Monday, September 07, 2015

Pohjois-Suomen puu kasvaa yhä nopeammin


Ennen tutkimuksen aikaa Lapin jätkillä – silloinhan ei ollut vielä metsureita – oli sanonta: ”puu ei Lapisa kasua”. Luonnonvarakeskus mittaa toisin. Pohjois-Suomen puu kasvaa kaikkialla, ja kasvu on kiihtyvää.

Kertaalleen harvennettua
kasvatusmetsää Kuusamossa
Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaa puskee nyt (mittaus ajalta 2009–2012) puuta 10,7 miljoonaa kuutiota vuodessa, kun kasvu vuonna 1990 oli 5,2 miljoonaa kuutiota. Nousua on 105 prosenttia. Kainuussa vastaava nousu on 62 ja Lapissa 67 prosenttia.

Häkellyttävälle metsän kasvulle on pari helppoa selitystä: tehometsänhoito ja soiden ojitus. Vuosikymmenten työ tuottaa tulosta. Hakkuuaukioita on myllätty, uusia metsiä viljelty ja
taimikoita harvennettu. Takavuosina metsiä myös lannoitettiin.

Moni muistaa vielä Osaran aukeiden auraukset. Niiden kummisetä oli edesmennyt haapavetinen professori Olavi Huikari. Huhtikuussa 1954 hän oli jättänyt nuorena metsänhoitajana patentti- ja rekisterihallitukselle hakemuksen keksimästään metsänparannusaurasta. Patenttia ei silloin saanut myöntää valtion virkamiehelle, mutta hakemus johti Lokomo-nimisen
metsäoja-auran kehittämiseen.

Akateemisen siunauksen metsäauraukselle antoi väitöskirjassaan vuonna 1955 Luonnonvarakeskuksen silloinen Pohjois-Suomen erikoistutkija Gustaf Sirén. Lapin oppejaan hän sovelsi myöhemmin metsänuudistamisen professorina Ruotsissa.

Huikarin ja Sirénin innovaatioiden seurauksena metsäauraus alkoi Pohjois-Suomessa. Se saavutti huippunsa 1960-luvun lopulla. Sen jälkeen aurausta on asteittain vähennetty, maisema- ja muista
ympäristösyistä.

Auraus ehti kuitenkin parantaa voimallisesti kangasmaiden ilmavuutta ja maaveden liikkuvuutta. Nyt parhaiten kasvavat nuoret metsät löytyvät juuri 40–50 vuotta sitten auratuilta Osaran aukeilta.
Emeritusprofessori Huikari oli aina sitä mieltä, että metsäaurojen liikkeelle panema vesi on tärkein selitys Pohjois-Suomen metsäviljelmien kovalle kasvulle.

Soiden ojitus vaikutti kasvattamalla metsämaan alaa. Se alkoi lisääntyä 1950-luvulla, kun ojitetut suot muuttuivat metsiksi. Metsäalan kasvu pysähtyi 1980-luvulla, kun ojitusurakka tuli valmiiksi. Sen jälkeen metsäojikot ovat puskeneet puuta.

Osa metsänkasvua selittyy puiden iällä. Pohjoisessa on paljon tasaikäisiä 20–50-vuotiaita metsiä. Niiden puusto on elinkaarensa nopeimmassa kasvussa. Se näkyy mittaustuloksissa.

Mutta riittävätkö nämä selitykset? Onko Pohjois-Suomen kohentuneen metsänkasvun taustalla vielä muutakin?

Ilmakehän lisääntyvä hiilidioksidi on metsien kaasumainen lannoite. Metsien ulkopuolella hiilidioksidilla lannoitetaan esimerkiksi kasvihuonemansikkaa ja -vadelmaa. Hiilidioksidin kaasulisäyksestä kasvihuoneeseen on hyötyä erityisesti keväällä ja syksyllä, kun valoa on vähemmän. Pohjoisen puu hyötyy hiilidioksidista arvatenkin yöttömänä yönä.

Vuonna 1990 hiilidioksidin pitoisuus metsän yläpuolisessa ilmassa oli 353 miljoonasosaa (ppm). Kesäkuussa 2015 se oli 402 ppm eli neljätoista prosenttia korkeampi. Hiilidioksidin vaikutus metsien kasvuun kiinnostaa etenkin Värriön tutkimusaseman tiedemiehiä.

Hiilidioksidi nostaa ilmakehän lämpötilaa. Metsät aistivat sen kasvukauden pitenemisenä. Sitä mitataan astepäivien eli tehoisan lämpötilan summan lisääntymisenä. Kasvukausi alkaa kevään viidessä asteessa. Kun vuorokauden keskilämpötila on kuusi astetta, puiden päivyri pyörähtää eteenpäin yhden astepäivän. Kun keskilämpötila on seitsemän astetta, päivyri pyörähtää kaksi astepäivää, ja niin edelleen.

Tarkin ja pisin Pohjois-Suomen kasvukauden mittaus on Sodankylän ilmastoasemalla. Ilmatieteen laitoksen sarjoista voi laskea, että vuonna 1990 kasvukauden pituus oli 800 astepäivää ja vuonna 2014 vastaavasti 1 009 astepäivää. Kuluneen neljännesvuosisadan aikana metsien kasvukausi on jatkunut 26 prosentilla.

Metsäyrittäjän kannalta on lopulta yhdentekevää, onko lisäpuu peräisin kasvukauden pitenemästä, hiilidioksidin lannoittavasta vaikutuksesta, sopivan ikäisistä puista, tehokkaasta taimikonhoidosta, soiden ojituksesta vai kangasmaiden aurauksesta.
Pohjois-Suomen puu kasvaa yhä kovemmin, ja sitä on joka tapauksessa tulossa jatkossa korjattavaksi ja myytäväksi entistä enemmän.

Pohjoisen puun lisääntyvä kasvu on merkittävä lisäperuste myös uusille biotalouden sellutehtaille, joita metsäteollisuus nyt suunnittelee yhtäältä Oulun lääninrajan eteläpuolelle, toisaalta napapiirin taakse Kemijärvelle.

Veli Pohjonen

Kaleva. Yläkerta. 7.9.2015.

No comments: