Lisää puuta lyhytkiertoviljelyllä

– ensimmäiset Gustaf Sirénin kokeet Rovaniemelle 1955

Suomen metsäteollisuus laskee, että riippumatta ennätyksellisestä, 100 miljoonan kuution vuosikasvusta, puuta on kestävästi maastamme korjattavissa ja ostettavissa vain 70 miljoonaa kuutiota. Käyttö on nykyään 75, josta ostot kotimaasta ovat 56 ja tuonti Venäjältä 19 miljoonaa kuutiota vuodessa. Jos pois jäävä tuonti on korvattava kotimaisella puulla, vuosiostoihin on jäämässä puuvajetta viisi miljoonaa kuutiota.

Tämä koko maata koskettava yhtälö oli taustalla, kun Stora Enso ilmoitti lokakuussa (2007) sulkevansa Kemijärven sellutehtaan ja vähentävänsä tuotantoaan muuallakin.

Samanaikaisesti EU patistaa Suomea lisäämään uusioenergian tuotantoa. Meillä se tarkoittaa puun lisätarvetta. Metsäväki tuskailee jo, viekö bioenergia paperipuun polttoon vain muutaman megawatin tähden.

Puuvajeesta huoli 1950-luvulla

Huoli puun riittävyydestä on syvä, mutta se ei ole uusi. Pian sotien jälkeen selluteollisuudelle häämötti raaka-aineen pula, ja uusia menetelmiä tarvittiin. Vuonna 1953 metsäteollisuusmies Ralph Erik Serlachius ja metsätutkija Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta nopeakasvuisen, alun perin tynnyrin vanteina käytetyn pajun pistokkaita. Sarvas viljeli ne Metsäntutkimuslaitoksen koekentille Etelä-Suomeen ja kasvatti niitä uutena sellupuuna parinkymmenen vuoden ajan. Kasvatusmenetelmä sai nimen metsäpuiden lyhytkiertoviljely.

Menetelmää kokeiltiin varhain myös Lapissa. Vuonna 1955 Pohjois-Suomen metsänviljelyn erikoistutkija, Osaran aukkojen tieteellisenä isänä tunnettu Gustaf Sirén perusti Mortin taimitarhalle ensimmäiset lyhytkiertokokeensa. Siréniä kiinnosti vesovien hybridipoppeleiden elinvoima.

Maastoon viljellyt kenttäkokeet tuhoutuivat parissa vuodessa hirvi- ja jänistuhoihin, mutta menetelmä jäi askarruttamaan Sirénin mieltä. Kun hänet kutsuttiin 1965 metsänviljelyn professoriksi Ruotsiin, hän vei lyhytkiertoviljelyn idean mukanaan.

Sitra rahoittajaksi 1970-luvulla

Sellun raaka-aineen tarve kasvoi 1970-luvun alussa niin, että Suomen Itsenäisyyden Juhlavuoden Rahasto (Sitra) rahoitti viisivuotisen lyhytkiertopuun kasvatus- ja käyttöprojektin. Sen maineikkaimpia saavutuksia oli Tervolan keksijän Kyösti Pallarin ideoima ja Valmet-traktorin alustalle rakentama vesakkoharvesteri. Lyhytkiertometsää pystyi ensimmäisen kerran puimaan pystystä suoraan hakkeeksi.

Sitran kokeista näki pisimmälle Maataloustuottajien Keskusliiton puheenjohtaja, ministeri Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsänkasvattaja. Hänen huolensa oli maatalouden ylituotanto. Ihamuotila ehdotti 1977 että reivaisimme suuntaa, ja alkaisimme viljellä liikapelloilla lyhytkiertopuuta.

Sellun menekki maailmalla heikkeni 1970-luvun öljykriisien myötä. Samalla poistui huoli metsäteollisuuden raaka-aineesta, mutta sen korvasi huoli kotimaisesta energiasta. Lyhytkiertometsiä saattoi kutsua myös energiametsiksi.

Ihamuotilan vaikutuksesta lyhytkiertoviljelyn jatkotutkimusta ohjaamaan perustettiin Energiametsätoimikunta. Sen johtoon tuli Lapissa hyvin tunnettu, Kolariin metsäkoeaseman vuonna 1964 ajanut suoprofessori Olavi Huikari. Hänen johdollaan Energiametsätoimikunta ajoi vuorostaan Kannukseen 1979 metsäkoeaseman, joka erikoistui lyhytkiertoviljelyyn.

Tutkimus siirtyi Ruotsiin

Sitten energiametsätoimikunnan aikojen metsäpuiden lyhytkiertoviljelyä on tutkittu maassamme hajanaisesti, ilman selvää visiota ja ilman selvää rahoitusta. Tutkimusote siirtyi jo varhain Ruotsiin. Pallarin vesakkopuimurikin myytiin sinne 1979. Marraskuussa 2007 Metsäntutkimuslaitoksen johtokunta päätti lopulta lakkauttaa Kannuksen energiametsäkoeaseman, samassa paketissa Kolarin kanssa.

Kun Sirén oli tutkinut Uppsalan yliopistossa lyhytkiertoviljelmiä kymmenen vuotta, Ruotsin hallitus otti 1987 ne uuden maatalouspolitiikan vaihtoehdoksi.

Viljelijöiden neuvonta siirtyi yliopistosta käytäntöön. Ruotsin tuottajajärjestö järjesti  sopimustuotannon, mikä takaa viljelijöiden tuottamalle hakkeelle menekin. Mukaan liittyi 25 lämpökeskusta ja joukko urakoitsijoita. Konepajat kehittivät istutuskoneita. Haketta korjaa kymmenkunta Pallarin koneesta edelleen kehitettyä vesakkopuimuria.

Keski- ja Etelä-Ruotsin maatalousmaisemassa lyhytkiertometsät alkoivat näkyä 1990-luvulla. Vuonna 2007 niitä kasvoi 15 000 hehtaaria, lisää viljellään 500 hehtaaria ja kypsää satoa puidaan energiaksi 2 000 - 3 000 hehtaaria vuodessa. Uusi sato kasvaa kantovesoina.

Vuosittain lyhytkiertohaketta myydään Ruotsin lämpölaitoksille 200 gigawattituntia. Määrä vastaa esimerkiksi kolmannesta Rovaniemen Suosiolan koko vuotuisesta polttoaineiden tarpeesta.

Tietotaitoa takaisin Suomeen

Kun puun tuonti Venäjältä Suomeen näyttää tyssäävän, puun riittävyydestä tulee ongelma. Emme soisi myöskään paperipuun päätyvän bioenergiaksi.

Onneksi voimme ottaa Ruotsista oppia, ja tuoda sieltä takaisin meillä alun perin kehitetyn, sittemmin naapurin valmiiksi testaaman menetelmän. Mekin voisimme lyhytkiertopuulla helpottaa riittävyyden ongelmaa.

Uutta suomalaista tutkimusohjelmaa ei metsäpuiden lyhytkiertoviljelyyn tarvita. Tarvittavan tietotaidon, koneet ja pistokkaat voimme ostaa naapurista. Jo Uppsalasta eläkkeelle siirtyneen, Pohjois-Suomen metsänviljelyn emeritustutkija Gustaf Sirénin tieteellisestä perinnöstä on jakaa myös hänen entiseen kotimaahansa.

Veli Pohjonen

Lapin Kansa. Alio. 28.12.2007.