Hiilidioksidikysymys on ympäristöongelmista vaikein pala. Sitä on hengittämässämme ilmassa edelleen vähän: tilavuudesta mitaten runsas prosentin kolmaskymmenesosa. Mutta vähäisyydessäänkin hiilidioksidi on ilmakehän tehokaasu. Jo sen pieni lisäys saa ilmamassan käyttäytymään lämpöä pidättävän kasvihuonelasin tavoin.
Ympäristöongelmiin on yleensä löytynyt yksituumaisuus. Esimerkiksi peltojen supermyrkyn, DDT:n myrkyllisyydestä oli niin murskaavat näytöt, että kaikki länsimaat hankkiutuivat siitä eroon ilman suurta suukopua.
Samoin on Suomessa käymässä bensiinin lisäaineelle lyijylle. Maanteiden varsien viljapellot ja puutarhat puhdistuvat jo, kun lyijybensiinin käyttö on vähennyt roimasti. Lyijyttömän bensiinin mahdottomuudesta jupisi aikoinaan joukko moottorimiehiä, mutta jupina on jo vaimennut.
Mutta entä hiilidioksidi? Eihän tuo väritön ja hajuton kaasu ole edes myrkky. Lämpeneekö ilmasto varmasti? Ja jos se vähän lämpenee, tokkopa tuo suomalaisia haittaa - näin kuulee usein sanottavan.
Ilmaston lämpeneminen hämmentää tiedemiehiä. Tieteelle kiistatonta koetta ei voi järjestää, koska maapallo on aivan liian suuri koekenttä. Ja ilmiön vuosikymmenien tai vuosisadan koejakso on kiusallisen pitkä. Raja lienee vedettävä todennäköisyyslaskennan tai uhkapelin teorian avulla.
Hiilidioksidipäästöistä huolestuneille näytöt riittävät. Teollistumisen alkaessa hiilidioksidin pitoisuus ilmakehän tilavuudesta oli 260 miljoonasosaa, mutta nyt (1998) pitoisuus on noussut 39 prosenttia, 362 miljoonasosaan.
Vuosi 1996 oli neljänneksi lämpimin sitten vuoden 1866, jolloin tarkat mittaukset alkoivat. Yli satavuotisen jakson 13 lämpimintä vuotta tulivat vuoden 1979 jälkeen. Viisi lämpimintä vuotta olemme kokeneet 1990-luvulla.
Hiilidioksidin päästöjä vähättelevälle leirille ilmastonäytöt eivät riitä. Osa erityisesti Yhdysvaltain tiedemiehistä katsoo säähavaintoja tilastotieteen ankarimmasta näkökulmasta. Sen mukaan nykyvaihtelu mahtuu luonnon normaaliin menoon. Suomalainen kuittaa säistä, että vuodet eivät ole veljeksiä.
Vaikka tilastotieteen sataprosenttiset näytöt puuttuvat, jo ilmiön mahdollisuus ja sen kasvava todennäköisyys huolestuttavat. Kasvihuoneilmiö on itse asiassa ihmiskunnan 2000-luvun uhkapelissä ympäristövaurioista vakavin.
Uhka ei ole kesien ja talvien vähittäinen lämpeneminen, vaan maapallon ilmakehän hallitsemattomat häiriöt. Huolestuttavimpia ovat tropiikkiin iskevät pyörremyrskyt. Toinen uhka on Afrikan kuivuuskausien yleistyminen ja syveneminen.
Osa ihmiskuntaa ei panisi pahakseen, vaikka kesät ja talvet vähän lämpenisivät. Kukaan ei kuitenkaan halunne pyörremyrskyjä ja kuivuutta. Ne iskevät todennäköisimmin tropiikin tiheään asuttuihin kehitysmaihin, tuhoavat koteja, aiheuttavat nälänhätää ja lisäävät entuudestaan syvää kurjuutta. Siksi pääosa kansakuntia - erityisesti Euroopan unionin maat - katsovat, että hiilidioksidipäästöjä ei tule vähätellä eikä ilmaston muutoksella tule pelata.
Pelaamiselta tuntuvat toinen toistaan seuraavat kansainväliset kokoukset. Ne ovat kyllä sorvanneet ponsilauseita, mutta tulokset ovat olleet kehnot.
Jo 1990 OECD-maat antoivat Geneven julistuksen, jonka mukaan kasvihuoneilmiötä aiheuttavan hiilidioksidin päästöt on saatava putoamaan. Rion ympäristökokous 1992 kokosi koko maailman johtajat sopimaan samasta asiasta. Suomessa hallitus naulasi hiilidioksidin vähentämiselle tavoitteen 1993.
Kesällä 1997 pidetty Rion seurantakokous katsasti hiilidioksidin päästöjä ja tavoitteita. Kehumisen aihetta ei ollut, sillä päästöt vain nousevat. Esimerkiksi Suomen hiilidioksidipäästö vuonna 1990 oli 53 miljoonaa tonnia ja vuonna 1996 se oli noussut 61 miljoonaan tonniin. Nousu jatkuu muissakin länsimaissa.
Viimeksi hiilidioksidin päästöistä hieroi yhteistä linjaa Kioton joulukuun kokous Japanissa. Ankaran kädenväännön päätteeksi teollisuusmaat pääsivät päästöjensä rajoittamisesta sopuun.
Kokousten sarja jatkuu. Seuraavaksi Euroopan unionin maat sopivat, miten Kioton 8 prosentin vähennystaakka vuoteen 2010 mennessä jaetaan.
Suomella on ilmastokokouksiin neuvotteluvaltti: bioenergia. Se ei päästä haitallista hiilidioksidia eikä voimista kasvihuoneilmiötä.
Me osaamme tuottaa bioenergiaa. Kasvatamme metsiämme korjuuta enemmän. Metsään jää hakkuukoneen uralle vielä rytönä hakkuutähdettä ja pienpuuta, kun tukki- ja paperipuu on viety pois. Sahojen pihat pursuavat poltettavaa kuorta, purua, losoa ja tasauspätkää. Sellun keitosta tulee solkenaan kuori- ja prosessijätettä. Lisää biopolttoainetta voimme viljellä pelloilla.
Me myös hallitsemme bioenergian teknologian. Vuoden 1995 EU-tilastojen mukaan saimme puusta 17 prosenttia koko energian tarpeesta. Lähimpiä kilpailijoitamme olivat Ruotsi (14 prosenttia energiatarpeesta), Itävalta (12) ja Portugali (12).
Veli Pohjonen
Taloussanomat. Tarkastelussa -artikkeli. 8.1.1998
