Kiertotalous uuteen, nielupeltojen vaiheeseen

Kiertotaloutemme ytimessä ovat tänään jätelietteet. Jäteveden laitokset kyllä tehostuvat. Mutta mitä puhtaampana laskemme veden vesistöihin, sitä enemmän meille jää ravinnepitoista kiinteää lietettä.

Lietettä tulee jäteveden laitoksista, elintarvike- ja maaseudun teollisuudelta sekä haja-asutukselta yhteensä noin 230 000 kuivatonnia vuodessa. Se on noin 40 kuivakiloa henkeä kohti vuodessa. 

Kierrätysliete sisältää usein ihmiselle kiusallisia aineksia, myrkyllisinä alkuaineina, lääkejääminä tai haitallisina bakteereina. Tällaista lietettä ei tulisi levittää ruoan tuotannon pelloille. Liete tulisi levittää erityisille nielupelloille. Haitalliset ainekset saa varmimmin talteen ja bakteerit hajoamaan, kun nielupellon biomassan polttaa tuhkaksi.

Tuhka on puille erinomainen lannoite. Se sisältää alkuaineet, typpeä lukuun ottamatta siinä suhteessa kuin puuvartiset kasvit alkuaineita tarvitsevat.

Tarvitsemme 2020-luvulla ravinnevuodon ja haitallisten ainesten pysäyttämiseen uuden maaluokan, nielupeltojen maaluokan. Siinä kasvaisi bioenergiaa ravinnepitoisilla lietteillä ja tuhkalla. Puhdistava kiertotalous ei tuottaisi ruokaa eikä rehua. Se tuottaisi energiaa, tyypillisesti lyhytkiertopuuta hakevoimaloihin.

Puhtaalla nieluviljelyllä voimme varastoida alkuaineita. Maailmanlaajuisesti tärkein on hiili. Kansallisesti ja paikallisesti tärkeitä ovat fosfori ja typpi.

Mitä tiheämmässä lyhyen kierron lehtipuut kasvavat, sitä enemmän maahan päätyy jokavuotista kariketta. Karike muuntaa lietteen humukseksi. Hienojuuret vahvistavat kasvuaan. Juurten sieniyhteisö monipuolistuu ja samalla hiilen, muiden ravinteiden sekä haitallisten alkuaineiden ekologinen haravointi lehtipuihin tehostuu.

Puhtaan nieluviljelyn jälkeen maatila sitoutuisi säilyttämään nielupellon uudessa maaluokassa puskuriajan, esimerkiksi 10 vuotta. Sinä aikana nieluviljelmää ei enää lannoiteta kierrätyslietteillä tai tuhkalla. Maaperän puhdistuminen varmistetaan maa-analyysein. Puskuriajan jälkeen nieluviljelmän voi muuntaa ruoan tai rehun tuotannon pelloksi.

Maaperän hiilen kasvanut nieluvarasto jää viljelijän eduksi. Siitä on oikein ja kohtuullista maksaa ilmastohyvitystä.

Nieluviljelmät ekologisena haravana, ravinnevuodon pysäyttäjänä ja alkuainehiilen nieluna ovat verraten pitkällä Ruotsissa ja Tanskassa. Suomessa varhainen nielupeltojen kokeilu tehtiin Alkon Rajamäen (Nurmijärven) tehtaan vieressä kaudella 1982-1991. Hankkeen kokemukset olisi jo aika siirtää viljelijöillemme.

Puhdas kiertotalous odottaa käytännön sovelluksia. Nieluviljelmät vahvistaisivat huomisen maatalouttamme eri puolilla Suomea.

VELI POHJONEN

Kainuun Sanomat. Mielipide. 29.6.2023

Sydän-Satakunta. Mielipide. 29.6.2023

Olavi Huikarin opilla metsiemme kasvun voi saada takaisin nousuun

Metsäkeskustelussamme on levinnyt viime aikoina merkittävä kohu. Sen mukaamme metsiemme hiilinielut olisivat romahtamassa. Se näkyisi myös metsien kuutiokasvun hidastumisena. Luken tilastojen mukaan näin näyttää olevan tapahtumassa.

Metsiemme kasvu kaksinkertaistui 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Kaudella 2014-2018 saavutimme kaikkien aikojen ennätyksen 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Mutta kaudella 2017-2021 kasvu putosi ensimmäistä kertaa, nyt tasolle 103 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Haapavetinen professori Olavi Huikari opetti, että metsiemme heikohko kasvu vielä 1950-luvulla johtui osaksi kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt soistumisen mittausaineistoa Pohjanlahden maankohoamisen alueelta.

Huikari osoitti väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Puu alkoi kasvaa, kun maaperän vesitalous saatiin puille ihanteellisemmaksi.

Metsäojituksen päätavoite oli ojittaa nimenomaan soistuvia kangasmaita, ei avosoita. Mielikuvamme metsäojista ja avosoiden ojista lienee hieman hämärtynyt sitten Huikarin aikojen.

Metsien ojista oli alun perin tarkoitus pitää huoli kunnostusojituksella. Niinhän peltojen ja maantien ojistakin pidetään säännöllisesti huolta. Olavi Huikari opetti, että metsän ojituksessa tärkeintä ei ole poistaa vettä puiden juurilta vaan pitää maaperän vesi liikkeessä.

Vuotuinen kunnostusojitus alkoi 1950-luvun alussa. Se nousi yli 10000 hehtaarin vuonna 1959 ja saavutti huippunsa 82662 hehtaaria vuonna 2001. 

Sitten kunnostusojitus alkoi hiipua. Vuonna 2021 se oli enää 10537 hehtaaria. Liikkuuko vesi enää metsäojissamme? Metsissämme vaeltava marjastaja tai metsästäjä lienee jo huomannut, että metsäojamme ovat sammaloitumassa ja pusikoitumassa.

Ovatko ojitetut kangasmaamme taas vaarassa soistua? Se tulisi hidastamaan metsiemme kasvua. Vai joko kunnostusojituksen hiipuminen näkyy myös metsiemme kasvussa?

Metsissämme on kasvuun liittyvä mielenkiintoinen jakauma. Kasvu on viimeisellä kaudella hidastunut vain männyllä. Kuusen kasvukäyrä jatkaa edelleen nousuaan. Onko männyn kasvu hidastunut nimenomaan rämemailla, joiden kunnostusojitus on jo hyljätty? Kuusi jatkaa kangasmailla kulkuaan.

Metsäprofessori Olavi Huikarin ojitusoppi ja sitä seurannut metsänhoidon yleinen tehostuminen on yksi tärkeimpiä selityksiä talousmetsiemme muhkeaan kasvuun 1900-luvun jälkipuoliskolla. Kun ymmärrämme, mikä sai viime vuosisadalla metsien kasvun aikaan, ymmärrämme varmaan syyt siihenkin, jos kasvu tällä vuosisadalla todella romahtaa.

Ilmastokamppailun vuoksi olisi aika saada taas metsiemme kasvu nousuun. Tehostetulla metsänhoidolla siihen pääsisimme.

VELI POHJONEN

Haapavesi-lehti. Mielipide. 27.4.2023

*****

Kuva: Kunnostusojitus Suomessa 1950-luvun alusta lähtien. Lähde: luke.fi

Kuituhampusta monenlaista hyötyä

Jokapäiväinen elämämme perustuu paitsi leipään myös kuituun. Pukeudumme tropiikissa kasvatetusta puuvillasta valmistettuihin vaatteisiin. Tilaamme kartonkipakkauksissa talviruokaa. Luemme sellukuituun pohjautuvia sanomalehtiä. Tarvitsemme nenäliinoja ja vessapaperia.

Kuitua Suomen teollisuus on saanut vuosikymmeniä harvennuspuusta. Viime aikojen metsäkiistat ovat kuitenkin herättäneet huolen riittääkö raaka-ainetta kuituteollisuudellemme. Vuoden häkellyttävin tieto tuli kesäkuussa kun Stora Enso ilmoitti sulkevansa Sunilan sellutehtaan, osin kuituraaka-aineen saatavuussyistä.

Kuitu on teollisuusvaiheessa mitaltaan milli- tai senttimetriluokkaa. Ei kuidun tarvitse välttämättä olla peräisin kymmenmetrisestä harvennusmännystä.

Kuidun valmistamisen raaka-ainetta saamme metsäpuiden lisäksi myös peltojen yksivuotisista viljelykasveista. Maailmalla viljeltäviä kuitukasveja ovat puuvilla, pellava, sisal, juutti, kenaf ja kuituhamppu.

Lupaavin Suomen talouteen on kuituhamppu. Se on sopeutunut erikoisella tavalla pohjoiseen kasvukauteemme.

Yöttömässä yössä kuituhampun ”sisäinen kello” menee sekaisin. Kello viivästyttää kuituhampun kukkimista runsaamman siemensadon saamiseksi. Kuituhampun kukkiminen myöhästyy pitkälle syksyyn. Siementä ei ehdi syntyä, mutta kuituvartta syntyy sitäkin enemmän.

Sisäinen harha voisi johtaa kyseisen lajikkeen paikalliseen menehtymiseen siementen puutteessa. 2020-luvun EU-maataloudessa tämä ongelma on poistunut eteläisten ja pohjoisten maiden yhteistyöllä. Kuituhampun siementä saamme eteläisempien EU-maiden viljelijöiltä, muun muassa Unkarista.

Yksivuotinen, ensilumeen asti vihreänä jatkava hamppu toimii koko kasvukautensa hiilinieluna. Peltolohko ei muutu esimerkiksi viljakasvien tapaan elokuun tuleentumisen myötä päästölähteeksi. Peltojen hiilinieluille kuituhamppu on lupaava viljelyskasvi. 

Kuituhamppu on sopeutunut Suomen talveen erikoisella tavalla. Rungon kasvu jatkuu lumentuloon saakka. Talven lumimyrskyt pudottavat lehdet maaperään karikkeeksi. Kevätahava kuivattaa lehdettömät versot. Vapun jälkeen hamppu on valmista korjattavaksi kuituteollisuudelle.

Kuituhamppu monipuolistaisi ja vahvistaisi huomisen maatalouttamme. Meillä riittää kesantopeltoja ja ympäristönhoidon peltoja hampun viljelyyn.

Nykyiseen metsäkiistelyyn tarvitaan ratkaisuksi pikainen vaihtoehto. Yksivuotisen kuituhampun rooli korostuu ja sen tarve kasvaa, kun kuituteollisuus kehittyy uuteen suuntaansa.

Kuituhamppu soveltuu hyvin myös viljojen tuleentumisen rajavyöhykkeelle, koska siementä ei tarvitse tuottaa vaan ainoastaan kuitua. Näyttäviä kuituhampun viljelyksiä on ollut jo usean kesän aikana muun muassa Limingan lakeudella, Tyrnävän kunnassa.

Kun ymmärrämme kuituteollisuuden monet ulottuvuudet, uusien kuitutehtaiden ei ehkä tarvitsekaan ajautua raaka-ainepulaan. Samalla huomisen maatalous saisi kuituhampusta uuden tuotannon haaran.

Veli Pohjonen

Ylä-Karjala. Mielipide. 22.6.2023

Älä huolestu metsiemme kasvusta, olemme sen saaneet nousuun ennenkin

Metsäkeskustelussamme on levinnyt viime aikoina merkittävä kohu. Sen mukaamme metsiemme hiilinielut olisivat romahtamassa. Se näkyisi myös metsien kuutiokasvun hidastumisena. Luken tilastojen mukaan näin näyttää olevan tapahtumassa.

Metsiemme kasvu kaksinkertaistui 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Kaudella 2014-2018 saavutimme kaikkien aikojen ennätyksen 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Mutta kaudella 2017-2021 kasvu putosi ensimmäistä kertaa, nyt tasolle 103 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari opetti, että metsiemme heikohko kasvu vielä 1950-luvulla johtui osaksi kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt soistumisen mittausaineistoa Pohjanlahden maankohoamisen alueelta.

Huikari osoitti väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Puu alkoi kasvaa, kun maaperän vesitalous saatiin puille ihanteellisemmaksi.

Metsäojituksen päätavoite oli ojittaa nimenomaan soistuvia kangasmaita, ei avosoita.  Mielikuvamme metsäojista ja avosoiden ojista lienee hieman hämärtynyt sitten Huikarin aikojen.

Metsien ojista oli alun perin tarkoitus pitää huoli kunnostusojituksella. Niinhän peltojen ja maantien ojistakin pidetään säännöllisesti huolta. Olavi Huikari opetti, että metsän ojituksessa tärkeintä ei ole poistaa vettä puiden juurilta vaan pitää maaperän vesi liikkeessä.

Vuotuinen kunnostusojitus alkoi 1950-luvun alussa. Se nousi yli 10000 hehtaarin vuonna 1959 ja saavutti huippunsa 82662 hehtaaria vuonna 2001. 

Sitten kunnostusojitus alkoi hiipua. Vuonna 2021 se oli enää 10537 hehtaaria. Liikkuuko vesi enää metsäojissamme? Metsissämme vaeltava marjastaja tai metsästäjä lienee jo huomannut, että metsäojamme ovat sammaloitumassa ja pusikoitumassa.

Ovatko ojitetut kangasmaamme taas vaarassa soistua? Se tulisi hidastamaan metsiemme kasvua. Vai joko kunnostusojituksen hiipuminen näkyy myös metsiemme kasvussa?

Metsissämme on kasvuun liittyvä mielenkiintoinen jakauma. Kasvu on viimeisellä kaudella hidastunut vain männyllä. Kuusen nouseva kasvukäyrä jatkaa kulkuaan. Onko männyn kasvu hidastunut nimenomaan rämemailla, joiden kunnostusojitus on jo hylätty?

Metsäprofessori Olavi Huikarin ojitusoppi ja sitä seurannut metsänhoidon yleinen tehostuminen on yksi tärkeimpiä selityksiä talousmetsiemme muhkeaan kasvuun 1900-luvun jälkipuoliskolla. Kun ymmärrämme, mikä sai viime vuosisadalla metsien kasvun aikaan, ymmärrämme varmaan syyt siihenkin, jos kasvu tällä vuosisadalla todella romahtaa.

Ilmastokamppailun vuoksi olisi aika saada taas puustomme kasvu nousuun. Tehostetulla metsänhoidolla siihen pääsisimme. Ehkäpä meidän ei tarvitsekaan huolestua hiilinielujen romahtamisesta.

VELI POHJONEN

Forssan lehti. Kolumni. 17.6.2023

Ratkaisu talousmetsien puun riittävyyskiistaan on jo olemassa

Kohu talousmetsien puuston riittävyydestä alkoi jo 2010-luvulla ilmastokiistelyn myötä. Kohu kiihtyi, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi 2022. Ennen Ukrainan sotaa metsäteollisuutemme raakapuusta 13 prosenttia oli peräisin Venäjältä.

Puun riittävyys tarvitsee varautumista monipuolisempaan metsätalouteen. Tarvitsemme havumetsätalouden lisäksi myös lehtimetsätaloutta, erityisesti nopeakasvuisia, vesovia lehtipuita.

Vastaavia puuhuolia on ollut ennenkin. Niihin on vastattu tutkimuksella. Näyttävä esimerkki oli Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahaston (Sitran) vesametsiä tutkiva 1970-luvun hanke ”Suomen nopeakasvuisimmat metsät”.

Sitran visioista näki pisimmälle Helsingin yliopiston agronomi Matti Kares. Hän esitti 1976 maatalouden vuotuisilla neuvottelupäivillä, että viljelisimme pelloilla nopeakasvuisia lehtipuita. Puumassaa teollisuus saisi jo 2–5 vuoden kierrolla.

Ajatus eteni MTK:n pöytiin. Puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsätilallinen, kannusti 1977 tuottajia viljelemään sopivilla pelloillaan lyhytkiertopuita.

Viljelymaata lehtipuille oli tarjolla, kun maataloutemme oli ennen EU-aikaa sitkeässä ylituotannossa. Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui 1992 miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Vesametsätalous ei kuitenkaan sopinut EU:lle. Liittymisemme unioniin 1995 kyllä poisti perinteisten maatalouskasvien ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle.

Neljännesvuosisadan EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot muuttuivatkin ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi. Niitä oli vuonna 2022 yhteensä 122 000 hehtaaria. Se on 5,4 prosenttia koko peltoalastamme. Näille pelloille on nyt uusi tarve.

Suomen metsien keskikasvu on Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreimman tiedon mukaan 4,5 kiintokuutiota vuodessa hehtaarilta. Vesametsien käytännön viljelmillä pääsee helposti 3-4 kertaa yli tämän, yli 15 tai jopa 20 kiintokuution.

Kenttäkokeissa mitattu vesametsätalouden kasvun ennätys on 85,8 kuutiometriä hehtaaria kohti vuodessa, koripajulla vuodelta 1989. Suomen puiden vuotuisen pituuskasvun ennätys on mitattu vastaavasti siperianpajulla: 4,7 metriä kesässä, vuonna 2013.

Vesametsätaloudella on myös erikoinen ilmastoetu. Kun tiheässä kasvava lehtipuun vesakko avohakataan muutaman vuoden välein, automaattisesti uudistuvalla vesametsällä on jo juuristo valmiina. Se on valmis hiilipankki ilmastokamppailuun.

Ilmastokriisi ja Ukrainan sota loivat jo puoli vuosisataa tunnetulle vesametsätaloudelle uuden näkymän. Voimme nopeasti viljellä ja kasvattaa puubiomassaa metsättömillä luonnonhoidon pelloilla.

Kehittämällä vesametsätalous seuraavaksi käytännön toimeksi saamme nopeasti lisää raaka-ainetta sellu- ja kartonkiteollisuudelle. Ratkaisu talousmetsien puun riittävyyden kiistaan on siis jo olemassa.

Veli Pohjonen

Etelä-Suomen Sanomat. Lukijalta. 15.6.2023

Alkuaine fosforin voi myös pelastaa

Paluu puhtaampiin vesiin on kiertotaloutemme tavoite. Haluamme eroon rehevöityvistä kaupunkirannoista, järvistä ja merenlahdista. 

Meidän olisi edelleen tehostettava alkuaineiden kierrätystä. Tänään maailmanlaajuisesti huolestuttavin on ravinne fosfori. Meidän pelloillamme sitä on yllin kyllin, mutta kehitysmaiden pelloissa se on vähenemässä.

KÖYHIEN maiden nälänhätä kiihtyy, kun fosforilannoitteiden hinta nousee Ukrainan sodan myötä. Mistä Afrikan maat saavat ruokapelloilleen fosforin jatkossa? 

Meillä vähintään peltojen tason fosforihaaste ovat jäteveden laitokset. Ne ovat kyllä tehostuneet merkittävästi viime vuosikymmeninä. Mutta silti osa fosforia ajautuu edelleen vesistöihin.

Fosforipäästöjä tulee myös kaupunkien hulevesistä. Ne valuvat asfaltin pääteiltä ja betonin jalkakäytäviltä puhdistamattomina viemärikaivojen kautta vesistöihin. Helsingin yliopiston tutkimus kertoo, että hulevesien mukana vesistöihimme pääsee rehevöittävää fosforia saman verran kuin maataloudesta.

ALKUAINE fosforin voi päästöjen asemesta myös pelastaa. Menetelmään kehitettiin Uppsalan yliopistossa 1970-luvulla ekoviljelyn oppi nimeltään ”phytoremediation” (phyto = kasvi, remedium = palauttaa tasapainoon). Kyse on kasveilla hoidettavasta päästöravinteiden sieppauksesta, eräänlaisesta ekologisesta haravoinnista.

Opin puhemies oli Metsäntutkimuslaitoksestamme Uppsalan yliopistoon siirtynyt professori Gustaf Sirén. Ekologiseksi haravaksi hän esitti puhdistamoiden viereen viljeltävää pajua.

TAITAVASTI viljeltynä jätevesipaju kasvaa sankaksi haihdutusmetsäksi. Vesovana sen voi puida hakkeeksi 3–5 vuoden välein. Hake palaa voimalassa tuhkaksi.

Tuhka kerää hakkeen ravinteet, tärkeimpinä fosfori ja kalkki. Ainoastaan typpi ja rikki poistuvat poltossa, karkaavat savukaasuissa taivaalle oksideina.

Tuhkan fosforeineen voi nykymenetelmillä rakeistaa. Rakeet voisi viedä lannoitteeksi aina kehitysmaihin asti. Vielä uudempi, kuljetuksen kannalta tehokkaampi menetelmä on tuhkan nesteyttäminen. Sen kehitti Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari 1980-luvulla.

Haihdutuspajukko ei ole aivan sama kuin koskemattomana pidettävä kosteikkopajukko. Haihdutuspajukolle on olennaista tehoviljely ja lyhyt kiertoaika, jotta mm. fosfori saadaan haravoitua talteen.

Toinen merkittävä tekijä on hiilen nieleksintä. Siinä viljelypaju on tehokkaimpia puitamme.

GUSTAF SIRÉNIN ja Olavi Huikarin opeista fosforin ekologisessa haravoinnissa ja kierrätyksessä olisi jo opittavaa.

Voimallisesti haihduttavilla jätevesipajukoilla voisimme pelastaa fosforin ravinteeksi. Tätä odottavat myös kehitysmaat.

Ehkä meidän ei tulisi enää ohjata fosforia Itämereen kuin kankkulan kaivoon.

Veli Pohjonen

Suomenmaa. Mielipide. 8.6.2023.

Inarissakin on tärkeintä järjestys - viljele ja varjele

Maa-alueidemme suojelussa on kyse luonnon monipuolisuudesta. Emme halua harvinaisten lajien kuolevan sukupuuttoon. Päivän tyyppiesimerkki on hömötiainen. Sen kanta on koko Suomen tasolla hiipumassa.

Luonnontieteilijät ovat sukupuuttoa pohtineet jo vuosikymmeniä. Mikä on se prosentti maa-alueista, mikä takaa lajien säilymisen? Prosenttia sanotaan ekologiseksi marginaaliksi.

Kyseessä on eräänlainen reunavyöhyke mitä pitkin eläin- ja kasvilajit voivat siirtyä paikasta toiseen. 1970-luvulla ekologiseksi marginaaliksi arvioitiin 15 prosenttia.

Aihe eteni kansainvälisiin kokouksiin. Ensimmäinen merkittävä pidettiin 2014 Japanin kaupungissa Aichi. Siellä maa-alueiden suojelun prosentiksi koko maapallolle sovittiin seitsemäntoista, vuoteen 2020 mennessä.

Suomi oli tällä tiellä. Lisäsimme metsien suojelualueita vuosittain. Olimme suojelleet 4,7 miljoonaa hehtaaria vuonna 2019. Koko maapinta-alastamme (30 miljoonaa hehtaaria) vuoden 2019 suojelun prosentti oli 15,5. Emme aivan saavuttaneet Aichin 17 -tavoitetta vuoteen 2020 mennessä.

Aichin sopimus on nyt uusittu. Joulukuussa 2022 pidettiin kansainvälinen YK:n kokous Kanadan Montrealissa. Kokous antoi julkilausuman, mikä kutsuu kaikkia valtioita suojelemaan 30 prosenttia maa- ja merialueistaan vuoteen 2030 mennessä. 

Kansainvälisesti sovituilla suojelun tavoitteilla on kullekin kansakunnalle kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet tasapuolisesti kaikista luontotyypeistämme 30 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn 70 prosenttia.

Esimerkiksi kasvuisaa metsämaata meillä on Suomessa 20 miljoonaa hehtaaria. Metsätaloudessa siitä voi Montrealin säännöllä jatkaa 14 miljoonaa hehtaaria. Koko Suomen keskitasolla luonnon monimuotoisuus ei vaarannu, jos viljelemme metsissä tehokkaasti puuta.

Inari on metsien, tunturien, soiden ja vesistöjen mosaiikkia, jonka maa-alasta on suojeltu yli 70 prosenttia. Inarin metsien lisäsuojelusta käydään kuitenkin järkyttävää väittelyä.

Biodiversiteettikokousten jälkeen maa-alueidemme suojelu, mukaan lukien ennallistaminen etenee kohti 30 prosenttia. Mutta meille on edelleen tärkeintä tuttu sanajärjestys: viljele ja varjele. Määrällisesti voimallisempaa on viljely (70 prosenttia), myös metsä- ja suomaalla. Suhde 70/30 takaa myös luonnon moninaisuuden säilymisen.

Emme Inarissakaan tarvitse vastakkaista suhdetta, viljele 30 ja varjele 70 prosenttia.

Veli Pohjonen

Inarilainen. Mielipide. 7.6.2023

Monipuolisempaan metsätalouteen

Kohu talousmetsien puuston riittävyydestä alkoi ilmastokiistelyn myötä 2010-luvulla. Kohu edelleen yltyi, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi 2022. Ennen Ukrainan sotaa metsäteollisuutemme raakapuusta 13 prosenttia oli peräisin Venäjältä.

Puun riittävyyden varmistamiseksi meidän on varauduttava monipuolisempaan metsätalouteen. Tarvitsemme pitkän kierron havumetsien lisäksi lyhyen kierron lehtipuita.

Metsäteollisuudella on ollut vastaavia huolia ennenkin. Eräs merkittävimpiä kausia oli 1950-luvun Korean kriisin jälkeinen raakapuun pula.

Metsäteollisuuden vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja metsäprofessori Risto Sarvas toivat 1953 Tanskasta 5000 kappaletta erikoisia sellupajun pistokkaita. Vesipajuksi kutsutut sellun raaka-ainepuut istutettiin Metsäntutkimuslaitoksen kokeisiin. Lyhytkiertoviljelyn tutkimus alkoi.

TUTKIMUS vauhdittui 1970-luvun öljykriiseistä. Näyttävin oli Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahaston (Sitran) hanke ”Suomen nopeakasvuisimmat metsät”.

Sitran visioista näki pisimmälle Helsingin yliopiston Malminkartanon tilanhoitaja Matti Kares. Hän esitti 1976 kansallisilla maatalouden vuotuisilla neuvottelupäivillä, että voisimme viljellä pelloilla nopeakasvuisia lehtipuita. Satokierto olisi alle 10 vuotta. Puumassa puitaisiin pellolta heti teollisuudelle.

Ajatus eteni maa- ja metsätaloustuottajien puitavaksi. Silloinen MTK:n puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsätilallinen, kannusti 1977 tuottajia viljelemään sopivilla pelloillaan lyhytkiertopuita.

Viljelymaata lehtipuille silloin riitti. Ennen EU-aikaa maataloutemme oli sitkeässä ylituotannossa. Vielä 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Lyhytkiertopuiden peltoviljely ei sopinut EU:n maatalouteen. Liittymisemme unioniin 1995 poisti kyllä perinteisten maatalouskasvien ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle, eikä maata lehtipuille enää ollut.

NELJÄNNESVUOSISADAN EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät palautuneetkaan ruoan tuotantoon. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi.

Suomessa oli vuonna 2022 luonnonhoidon peltoja 122 000 hehtaaria. Se on 5,4 prosenttia koko peltoalastamme. Näille pelloille on nyt uusi tarve. Lisää viljelymaata saamme turvesuon pohjilta.

Suomen metsien keskikasvu on nyt Luken tuoreimman tiedon mukaan 4,5 kiintokuutiota vuodessa hehtaarilta. Lyhytkiertopuun käytännön viljelmillä pääsee helposti 3–4 kertaa yli tämän, yli 15 tai jopa 20 kiintokuution. Kenttäkokeissa vuonna 1989 mitattu lyhytkiertopuiden kasvun ennätys on 85,8 m3 / hehtaari / vuosi*.

UKRAINAN sota loi jo puoli vuosisataa tunnetulle metsäpuiden lyhytkiertoviljelylle uuden näkymän. Voimme nopeasti viljellä ja kasvattaa puuta metsättömillä luonnonhoidon pelloilla.

Monipuolistamalla metsätalouttamme saamme nopeasti lisää raaka-ainetta sellu- ja kartonkiteollisuudelle. Ratkaisu talousmetsien puun riittävyyden kiistaan on siis jo olemassa.

Viite

* Pohjonen, V. 1995. Puun lyhytkiertoviljely pelloilla. Julkaisussa: Hytönen, J. & Polet, K. (toim.) Peltojen metsitysmenetelmät. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 581: 180–211.

Suomenmaa. Mielipide. 8.5.2023

Vehnän lisäviljelyä tarvitaan pian

Vehnä on ollut aina ihmiskunnan tärkein ruokavilja. Maailmanpolitiikan keskiössä vehnä oli edellisen kerran 1980-luvulla. Neuvostoliitto joutui ostamaan vehnää lännestä. Pellot olivat olleet yhteisomistuksessa 70 vuoden jakson. Kommunistinen maatalous ei ollut ruvennut toimimaan.

Vuonna 1984 Neuvostoliiton oli ostettava 28 miljoonaa tonnia ulkomaista vehnää. Maailmankaupan kysyntään vastasi Yhdysvallat. Se toi vientimarkkinoille vastaavasti 39 miljoonaa tonnia.

Epäonnistunut kolhoosimaatalous on perimmäisiä syitä, miksi Neuvostoliitto alkoi luhistua. Se tapahtui lopulta vuonna 1991.

Uuden vallan aikana Venäjä joutui aluksi jatkamaan vehnän tuontia. Vuosituhannen vaihteessa tapahtui käänne, mikä tuli yllättämään koko maailmankaupan.

Venäjän kolhoosipellot olivat muuntuneet yksityistalouden yhtiöpelloiksi. Pellot olivat alkaneet tuottaa. Venäjä siirtyi vehnän tuojasta vehnän viejäksi.

2010-luvun alussa Venäjä eteni maailmankaupassa viejien kärkikolmikkoon, Yhdysvaltain ja Euroopan unionin rinnalle. Vuonna 2016 Venäjä otti kolmikon johtopaikan. Sen nettovienti oli 27 miljoonaa tonnia, Yhdysvaltain 25 ja Euroopan unionin 22 miljoonaa tonnia.

Seuraavien vuosien kasvulukemat vahvistivat asetelman. Vuonna 2022 Venäjä vei vehnää jo 43,5 miljoonaa tonnia. 

Pääsuunta on jatkunut. Yhdysvaltain maatalousministeriön toukokuussa 2023 päivitetty laskelma ennustaa, että Venäjä tulisi seuraavalla kaudella viemään vehnää uuden ennätyksensä 45,5 miljoonaa tonnia. USA:lle ennuste on vain 19,7 ja EU:lle vastaavasti 38,0 miljoonaa tonnia.

Viennin ykkössarjaan oli viime vuosina nousemassa myös Ukraina, yli 20 miljoonan tonnin viennillään. Sodan myötä asetelma kuitenkin muuttui. Tulevan kauden ennuste Ukrainalle on vain 10 miljoonaa vientitonnia.

Maailmankaupan vehnästä pääosan ostavat – öljyllään – Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan levottomat maat. Niiden yhteenlaskettu nettotuonti on tasolla 54 miljoonaa tonnia. Laskeeko Venäjä kattavansa sen jatkossa kokonaan?

Ukrainan sota heijastuu jo Lähi-Idän maiden ruokaan. Esimerkiksi Libanonissa puolet kansalaisten vuonna 2020 kuluttamasta vehnästä oli lähtöisin Ukrainasta. Tänään Libanonin vehnä taitaa tulla Venäjältä.

Maailmanpolitiikan kriisi on korostanut vehnän merkitystä. Onko tämän päivän Ukrainan kriisissä pohjimmiltaan kyse vehnän valttikortista maailmanpolitiikassa? 

Niin Suomen, koko EU:n ja ylipäänsä länsimaiden olisi syytä pikaisesti tarkentaa maataloutensa tulevia tavoitteita. Esimerkiksi EU:n maanläheinen vastaus, eräänlainen positiivinen pakote Venäjälle, olisi kaksinkertaistaa oma vehnän tuotantonsa.

Vehnän lisäviljelyä tarvitaan länsimaissa pian. Sillä olisi merkittävä vaikutus myös Suomelle. Ilmaston lämpenemisen myötä vehnän tuleentumisen raja siirtyy. Voisimme laajentaa vehnän viljelyaluettamme nykyistä pohjoisemmaksi.

Veli Pohjonen

Ilkka-Pohjalainen. Mielipide. 3.6.2023

Sois­tu­vien kan­gas­mai­den ojitus vauh­dit­ti met­siem­me kasvua

Metsäkeskustelussamme on levinnyt viime aikoina merkillinen kohu. Sen mukaamme metsiemme hiilinielut olisivat romahtamassa. Se tarkoittaa myös metsien kuutiokasvun hidastumista.

Edellisen kerran metsämme romahtivat ennen toista maailmansotaa. Alimmillaan metsävaramme putosivat tasolle 1380 miljoonaa kuutiota vuonna 1938. Jo sodan aikana metsämme alkoivat kuitenkin pulskistua, ensin hitaasti mutta sittemmin vuosisadan loppupuoliskolla alati kiihtyvällä vauhdilla.

Metsäntutkimuslaitoksen professori, haapavetinen Olavi Huikari opetti, että sotien jälkeinen metsiemme heikohko kasvu johtui osaksi kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt väitöskirjaansa soistumisen mittausaineistoa Pohjanlahden maankohoamisen alueelta.

Huikari oli osoittanut väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Puu alkoi kasvaa, kun maaperän vesitalous saatiin puille ihanteellisemmaksi. Metsävaramme nousivat yli 1500 miljoonan kuution paalun vuonna 1964 ja yli 2000 miljoonan kuution paalun vuonna 1998.

Metsäojituksen päätavoite oli ojittaa nimenomaan soistuvia kangasmaita, ei avosoita.  Mielikuvamme metsäojista ja avosoiden ojista lienee hieman sekaantunut sitten Huikarin aikojen.

Metsien ojista oli tarkoitus pitää huoli kunnostusojituksella. Niinhän peltojen ja maantien ojistakin pidetään säännöllisesti huolta. Vuotuinen kunnostusojitus alkoi 1950-luvun alussa. Se nousi yli 10000 hehtaarin vuonna 1959 ja saavutti huippunsa 82662 hehtaaria vuonna 2001. 

Sitten kunnostusojitus alkoi hiipua. Vuonna 2021 se oli enää 10 537 hehtaaria. Ovatko ojitetut kangasmaamme taas vaarassa soistua? Se tulisi hidastamaan metsiemme kasvua. Vai joko kunnostusojituksen hiipuminen näkyy metsiemme kasvussa?

Kun kangasmaiden ojitus saatiin valmiiksi, keskityimme metsien uudistamiseen. Vajaatuottoiset metsät uudistettiin täystuottoisiksi metsiksi auraamalla ja istuttamalla. Myös varhaisen taimikonhoidon merkitys tulevalle puun kasvulle opittiin. Metsänhoitomme on hiipumassa myös näiltä osin. 

Lisäpuun kasvuun tarvitaan uusia metsänhoidon menetelmiä. Sellainen olisi etevä metsänviljely. Se edellyttää maaperän vesitalouden ja muokkauksen olevan kunnossa.

Luonnonvarakeskus on osoittanut, että havumetsiemme vuosikasvu kohenee edelleen 15-30 prosentilla, kun siirrymme maatiaissiemenestä jalostettuihin istutustaimiin. Ne ovat peräisin siemenestä, joka on saatu risteyttämällä sekä tasaisen varmoja kotimaisia että hieman eteläisempiä, kovakasvuisempia emopuita.

Havupuun taimen hienoinen eteläisyys sopii lämmenneeseen ilmastoomme. Perimältään eteläisempi puu kasvaa aina pohjoista puuta nopeammin.

Talousmetsiemme kasvu lisääntyi 100 vuodessa muhkeasti. Kun ymmärrämme mikä sai kasvun aikaan, ymmärrämme varmaan syyt siihenkin jos metsiemme kasvu todella romahtaa.

VELI POHJONEN

Iijokiseutu. Kolumni. 17.5.2023