Elokuussa 1989 FINNIDAn (ulkoministeriön kehitysyhteistyön osasto) entinen päällikkö, emeritus - suurlähettiläs Pekka Malinen julkaisi testamenttinsa "Kehitysapu täysremonttiin". Malisen keskeinen ohje oli, että kehitysavun tilkkutäkistä, kaikkien alojen kirjavasta hankekokoelmasta, tulisi hankkiutua pikimmiten eroon. Tilkkutäkin asemesta Suomen tulisi keskittyä avunannossaan muutamalle harvalle alalle. Ja Suomen tulisi keskittyä erityisesti niille aloille, missä maailma uskoo meidän osaamiseemme ja mitä maailma meiltä odottaa.
 |
| Viljelty metsä sitoo hiiltä, kuten tämä Etiopiaan 50 vuotta sitten istutettu Eucalyptus grandis |
Malinen ennenkin aikaansa edellä
Metsänviljely ja metsänhoito olivat keskeisiä Malisen ehdottamia aloja. 1990-luvulle tultaessa maapallon metsien, metsänhoidon ja metsänviljelyn merkitys oli saanut aivan uuden ulottuvuuden, kun ymmärrettiin niiden, ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja kasvihuoneilmiön välinen yhteys.
Jo vuonna 1981 Malinen oli esittänyt OECD:n neuvostossa Pariisissa, että järjestö ottaisiohjelmaansa tutkimuksen hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta maan ilmakehään, jotta "tarvittaviin muutostoimenpiteisiin voitaisiin ajoissa ryhtyä".
Esitystä ei hyväksytty. Vuosikymmen oli kuluva ennenkuin ilmakehään karanneen hiilidioksidin merkitys kasvihuoneilmiön taustalla alettiin myöntää yliopistojen ulkopuolella.
Vuonna 1989 Malinen toisti esityksensä. Vastaiskuksi kasvihuoneilmiölle hän esitti kehitysyhteistyönä toteutettavaa massiivista metsitystä jolla voitaisiin "parantaa luonnon kykyä absorboida nykyistä enemmän hiilidioksidia".
Metsien osa kasvihuoneilmiössä
Ilmakehän hiilidioksidin alkuperä on kolmiosainen. 80 prosenttia on vanhaa perua, peräisin alkumaapallon tulivuorista, hiiltä joka on kiertänyt maapallon biosfäärissä kasvien ja eläinten välillä niiden ilmaantumisesta lähtien. Yhdeksän prosenttia ilmakehän hiilidioksidista on tullut 1750-luvulla alkaneesta maapallon metsien hävittämisestä, ensin länsimaissa ja 1950-luvulta lähtien tropiikissa. Loput 11 prosenttia on peräisin fossiilisista polttoaineista: palaneesta kivihiilestä, öljystä ja maakaasusta. Tänään fossiilipolttoaineista tulee 75 prosenttia ja tropiikin metsien hävittämisestä 25 prosenttia hiilidioksidin päästöistä.
Mikäli puolet maapallon metsistä vielä poltetaan ja metsämaan humus hävitetään eroosiolla, ilmakehän hiilen määrä lähes kaksinkertaistuu nykyisestä tasostaan. Se kiihdyttäisi kasvihuoneilmiötä entisestään.
Mutta toisaalta, maapallon biomassa- ja humusvaroja tarvitsisi nostaa vain 10 prosentilla, niin maan ilmakehän hiilidioksidin määrä palautuisi 1700-luvun lopun tasolle. Kasvuunsa tarvittavan hiilidioksidin biomassa imisi ilmakehästä. Humuksen kerrostuminen seuraa automaattisesti biomassan kasvua, kun maata ei muokata säännöllisesti.
Maapallon vihreän biomassan viisas hoito: hyödyntäminen ja viljely on ihmisen ainoa toteutettavissa oleva keino millä kasvihuoneilmiöön voi vaikuttaa vähentävästi, ei vain hidastavasti kuten esimerkiksi ydinvoiman käyttöönotolla.
Maapallon biomassa on 90-prosenttisesti metsää. Metsien hoidosta ja niiden viljelystä on tulossa ihmiskunnan suurin ympäristöhaaste.
Massiivinen metsitys
Massiivinen metsitys antaa kasvihuoneilmiölle vastaiskun; massiivinen metsitys on "suuri tehtäväalue, jolle on varattava kehitysapuvaroja", totesi Malinen. Kehitysyhteistyönä tropiikin Aasian ja Afrikan maiden kanssa toteutettava metsitys sopisi Suomen kansainväliseen kuvaan metsänviljelyn ja metsien hoidon tietomaana.
Sovellusesimerkkejä on jo kaksi. Ensimmäinen on Kaakkois-Aasia. Indonesiassa ja Malesiassa on metsänviljelyyn tarjolla miljoonia hehtaareja alangalang heinämaita, hävitettyjen sademetsien pohjia, jotka ylihakkuut ja niitä seurannut lyhyt kaskikierto loivat. Suomalaista tietotaitoa alueella on. Esimerkiksi Indonesiassa on tehty metsänviljelyn kehitysyhteistyötä vuodesta 1981.
Toinen esimerkki on Sahelin vyöhyke, Saharan etelälaitaa kulkeva vyö missä metsänraja siirtyy kilometrikaupalla vuodessa. Metsänviljelymetsänrajalla tiedetään tärkeäksi aavikoitumisen pysäyttäjäksi. Sahelin vyöllä metsityksen merkitys on vielä laajempi kuin Kaakkois-Aasiassa, koska se "lisää uusiutuvien energiavarojen määrää" ja "vahvistaa maatalouden perustaa sitomalla kasvumaata".
Suomella on 12 vuoden kokemus metsityksen tutkimus ja kehitystyöstä Sahelin vyön vaikeimmassa osassa, Valkoisen Niilin maakunnassa Sudanissa. Lisäksi meillä on 6 vuoden metsityskokemus Sahelin vuoristometsänrajalta Etiopiasta.
Kokemuksen valtilla voisimme nyt ottaa merkittävämmän osuuden Sahelin vyön kansainvälisestä metsitysavusta. Koska Afrikan köyhimpien kehitysmaiden ei voi odottaa investoivan pitkään aikaan itse omaan ympäristöönsä, metsitysapua alueella tarvitaan vuosikausia, ilmeisesti kymmeniä vuosia.
Suomalainen metsityksen tietotaito ulottuu jo koko Sahelin vyön yli, Suomella on vyön länsipäässä, Senegalissa toinen metsitysavun sillanpää. Itäisen ja läntisen etapin väliin Suomi voisi harkita pitkäjänteisempää ohjelmaa, Operaatio Metsänrajaa. Se olisi vähintään 10-vuotinen, monen Sahelin maan yli ulottuvaa massiivisen metsäavun hanke aavikoituvan Afrikan alueilla.
Lisäpotku peltometsäviljelystä
Pääosa Operaatio Metsänrajaa toteutettaisiin uudella menetelmällä. Perinteistä metsänviljelyä korvaamaan kehitettiin Keniassa 1980-luvulla uusi puun kasvatuksen oppi, peltometsäviljely. Siinä samalla peltomaalla kasvatetaan sekä yksivuotisia viljoja että monivuotisia puuvartisia kasveja.
Peltometsäviljelyn etu avomaan viljelyyn verrattuna on puiden suojassa kasvavan viljan sadon nousu. Se on sitä merkittävämpi mitä pahemmin hiekka pöllyää viljelymaille. Valkoisen Niilin viljelijät Sudanissa ovat kertoneet kolminkertaisista sesam-sadoista puurivien välissä verrattuna kylän toisella puolella, avomaalla kasvaneisiin sesamin satoihin.
Peltometsäviljelyllä aavikoitumisen torjunta siirtyy kehitysmaan metsähallitukselta maanviljelijöille. Peltometsäviljelyä edistämällä kehitysapu menee parhaimpaan mahdolliseen kohteeseen: ympäristön hyväksi, ruoan tuotantoon ja kehitysmaan köyhimmälle kansalaiselle.
Sahelin vyön asutuissa osissa pätee afrikkalainen 0,4 hehtaarin sääntö. Sen verran peltoa tarvitaan henkeä kohti, sillä alalla viljelijä kasvattaa vuodessa riittävän sadon yhden perheenjäsenen ravinnoksi. Kun perheeseen syntyy lapsi, isä raivaa lisää peltoa 0,4 hehtaaria nälän torjumiseksi. Uudisraivio tehdään savannimetsään.
Pellonraivaus väestönkasvun myötä on Sahelin vyön metsien häviämisen pääsyy. Kun tuulelta suojaavat akaasiametsät vähenevät kylien välillä, aavikon leviämistä jo raivatuille peltotilkuille on vaikea estää. Sahara näyttää voittavan ihmisen.
Peltometsäviljelyn suurin merkitys Sahelin vyöllä on siinä, että sopivien puiden avulla uutta peltoalaa voidaan ottaa käyttöön metsänrajalta hiekalle päin. Ilman peltometsäviljelyä kyläläisten ainoa suunta raivata uutta peltoa on etelä, missä vielä kasvaa metsäsavannia. Pellon valtaaminen hiekalta, peltometsäviljelyn levittäminen Saharaan päin, pohjoiseen metsänrajalta, suojelee vielä kasvavia savannimetsiä.
Peltometsäviljely kytkee metsityksen ympäristöön, maatalouteen, kyliin ja väestönkasvuun. Siksi sillä on parempi onnistumisen mahdollisuus kuin metsähallituksen metsänviljelyllä. Massiivisesta peltometsäviljelystä odotetaan vihreään vallankumoukseen verrattavaa maa ja metsätalouden edistysaskelta Sahelin vyöllä.
Aloite käsiimme
"Metsittämisen asiantuntijana olisi Suomen otettava aloite käsiinsä". Jotta aloite myös pysyisi käsissämme, meillä tulisi olla usean tyyppisiä valmiuksia.
Metsäavun kehitysyhteistyövarat tulisi nostaa tasolle, mikä vastaa Suomen asemaa muissa kansainvälisissä metsätilastoissa. Sattumalta ei Suomessa vuonna 1989 vieraillut Indonesian metsäministeri Harahap todennut kehitysmaiden ihailevan sitä, että Suomen osuus on vain puoli prosenttia maapallon metsistä, mutta 10 prosenttia maapallon metsäalan vientikaupasta.
Metsäyhteistyön avunantajana Suomi on kevyessä keskisarjassa. Viimeisimmässä FAO:n tilastossa olemme sijaluvulla 11. Edellämme ovat muun muassa metsäalan pikkutekijät Tanska ja Alankomaat. Nousu metsäalan kehitysyhteistyön kärkiviisikkoon edellyttäisi metsärahoituksemme kolminkertaistamista.
Metsityksen massiivisuuden takaisi hankkeiden monipuolisuus. Metsitys voisi edetä vielä laajoissa yhteisöjen hankkeissa niissä maissa missä maanomistusolot ovat käymistilassa. Mutta vakiintuneen maanomistuksen maissa painopiste tulisi heti asettaa yksityismetsätalouteen: peltometsäviljelyyn ja polttopuumetsiköiden viljelyyn ja hoitoon.
Metsityksen massiivisuus ulottuisi myös Suomeen. Tietotaito tarvittaisiin kaikilta metsäalamme osilta: yliopistoista, tutkimuslaitoksista, metsähallituksesta, metsäyhtiöistä, metsälautakunnista, kansalaisjärjestöiltä ja yksityismetsätaloudesta.
Massiivinen metsitys olisi Suomelle suuri tehtäväalue. Se olisi 1990-luvun suomalaisen kehitysyhteistyön metsämarssi. Se olisi Suomen panos kansainväliseen ympäristön suojeluun, se olisi metsityksen vastaisku kasvihuoneilmiöön.
Lainaukset teoksesta:
Malinen, P. 1989. Kehitysapu täysremonttiin. Tutkimus kehitysyhteistyön tuloksellisuudesta. SITRA Nro 100. Kyriiri Oy. Helsinki. 158 s. ISBN 9515632226.
Aiheesta enemmän:
Post, W.M., Tsung-Hung Peng, Emanuel, W.R., King, A.W., Dale, V.H. & DeAngelis, D.L. 1990. The global carbon cycle. American Scientist 78:310326.
Postel, S. & Heise, L. 1988. Reforesting the Earth. Worldwatch paper 83:167. ISBN 0916468844.
Scientific American. September 1989. Special issue: Managing the Earth.
*****
Veli Pohjonen
Käsikirjoitus, lähetetty tarjolle Suomen Kuvalehteen 15.3.1991 (?), ei tiettävästi julkaistu. Web-teksti 30.11.2016.
No comments:
Post a Comment