Kantohinnat ja työllisyys

Vuosikymmenen (1990-luvun) alussa maahamme räjähtänyt työttömyys alkoi hitaasti nujertua vuosina 1994 ja 1995. Alkuvuonna 1996 työttömyyden lasku taas hidastui. Ilmiö kytkeytyy selvästi pääelinkeinoomme metsään.

Kun metsällä ja metsäviennillä menee hyvin, työpaikkoja syntyy. Kun metsävienti taantuu, kuten keväällä 1996, taantuu myös työllisyys. Metsän osa työllisyydessä alkaa jo kantohinnoista. Ehkä yllättävin kytkentä on rakennusalan ja kantohintojen välillä.

Rakennusalassa on työttömyyden ydin. Kun rakennusmiehen työllisyys on taattu, se säteilee myös muihin elinkeinoihin. Työssä käyvä rakennusmies kuluttaa: hän käy kaupassa, syö hyvin ja ostaa kotimaisia tuotteita.

Työllisyyden pyörä pyörii. Talouden ja työn vipu käy läpi koko yhteiskunnan.

Vaikka vientiteollisuus puhkui täysillä 1994-1995, työn imu ei kuitenkaan vetänyt mukanaan rakennusalaa. Missä oli rakennustyön tulppa? Miksi pientaloja, rivitaloja ja osaketaloja ei aleta rakentaa tai peruskorjata entiseen tahtiin?

Kun osakettaan tai rivitaloaan asuva kasvava perhe halajaa tilavampaan uuteen tai peruskorjattuun kotiin, uuden kodin rahoitus koostuu kolmesta erästä: vanha koti myyntiin, kaikki säästöt liikkeelle ja loput pankista lainaa.

Vanha koti rahoittaa aina pääosan asuntokauppaa, enemmän kuin säästöt ja pankkilaina. Muutto jää haaveeksi, jos vanhaa asuntoaan ei saa kaupaksi.

Hyvässä markkinatilanteessa vanhat asunnot vaihtavat omistajaa ketjussa. Omakotitaloon muuttaja myy rivitalonsa, rivitaloon muuttaja kaksionsa ja kaksioon muuttaja yksiönsä. Ketjun alkupäässä on ykkösasunnon ostaja, jolla ei ole myydä vanhaa kotia, joka käyttää vain rahaa.

Esimerkki löytyy itse kunkin lähipiiristä: vaikkapa opiskelemaan lähtevä perheen poika tai tytär. Hänelle ostetaan opiskeluboksi, tavallisesti yksiö opiskelukaupungista. Jos suinkin mahdollista, opiskeluboksia ei kuitenkaan rahoiteta käteisellä eikä pankkilainalla, vaan - metsäkaupalla.

Metsäkauppa opiskeluboksin hyväksi tehdään silloin, kun kantohinnat houkuttelevat, kun asuntoon kannattaa sijoittaa, sen sijaan että makuuttaa rahaansa pystypuissa.

Nyky-Suomessa metsäkauppoja opiskeluboksien tai muiden ykkösasuntojen hyväksi ei tehdä. Vuosina 1994-1995 toteutuneet metsäkaupat lienevät menneet vanhojen velkojen maksuun, tai euromaaseudulla vain jokapäiväiseen elämiseen.

Kun sellun, paperin ja sahatavaran vientihinnat kääntyvät taas nousuun loppuvuonna 1996, kantohinnoista kannattaa pitää kiinni. Vilkkaasti käynnistyvät metsäkaupat ovat koko yhteiskunnan etu.

Vain poistamalla rakennusalan työllisyyden tulppa voi 1990-luvun perustyöttömyys helpottua.

Veli Pohjonen

Suomenmaa. Mielipide. 2.7.1998