on hupenemassa: puuhiileksi. Tällä hetkellä akaasiapuuston määrä on pudonnut alkuperäisestä kolmannekseen eli keskimäärin 10 kuutioon hehtaarilla.
Kahvin läänissä vielä metsää
Vaikka Etiopian metsien osuus on enää vajaa kolme prosenttia pinta-alasta, se vastaa kuitenkin suuren maan kyseessä ollen melkoista metsäalaa, noin 3 miljoonaa hehtaaria (akaasiasavanni jätetään pois).
Kun nälänhätä koettelee parhaillaan metsättömiä alueita koillisessa ja pohjoisessa, Wollon, Tigrayn ja Gondarin lääneissä, metsää kasvaa vielä Kaffan (kahvin) ja Illubaborin lääneissä – suunnalla mihin Etiopian hallitus parhaillaan asuttaa nälänhädän uhreja.
Etiopian luontaiset metsät ovat monilajisia. Havupuita on kuitenkin alkujaan vain kaksi: Juniperus procera (African Pencil Cedar, “Afrikan lyijykynäkataja”) ja Podocarpus gracilior (East African Yellow Wood “Itä-Afrikan keltapuu”). Ne ovat olleet, ja ovat edelleen Etiopian tärkeimpiä sahapuita.
Luontaisia lehtipuulajeja on sen sijaan yllin kyllin. Tärkeimpiä etiopialaisia jalopuun kasvajia ovat lajit Olea africana, Pygeum africanum ja Cordia africana, tyypillisiä alkuperäisen sekametsän lajeja, jotka eivät suostu kasvamaan yhden puulajin metsikköinä.
Metsänviljely pahasti jäljessä
Etiopian metsätalouden tragedia on siinä, että vaikka maan omin ja myös kansainvälisin ponnisteluin vuotuinen metsänviljelyala saadaan nostetuksi 20,000 hehtaariin, luontaista metsää häviää toisesta päästä 10-kertaisella nopeudella eli 200,000 hehtaaria vuodessa. Tappiota tulee jatkuvasti 180,000 hehtaaria vuosittain eli pyöreästi sama pinta-ala kuin ilman metsänviljelyäkin. Tällä vauhdilla Etiopia on 30 vuoden kuluttua metsätön, lukuun ottamatta muutamia luonnonsuojelualueita ja etäisiä saarekkeita teiden ulottumattomissa.
Metsänviljelyn ongelma on tekninen. Kuten Suomessakin paljasjuuritaimien aikakaudella, taimien suotuisa viljelyaika on Etiopiassa lyhyt, vain pari viikkoa kasvukauden alussa. Kasvukautta, eli Etiopian sadekautta seuraava kuiva jakso on pitkä ja raju. Taimien pitää saada juurensa sadeveden mukana mahdollisimman syvälle ennen kuin kuivuus taas koittaa. Siksi vain pari ensimmäistä istutusviikkoa sadekauden alussa takaavat onnistuneen viljelytuloksen.
Parin viikon viljelykausi on liian lyhyt laajoille viljelyhankkeille. Toki Etiopian 42-miljoonaisesta, suomalaisen mittapuun mukaan lähes työttömästä, köyhästä kansasta löytyisi riittävästi taimien istuttajia, mutta istuttajille esimiehiä, kymppejä, ei maasta löydykään eikä heidän kouluttamisensa käy käden käänteessä.
Etiopian metsänviljelyurakka tarvitsee uusia innovaatioita: joko pidennetyn istutuskauden uusien taimimenetelmien mukana tai siirtymisen kylvöön istutuksen asemesta. Suomalaiset metsänviljelymenetelmät ovat tässä tehtävässä käyviä esimerkkejä.
Jalopuun viljely vaikeaa
Etiopian metsätalouden pääpaino on viime aikoihin saakka ollut jalopuussa: tumman, painavan ja arvokkaan erikoispuun tuottamisessa länsimaiden markkinoille. Alkuperäisille arvopuille on tunnusomaista – kuten tropiikissa ylipäänsä – että niiden viljely on vaikeaa, ellei mahdotonta. Siemenet itävät, taimet kasvavat ja maastoon istutetut taimet menestyvät paljon heikommin kuin mihin suomalaisessa metsänviljelyssä on totuttu.
Osuutensa metsänviljelyn heikkoon menestykseen on liiallisella panostuksella vaikeisiin jalopuihin. Epävarmasta jalopuun viljelystä pyritään nyt muihin lajeihin, sellaisiin joita voisi viljellä helpommin, nopeammin ja laajemmassa mittakaavassa.
Apu löytyi Australiasta
Vuosisadan vaihteessa Etiopian pääkaupunki Addis Abeba oli ajautumassa paikalliseen polttopuupulaan metsien huvetessa kaupunkia ympäröiviltä vuorilta. Muuan ranskalainen rautatieinsinööri keksi ehdottaa kokeiltavaksi eukalyptusta, Australiasta kotoisin olevaa lehtipuuta, joka oli vastikään tuotu uudeksi viljelypuuksi Kenian ylämaalle.
Etiopiaan hankittiin siementä yhteensä 15 eri eukalyptuslajista, ja eukalyptukset istutettiin kasvamaan Addis Abeban pohjoispuolelle, Entoto-vuorten rinteille.
Kokeilu tuotti odottamattoman onnistuneen tuloksen. Kokeilluista lajeista varsinkin yksi kasvoi nopeasti yli muiden, nopeammin kuin kotimaassaan Australiassa – ja selvästi nopeammin kuin Etiopian omat luonnonvaraiset puut. Tuo superkasvajaksi osoittautunut laji on nimeltään Eucalyptus globulus, hopeanharmaa, voimakkaasti eukalyptusöljylle tuoksuva lehtipuu.
Eukalyptuksen kasvunopeus oli niin ilmiömäinen, että Addis Abebaa ympäröivän maaseudun väestö omaksui sen nopeasti rahakasvikseen: eukalyptusta ruvettiin kasvattamaan lyhyellä kiertoajalla polttopuuksi, myytäväksi pääkaupungin asukkaille. Jo varhain viljelijät antoivat puulle myös oman, amharinkielisen nimen: Bahir Zaf – puu meren takaa.
Kuivuudessakin ainavihanta
Eukalyptuksen on havaittu kasvavan parhaiten Etiopian ylätasangolla ja vuorten rinteillä. Siellä maaperä on hedelmällistä, syntytavaltaan tuliperäistä, ja ilmasto muistuttaa eukalyptusta sen kotimaasta, Australiasta. Ylänkömaalla 2000 – 3000 metrin korkeudella merenpinnasta, lähellä päiväntasaajaa, päivät ovat paahtavan kuumia, mutta yöllä lämpötila laskee noin 10 asteeseen, joulu-tammikuussa nollan tienoille.
Eukalyptus on varustautunut Etiopian jokavuotiseen, pitkään kuivuuteen muita kasveja paremmin. Se kasvattaa maahan aina 20 metrin syvyisen paalujuuren, millä imeä syvällä maassa olevia vesivaroja vielä silloinkin kun muu maa jo kuloontuu. Esimerkiksi poikkeuksellisen ankarana kuivana kautena 1984 – 1985 eukalyptusmetsät kasvoivat ainavihantina, ilman merkkiäkään kuivumisesta.
Lyhytkiertoviljelyä
Eukalyptus kasvatetaan Etiopiassa lyhyellä kiertoajalla: sadonkorjuu toistuu noin kolmen vuoden välein, minkä jälkeen uusi sato kasvaa kantovesoina. Tuossa ajassa kanto puskee muutaman viisi metriä pitkän, tyveltä 8 cm paksun raipan. Juuri tämä koko on haluttua. Se voidaan helposti katkoa polttopuun mittaan, pakata aasin selkään ja kuljettaa kaupunkiin.
Myös katkaisemattomilla raipoilla on käyttönsä. Paikalliset asumukset muurataan savesta, ja saven sisään upotetaan eukalyptusraippoja tukipylväiksi.
Polttopuuksi eukalyptus korjataan latvuksineen, oksineen ja lehtineen. Metsä näyttää sadonkorjuun jälkeen siivotulta, koska naiset ja lapset lakaisevat maahan varisseet lehdetkin poltettaviksi. Tämä on merkki kovasta polttopuun tarpeesta, mutta se on merkki myös kansallisesta kulttuurista. Etiopian kansallisruoka, injera (teff-hirssistä leivottu pannukakku) paistetaan nimittäin avotulella, kuumalla tulella johon tarvitaan eukalyptuksen tapaista puuta. Eukalyptuksen lehdissä ja kuoressa on tuota hyväntuoksuista, eteeristä öljyä jonka antamassa liekissä väitetään valmistuvan parhaan injeraleivän.
Suomesta metsitysapua
Etiopian metsätaloutta muutetaan parhaillaan eukalyptuksen suuntaan. Enää ei metsänviljely tavoittele entisessä määrin sellu- ja sahapuumetsiä, vaan enemmän polttopuuta sekä laajoina viljelminä että aivan kyläläisen tasolla, hänen maanviljelyynsä yhdistettynä.
Eukalyptuksen polttopuuhankkeita vetää YK:n alainen Sudano-Sahelin toimisto (United Nations Sudano-Sahelian Office), jonka rahoittaja Suomikin on.
Vuoden 1985 viljelykaudella UNSO viljeli Etiopiassa eukalyptusta polttopuuksi runsaat 2000 hehtaaria. Suomalainen nimikkometsä kasvaa Wollon maakuntaan, Desen kaupungin lähettyville – alueelle, joka kuuluu vuoden 1984 nälänhädän ydinseutuun.
VELI POHJONEN
Artikkeli Ilkka –lehdessä 23.11.1985
No comments:
Post a Comment