Puu palasi energiamme ykköseksi.

Kotimainen puu oli tärkeintä voimaamme sodan jälkeisellä kasvukaudella. Vielä 1960 saimme siitä puolet kaikesta energiastamme. Halpa tuontiöljy oli kuitenkin jo tulossa talouteemme. Se ohitti puun 1964. Tasot olivat silloin 39 prosenttia.

Korkeimmilleen, 61 prosenttiin öljyenergia nousi 1973. Noihin aikoihin suomalainen energiapeli oli varsin yksioikoinen. Se tarjosi tulevaisuudelle vain fossiilivoimaa (öljyn lisäksi kivihiiltä ja
maakaasua) ja sen vaihtoehdoksi ydinvoimaa. Vanhanaikaisena pidetystä puusta haluttiin tyystin eroon.

Olivatko fossiili- ja ydinvoima kestäviä vaihtoehtoja? Niillä molemmilla oli rasitteena yli sukupolven ulottuvat ympäristöongelmat, fossiilivoimilla ilmakehää tukahduttava hiilidioksidi, ydinvoimalla ikuiset jätteet.

Sekä fossiili- että ydinvoima olivat kansantaloutta velkaannuttavaa  tuontitavaraa. Ydinvoimankin väitetty kotimaisuus oli samaa luokkaa kuin banaanin. Tuote kypsytettiin Suomessa, mutta raaka-aine ostettiin ulkomailta.

Metsäprofessori Huikari Energiapolitiikan neuvostoon

Parivaljakko Johannes Virolainen ja Olavi Huikari ajattelivat energiapelistä toisin. Pelissä tulee olla kotimainen vastaan tuontitavara, uusiutuvat vastaan uusiutumattomat luonnonvarat, puuvoima vastaan muut voimat. Ajattelu sai lisäpontta öljyn maailmanhintaa nopeasti nostaneesta, vuoden 1973 Israelin ja arabien välisestä Jom kippur sodasta.

Ministeri Virolainen nimitti 1976 professori Huikarin jäseneksi Energiapolitiikan neuvostoon, vastapainoksi ydinvoiman yksipuoliselle koulukunnalle. Huikari ajoi neuvostossa läpi puun energiakäytön tutkimusaloitteen. Saatuaan neuvoston aloitekirjeen Virolainen järjesti Metsäntutkimuslaitokselle varat kymmenvuotiseen PERA-projektiin, Puu Energian Raaka-Aineena.

Se käynnisti muutoksen. PERA-rahoitus käynnisti Kannuksessa vieläkin toimivan energiametsäkoeaseman. Hakkeen käyttö alkoi yleistyä etenkin hieskoivua puskevien, ojitettujen soiden kunnissa. Metsäteollisuus liittyi mukaan tehostamalla oman puuenergiansa käyttöä.

1980-luvun puolivälissä hakkeen käyttö alkoi hiipua, kun öljyn hinta oli kääntynyt ennakoimattomaan laskuun. Metsäenergian tutkimus puolestaan uupui, kun ylijohtaja Huikari jäi rintamamiesten eläkkeelle 1983. Metlan uusi johto ei nähnyt enää tarvetta metsäenergian tutkimukselle. PERA-projekti lopetettiin niin nopeasti, että siitä ehti valmistua vain väliraportti (1985).

Fermin aivoriihi käynnisti nykyisen bioenergian

Puuvoiman uusi aalto alkoi 1990. Metlan johtava energiakoivun tiedemies tohtori Ari Ferm kutsui joukon tutkijoita pohtimaan, mihin puun lupaavasti alkanut energiakäyttö urvahti 1980-luvulla, ja mitkä olivat bioenergian uuden vuosikymmenen tutkimushaasteet.

Fermin aivoriihestä poiki nykyinen puuvoima. Käytännön konekehittelijät ja kokeilevat hakeyrittäjät liittyivät tutkijoihin pian. Metsäteollisuus tehosti edelleen omaa puuenergiaansa. Aivoriihestä sai alkunsa myös vuonna 1991 perustettu Suomen Bioenergiayhdistys.

Puuenergian pitkään jatkunut vähenemä pysähtyi juuri samoihin aikoihin. Sen osuus kävi alimmillaan 14 prosentissa. Mutta vuonna 1992 puuvoima kääntyi nousuun. Seuraavaksi paaluvuodeksi tuli 2012, kun puu kiri tasoihin öljyn kanssa. Molemmista saatiin 24 prosenttia.

Tilastokeskuksen 2014 ennakkotiedon (vuoden ensimmäinen neljännes) mukaan puu on nyt selvästi vahvinta voimaamme. Saamme siitä energialähteistä eniten, 25 prosenttia. Öljyvoima on pudonnut 20 prosenttiin. Ydinvoiman osuus on 17 prosenttia.

Kivihiili (9), maakaasu (8) ja turve (8 prosenttia) ovat keskisarjan energialähteitä. Tuulivoima on höyhensarjaa. Saamme siitä noin puoli prosenttia koko energiastamme.

Puuvoima pääosaksi metsäteollisuudesta

Puuvoima on käsitteenä laajempi kuin tavallinen metsäenergia. Tuttua haketta, pellettiä tai klapia puuvoimasta on yhteensä vain viidennes. Pääosan saamme metsäteollisuudesta: puujätteestä ja mustalipeästä, molemmista saman verran.

Kaikesta metsäteollisuuden ostamasta puusta tulee kuorta, sahauksesta purua ja hukkapuusta riman palasia. Pitkään ne olivat puunjalostuksen riesa. Vielä 1960-luvulla esimerkiksi kuorta yritettiin myydä maanparannusaineeksi, tai se jouduttiin ajamaan kaatopaikalle.

Nykyään sahoilta ei tule enää jätettä. Tulee vain oheistuotteena energiaa. Viimeisin suunnitelma sahanpurun hyödyntämiseen on höyryräjäyttää sen kuidut osiinsa ja käyttää syntyvät sokerit autojen etanoliksi.

Vähiten tunnettua voimaa on selluteollisuuden mustalipeä. Sellunkeitto on sarja liuotuksia, millä paperin raaka-aineesta, selluloosasta uutetaan pois puusolujen tukiaines eli ligniini.

Ligniini on puun energiapitoisin osa. Sana on latinaa, se tarkoittaa polttopuuta. Ligniini pyörittää selluteollisuuden omia voimaloita, ja uudenaikaisissa laitoksissa energiaa riittää myytäväksikin.

Puuvoiman vahvuus kasvaa edelleen, kun sahateollisuus kasvaa ja sellutehtaat käyvät täysillä. Varma puuvoiman lisääjä on nouseva biotalous, tuottipa se metsistämme jotain uutta arvotuotetta tai jo tunnettua biohiiltä, bionestettä tai biokaasua.

VELI POHJONEN

Artikkeli. 30.6.2014.