Tuesday, April 24, 2018

Kivihiili sääteli energiapuun nollarajaa


Nollaraja kertoi taannoin, kuinka etäältä uittojoista yhtiöiden kannatti ostaa kairan tukkia. Energiapuulla on tänään entisajan tukille tuttu nollaraja. Se on koetellut Metsä-Suomea vuosikaudet, kun EU:n sekoileva hiilidioksidin päästökauppa on pitänyt rintamaiden kivihiilivoimalat kuumina.

Kymmenen vuotta sitten pienikokoisesta puusta maksettiin nykyistä paremmin, ja sille oli useampi ostaja. Puun kasvattaja saattoi kilpailuttaa myykö tien varren puupinonsa tavalliseen tapaan sellutehtaalle vai myykö pinonsa sähköä ja kaukolämpöä puusta jauhavalle voimalalle.

Energiapuun kauppaa ohjaa talouslaskennan varjohinta. Puunsa myyntiin korjanneelle se on ylin kuutiohinta minkä voimala suostuu maksamaan tienvarteen pinotusta pienpuusta, jotta siitä saatava energia on voimalalle hivenen kivihiiltä halvempaa.

Energiapuulla varjohinta on kahden osan summa. Perusosa tulee kivihiilen satamahinnasta maailmalla. Lisäosa tulee hiilidioksidin päästömaksusta.

Vuoden 2016 helmikuussa varjohinta oli alimmillaan, 17 eurossa kiintokuutiolta. Siitä kivihiilen osuus oli 13 euroa ja päästömaksun osuus 4 euroa. Samaan aikaan sellutehtaat maksoivat puusta selvästi enemmän. Esimerkiksi mäntykuidun tienvarsihinta (hankintahinta) oli 28 euroa kiintokuutiolta, koko Suomessa keskimäärin. Kympin verran liian kallista pienpuuta ei voimalan kannattanut energiaksi ostaa.

Tilanne on kahdessa vuodessa muuttunut. Sekä kivihiilen maailmanhinta että hiilidioksidin päästömaksu ovat nousseet. Tämä nosti energiapuun varjohinnan huhtikuun loppupuolella 32 euroon kiintokuutiolta. Siitä kivihiilen osuus on 22 ja päästömaksun 10 euroa. Nyt ilmastoystävällisen voimalan kannattaisi ostaa halvempaa tienvarren pinopuuta kuin kalliimpaa, päästömaksulla korotettua kivihiiltä.

Varjohinnan nousu seuraa Pariisin 2015 ilmastokokousta. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä halutaan lopultakin eroon. Näkyvimmin aiheesta on puhunut globaalia ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti vuoden 2017 seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloiselta tasoltaan kolminkertaiseksi.

Suomen hallitus myötäilee Macronin linjaa. Aiomme luopua kivihiilestä kokonaan vuoteen 2029 mennessä.

Kamppailulla kivihiilestä on seuraamuksensa. Esimerkiksi pääkaupunkiseutu suunnittelee lopulta vakavissaan korvaavansa voimaloidensa kivihiilen joko puusta puristetulla pelletillä tai metsähakkeella.

Haketta pääkaupunkiseudun uudet biovoimalat tarvitsevat lähimaakunnistaan paljon. Metsämaakuntien puupelletti kulkee Helsingin seudun voimaloihin sisämaasta junalla.

Kivihiilen Metsä-Suomeen piirtämä energiapuun nollaraja vetäytyy. Metsänkasvattajat tykästyvät tähän. Pienpuu lähtee liikkeelle.

VELI POHJONEN

Sotkamo-lehti. Mielipide. 24.4.2018

No comments: