Suomi vaihtoi biomassakasviksi ruokohelven

Pajun energiatila Raaseporissa 1993

Moni Salosta Perniön kautta Karjaalle matkaava kulkija on pysäyttänyt autonsa Pohjankurun kohdalla peltoaukean laitaan ja ihmetellyt tien oikealla puolella olevaa suurta keltaista taulua. Siinä lukee "Paju on aikamme puulaji". Viereisillä pelloilla kasvaa sakeita pajuviljelmiä. Mistä oikein on kysymys?

Pohjankurussa on koeviljelty jo vuodesta 1992 energiapajua maatilaoloissa. Malli on peräisin Ruotsista, jossa viljelijät ovat kasvattaneet pajua peltohakkeeksi parikymmentä vuotta.

Miksi energiapajun viljely ei ole levinnyt Pohjankurusta laajemmalle? Onhan Suomessakin puhuttu jo vuosikausia peltobiomassojen viljelystä.

Fortumin koeviljelystä hyvät tulokset

Energiapajun tutkimus alkoi maassamme 1970-luvun öljykriiseistä. Aluksi mukana olivat Metsänjalostussäätiö ja Metsäntutkimuslaitos. Tavoite oli löytää nopeakasvuisimmat pajulajit, kerätä niistä jalostuksen lähtömateriaali ja koekasvattaa jalostettuja pajuja metsäpuiden lyhytkiertoviljelyksi kutsutulla menetelmällä.

Tutkimus laajeni peltoviljelyn kokeisiin 1983, kun Fortum Oy (silloinen Imatran Voima) aloitti bioenergiatutkimuksen Kopparnäsin tiluksillaan Inkoossa. Se koeviljeli energiapajua kymmenen vuoden jakson.

Fortum hankki tuoreimman tietotaidon Ruotsista, Suomesta sinne muuttaneelta professori Gustaf Siréniltä. Hän oli vuodesta 1976 lähtien kehittänyt Uppsalan maatalousyliopiston pelloilla energiapajun kasvatusmenetelmää. Sirén hätkähdytti jo 1970-luvun lopulla metsäalan väkeä, kun hän totesi energiapajun pystyvän kasvamaan pelto-oloissa 75 kuutiota hehtaarille vuodessa, yli kymmenkertaisesti sen mitä Pohjolan talousmetsät keskimäärin kasvavat.

Koeviljely Kopparnäsin savipelloilla tuki Gustaf Sirénin väitettä. Heti ensimmäinen kolmen vuoden kierto kasvoi keskisatona 38 kuutiota vuodessa hehtaarilla ja parhaat lajikkeet vielä enemmän. Professori Sirénin valvonnassa Fortumin tiluksilla kasvoivat 1900-luvun lopulla Suomen nopeakasvuisimmat metsät.

Liittyminen EU:hun pysäytti kokeet

Fortumin bioenergiatutkimus antoi pohjan kokeiden kolmannelle jaksolle, käytännön energiaviljelykokeille eteläsuomalaisilla maatiloilla. Bioenergian peltoviljelyyn oli silloin maatalouspoliittinen tilaus. Olimme ylituotantotilassa. Puhuimme miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Maa- ja metsätalousministeriö rahoitti 1992 energiatilaohjelman. Professori Sirén valitsi siihen kymmenkunta tilaa, ja niiden pelloille viljeltiin energiapajukokeet ruotsalaisen kasvatusmenetelmän mukaan. Parhaat, Kopparnäsin kokeiden kanssa vertailukelpoiset tulokset saatiin juuri Pohjankurussa, Nygårdin kartanon mailla.

Energiapajun viljely pysähtyi Suomessa kuitenkin 1995, kun liittyminen Euroopan unioniin poisti maataloudestamme ylituotannon. Samalla hävisi miljoonan peltohehtaarin ongelma. Viimeiset 10 vuotta sekä vilja-ala että koko perinteinen peltoalamme ovat nousseet. Bioenergialle ei ollut vielä sijaa Suomen pelloilla.

Myös tutkimusrahoitus Suomessa hiipui. Energiapajun tutkimusta ei ole enää Euroopan unionin kaudella rahoitettu.

Ruotsissa bioenergia maatalouspolitiikkaan 1987

Ruotsissa energiaviljelyn kehitys oli toinen. Jo ennen liittymistä Euroopan unioniin maatalouspoliittinen painotus oli siellä eri tyyppinen kuin Suomessa. Peltojen vaihtoehtoiseen käyttöön varauduttiin 1970-luvulta lähtien. Kun professori Sirén oli tutkinut bioenergian viljelyä kymmenen vuoden ajan, Ruotsin hallitus päätti ottaa vuonna 1987 peltojen energiametsityksen uuden maatalouspolitiikan vaihtoehdoksi.

Viljelijöiden neuvontatyö siirtyi yliopistosta käytäntöön. Vaihtoehtoa tuki Ruotsin tuottajajärjestö LRF (Lantbrukarnas Riksförbund). Sen tytäryhtiö Agrobränsle AB järjesti sekä neuvonnan että sopimustuotannon, mikä takasi viljelijöille tuotetulle peltohakkeelle menekin.

Bioenergiahankkeeseen liittyi 15 lämpökeskusta ja joukko urakoitsijoita. Konepajat alkoivat kehittää sopivia istutus- ja hakkuukoneita. Merkittävin innovaatio on energiapajua suoraan pystystä, talvisaikaan, parikymmensenttisessä lumessakin puiva hakepuimuri.

Ruotsin pitkäjänteinen bioenergiahanke on tuottanut tulosta. Nyt Etelä- ja Keski-Ruotsissa kasvaa viljelijöiden pelloilla 17,000 hehtaaria hakepajun energiametsää. Keväällä 2005 sitä viljeltiin lisää 800 hehtaaria ja vuoden 2006 tavoite on 1200 hehtaaria.

Talvella 2004-2005 energiapajua puitiin hakkeeksi 2100 hehtaaria, josta myytiin bioenergiaa lämpölaitoksille 180 gigawattituntia. Määrä vastaa esimerkiksi Mikkelin Pursialan voimalan vuotuista metsähakkeen ostoa.

Ruotsi vie naapurimaihin energiapajun viljelyn tietotaitoa, siemenpistokkaita ja koneita. Agrobränslellä on sitä varten toimistot tai liikekumppanit Tanskassa, Puolassa, Liettuassa, Saksassa, Irlannissa ja Englannissa. Syksyllä 2005 Agrobränsle teki tuoreimman, 3700 hehtaarin energiapajun viljelysopimuksen Englantiin.

Ruokohelpeä polttoturpeen varjossa

Energiapajun viljely etenee 2000-luvulla Ruotsin maataloudessa ja useissa muissakin EU-maissa. Myös Suomessa bioenergian viljelytilanne on muuttunut. Öljyn hinta on noussut ennätyslukemiin. Hiilidioksidin päästökauppa painaa kivihiilen ja turpeen taloutta. Euroopan unioni on patistanut Suomea toimiin biopolttoaineiden käytössä.

Ministeri Juha Korkeaoja ehdotti syksyn 2005 maatalouspoliittisessa selonteossaan, että bioenergian viljely pelloilla on otettava maatalouspolitiikan painoalaksi. Hän on valmis osoittamaan jopa neljäsosan runsaasta kahdesta miljoonasta peltohehtaaristamme energiakasvien viljelyyn.

Suomessa on ollut eniten puhetta 1990-luvulla viljelyyn kehitetystä ruokohelvestä. Sitä kasvoi vuonna 2005 Keski- ja Pohjois-Suomen suopelloilla sekä vanhoilla turpeennostoalueilla yhteensä 9000 hehtaaria.

Suomen ja Ruotsin maatalouspoliittinen painotus poikkeavat yllättävästi juuri energiaviljelyn kasveiltaan. Ruotsissa ruokohelpeä ei nimittäin ole käytännön viljelyssä juuri lainkaan. Helpeä on kuitenkin tutkittu ja kokeiltu sielläkin jo 1980-luvulta lähtien.

Osaksi Suomen ja Ruotsin tyystin erilainen energiaviljelyn kehitys selittyy energiaturpeella. Se on meillä yleinen, mutta Ruotsissa verraten harvinainen voimaloiden polttoaine.

Ruokohelpi kytkeytyy polttoturpeeseen kahdella tapaa. Ruokohelvessä on runsaasti alkuaine piitä. Se antaa rotevalle helven korrelle kasvussa tarvittavan tukevuuden.

Biomassan poltolle pii on haitaksi. Piipitoinen helpituhka sulaa alemmassa lämpötilassa kuin esimerkiksi haketuhka. Sulava tuhka tukkii arinoita.

Ruokohelven tuhkaongelma ratkesi, kun keksittiin silputa helpi poltettavaksi turpeen seassa. Kun seospolttoaine syötetään suurten voimaloiden polttoon, tuhkan sulamisen voi estää tarkoin säädöin. Ruokohelpi hyötyy voimalassa tukipolttoainesta, mihin turve käy hyvin.

Toinen kytkentä helveen ja turpeen välillä liittyy soiden jälkikäyttöön. Ruokohelpi on osoittautunut verraten helpoksi viljelykasviksi kosteilla suonpohjilla. Helpi kasvaa luonnostaankin samantapaisilla multavilla mailla ja kosteilla jokivarsiniityillä.

Monipuolisuudesta viljelyvarmuutta

Sen sijaan Etelä-Suomen savikoilla ruokohelven menestyminen ja sen viljelymenetelmät ovat vielä osaksi arvoitus. Onnistuuko esimerkiksi helvelle kehitetty kirren päältä tapahtuva kevätkorjuu eteläisillä savimailla, joissa routaa on luontaisesti vähemmän kuin pohjoisilla turvemailla?

Tukeutuminen pelkästään yhteen biomassakasviin satojen tuhansien hehtaarien peltoalalla on riskialtista. Viljelyvarmuus on maataloudessa aina tarkoittanut useiden viljelykasvien kirjoa. Bioenergiakasvien valikoimassa kannattaa siksi pitää myös energiapaju, jonka viljelystä Pohjoismaissa on jo 30 vuoden kokemus. Pohjankurun viljelmät ovat osoittaneet menetelmän mahdolliseksi Lounais-Suomen savikoilla.

VELI POHJONEN

Turun Sanomat. Alio. 4.4.2006