Saturday, June 16, 2018

Biotalous on Pohjois-Suomen mahdollisuus


Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee ketjussa uusia biotuotteen tehtaita, puun saatavuus on alkanut puhuttaa. Luonnonvarakeskus vakuuttaa normaalipuun riittävän. Biotalous, esimerkiksi Kaidin Kemiin suunnittelema biopolttonesteen laitos, tarvitsee silti lisäpuuta. Sitä saa kasvattamalla lyhytkiertometsää Pohjois-Suomen suoperäisillä mailla.

Aihetta ajoi jo 1970-luvun lopulla vaikuttanut, Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikarin johtama Energiametsätoimikunta. Mietinnössään vuodelta 1979 toimikunta esitti, että maassamme tulisi varata 750,000 hehtaarin pinta-ala hieskoivulle.

Metsäntutkimuslaitos perusti Kannukseen energiametsäkoeaseman. Lyhytkiertopuun kasvatus vesametsäperiaatteella alkoi. Aseman 38 vuotta kestänyt kausi oli tuloksekas. Pohjois-Suomen metsätalouteen löytyi ennen tuntematon mahdollisuus, vesametsien viljely turvetuotannon jatkoksi. Puulajeiksi valikoituivat hieskoivu ja hakepaju.

Lyhytkiertopuut soveltuvat parhaiten pohjoisille turvesuon pohjille, vehnän tuleentumisrajan pohjoispuolelle. Silloin energiaviljely ei häiritse ruokakasvien viljelyä. Näinhän Euroopan unionin maatalouspolitiikka ohjaa.

Lyhytkiertopuiden kasvatus noudattaa 2010-luvun kiertokulkutaloutta. Kun turpeennosto on päättynyt, pohjaturvetta on edelleen 20-30 senttimetrin kerros. Se lannoitetaan hakevoimalasta saatavalla puun tuhkalla. Tuhka kalkitsee pohjamaan, poistaa sen happamuuden, ja saa maan bakteerit eloisiksi. Ne irrottavat turpeen humuksesta typpeä.

Lyhytkiertometsän vuosikasvu suopohjalla ylittää keskiarvon, minkä Suomen metsät kasvavat hehtaaria kohti. Hieskoivun kiertoaika on 25-30 vuotta, hakepajulla alle 10 vuotta.

Korjuun, haketuksen ja biojalostuksen jälkeen alue lannoitetaan taas puun tuhkalla, ja uusi sato kasvaa kantovesoina. Sankka vesakko tarvitsee kasvuunsa vettä, ja sitä suopohjilla riittää. Vesakot haihduttavat kasvukauden päivinä taivaalle kuutioittain kosteutta, mikä muuten valuisi suo-ojista puroihin, jokiin ja järviin.

Turvesuonpohjat ovat biotaloutemme uusi maavara. Suopohjia on vapautunut jo 40,000 hehtaaria, ja niitä vapautuu vuosittain 2500 hehtaarin vauhdilla. Turvetta nostetaan maassamme ainakin niin kauan kuin nykyiset kaukolämmön ja –sähkön voimalat pidetään kunnossa.

Biotalous saa lisää lyhytkiertopuun kasvumaata vielä kymmeniä vuosia. Suoperäisten maiden metsänviljely biotaloudelle on Pohjois-Suomen mahdollisuus.

VELI POHJONEN

Lounais-Lappi. Mielipide. 16.6.2018

No comments: