Jo hiipunut kotimainen polttoturpeemme oli puolen vuosisadan ajan kansantaloutemme helmi. Raaka-ainetta kyllä riitti. Tuotantoa ja työllisyyttä levisi eri puolille maatamme. Ulkomaista polttoöljyä ei tarvinnut enää ostaa niin paljon kuin sitä hamusimme öljylämmityksen kaudella.
Huippunsa turve saavutti 2007. Saimme siitä seitsemän prosenttia koko energiastamme.
Turpeen uusiutuvuus oli alkanut pohdituttaa tutkijoita. Turvegeologian dosentti Kimmo Virtanen määritteli 1998 turpeen hitaasti uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Geologian tutkimuskeskus kertoi puolestaan 2009, että keskimäärin suomme kasvavat turvetta vuodessa kaksi kertaa enemmän verrattuna silloiseen polttoturpeen vuosikäyttöön.
Turpeen uusiutuvuuden pohdinta eteni eduskuntaan. Jostain syystä, ei tieteellisestä, kansanedustajat kuitenkin äänestivät 5.12.2000 että turvettamme ei voi luokitella uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Äänestys meni ensin tasan, mutta arpa kääntyi turvetta vastaan.
Ruotsi päätyi 2003 päinvastaiseen kantaan. Turve rinnastettiin uusiutuviin energialähteisiin. Uusiutuvan sähkön tuotannossa ruotsalaisen turpeen käyttöä aluksi jopa tuettiin.
Pohjoismainen turvetalous noudatti kestävän kehityksen oppia. Opin teki tunnetuksi Norjan taannoinen pääministeri Gro Harlem Brundtland. Hän totesi YK:ssa 1987 että "Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa".
Kansantaloudellemme polttoturpeella oli merkittävä osansa. Kaikella ulkomaalta tuotavalla energialla on kansantalouden taakka. Etenkin talouden taantuman aikoina sen voi yksinkertaistaa: ulkomainen energia rahoitetaan ulkomaan velalla. Kotimaisen ydinvoimalan kallis uraanikin on peräisin ulkomailta.
Valtiomme velkaantumisen nykyisellä nousulla ja kotimaisen polttoturpeen alamäellä on kiusallinen aikayhteys. Molemmat käyrät, suunniltaan vastakkaiset, käynnistyivät samoihin aikoihin.
Valtionvelkamme oli hiljalleen vähenemässä aina silloiseen pohjavuoteensa 2008 asti. Sen jälkeen velkaantuminen kääntyi nousuun. Tänään se on kasvanut kolminkertaiseksi vuoteen 2008 verrattuna.
Polttoturpeen käyttö on puolestaan laskenut 1970-luvun lopun tasolle. Nyt polttoturpeen käyttö on enää 15 prosenttia vuoden 2007 huipustaan.
Tuskin kukaan haluaa taloustieteilijöiden myöhemmin analysoivan, että mitä nopeammin luovuimme kotimaisesta polttoturpeesta, sitä ahdistavammaksi kasvoi ulkomaan velka.
Kotimaisesta, hitaasti uusiutuvasta turpeesta taisi tulla kansantaloutemme kummajainen.
Mutta turpeestahan ei itse asiassa luovuttu. Se vain paketoitiin. Paketin voisi aina avata Ruotsin opilla. Jo seuraava eduskunta voisi sitä harkita. Kotimainen turvetalous voisi osaltaan jarruttaa valtion velkaantumista.
Hitaasti uusiutuvan turpeemme tulevaisuutta tulisi edelleen tarkastella Brundtlandin opin mukaan. Kestävä kehitys on kestävän kansantalouden runko. Ehkäpä löytäisimme myös vastauksen kysymykseen: kotimaista polttoturvetta vai ulkomaan velkaa?
VELI POHJONEN
Kiuruvesi -lehti. Mielipide. 26.11.2025
No comments:
Post a Comment