Maatalouden kehitysapu kannattaa

Kehitysapu etelän köyhille maille käynnistyi 1950. YK:n ruoka- ja
maatalousjärjestön pääjohtaja varoitti, että silloisella maailman
menolla kaksi kolmasosaa ihmiskunnasta on tuomittu elinikäiseen
nälkään tai aliravitsemukseen.

YK:n synkkä ennustus herätti rikkaat maat, ja ne alkoivat maksaa
vuotuisista verovaroistaan kolehdin kehitysapuun. Suomi lähti mukaan
1966, kun ulkoministeriöön perustettiin kehitysaputoimisto.

Veronmaksajat valittavat usein avun kalleutta ja epäilevät
kannattaako siinä olla mukana. Kehitysavulle on edelleen huutava
tarve. Maailmassa näkee nälkää 862 miljoonaa ihmistä. Heistä 830
miljoonaa elää kehitysmaissa. Heistä suurin osa on naisia ja lapsia.
Kehitysavulla on etukäteen torjuttava heitä alati uhkaava nälänhätä.

Etiopian hätä havahdutti

Koskettavaksi avun tarve tuli vuonna 1984 Etiopiassa, kun maata
koetteli ankara kuivuus- ja nälkäkatastrofi. Miljoona hätääntynyttä
viljelijää ja heidän lastaan jätti kotikontunsa ja lähti vaeltamaan
kohti kaupunkeja. Länsimaiden antamalla hätäavulla nälkäpakolaiset
saatiin pysähtymään pakolaisleireihin. Hätä silloin poistui,
mutta vain tilapäisesti.

Onneksi rikkaat maat lisäsivät samalla roimasti Etiopialle
annettavaa pitkäaikaista kehitysapua. Hankkeilla oli vain yksi
yhteinen tavoite: maan viljasadot on saatava korkeammalle tasolle
ja pysyvään nousuun niin, että vuoden 1984 kaltainen nälänhätä ja
pakolaisaalto eivät enää toistu.

Aikanaan paljon maksaneissa hankkeissa Etiopiaan kehitettiin
uusia viljelymenetelmiä, jotka suojelevat vesivaroja ja hoitavat
maaperää. Samalla koulutettiin maatalousneuvojia ja
esimerkkiviljelijöitä. Suomi oli mukana eroosiota torjuvissa,
jokilaaksojen yläosiin viljellyissä polttopuumetsityksissä.

Viljasadot saatiin nousuun

Etiopian vuotuinen viljasato oli 1980-luvun alkupuolella viisi
miljoonaa tonnia. Nyt se on viisitoista miljoonaa tonnia, eli
kolminkertainen.

Uutta peltoa samalla muokattiin. Vaikka uudismaat ovat vanhoja
peltoja karumpia, keskimääräinen hehtaarisato nousi parempien
viljelymenetelmien myötä 1100 kilosta 1400 kiloon.

Viljantuotanto kasvoi väkilukua nopeammin. Vuonna 1984
etiopialaisia oli 40 miljoonaa, nyt 80 miljoonaa. Ruokavarmuutta
kuvaava henkeä kohti laskettu viljasato nousi silti 130 kilosta 194
kiloon.

Pitkäaikaisella kehitysavulla voi saada aikaan siltä alun perin
odotettuja tuloksia. Väkiluvun kasvusta huolimatta viljan tuotanto
ja ruokavarmuus nousivat Etiopiassa niin, että uusi nälänhätä ja
nälkäpakolaisuus pystyttiin välttämään.

Ei meidän tarvitse kehitysavulta enempää odottaa. Sen sijaan että
hirvittelemme jo annetun avun kalleutta, voisimme olla ylpeitä siitä
että pääsimme mukaan rahoittamaan tällaista kehitystä.

Maataloustukea kehitysapuna

Eivät Afrikan maat silti valmiita ole. Niiden maataloudessa on
vielä paljon mahdollisuuksia. Viljasadot kohenevat edelleen, kun
perhetilojen maanomistus vakiinnutetaan niin, että viljelijät voivat
tehdä maahansa ja ympäristöönsä pitkäaikaisia parannuksia.

Uusilla peltometsäviljelyn menetelmillä voi torjua maan
kulumista, tasoittaa kuivuuskausien vaikutuksia, tuottaa
bioenergiaa ja osallistua ilmastokamppailuun.

Etiopiaa pienemmän Malawin esimerkki taas askarruttaa jopa
maailman kauppajärjestön (WTO) neuvottelijoita. Maa horjui
vuosikausia nälänhädän partaalla. Vuoden 2005 maissisato
epäonnistui, ja viisi miljoonaa malawilaista ruokittiin hätäavulla.

Maan uusi presidentti Bingu wa Mutharika otti oppia länsimaista
ja alkoi maksattaa maataloudelle tukiaisia. Pienviljelijät saivat
vuosittain määrämitan valtion alehinnoiteltua lannoitetta ja
parannettua siemenviljaa.

Kun maissia vuonna 2005 saatiin Malawissa 1,2 miljoonaa tonnia,
oli seuraavan vuoden sato 2,7 miljoonaa tonnia ja viime vuonna
jo 3,4 miljoonaa tonnia. Nyt maailman kauppajärjestössä
aprikoidaan pitäisikö maataloustuet ulottaa kehitysapuna myös
köyhiin etelän, sen sijaan että ne poistetaan rikkaista länsimaista.

YK:n ruokakokous julisti kesäkuussa Roomassa, että vuoteen
2030 mennessä ihmiskunnan on tuotettava ruokaa kaksin verroin
nykyiseen verrattuna. Etiopian pitkäaikaisen ja Malawin tuore
esimerkki näyttävät, että tällaiseen tavoitteeseen on mahdollinen päästä.

Siksi kehitysapua kannattaa jatkaa. Suomenkin kannattaa pysyä
tässä kehityksessä mukana.

VELI POHJONEN

Lapin Kansa. Artikkeli. 27.7.2008