Kotimainen turpeemme paketoitiin, mutta paketin voi aina avata

Tänään hiipuva kotimainen polttoturve oli puolen vuosisadan ajan melkoinen helmi kansantaloudellemme. Raaka-ainetta riitti. Tuotantoa ja työllisyyttä levisi laajalti maassamme.

Huippunsa polttoturve saavutti 2007. Saimme siitä seitsemän prosenttia koko energiastamme.

Turpeen uusiutuvuus alkoi kuitenkin pohdituttaa, ensin tutkijoita. Geologian tutkimuskeskus kertoi laskelmassaan 2009, että keskimäärin suomme kasvavat turvetta vuodessa kaksi kertaa enemmän kuin silloinen polttoturpeen vuosikäyttö.

Pohdinta eteni poliitikoille. Jostain syystä kansanedustajat päättivät 5.12.2000 että turvettamme ei voi luokitella uusiutuvaksi luonnonvaraksi.

Ruotsissa päädyttiin 2003 päinvastaiseen kantaan. Turve rinnastettiin uusiutuviin energialähteisiin. Turpeen käyttöä aluksi tuettiin, uusiutuvan sähkön tuotannossa. Sen sijaan kaukolämmön kattilalaitoksissa turve sijoitettiin EU:n päästökaupan piiriin. Tänään turpeen käyttö on Ruotsissakin hiipunut.

Suomen kansantaloudelle polttoturpeella oli merkittävä osansa. Kaikella ulkomaalta tuotavalla energiallahan on kansantalouden taakka. Etenkin talouden taantuman aikoina sen voi yksinkertaistaa: ulkomainen energia rahoitetaan ulkomaan velalla.

Valtiomme velkaantumisen nousulla ja kotimaisen polttoturpeen alamäellä on mielenkiintoinen aikayhteys. Molemmat käynnistyivät samaan aikaan.

Valtionvelkamme oli hiljalleen vähenemässä aina silloiseen pohjavuoteensa 2008 asti. Sen jälkeen velkaantuminen kääntyi nousuun. Tänään se on kasvanut jo kolminkertaiseksi. Polttoturpeen käyttö on puolestaan laskenut, nyt jo neljännekseen vuoden 2007 huipustaan.

Tuskin kukaan haluaa taloutemme historioitsijoiden myöhemmin kertovan, että mitä tiukemmin paketoimme uusiutuvan kotimaisen turpeen, sitä ahdistavammaksi kasvoi ulkomaan velka.

Turpeella oli raaka-aineena myös monia muita mahdollisuuksia kuin energia. Tyyppiesimerkki on kaikkein paras puutarhojen kasvualusta, kasvuturve. Turpeesta oli määrä valmistaa muun muassa turvekoksia, aktiivihiiltä, vahoja ja hartseja. Myös niihin liittyvä kehitystyö näyttää pysähtyneen, ilmastopoliittisista syistä. 

Kotimaisesta, hitaasti uusiutuvasta turpeestahan ei itse asiassa luovuttu. Se vain paketoitiin. Paketin voi aina avata. Jo seuraava eduskunta voisi sitä harkita. Kotimainen turvetalous voisi osaltaan jarruttaa valtion velkaantumista.

VELI POHJONEN

Sisä-Savo. Mielipide. 5.6.2025

Suometsien ennallistamisessakin tärkeintä järjestys: Viljele ja varjele

    Kiistely metsäalueiden suojelusta kiihtyy ilmastokamppailun myötä. Hiilinieluja haluttaisiin vahvistaa. Ikääntyneiden metsien hakkuita haluttaisiin rajoittaa.

    Kuuminta on tänään puhe metsien ennallistamisesta. Metsäojia ollaan tukkimassa. Jo ojitettuja suometsiä halutaan muuntaa takaisin avosoiden suuntaan. 

    Opillisesti luonnonsuojelussa on kyse monipuolisuuden säilyttämisestä. Emme halua harvinaisten kasvi- ja eläinlajien kuolevan sukupuuttoon. Tyyppiesimerkki on hömötiainen. Sen kanta on koko maan tasolla hiipumassa.

    Luonnontieteilijät ovat lajien sukupuuttoa pohtineet jo vuosikymmeniä. Mikä on se prosentti maa-alueista, mikä takaa vaikkapa lintulajin säilymisen? Prosenttia sanotaan ekologiseksi marginaaliksi. 1970-luvulla ekologiseksi marginaaliksi arvioitiin yliopistopiireissä 15 prosenttia.

    Aihe eteni kansainvälisiin YK:n kokouksiin. Ensimmäinen merkittävä kokous pidettiin 2014 Japanin kaupungissa Aichi. Siellä maa-alueiden suojelun prosentiksi sovittiin 17, vuoteen 2020 mennessä.

    Suomi oli tällä tiellä. Lisäsimme suojelualueita vuosittain.

    Ympäristöministeriössä on laskettu, että Suomi oli vuoden 2022 tasolla suojellut tiukasti maa-alueista (sisävedet mukaan lukien) 10,5 prosenttia. Olimme kuitenkin aika kaukana Aichin tavoitteesta kun ohitimme vuoden 2020.

    Aichin sopimus uusittiin 2022. Kanadan Montrealissa pidettiin seuraava aiheen kansainvälinen YK:n kokous. Kokous antoi julkilausuman, mikä kutsui kaikkia valtioita suojelemaan vielä enemmän, 30 prosenttia maa-alueistaan vuoteen 2030 mennessä.

    Sovituilla suojelun tavoitteilla on kullekin kansakunnalle kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet tasapuolisesti kaikista luontotyypeistämme 30 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn 70 prosenttia.

    Esimerkiksi kasvuisaa metsämaata meillä on Suomessa 20,7 miljoonaa hehtaaria. Metsätaloudessa siitä voi Montrealin säännöllä jatkaa 14,5 miljoonaa hehtaaria. Koko Suomen keskitasolla luonnon monimuotoisuus ei vaarannu, jos viljelemme näissä metsissä tehokkaasti puuta.

    Vuonna 2015 suojeltujen soiden verkosto kattoi 1,2 miljoonaa hehtaaria eli noin 13 prosenttia koko Suomen soiden pinta-alasta. Tähän lukemaan on luontevaa lisätä tänään jo ennallistetut ja jatkossa vielä enemmän ennallistettavat metsäojitetut suot. Niiden yhteinen tavoite odottaa: 30 prosenttia koko suopinta-alastamme.

    YK-kokousten jälkeen maa-alueidemme suojelu varmaan etenee kohti 30 prosenttia. Maa- ja metsätiloille, sekä koko ihmiskunnalle on kuitenkin edelleen tärkeintä tuttu, jo Raamatussa annettu järjestys: viljele ja varjele.

    Pinta-alaltaan merkittävintä on edelleen viljely (70 % osuus). Viljelyn tavoitteesta olisi syytä pitää kiinni jo kansantalouden kannalta.

    Suhde 70/30 takaa kyllä luonnon moninaisuuden säilymisen, niin kangasmailla kuin suomailla. Ehkäpä hömötiaisenkaan ei tarvitse tällä suhteella olla huolissaan.

VELI POHJONEN

Tervareitti. Mielipide. 4.12.2025

****

LÄHTEITÄ

Montreal declaration 19.12.2022:

https://valtioneuvosto.fi/en/-/1410903/un-biodiversity-conference-reached-agreement-on-halting-biodiversity-loss-by-2030-30-per-cent-protection-and-restoration-goal-for-world-s-nations

Metsien suojelu ja monimuotoisuus:

https://mmm.fi/documents/1410837/22836561/Metsien+monimuotoisuus+ja+suojelu+Suomessa.pdf/98c3f40c-e01a-5dfb-c765-e4ef0ef51577/Metsien+monimuotoisuus+ja+suojelu+Suomessa.pdf?t=1657267642667

https://mmm.fi/metsat/monimuotoisuus-ja-suojelu/metsien-suojelu-suomessa

https://www.google.com/search?q=Suojleun+prosentti+suomessa&oq=Suojleun+prosentti+suomessa&gs_lcrp=EgZjaHJvbWUyBggAEEUYOTIKCAEQABiABBiiBDIKCAIQABiABBiiBDIKCAMQABiABBiiBDIKCAQQABiiBBiJBdIBCDcxNDdqMGo3qAIAsAIA&sourceid=chrome&ie=UTF-8

Kumman valitsimme: uusiutuvan polttoturpeen vai lisääntyvän valtion velan?

Jo hiipunut kotimainen polttoturpeemme oli puolen vuosisadan ajan kansantaloutemme helmi. Raaka-ainetta kyllä riitti. Tuotantoa ja työllisyyttä levisi eri puolille maatamme. Ulkomaista polttoöljyä ei tarvinnut enää ostaa niin paljon kuin sitä hamusimme öljylämmityksen kaudella.

Huippunsa turve saavutti 2007. Saimme siitä seitsemän prosenttia koko energiastamme.

Turpeen uusiutuvuus oli alkanut pohdituttaa tutkijoita. Turvegeologian dosentti Kimmo Virtanen määritteli 1998 turpeen hitaasti uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Geologian tutkimuskeskus kertoi puolestaan 2009, että keskimäärin suomme kasvavat turvetta vuodessa kaksi kertaa enemmän verrattuna silloiseen polttoturpeen vuosikäyttöön.

Turpeen uusiutuvuuden pohdinta eteni eduskuntaan. Jostain syystä, ei tieteellisestä, kansanedustajat kuitenkin äänestivät 5.12.2000 että turvettamme ei voi luokitella uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Äänestys meni ensin tasan, mutta arpa kääntyi turvetta vastaan.

Ruotsi päätyi 2003 päinvastaiseen kantaan. Turve rinnastettiin uusiutuviin energialähteisiin. Uusiutuvan sähkön tuotannossa ruotsalaisen turpeen käyttöä aluksi jopa tuettiin. 

Pohjoismainen turvetalous noudatti kestävän kehityksen oppia. Opin teki tunnetuksi Norjan taannoinen pääministeri Gro Harlem Brundtland. Hän totesi YK:ssa 1987 että "Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa".

Kansantaloudellemme polttoturpeella oli merkittävä osansa. Kaikella ulkomaalta tuotavalla energialla on kansantalouden taakka. Etenkin talouden taantuman aikoina sen voi yksinkertaistaa: ulkomainen energia rahoitetaan ulkomaan velalla. Kotimaisen ydinvoimalan kallis uraanikin on peräisin ulkomailta.

Valtiomme velkaantumisen nykyisellä nousulla ja kotimaisen polttoturpeen alamäellä on kiusallinen aikayhteys. Molemmat käyrät, suunniltaan vastakkaiset, käynnistyivät samoihin aikoihin.

Valtionvelkamme oli hiljalleen vähenemässä aina silloiseen pohjavuoteensa 2008 asti. Sen jälkeen velkaantuminen kääntyi nousuun. Tänään se on kasvanut kolminkertaiseksi vuoteen 2008 verrattuna.

Polttoturpeen käyttö on puolestaan laskenut 1970-luvun lopun tasolle. Nyt polttoturpeen käyttö on enää 15 prosenttia vuoden 2007 huipustaan.

Tuskin kukaan haluaa taloustieteilijöiden myöhemmin analysoivan, että mitä nopeammin luovuimme kotimaisesta polttoturpeesta, sitä ahdistavammaksi kasvoi ulkomaan velka.

Kotimaisesta, hitaasti uusiutuvasta turpeesta taisi tulla kansantaloutemme kummajainen.

Mutta turpeestahan ei itse asiassa luovuttu. Se vain paketoitiin. Paketin voisi aina avata Ruotsin opilla. Jo seuraava eduskunta voisi sitä harkita. Kotimainen turvetalous voisi osaltaan jarruttaa valtion velkaantumista.

Hitaasti uusiutuvan turpeemme tulevaisuutta tulisi edelleen tarkastella Brundtlandin opin mukaan. Kestävä kehitys on kestävän kansantalouden runko. Ehkäpä löytäisimme myös vastauksen kysymykseen: kotimaista polttoturvetta vai ulkomaan velkaa?

VELI POHJONEN

Kiuruvesi -lehti. Mielipide. 26.11.2025