Puun kasvu nopeutunut Pohjois-Suomessa

Metsäntutkimuslaitoksen tuoreimpien tietojen mukaan Lappi puskee nyt (2008) puuta lähes 13 miljoonaa kuutiota vuodessa, kun kasvu 1990-luvun alussa oli vain kahdeksan miljoonaa kuutiota. Nousua on yli 50 prosenttia.

Alimmillaan, seitsemässä miljoonassa kuutiossa, Lapin metsien kasvu oli 1960-luvun loppupuolella. Sitä ennen Lappia oli hakattu rajusti, ensin sotakorvauksiin ja sitten talouden jälleenrakennukseen. Lappi sai maineen Osaran aukioiden maakuntana. Metsäntutkimuslaitoksen luvut kertovat, että kuuluisat aukiot ovat metsittyneet.

Lapin puun nykykasvusta vain 15 prosenttia on suojelualueilla. Leijonanosa, 85 prosenttia, on talousmetsää. Puu kasvaa etenkin nuorissa metsissä. Tyypillinen tapaus on ensiharvennusta odottava, kymmenmetrinen männyn tureikko. Niitä on viljalti muun muassa Itä-Lapissa, Kemijärven sellutehtaan ympäristössä.

Lähes vastaava kasvun lisäys on havaittu etelämpänäkin. Oulun läänin puolella puuta kasvaa 16 miljoonaa kuutiota vuodessa. Määrä on yli 30 prosenttia suurempi kuin kymmenen vuotta sitten. Myös Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Koillismaan aukiot ovat metsittyneet.

Kohentuneelle metsänkasvulle on olemassa pari helppoa selitystä: tehometsänhoito ja soiden ojitus.

Vuosikymmenien metsänhoito tuottaa nyt tulosta. Hakkuuaukioita on myllätty, uusia metsiä viljelty ja taimikoita harvennettu. Takavuosina metsiä myös lannoitettiin.

Soiden ojitus vaikuttaa puun kokonaiskasvuun kasvattamalla metsämaan alaa. Se alkoi lisääntyä 1950-luvulla, kun ojitetut suot muuttuivat metsiksi. Metsäalan kasvu pysähtyi 1980-luvulla, kun ojitusurakka tuli valmiiksi. Sen jälkeen metsäojikot ovatkin puskeneet puuta, etupäässä mäntyä, ja se nostaa kasvulukuja.

Osa metsänkasvusta selittyy puiden iällä. Pohjoisessa on nyt paljon 20-50 vuoden ikäisiä metsiä.  Niiden puusto on elinkaarensa nopeimman kasvun vaiheessa, mikä näkyy mittaustuloksissa.

Mutta riittävätkö nämä selitykset? Onko Pohjois-Suomen kohentuneen metsänkasvun taustalla vielä muutakin?

Pohjois-Suomi ei viherry yksin. Ilmiö tunnetaan koko Euraasian metsävyöhykkeessä, joka ulottuu Keski-Euroopasta Siperian läpi Aldanin tasangolle lähelle Ohotan merta.

Ilmiön havaitsi jo vuonna 2000 kansainvälinen tiedemiesryhmä mitatessaan vuosina 1982-1999 otetuista satelliittikuvista pohjoisen pallonpuoliskon vihertymistä. Se oli lisääntynyt 12 prosenttia.

Vihertymisen mitta tulee puiden lehvästöstä. Mitä enemmän satelliitit kuvaavat allaan vihreää lehvästöä, sitä enemmän paikalle on kasvanut myös runkopuuta.

Pääosa vihertymisestä tulee Siperian metsistä. Nekin ovat alkaneet kasvaa entistä paremmin. Siperian metsiä ei juuri hoideta, ne eivät ole tasaikäisiä nuoria puustoja, eikä soistuneita metsiä liioin ole ojitettu. Lisäkasvun taustalla on muutakin kuin tehometsänhoito.

Eniten puhuttaa lämpötilan nousu ja sen vaikutus puiden kasvukauteen. Värriön tutkimusasemalla Sallassa ilmiötä on seurattu 40 vuotta.

Metsä kasvaa sitä paremmin, mitä pitempi on kasvukausi. Metsäluonto mittaa kasvukauden alkamista, etenemistä ja pituutta eri tavalla kuin ihmisen kello tai päivyri. Puiden kellon nopeutta vauhdittaa lämpötila. Ajan yksikkönä käytetään astepäivää (dd, degree days) eli tehoisan lämpötilan summaa.

Vuosi 2005 jäi Värriön tutkimusaseman historiaan. Kasvukausi oli havaitun 31 vuoden jakson pisin, 858 astepäivää. Kasvukaudeltaan Värriön lyhin vuosi oli 1982, jolloin astepäiviä oli vain 498 kappaletta.

Pitkän kasvukauden 2005 olisi voinut sivuuttaa olankohautuksella, jos kyseessä olisi ollut tilapäinen ilmiö. Näin ei kuitenkaan ole. Vuosi vahvisti aikaisempia havaintoja, ja kesä 2006 oli lähes yhtä lämmin, astepäiviä oli 834 kappaletta.

Värriön kasvukausi pitenee. Vuodesta 1975 lähtien pitenemää on keskimäärin 40 prosenttia. Värriön metsäluonto nauttii nyt yli kolmanneksen pitemmistä kasvukausista kuin tutkimusaseman perustamisen aikoihin. Se näkyy Itä-Lapin puun lisäkasvuna.

Toinen ilmakehän mahtitekijä on hiilidioksidi. Ilmakehässä on sitä 380 miljoonasosaa. Pitoisuus on vähäinen, kuin oluttölkin vetoisuus kuutiossa. Silti hiilidioksidi on tehokaasu. Se säätelee puiden kasvua. Sen nousu on myös lämpenemisen pääaiheuttaja.

Maamme tarkin hiilidioksidin mittaus on käynnissä Muonion Sammaltunturissa. Ilmatieteen laitos asensi mittarit 1998 häiriöttömään ja saasteettomaan paikkaan puurajan yläpuolelle niin, että asutus, liikenne tai lähimetsät eivät vaikuta tuloksiin. Heti ensimmäisen kuuden mittausvuoden aikana tunturi-ilman hiilidioksidin pitoisuus nousi 10 miljoonasosaa.

Värriön tutkimusasemalla hiilidioksidia mitataan osana nuoren männikön fotosynteesin tutkimusta. Mittaus alkoi 1991. Hiilidioksidin pitoisuuden nousu tunnetaan myös Värriössä.

Pisimpään pohjoista hiilidioksidia on mitannut Point Barrow-ilmastoasema Alaskan pohjoiskärjessä. Kun jatkuva mittaus alkoi 1973, pitoisuus oli 330 miljoonasosaa. Siitä lähtien hiilidioksidi on noussut 50 miljoonasosaa eli viisitoista prosenttia.

Ilmakehä on suuri tehosekoitin, ja sama hiilidioksidin nousu nähdään paitsi eri puolilla pohjoisnapaa tehdyissä mittauksissa, myös koko maapallolla. Nousu on kaikissa mittauksissa vääjäämätön eikä osoita laantumisen merkkejä.

Nouseva hiilidioksidi vaikuttaa metsien kasvuun lannoitteena, aivan kuin Närpiön kasvihuoneiden tomaateille laskettava hiilidioksidi. Hiilidioksidin nousun myötä metsäluonto nauttii nyt 15 prosenttia enemmän lannoittavasta ilmakehästä kuin 30 vuotta sitten.

Ilmaston suuret muuttujat hiilidioksidi ja sitä seuraava lämpötila lisäävät jo Pohjois-Suomen puun kasvua. Se näkyy Värriön tutkimusmänniköissä Sallassa. Ilmiö tunnetaan myös muualla Itä-Lapissa ja koko Pohjois-Suomessa.

Talvisessa metsässä hiihtävä toteaa ilmiön tarkkailemalla mäntyjen latvakasvuja. Metsätilallinen tarkkailee ensiharvennusikään tulevia männiköitään. Ne työntävät puuta myyntiin vuosi vuodelta yhä enemmän.

Vuosikausia kerätty kotimainen ja ulkomainen tutkimustieto Lapin, Pohjois-Suomen ja koko Euraasian pohjoisen metsävyöhykkeen kohenneesta metsänkasvusta on musertava. On siksi perin hämmentävää sekä metsänkasvattajalle että metsäntutkijalle, jos keskellä kasvuisia, nuoria talousmetsiä sijaitsevan Kemijärven sellutehtaan sulkemista perustellaan puupulalla.

Pohjois-Suomen nuorten talousmetsien kasvututkimus ei liene ollut sittenkään riittävän kattavaa, koska tieto niiden hyvistä ja alati lisääntyvistä hakkuumahdollisuuksista ei ole vakuuttanut metsäteollisuuden päättäjiä. Värriön tutkimusasema ehdotti tällaisen tutkimuksen tehostamista jo vuonna 2005. Aihe on tullut Itä-Lapissa entistä ajankohtaisemmaksi.

Veli Pohjonen

Kaleva. Alakerta. 12.1.2008.