Vasaraperän juhannustapahtumien ytimessä oli tänä vuonna yhteislaulutilaisuus kylän kesäteatterilla, Kitka-järven rannalla, Jäkälälahden pohjukassa. Laulu alkoi Kari Alajuuman jo klassiseksi kasvaneella kappaleella Kitka-valssi.
Samalla kun säe ”katveessa vaarain ja tuntureiden” soi, sitä laulanut yleisö ei ehkä tullut ajatelleeksi kuinka merkittävästä katveesta on kyse. Kitkajärvi ympäristöineen on yksi Euraasian mantereen vedenjakajia.
Jääkauden jälkeen Kitkan vesi virtasi lounaaseen: Iijoen vesistöön, Pohjanlahteen ja lopulta Atlantin valtamereen. Vedenjakaja oli Kitkan koillispuolella, jossain Käylän tienoilla. Jatkuvan maankohoamisen oikaistua jäätikön painamaa maankuorta Kitkan vedet kääntyivät.
Tänään Kitkan kirkas vesi virtaa Kitkajoen kautta Venäjän puolelle. Vesi päätyy Riisitunturin ja Rukatunturin katveesta lopulta Vienanmereen. Se tunnetaan kansainvälisesti Valkoisena Merenä (White Sea), Pohjoisen Jäämeren puhtaana haarakkeena.
Mantereen tason vedenjakajia on maailmalla harvakseltaan. Kitkan alueen vedenjakajaan, Euraasian harvinaisuuteen, voi helpoiten tutustua järven lounaispäässä, Akanlahden tukinnostolaitoksella. Vuoteen 1964 asti Kitkan alueelta hakatut tukit uitettiin järveä myöten Akanlahteen. Ne siirrettiin tukinnostolaitoksella Kuorikkikankaan yli Livojärveen ja edelleen Iijoen vesistöön.
Kitkan alueen tukkipuu olisi ollut helpoin ja luontaisin uittaa alavirtaan Kitkajokea ja alempana Koutajoen vesistöä myöten Venäjän puolelle. Tätä tapahtuikin tsaarin vallan aikana. Koutan kolme sahaa Vienanmeren rannalla saivat Koillismaan puuta.
Häivähdys taannoisesta itäuitosta on Kiutakönkään rannalle tehty, osaksi kallioon koverrettu uittoränni. Neuvostoliiton aikana puuta ei kuitenkaan enää itään uitettu.
Toinen virtaama, minkä Kitkan helmi on kääntänyt, on ajattelumme vesivoimasta. Vielä toisen maailmansodan jälkeen ajatuksemme oli padota kaikki Pohjois-Suomen kuohuvat kosket hiljaiseksi sähköksi. Koillismaalla ajatusketjun päässä pauhasivat Kitkajoen Jyrävä ja Oulankajoen Kiutaköngäs.
Kitkajärvi ja -joki toimivat koskiajattelumme vedenjakajana. Aivan kuin luontoa ylipäänsä, myös osa koskia on suojeltava tuleville sukupolville. Kirjailija ja Kitkajärven sekä Kuusamon koskisodan taistelija Reino Rinne oli tässä avainasemassa. Hänen ansiostaan Jyrävää ja Kiutaköngästä ei valjastettu, eikä Kitkaa järvenä ruvettu säännöstelemään.
Kitkan kolmas, nykyinen vedenjakaja on ajattelumme kaivoksista. Kitkajärven kaakkoislaitaan viettävää, uraanirikasta Kouvervaaraa on jo pitkään koeporattu. Yhä enemmän nostetta on kuitenkin saamassa matkailuakin miellyttävä vaihtoehto, missä säteilevä uraani suojellaan syvyyksiinsä. Malmit ovat uusiutumatonta luonnonvaraa. Enää kaikkea malmia ei ole tarpeen kaivaa.
Kitkan kolme vedenjakajaa ovat nostaneet ainutlaatuisen, puhtaan luonnon ja puhtaan veden Kitkan-Koutajoen vesistöalueen ympäristöineen ehdokkaaksi UNESCO:n maailmanperintökohteeksi. Koillismaan helmen soisi laajentuvan itärajan yli ulottuvaksi helminauhaksi.
VELI POHJONEN
Koillis-Sanomat. Kolumni. 10.7.2018
No comments:
Post a Comment