Alkuaine fosforin voi myös pelastaa

Paluu puhtaampiin vesiin on kiertotaloutemme tavoite. Haluamme eroon rehevöityvistä kaupunkirannoista, järvistä ja merenlahdista. 

Meidän olisi edelleen tehostettava alkuaineiden kierrätystä. Tänään maailmanlaajuisesti huolestuttavin on ravinne fosfori. Meidän pelloillamme sitä on yllin kyllin, mutta kehitysmaiden pelloissa se on vähenemässä.

KÖYHIEN maiden nälänhätä kiihtyy, kun fosforilannoitteiden hinta nousee Ukrainan sodan myötä. Mistä Afrikan maat saavat ruokapelloilleen fosforin jatkossa? 

Meillä vähintään peltojen tason fosforihaaste ovat jäteveden laitokset. Ne ovat kyllä tehostuneet merkittävästi viime vuosikymmeninä. Mutta silti osa fosforia ajautuu edelleen vesistöihin.

Fosforipäästöjä tulee myös kaupunkien hulevesistä. Ne valuvat asfaltin pääteiltä ja betonin jalkakäytäviltä puhdistamattomina viemärikaivojen kautta vesistöihin. Helsingin yliopiston tutkimus kertoo, että hulevesien mukana vesistöihimme pääsee rehevöittävää fosforia saman verran kuin maataloudesta.

ALKUAINE fosforin voi päästöjen asemesta myös pelastaa. Menetelmään kehitettiin Uppsalan yliopistossa 1970-luvulla ekoviljelyn oppi nimeltään ”phytoremediation” (phyto = kasvi, remedium = palauttaa tasapainoon). Kyse on kasveilla hoidettavasta päästöravinteiden sieppauksesta, eräänlaisesta ekologisesta haravoinnista.

Opin puhemies oli Metsäntutkimuslaitoksestamme Uppsalan yliopistoon siirtynyt professori Gustaf Sirén. Ekologiseksi haravaksi hän esitti puhdistamoiden viereen viljeltävää pajua.

TAITAVASTI viljeltynä jätevesipaju kasvaa sankaksi haihdutusmetsäksi. Vesovana sen voi puida hakkeeksi 3–5 vuoden välein. Hake palaa voimalassa tuhkaksi.

Tuhka kerää hakkeen ravinteet, tärkeimpinä fosfori ja kalkki. Ainoastaan typpi ja rikki poistuvat poltossa, karkaavat savukaasuissa taivaalle oksideina.

Tuhkan fosforeineen voi nykymenetelmillä rakeistaa. Rakeet voisi viedä lannoitteeksi aina kehitysmaihin asti. Vielä uudempi, kuljetuksen kannalta tehokkaampi menetelmä on tuhkan nesteyttäminen. Sen kehitti Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari 1980-luvulla.

Haihdutuspajukko ei ole aivan sama kuin koskemattomana pidettävä kosteikkopajukko. Haihdutuspajukolle on olennaista tehoviljely ja lyhyt kiertoaika, jotta mm. fosfori saadaan haravoitua talteen.

Toinen merkittävä tekijä on hiilen nieleksintä. Siinä viljelypaju on tehokkaimpia puitamme.

GUSTAF SIRÉNIN ja Olavi Huikarin opeista fosforin ekologisessa haravoinnissa ja kierrätyksessä olisi jo opittavaa.

Voimallisesti haihduttavilla jätevesipajukoilla voisimme pelastaa fosforin ravinteeksi. Tätä odottavat myös kehitysmaat.

Ehkä meidän ei tulisi enää ohjata fosforia Itämereen kuin kankkulan kaivoon.

Veli Pohjonen

Suomenmaa. Mielipide. 8.6.2023.