Metsätaloutemme pohjaa eettiseen kestävyyteen

Kiistely metsätaloudesta jatkuu. Metsäojia haluttaisiin tukkia. Ikääntyneiden metsien hakkuita haluttaisiin rajoittaa. Metsäalueiden suojelu on saamassa yhä keskeisemmän roolin.

Suojelussa on kyse luonnon monipuolisuudesta. Emme halua harvinaisten lajien kuolevan sukupuuttoon. Tyyppiesimerkki on hömötiainen. Sen kanta on koko maan tasolla hiipumassa.

Luonnontieteilijät ovat lajien sukupuuttoa pohtineet jo vuosikymmeniä. Mikä on se prosentti maa-alueista, mikä takaa vaikkapa lintulajin säilymisen? Prosenttia sanotaan ekologiseksi marginaaliksi. 1970-luvulla ekologiseksi marginaaliksi arvioitiin yliopistopiireissä 15 prosenttia.

Aihe eteni kansainvälisiin kokouksiin. Ensimmäinen merkittävä kokous pidettiin 2014 Japanin kaupungissa Aichi. Siellä maa-alueiden suojelun prosentiksi sovittiin 17, vuoteen 2020 mennessä.

Aichin sopimus uusittiin 2022. Pidettiin kansainvälinen YK:n kokous Kanadan Montrealissa. Kokous antoi julkilausuman, mikä kutsuu kaikkia valtioita suojelemaan 30 prosenttia maa-alueistaan vuoteen 2030 mennessä. 

Sovituilla suojelun tavoittella on kullekin kansakunnalle kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet tasapuolisesti kaikista luontotyypeistämme 30 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn 70 prosenttia.

Esimerkiksi kasvuisaa metsämaata meillä on Suomessa 20,7 miljoonaa hehtaaria. Metsätaloudessa siitä voi Montrealin säännöllä jatkaa 14,5 miljoonaa hehtaaria. Koko Suomen keskitasolla luonnon monimuotoisuus ei vaarannu, jos viljelemme näissä metsissä tehokkaasti puuta.

Biodiversiteettikokousten jälkeen maa-alueidemme suojelu, mukaan lukien ennallistaminen etenee kohti 30 prosenttia. Mutta koko ihmiskunnalle on edelleen tärkeintä tuttu, jo Raamatussa annettu järjestys: viljele ja varjele.

Pinta-alaltaan merkittävämpää on edelleen viljely (70 % osuus). Viljelyn tavoitteesta olisi syytä pitää kiinni jo kansantalouden kannalta.

Suhde 70/30 täyttää liittyy ihmiskunnan ja luonnon yhteiseen eettisen kestävyyden periaatteeseen. Metsätalous täyttää eettisyyden vaatimuksen silloin, kun se ottaa huomioon sekä ihmisen, hänen työnsä ja taloutensa, että luonnon, sen talouden ja ympäristön.

Metsätalouden eettinen kestävyys (70 % osuus) ottaa ensisijaiseen rooliin metsästä työnsä sekä toimeentulonsa saavan ihmiseen ja toissijaiseen rooliin (30 % osuus) luonnon.

Metsätaloutemme tulee edetä eettisen kestävyyden linjalla. Linjan suhde 70/30 takaa myös luonnon moninaisuuden säilymisen. Hömötiaisenkaan ei tarvitse tällä suhteella olla huolissaan.

Veli Pohjonen

Sampo -lehti. Mielipide. 21.3.2024

Kohennetun metsänhoidon tielle takaisin

    Metsätaloutemme on aina tavoitellut lisää puuta. Lisäkuutioita tarvitaan taas, olipa kyseessä uusien sellutehtaiden puun tarve tai ilmastokamppailun kaipaamat hiilen nieluvarastot.

    Ennen toista maailmansotaa olimme metsien hupenemisen kaudella. Alimmillaan metsävaramme putosivat 1370 miljoonaan kuutioon vuonna 1936. 

    Haapavetinen professori Olavi Huikari opetti 1950-luvulla, että metsien heikohko kasvu johtuu osaksi kangasmetsiimme hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt väitöskirjaansa soistumisen mittausaineistoa Perämeren maankohoamisen alueelta, rannikolta syvälle sisämaahan.

    Huikari osoitti, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

    Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava. Se tapahtui ojittamalla. Puu alkoi ojikoilla kasvaa.

    Jo yli 100 vuotta kestänyt Valtakunnan Metsien Inventointi (VMI) kertoo että metsävaramme nousivat yli 1500 miljoonan kuution vuonna 1964 ja yli 2000 miljoonan kuution vuonna 1998. Olimme kohennetun metsänhoidon kaudella.

    Vuonna 2020 pääsimme jo yli 2500 miljoonan kuution. Metsien vuosikasvun tutkimus kuitenkin näyttää, että viimeisen kymmenen vuoden aikana jotain kasvua hidastuvaa on tapahtunut metsissämme.

    Vuoden 2016 tasolla keskimääräinen vuosikasvu oli korkeimmillaan, luokkaa 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Vuoden 2020 tasolla lukema on 104 miljoonaa kuutiota vuodessa.

    Lukemat ja kehitys ovat mielenkiintoisia, etenkin kun niitä vertaa pääministeri Juha Sipilän vuonna 2019 antamaan metsätalouden tavoitteeseen: "Pystymme lisäämään puun käyttöä kestävästi, kunhan pidetään samaan aikaan huoli siitä, että vuonna 2050 meillä kasvaa 150 miljoonaa kuutiota puuta vuodessa." (viite 1)

    Jotta tähän pääsemme, tarvitsemme taas kohennettua metsänhoitoa. Se tarkoittaa etenkin ojitettujen metsien kunnostusojitusta.

    Kohennettu viljelymetsien hoito korostaa myös taimikonhoitoa. Meillä on edelleen taimikonhoidon rästejä luokkaa 620 000 hehtaaria (viite 2). Rästien poistaminen lisäisi osaltaan metsiemme kiintokuutioiden vuosikasvua.

    Yksi tulevaisuuden mahdollisuus on hoitaa viljelymetsän maaperää istutuksen yhteydessä biohiilellä niin, että samalla kun havupuuston maaperän ravinteet ja mikrobisto kohenee, myös maaperän hiilivarasto kasvaa. 

    Perinteinen pitkän kierron havupuun metsätalous tarvitsee rinnalleen myös lyhytkiertoisten lehtipuiden viljelyä. Ruotsissa on kokeiltu hyvin tuloksin poppelin, hybridihaavan ja pajun kasvatusta. Uusimpien tietojen mukaan ne ovat kasvaneet lähes kaksi kertaa kuusta nopeammin (viite 3)

    Kuluneet 100 vuotta opettivat meille hyvän metsänhoidon merkityksen metsien puustossa ja sen kasvussa. Nyt puustomme kaipaa uusia toimia myös ilmastokamppailun myötä.

    Kohennetun metsänhoidon tiellä kannattaisi jatkaa myös seuraavat 100 vuotta. Sitä odottavat niin metsäteollisuus kuin nyt velkaantumalla hiipuva kansataloutemme.

VELI POHJONEN

Käsikirjoitus. 18.3.2024

viite 1:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/03/31/juha-sipilalla-on-metsassa-oma-muistelupuu-jonka-rungolla-puhutaan-ilot-ja

viite 2:

https://www.metsakeskus.fi/fi/ajankohtaista/taimikonhoitorastit-ovat-vahentyneet-merkittavasti

viite 3: 

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/6c8f8d75-14bd-4af0-8e04-213ca41c8b3f

Paluu kansakuntamme vaurauden alkulähteelle

Alavetelin kappalainen Antti Chydenius opetti 1760-luvulla mistä kansakunnan vauraus luontevasti syntyy. Chydenius esitti, että Suomen erikoisimman metsätuotteen, tervan ulkomaankauppa olisi vapautettava. Sitä tulisi viedä Eurooppaan.

Kun Chydeniuksen neuvoa seurattiin, Suomelle rupesi syntymään vaurautta. Englantiin viety terva oli hyvinvointimme perusta 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Viennin sahatavara ohitti tervan 1830-luvulla. Paperi ohitti sahatavaran 1930-luvulla.

Kolme metsän tuotetta ovat malleja yksinkertaisesta vaurauden arvoketjusta. Se alkaa auringonsäteilystä mikä panee puuston kasvuun. Metsän perustuotanto jatkuu kasvukausi kerrallaan.

Ketjussa on seuraavana metsätuotteen jalostus. Tuotetta myydään ensin kotimaan kaupassa. Täydelliseksi arvoketjun tekee vienti. Vauraus syntyy, kun tuotetta viedään eri puolille Eurooppaa ja kauemmaksikin.

Kaksisataa vuotta metsän arvoketjut nostivat maamme vaurautta. Vielä 1950-luvulla vientimme oli yli 90-prosenttisesti lähtöisin metsästä.

1960-luvulla tapahtui käännös. Vaurauden kilpailevaksi aatteeksi tuli kasvutalous. Sen mukaan kaiken, mitä taloustieteilijä voi mitata, piti kasvaa määräprosentti vuosittain. Numeerisesti mitattavia olivat kansantuote, kulutus, verotulot, raaka-aineiden tuotanto ja energian käyttö.

Tuotannon, kaupan ja kulutuksen kotimaisen prosenttiautomaatin piti nostaa kansantaloutta. Nousun piti jakaa työllisyyttä kaikille.

Kasvutalous sai voimansa halvasta öljystä, mikä vauhditti teollisuuden tuotantoa. Prosenttiautomaatin uskottiin tuottavan niin hyvin, että ulkomaista öljyä saattoi ostaa rajattomasti. Öljyn hupenemista ei silloin pelätty ja hintakin povattiin vakaaksi.

Vastoin ennusteita öljyn hinta nousi 1970-luvulla yhdeksänkertaiseksi. Se sysäsi Euroopan kansantaloudet muutokseen, joka seuraavan sukupolven aikana murensi kasvutalouden perustan.

Tällä vuosituhannella kansantaloutemme pohjaa entistä enemmän velkatalouteen. Valtionvelkaa otetaan ulkomailta, ymmärrettävästi etenkin kriisitilanteissa. EU:lla on kuitenkin jäsenmaidensa velkaantumiseen rajoitteensa. Valtionvelka ei saisi ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta (BKT). Ennen sitä vanhemmat velat tulisi maksaa pois.

Suomen valtionvelka on kasvanut jo vuodesta 2008 saakka. Helmikuussa 2023 valtionvelkaa on 162 miljardia euroa. BKT-suhteessa olemme jo tasolla 56 prosenttia. Se huolestuttaa taloustieteilijöitä.

Kansantaloutemme valintoja tulisi aina tarkastella vasten ulkomaan velkaa: lisäämmekö sitä, vai vähennämmekö sitä. Chydeniuksen opettamat arvoketjut vähentäisivät velkaa.

Metsätaloudessa arvoketjuja on edelleen. Biotalous etsii tänään kuumeisesti uuden ajan tuotteita, joille voi rakentaa uuden, täydellisen Chydeniuksen arvoketjun. Kaikkea metsästä ei ole vielä löydetty, ei ehkä osattu etsiäkään.

VELI POHJONEN

Viiden Kunnan Sanomat / Viispiikkinen. Mielipide. 14.3.2024

Bioetanolille voi koittaa uusi, Dubain vaihe

Bioetanoli pääsi bioenergian lajeista ensimmäisenä maailman tavarapörssiin. Se tapahtui Chicagossa 2005.

Yhdysvalloissa tislattiin silloin 15 miljardia litraa bioetanolia vuodessa, etupäässä maissista. Se vastasi 2,9 prosenttia USA:n bensiiniautojen polttonesteestä. 

Pörssilistauksen jälkeen bioetanolin kysyntä alkoi kasvaa. Viidessä vuodessa tuotanto nousi USA:ssa kolminkertaiseksi. Tänään siellä on yli 200 etanolin laitosta. Niiden yhteistuotanto on luokkaa 60 miljardia litraa vuodessa.

Suomessa bioetanolia on hieman hyljeksitty. Viljan tislaaminen autoihin taitaa arveluttaa meillä.

Amerikkalaiset osaavat markkinoida etanoliaan osana rehuteollisuutta ja karjataloutta. Maissin jyviähän ei saa tislattua kokonaan nesteeksi. Runsas kolmannes jää valkuaispitoiseksi mäskiksi. Se maittaa rehuna hyvin sioille.

Autoilijoina tunnemme kyllä Suomessakin etanolin. EU:n kanssa sovimme jo viisitoista vuotta sitten, että kaikessa tankattavassa polttonesteessä tuli olla määräosuus bioperäistä. 

Lähdimme vuonna 2008 kahden prosentin etanolin osuudesta. Osuuden oli tarkoitus nousta vähitellen, ensin viiteen, siten kymmeneen, kahteenkymmeneen, jopa sataan prosenttiin asti.

Tänään tankkaamme joko viiden prosentin tai kymmenen prosentin etanoliseosta bensiiniautoihimme. Kehitys näyttää pysähtyneen. Emme saa tavalliselta huoltoasemalta vieläkään 10 prosenttia väkevämpää biopolttonestettä.

Kymmenen vuotta sitten uskoa etanoliin vielä oli. Polttonesteyhtiö St1 rakensi 2015 Kajaaniin mittavan, sahanpuruun perustuvan bioetanolin tehtaansa. Raaka-ainetta tehtaalle olisi metsien Suomessa riittänyt.

Lokakuussa 2023 yhtiö antoi kuitenkin hankkeestaan suomalaista bioetanolia koskettavan hätkähdyttävän tiedon. Yhtiö lopettaa koko etanolin tuotantonsa Kajaanissa, osin muuallakin Suomessa.

Bioetanolimme sai takapotkun. St1-yhtiö ei saanut sahanpurun demolaitostaan toimimaan voitollisena. Yhtiö ei lokakuussa enää olettanut, että bioetanolin kysyntä kasvaisi ja sen tuotannon kannattavuus paranisi.

Suomalaisen bioetanolin takapotku ajoittuu kuitenkin hieman erikoiseen vaiheeseen. Marras-joulukuun 2023 Dubain ilmastokokous (COP 28) päätti kehottaa kaikkia YK:n maita siirtymään pois fossiilisista polttoaineista energiajärjestelmissään. Ehkä yllättäen siihen sitoutuivat myös Lähi-Idän öljyntuottajamaat.

Arvattavasti vihreän bioetanolin tarve on Dubain kokouksen jälkeen taas kasvamassa. Lakkauttamisen asemesta meidän tulisi laajentaa etanolin tuotantoa.

Bioetanolin pitkä, mutkitteleva polku kummastuttaa. Mutta kun ilmastokokousten lupausten myötä tankkaamme jatkossa autoomme bensiinin seassa yhä enemmän etanolia, soisimme sen olevan kotimaista, ei velkarahalla ostettavaa tuontienergiaa.

VELI POHJONEN

Sydän-Satakunta. Mielipide. 9.3.2024

Kuituhamppu monipuolistaisi huomisen maataloutemme

Jokapäiväinen elämämme perustuu paitsi leipään myös kuituun. Pukeudumme tropiikissa kasvatetusta puuvillasta valmistettuihin vaatteisiin. Tilaamme kartonkipakkauksissa talviruokaa. Luemme sellukuituun pohjautuvia sanomalehtiä. Tarvitsemme kuituperäisiä nenäliinoja ja vessapaperia.

Kuitua Suomen teollisuus on saanut vuosikymmeniä harvennuspuusta. Jatkuvat metsäkiistat ovat kuitenkin herättäneet huolen riittääkö raaka-ainetta kuituteollisuudellemme. Vuoden 2023 häkellyttävimpiä tietoja oli, kun Stora Enso ilmoitti sulkevansa Sunilan sellutehtaan. Metsäväki häkeltyi kuultuaan, että osasyynä oli puukuidun puute.

Kuitu on teollisuusvaiheessa mitaltaan milli- tai senttimetriluokkaa. Ei kuidun tarvitse välttämättä olla peräisin kymmenmetrisestä harvennusmännystä.

Kuidun valmistamisen raaka-ainetta saamme metsäpuiden lisäksi myös peltojen yksivuotisista viljelykasveista. Maailmalla viljeltäviä kuitukasveja ovat puuvilla, pellava, sisal, juutti, kenaf ja kuituhamppu.

Lupaavin Suomen talouteen on kuituhamppu. Se on sopeutunut erikoisella tavalla pohjoiseen kasvukauteemme.

Yöttömässä yössä kuituhampun ”sisäinen kello” menee sekaisin. Kello viivästyttää kuituhampun kukkimista runsaan siemensadon saamiseksi. Kuituhampun kukkiminen myöhästyy pitkälle syksyyn. Siementä ei ehdi syntyä, mutta kuituvartta syntyy sitäkin enemmän.

Sisäinen harha voisi johtaa kyseisen lajikkeen paikalliseen menehtymiseen siementen puutteessa. 2020-luvun EU-maataloudessa tämä ongelma on poistunut eteläisten ja pohjoisten maiden yhteistyöllä. Kuituhampun siementä saamme eteläisempien EU-maiden viljelijöiltä, muun muassa Unkarista.

Yksivuotinen, ensilumeen asti vihreänä jatkava hamppu toimii koko kasvukautensa hiilinieluna. Peltolohko ei muutu esimerkiksi viljakasvien tapaan elokuun tuleentumisen myötä päästölähteeksi. Peltojen hiilinieluille kuituhamppu on lupaava viljelyskasvi. 

Kuituhamppu on sopeutunut Suomen talveen erikoisella tavalla. Rungon kasvu jatkuu lumentuloon saakka. Talven lumimyrskyt pudottavat lehdet maaperään karikkeeksi. Kevätahava kuivattaa lehdettömät versot. Vapun jälkeen hamppu on valmista korjattavaksi kuituteollisuudelle.

Kuituhamppu monipuolistaisi ja vahvistaisi huomisen maatalouttamme. Meillä riittää kesantopeltoja ja ympäristönhoidon peltoja hampun viljelyyn.

Nykyiseen metsäkiistelyyn tarvitaan ratkaisuksi pikainen vaihtoehto. Yksivuotisen kuituhampun rooli korostuu ja sen tarve kasvaa, kun kuituteollisuus kehittyy uuteen suuntaansa.

Kuituhamppu soveltuu hyvin myös viljojen tuleentumisen rajavyöhykkeelle, koska siementä ei tarvitse tuottaa vaan ainoastaan kuitua. Näyttäviä kuituhampun viljelyksiä on ollut jo usean kesän aikana muun muassa Limingan lakeudella, Tyrnävän kunnassa.

Kun ymmärrämme kuituteollisuuden monet ulottuvuudet, uusien kuitutehtaiden ei ehkä tarvitsekaan ajautua raaka-ainepulaan. Samalla huomisen maatalous saisi kuituhampusta uuden tuotannon haaran.

Veli Pohjonen

Rantapohja. Mielipide. 5.3.2024

Lyhytkiertopajulla mitattiin Suomen puiden ennätyskasvu vuosipituudessa – Hämeen ekologiset olot ovat tällaiselle viljelylle maamme parhaat

Ympäristöpeltojen ojissa rehottava, kasvuisa pajumme on ollut ehdokas uudeksi lyhytkiertoviljelyn lehtipuuksi 1970-luvun alusta lähtien. Ensimmäinen pajun lyhytkiertoviljelyn koe perustettiin 1973 Maatalouden tutkimuskeskuksen Perä-Pohjolan koeasemalle.

Puoli vuosisataa sen jälkeen pajulla mitattiin hämäläisellä maatilalla, Pälkäneen kunnassa, puiden vuotuisen pituuskasvun Suomen ennätys. Pellolla jo useita vuosia kasvatettu lyhytkiertopajukko korjattiin ensin kantoihin saakka huhtikuussa 2023. Sitten kantovesat alkoivat kasvaa kevään hakkuun jälkeen vauhdikkaasti. Ne jatkoivat näin läpi koko suotuisan kasvukauden.

Pisin kantovesa oli mitaltaan tasan viisi metriä kasvukauden 2023 jälkeen. Mittaus oli osa paikkakunnalla järjestettyä syksyn bioenergiaseminaaria.

Puiden ja ylipäänsä kasvien vuotuista pituuskasvua on luontevin tarkastella läpi termisen kasvukauden. Se alkaa keväällä, kun keskilämpötila nousee yli viiden asteen ja päättyy vastaavasti syksyllä, kun keskilämpötila laskee alle viiden asteen.

Vuonna 2023 termisen kasvukauden pituus oli Pälkäneellä 181 vuorokautta. Sillä jakaen keskimääräinen kasvunopeus oli 2,76 senttimetriä päivässä eli 84,0 senttimetriä kuukaudessa. Lukema on vaikuttava, kun sitä vertaa puiden pituuskasvun maailmanennätykseen. Se löytyy Guinnesin ennätysten kirjasta.

Puiden pituuskasvun maailmantason vuosiennätys on saavutettu ymmärrettävästi sellaisissa tropiikin oloissa, missä termisen kasvukauden pituus on ympärivuotinen ja missä kasvulle on maaperässä koko ajan riittävästi vettä. Peltometsäviljelyn ja ylipäänsä lyhyen kierron lehtipuut ovat myös näissä oloissa arvattavasti nopeakasvuisempia kuin pitemmän kierron havupuut.

Malesiassa, itäisen Borneon saarella kasvatettu Albitsia-puu (Moluccan albizia - Falcataria moluccana), on kasvanut Guinnesin kirjan maailmanennätyksen: ensimmäisen 13 kuukauden aikana 10,74 metriä. Kuukautta kohti laskien pituuskasvua oli 82,6 senttimetriä.

Pälkäneen ennätyskasvuisa paju kuuluu lajiin Siperianpaju, sen lajikkeeseen Salix schwerinii 'Amgunskaja'. Siperianpajun varhaiset pistokkaat tuotiin vuonna 1980 itänaapurista Suonenjoen koeasemalle Metsäntutkimuslaitokseen. Tuonti oli osa silloista Suomen ja Neuvostoliiton välistä teknis-tieteellistä yhteistyösopimusta.

Sittemmin Siperianpajun viljelyn kokeilu painottui Joensuun yliopiston metsätieteelliseen tiedekuntaan. Siperianpajun pistokkaita monistettiin viljelykokeisiin eri puolille Etelä-Suomea, myös Pälkäneen kokeeseen.

Nopeakasvuisen pajun mahdollisuuksia olisi syytä punnita tänään uudelleen, nyt huoltovarmuuden, ilmastokamppailun, kotimaisuuden ja maatalouden elinvoiman monipuolistamisen kannalta. Lyhytkiertopuiden pituuskasvun merkittävä Suomen ennätyskin siihen kannustaa.

Hämeen ekologiset olot ovat tällaiselle viljelylle maamme parhaat.

VELI POHJONEN

Forssan lehti. Kolumni. 3.3.2024

Kuhmon malli kertoi, miten hajauttaa sähkön tuotantoa puuvoimalla

Tammikuun paukkupakkaset, tuulimyllyjen tauot, aurinkopaneelien vähävaloiset päivät ja ydinvoimaloiden yllättävät huoltoseisokit panivat taas ajattelemaan hajautetun sähkön tuotannon lisävaihtoehtoja. Pörssisähkökin poukkoilee ennen näkemättömällä tavalla.

Joensuun yliopistossa kehitettiin 1992 energiatavoitteinen puunjalostusohjelma. Lisäsähkön tarve oli tullut metsäteollisuudesta, etenkin kuumahierteeseen perustuvista uusista paperitehtaista. Vielä 1990-luvulla usko painettujen sanomalehtien ja aikakauslehtien nousuun oli melkoinen.

Energiatavoitteinen puunjalostusohjelma pohjasi yhtäältä tehostettuun sahateollisuuteen ja toisaalta uuden ajan sellutehtaisiin. Ohjelmassa uumoiltiin, että ehkäpä metsäteollisuuden ei jatkossa tarvitsekaan ostaa sähköä. Sähköä voinee uudella tekniikalla tehdä myös metsäteollisuuden sivutuotteista.

Ohjelman iskusana oli puuvoima. Metsäteollisuudessa sähköksi ja lämmöksi muuntuvat lisähakkuiden sivutuotteina saatavat kuori, puru, hukkapalat ja sellun kylkiaine ligniini.

Metsätaloutemme pääpaaluksi tuli talousmetsien hakkuiden lisääminen 20 miljoonalla kuutiolla vuodessa. Markkinahakkuut nouskoot 1990-luvun alun tasolta, 44 miljoonasta kuutiosta 64 miljoonaan kuutioon. Vuonna 2022 olimme tasolla 75 miljoonaa kuutiota.

Puunjalostuksen ensimmäinen paalu oli nostaa sahaus silloisesta aallonpohjastaan 5,9 miljoonaa sahakuutiota vuodessa, yli 10 miljoonan kuution. Vuonna 2022 mänty- ja kuusisahatavaramme tuotanto oli yhteensä 11,2 miljoonaa kuutiota.

Sahateollisuuden malliksi tuli 1992 valmistunut Kuhmon sahan ja voimalan yhdistelmä. Kuhmon malli oli ensimmäinen keskisuuri sahalaitos, joka alkoi myydä lankun ja laudan lisäksi myös sähköä ja lämpöä. Kuhmon mallia markkinoitiin 1990-luvulla hajautetun sähkön tuotannon malliksi eri puolille Suomea.

Puunjalostuksen toinen paalu oli nostaa sellun tuotanto 1990-luvun alun 4,9 miljoonasta tonnista 7,6 miljoonaan tonniin. Vuonna 2022 olimme tasolla 7,1 miljoonaa tonnia.

Selluteollisuuden malliksi tuli Stora Enson tehdas Enon Uimaharjussa. Tehtaan voimainsinööri Keijo Koivunen esitteli Enossa vierailleille metsäylioppilaille ekosähkön mallinsa. Hän laski, että uudella tekniikalla Enon tehdas ei tarvitse ulkopuolista sähköä ollenkaan. Sen sijaan uudella mallilla tehdas voi päästä sähkön tuotannossa aina 175 prosentin omavaraisuuteen.

Äänekosken vuonna 2017 valmistunut biotuotetehdas ylitti ennusteen. Äänekoski tuottaa sähköä 240 prosentin omavaraisuudella. Kemiin juuri valmistunut Metsä Fibren vielä suurempi biotuotetehdas pääsi sähkön tuotannossaan vastaavasti 250 prosenttiin.

Muutos energiatavoitteiseen puunjalostusohjelmaan kannatti. Ohjelma oli ainakin selluteollisuuden osalta menestys, niin metsätilallisille, teollisuudelle kuin koko kansantaloudelle.

Maakuntiin hajautettua sähköntuotantoa kaipaamme tulevien talvien pakkasiin. Puuvoiman kehittäminen 2020-luvulla hajautettuun sähkön tuotantoon on edelleen ajankohtainen. Kuhmon mallin voisi taas nostaa huoltovarmuuden pöydälle.

VELI POHJONEN

Kuhmolainen. Mielipide. 6.2.2024

Viekää tuhkatkin pesästä, odottaa 2020-luvun metsätalous

Kiertotalous korostuu ympäristöajattelussamme 2020-luvulla. Alkuaineita, esimerkiksi typpeä ja fosforia kierrätetään jokapäiväisessä taloudessamme. Kyseessä on kehityskulku, mikä on Suomen maaseudulla edennyt jo pitkään.

Kiertotalouden vanhin iskulause on: ”Viekää tuhkatkin pesästä”. Sanonta tulee 1600-luvun salpietariverosta. Veron taustalla oli Ruotsin jatkuva sodankäynti Euroopassa. Kruununvoudeilla oli ehtymätön tarve hankkia ruutitehtaille raaka-ainetta.

Ruudin tekemiseen tarvittiin maatiloja. Niiden oli luovutettava vuosiverona navetan alla muhinutta, salpietarimullaksi kutsuttua typpipitoista kompostia. Verovoudille piti lisäksi antaa tuoreempaa lampaan lantaa, halkoja, olkia – ja tuhkaa. Näitä kaikkia sopivasti sekoittamalla ja tuotetta hieman jalostamalla syntyi ensimmäisen sukupolven ruutia. Sitä Ruotsin sotavoimat hamusivat.

Myös karjatalous tarvitsi puun tuhkaa. Haapavetinen professori Olavi Huikari osoitti, että Suomen asuttaminen rannikoilta sisämaahan päin ei olisi ollut mahdollinen ilman tuhkan ravinteita.

Tuhka oli peräisin luonnonmetsistämme. Taannoin niitä paloi joka kesä kairojen metsäpaloissa. Seuraavan kevättulvan aikaan puun tuhkaa ajelehti kairoista jokivarsiin. Tulvavesien tuhka lannoitti rantaniityt. Ne alkoivat kasvaa.

Tuhkalietettä saaneet jokivarret kasvoivat niin paljon heinää, että kunkin pientilallisen oli mahdollinen elättää talven yli nautansa, lampaansa ja lopulta itsensä. Suomen runsaampi asutus levisi sisämaahan nimenomaan jokivarsia myöten.

Tänään tuhka on kiertotalouden ihanteellinen lannoite. Se sisältää ravinteita juuri siinä suhteessa kuin edellisen kasvukierron puut ovat ne maasta runkoihinsa ottaneet.

Eniten puun tuhkassa on kalkkia. Kun happaman suoperäisen maan tuhkalannoittaa, erillistä kalkitusta ei enää tarvita. Hivenravinteista tärkein on tuhkan boori.

Määrällisesti arvokkain tuhkan ravinne on fosfori. Kaupallisiin lannoitteisiin verrattuna tuhkan fosfori on ystävällisempi ympäristölle. Tuhkan fosfori on hitaammin liukeneva kuin Y-lannoksen fosfori, mutta tuhkan fosfori on riittävän nopea puille. Se ei myöskään valu vesiin samalla vauhdilla kuin apulannan fosfori.

Parhaiten tuhka sopii karuille suomaille viljellyille lyhytkiertopuille. Tuhkalannoituksella biotalouden tarvitsema lisäpuu ryöhähtää kasvuun.

Suometsien tuhkalannoitus on vahvasti esillä uudessa metsänhoidon kannustusjärjestelmässämme METKA. Järjestelmää auttaa kun puutuhkan saatavuus on viime vuosina huomattavasti parantunut. Energiapuun käyttö voimalaitoksissa on lisääntynyt.

Lannoituskelpoista tuhkaa olisi käytettävissä vuosittain vähintään 200 000 tonnia, jolla voitaisiin lannoittaa noin 70 000 hehtaaria. Kun tällä hetkellä tuhkalla lannoitetaan vuosittain reilut 12 000 hehtaaria, lannoitusalan voisi viisinkertaistaa.

Se kehitys mikä alkoi 1600-luvun maatilojen rantaniityillä ja sisämaan kaskenpoltosta, voi nyt jatkua 2020-luvun metsätilojen kierrätyslannoituksena. Tuhkat kannattaa viedä jatkossakin pesästä.

VELI POHJONEN

Nivala-lehti. Mielipide. 26.2.2024

Joko maataloutemme takaisin tuotantotalouteen?

Maataloutemme perustui alkujaan tuotantotalouteen. Viljelijä pyrki kasvattamaan hehtaarillaan mahdollisimman satoisasti viljaa tai rehua. Tehokkaat menetelmät ja runsas sato olivat suorassa suhteessa maatilan hyvinvointiin, niin pientiloilla kuin suuremmillakin.

Tuotantotalous perustui käytännön keksintöihin. Pienyrittäjyys syntyi kaikissa länsimaissa alun perin tuotantotalouden pientiloilla, kasvoi ja levisi sieltä kyliin ja kaupunkeihin.

Toinen maatalouden linja, tukitalous on peräisin Yhdysvalloista. Presidentti Franklin D. Roosevelt antoi 1933, silloisen lamakauden aikoihin, kansakunnalleen maatalouden tukiasetuksen. Se käynnisti USA:n viljelijöiden avustuksen, säätelyn vuotuisilla hehtaarimaksuilla.

Eurooppa otti Yhdysvalloista mallia. Mittavana tukitalous alkoi 1962, EU:n rahallisena mahtiosana. Esimerkiksi vuonna 1985 EU:n budjetista 73 prosenttia käytettiin tiloille maksettaviin maataloustukiin.

Myös Suomi alkoi kehittää omaa tukimaatalouttaan. Mittavasti kytkeydyimme siihen 1995 alkaneella EU-kaudellamme.

Hehtaarien, satomäärien ja eurojen kolmikko kuvaa EU:n tukilinjauksen merkitystä suomalaisen riviviljelijän tasolla. Esimerkiksi vuonna 2019 Suomen maatilat kuittasivat tukia kaikkiaan noin 1750 miljoonaa euroa. Siitä noin puolet oli EU:n kattamaa ja puolet aitoa kotimaista tukea. Kun peltojemme pinta-alaa on 2,23 miljoonaa hehtaaria, hehtaarituki oli keskimäärin 785 euroa hehtaarille vuodessa.

Vehnän viljelyn keskisato 2019 koko maassa oli 4,56 tonnia hehtaarilta. Kun sen myi tuottajahintaan 178 euroa tonnilta, hehtaarilta sai 814 euroa. Lisäämällä hehtaarituen vehnän viljelyn koko bruttotulo oli 1599 euroa hehtaarilla vuodessa.

Tukitalouden nyrkkisääntö tämän mukaan on: puolet peltohehtaarin bruttotulosta tulee hehtaaritukena, puolet tulee tuotannosta.

Siirtymä tukitalouteen hidasti maataloutemme kehittymistä. Yksityisyrittäjyys tehokkuutena, innovaatioina ja niiden luomina keksintöinä ei enää kukoista maatiloillamme samassa suhteessa kuin tuotantotalouden aikoihin. Viljelijöiden yrittäjähengen asemesta puhumme tänään heidän ahdingostaan.

Ahdinko näkyy maatilojemme vähenemisenä. Maatalousyrittäjiä oli vuonna 2010 koko maassa lähes 59500, mutta vuonna 2022 enää reilut 43600.

Päivää kohti elinkeinostaan putosi keskimäärin 3,6 maatalousyrittäjää. Luku on järkyttävä, varsinkin kun sitä vertaa erääseen 1960-luvun puolivälin mauttomaan, poliittiseen vaalilauseeseen: tapa talonpoika päivässä.

Nyt EU:n maatalouspolitiikassa voisi orastaa täyskäännös. Komission Farm to Fork -strategiassa linjataan tavoitteiksi muun muassa alkutuottajan aseman parantaminen, pienten ja keskisuurten tilojen tukeminen ja uusien yrittäjien houkutteleminen alalle.

Voisimmeko kääntyä jo lähitulevaisuudessa takaisin pientilojen innovatiivisen tuotanto- ja yrittäjätalouden suuntaan?

VELI POHJONEN

Pieksämäen lehti. Mielipide. 22.2.2024

Vihreänä talveen asti jatkava ruokohelpi on yksi vihreän siirtymän avainkasveja

    Pitkäkortinen ruokohelpi tunnettiin jo 1800-luvulla lujana latojen kattoheinänä. 1960-luvulla sen viljelyä kokeiltiin rehuksi. Rotevan ruokohelven rehuarvo on kuitenkin heikko. Karjatilat eivät helpeen syttyneet, vaan pitäytyivät timoteissä.

    Vuonna 1989 ruokohelven energiaviljelyä ehdotti Nesteen biokaasuinsinööri Olli Kuusinen. Hän oli tutustunut bioenergian tutkimuksiin Keski-Ruotsissa.

    Kuusinen yhdisti heinäsellun ja energian. Pellolta korjatusta ruokohelvestä keitetään tehtaassa ensin sellua. Mitä jää keitossa kuidun yli, syötetään biokaasureaktoriin.

    Ruokohelven viljely käynnistyi 1990. Ruokohelven kuidutukseen tehtiin tehdassuunnitelma, nimeltään Peltosellu. Tehtaan paikaksi olivat ehdolla Haapajärvi ja Oulu.

    Peltosellu tyssäsi 2000-luvun vaihteessa. Rahoittajat eivät halunneet uudentyyppistä helpisellua kilpailijaksi markkinoille.

    Seuraavaksi ruokohelven viljelyyn ohjasi turveteollisuuden huoli tulevaisuudesta. Polttoturvetta haluttiin jatkaa, ja ehkä lopulta korvatakin, viljellyn ruokohelven murskeella.

    Ruokohelven energiaviljely yleistyi 2000-luvun alussa. Vahvasti asiaa ajoi maatalousministeri Juha Korkeaoja. Hän totesi 2005 eduskunnalle antamassaan maatalouspoliittisessa selonteossa, että ruokohelven mahdollinen viljelyala maassamme on 170000 – 200000 hehtaaria.

    Vuonna 2007 ruokohelpeä kasvoi jo 19000 hehtaaria. Tämän jälkeen viljely taantui. Ruokohelven poltto-ominaisuudet eivät tyydyttäneet voimaloiden väkeä. 2020-luvulla ruokohelpeä kasvaa enää parituhatta hehtaaria.

    Ruokohelven viljelyltä putosi kannattavuus. Puuttuiko meiltä kymmenkunta vuotta sitten myös ilmastokamppailun tahtotila? Emme tainneet vielä ymmärtää ruokohelven merkitystä tulevassa vihreässä siirtymässä.

    Nyt ruokohelpi on edennyt ilmastonhoitokasviksi. Ruokohelpi jatkaa vihreänä kasvuaan loppusyksyyn. Sato korjataan paalaamalla vasta seuraavana keväänä, lumien lähdettyä.

    Peltojen hiilidioksidin päästöt ovat suurimmillaan kasvukauden loppupuoliskolla, maaperän lämmittyä. Päästöjen hillintään tarvitsemme kasvukauden loppuun asti vehreinä jatkavia, vasta keväällä korjattavia viljelyskasveja. Ilmastonhoitokasvien kolmikko on jo Suomeen valikoitunut: ruokohelpi, kuituhamppu ja energiapaju.

    Ruokohelpi oli vihreässä siirtymässä parikymmentä vuotta etuajassa. Turvetta pidettiin aluksi hitaasti uusiutuvana, mutta silti jatkuvasti käytettävänä polttoaineena. Nyt se halutaan korvata taatusti uusiutuvalla biomassalla. Ruokohelven murskeesta on kehitteillä myös kasvuturpeen korvaaja.

    YK:n Dubain 2023 ilmastokokous (COP 28) paalutti suunnan. Kokous päätyi kehottamaan Kaikkien maailman maiden, öljymaat mukaan lukien, tulisi siirtyä pois fossiilisista polttoaineista. Jo vuoteen 2030 mennessä päästöjä tulisi vähentää maailmanlaajuisesti 43 prosenttia.

    Ruokohelvellä voisi heti ryhtyä hoitamaan turvetalouden vihreää siirtymää. Meillä on jo ruokohelven viljelyyn tarvittava kokemus. 

VELI POHJONEN

Käsikirjoitus 16.2.2024

Ruokohelven paluu turvepelloille voi koittaa

Pitkäkortinen ruokohelpi tunnettiin jo 1800-luvulla lujana latojen kattoheinänä. 1960-luvulla sitä koeviljeltiin rehuksi Perä-Pohjolan koeasemalla Rovaniemen Apukassa. Rotevan ruokohelven rehuarvo oli kuitenkin heikko. Karjatilat eivät helpeen syttyneet.

Ruokohelven energiaviljelyä esitti 1989 Nesteen biokaasuinsinööri Olli Kuusinen. Hän oli tutustunut bioenergian tutkimuksiin Keski-Ruotsissa.

Kuusinen yhdisti heinäkasvilla sellun ja energian. Pellolta korjatusta ruokohelvestä keitetään tehtaassa ensin heinäsellua. Mitä jää keitossa kuidun yli, syötetään biokaasureaktoriin.

Uuden sukupolven ruokohelven viljely käynnistyi meillä 1990. Ruokohelven kuidutukseen tehtiin tehdassuunnitelma, nimeltään Peltosellu. Tehtaan paikaksi olivat ehdolla Haapajärvi ja Oulu.

Peltosellu kuitenkin tyssäsi 2000-luvun vaihteessa. Rahoittajat eivät halunneet tuoda uudentyyppistä helpisellua kilpailijaksi markkinoille.

Seuraavaksi ruokohelven viljelyyn ohjasi turveteollisuutemme varhainen vihreä siirtymä. Polttoturvetta haluttiin jatkaa, ja ehkä lopulta korvatakin, viljellyn ruokohelven murskeella.

Ruokohelven energiaviljely yleistyi nopeasti 2000-luvun alussa. Vahvasti asiaa ajoi maatalousministeri Juha Korkeaoja. Hän totesi lokakuussa 2005 eduskunnalle antamassaan maatalouspoliittisessa selonteossa, että ruokohelven mahdollinen viljelyala maassamme on 170'000 – 200'000 hehtaaria.

Vuonna 2007 ruokohelpeä kasvoi jo 19'000 hehtaaria. Tämän jälkeen viljely alkoi laantua. Polttoturpeeseen ja etenkään kivihiileen verrattuna ruokohelven poltto-ominaisuudet eivät tyydyttäneet voimaloiden väkeä. 2020-luvulla meillä kasvaa ruokohelpeä enää parituhatta hehtaaria.

Ruokohelven viljelyltä putosi kannattavuus. Puuttuiko meiltä kymmenkunta vuotta sitten vielä ilmastokamppailun tahtotila? 

Nyt ruokohelvellä on etunaan myös ilmastonhoitokasvin ominaisuus. Ruokohelpi jatkaa vihreänä kasvuaan loppusyksyyn. Sato korjataan paalaamalla vasta seuraavana keväänä, lumien lähdettyä.

Peltojen hiilidioksidin päästöt ovat suurimmillaan kasvukauden loppupuoliskolla, maaperän lämmittyä. Päästöjen hillintään tarvitsemme ruokohelven tapaisia, kasvukauden loppuun asti vihreinä jatkavia viljelyskasveja. Muita vastaavia syksyn vihreitä ilmastonhoitokasveja ovat kuituhamppu ja energiapaju.

Ruokohelpi oli vihreässä siirtymässä sukupolven aikaamme edellä. Turvetta pidettiin aluksi hitaasti uusiutuvana, mutta jatkuvasti käytettävänä polttoaineena. Nyt se halutaan korvata taatusti uusiutuvalla biomassalla. Ruokohelven murskeesta on kehitteillä myös kasvuturpeen korvaaja.

YK:n Dubain 2023 ilmastokokous (COP 28) käänsi suunnan lopullisesti. Kokous kehotti kaikkia maailman maita siirtymään pois fossiilisista polttoaineista. Päästöjä tulisi vähentää globaalisti 43 % vuoteen 2030 mennessä.

Joko ruokohelpi on palaamassa takaisin? Suomen maatiloilla on ruokohelven energiaviljelyyn tarvittava kokemus. Turvepeltojen maatilamme voisivat aloittaa ruokohelvellä vihreän siirtymän Dubai-vaiheen jo ensi keväänä.

VELI POHJONEN

Iijokiseutu. Kolumni. 14.2.2024

Puiden kasvuennätykseen viljellyllä pajulla

Ympäristöpeltojen ojissa rehottava ekopajumme on ollut ehdokaskasvi uudeksi viljelykasviksi 1970-luvun energiakriiseistä lähtien. Tähän liittyvä ensimmäinen pajun peltoviljelyn koe perustettiin Maatalouden tutkimuskeskukseen 1973.

Nopeakasvuisuus on ekopajun etu. Vuonna 2023 hämäläisellä maatilalla mitattiin puiden vuotuisen pituuskasvun Suomen ennätys. Pellolla kasvatetun siperianpajun kantovesa kasvoi kevään hakkuun jälkeen tasan 5 metrin mittaan kasvukauden aikana (kuva).

Ennätyskasvuisa paju kuuluu lajiin Siperianpaju (Salix schwerinii). Sen varhaiset pistokkaat tuotiin itänaapurista 1980 Metsäntutkimuslaitokseen, osana silloista maidemme välistä teknis-tieteellistä yhteistyösopimusta.

Siperianpajun viljelyn kokeilu oli osa 1970-luvun öljykriisien jälkeen kehitettyä energiaviljelyn oppia. Ruotsissa siitä käytettiin nimeä energiskogsodling, eli energiametsien viljely.

Kasvuisan ekopajun historiasta löytyy monipuolisia, muitakin esimerkkejä.

Koripaju oli ennen muovin aikaa Euroopan yleisin tehoviljelty puulaji. Parkituspajun kuorta kiskoivat puolestaan 1900-luvun alkupuoliskolla Pohjanlahden talonpojat. He myivät kuoren Oulun nahkatehtaalle.

Ekopajun vaikuttavin tarina liittyy lääkeaineisiin. Kyseessä on meidän kaikkien tuntemamme aspiriini.

Vuonna 1828 saksalainen kemisti Johann Buchner eristi pajun kuoresta valkoisen jauheen, minkä hän nimesi salisiiniksi, pajun nimen (Salix) mukaan. Jauhe on suolaa, jonka emoaine on salisyylihappo. Se kävi kuumelääkkeeksi.

Saksalaisessa Bayerin tehtaassa työskennellyt Felix Hoffmann keksi 1897 muokata mahavaivoja aiheuttavaa puhdasta salisyylihappoa. Reaktion lopputulos oli lääkärien nykyisin tuntema, haitattomampi asetyylisalisyylihappo. Apteekkeihin lääke tuli myyntinimellä aspiriini.

Aspiriinia käytettiin aluksi kuumeeseen ja tulehduskipuihin. Vuonna 1954 aspiriinin todettiin estävän verihiutaleiden takertumista ja vähentävän verihyytymiä. Tänään päivittäinen aspiriini ehkäisee veritulppia.

Salisiinin löytyminen pajusta käynnisti lääketeollisuudessa tapahtumaketjun, mikä hakee vertaistaan. Aspiriinia ja sen johdannaisia syödään maailmalla kaikista lääkkeistä eniten, 100 miljoonaa tablettia päivässä.

Aspiriini, koriteollisuus, nahan parkitus ja energiatalous opettavat, mitä kaikkea biotalous voi luonnosta hyödyntää. Kaikkea puista ei ole vielä löydetty, ei ehkä osattu etsiäkään. Ekopajulla on edelleen hyödyntämättömiä mahdollisuuksia.

Nopeakasvuisen viljelypajun mahdollisuuksia olisi syytä punnita uudelleen, nyt huoltovarmuuden, ilmastokamppailun, kotimaisuuden ja maatalouden elinvoiman monipuolistamisen kannalta. Viljelypuiden pituuskasvun vuosiennätyskin siihen kannustaa.

VELI POHJONEN

Loimaan Lehti. 20.1.2024

Vihreään siirtymään Rudolf Dieselin opein

Vuonna 1911 saksalainen koneinsinööri Rudolf Diesel kertoi kokeesta, jonka hän oli tehnyt keksimällään uudella moottorilla.

Diesel oli ruiskuttanut moottorin sylinteriin öljypohjaisesta viljelykasvista puristettua öljyä. Kasviöljy oli syttynyt ja Dieselin moottori käynnistynyt.

Diesel ennusti: "Vaikka kasviöljyn käyttö moottorissani voi näyttää vielä tulevaisuuden unelmalta, ennustan vakaassa uskossa, että tämä voi helpottaa maatalouden kehittymistä niissä maissa, joissa öljykasveja voi viljellä".

Oliko Rudolf Diesel jo vihreän siirtymän esi-isä? Siirtymä ei kuitenkaan toteutunut vielä hänen opillaan. Kasviöljyn eli biodieselin käyttö polttomoottoreissa jäi halvan fossiiliöljyn varjoon sadaksi vuodeksi.

Nyt maailmalla kasvaa huoli alati lisääntyvistä fossiilisen hiilidioksidin päästöistä ja sitä seuraavasta lämpenevästä ilmastosta. Dieselin ennustusta on alettu pohtia ilmastosyistä niin Euroopan lauhkeissa maissa kuin tropiikin lämpimissä maissa.

Suomen maataloudessa biodieselin valmistusta on kokeiltu eniten rypsistä. Rypsin viljely hallitaan, ja tarvittaessa se voisi laajeta nopeasti. Kesällä 2023 rypsiä kasvoi meillä 30 100 hehtaaria. Tänään rypsi käytetään kuitenkin joko teollisissa prosesseissa, elintarvikkeena tai rehujen ainesosana, ei biodieselinä käytännön tasolla.

Tropiikin maissa, etenkin Malesiassa ja Indonesiassa, bioenergian maatalous lähti kehittymään Rudolf Dieselin opin suuntaan. Kyseessä on viljelty öljypalmu ja sen hedelmistä valmistettava biodiesel.

Peltometsäviljelyn periaatteella kasvatetun öljypalmun satoisuus on ylivoimainen verrattuna muihin viljeltäviin öljykasveihin.

Kun lauhkeiden maiden rypsistä saadaan keskimäärin 800 kiloa öljyä hehtaarille vuodessa, tropiikin öljypalmusta saadaan 3800 kiloa. Auringonkukan siemenistä on mahdollinen saada 700 kiloa ja soijapavusta 500 kiloa öljyä vuodessa hehtaarilta.

Öljypalmun viljely on kehitysavun menestyksekäs tarina. Vielä 1970-luvulla Malesia ja Indonesia olivat myös Suomen kehitysavun ehdokasmaita.

Indonesiaan metsäapua sitten muutaman vuoden annoimmekin. Tänään Malesia ja Indonesia eivät kehitysapua enää kaipaa. Maat ovat meidän normaaleja kansainvälisiä kauppakumppaneitamme.

Öljypalmun viljely mainitaan usein ympäristölle tuhoisana, luontaisia sademetsiä hävittävänä toimena. YK:n 2022 Montreal -kokous ohjeisti suojelemaan vähintään 30 prosenttia maa-alasta, myös sademetsistä. Näin luonnon monimuotoisuus säilyy.

Kun tämä ehto toteutuu, tropiikin maat voivat jatkaa energiaviljelyn tiellä. Peltometsäviljelyn öljypalmu luo myös melkoisen hiilen nielun.

Öljypalmun kannustamana maatalous kehittyy nyt ilmastokamppailun myötä näissä tropiikin alun perin köyhissä maissa. Kehitys siellä menee Rudolf Dieselin vihreän siirtymän ennustuksen mukaan.

Dubain 2023 ilmastokokouksen biodieseliä tukevien päätösten mukaan sopivien öljykasvien viljelyä olisi syytä kehittää myös Euroopassa, Suomi mukaan lukien.

Eiköhän meilläkin ole jo tarve siirtyä Rudolf Dieselin bioaikaan.

VELI POHJONEN

Kainuun Sanomat. Lukijan mielipide.  9.2.2024

Metsäenergian arvo nousussa

Vielä 2010-luvulla energiapuun tuotanto ei ollut metsänkasvattajalle kannattavaa. Maailmanmarkkinoiden halpa kivihiili ja EU:n haparoiva ilmasto-ote varmistivat, että emme luopuneetkaan kivihiilestä.

Energiapuun kauppa seuraa talouslaskennan varjohintaa. Se kertoo ylimmän kuutiohinnan, minkä voimala on valmis maksamaan tienvarteen pinotusta pienpuusta. Siitä saatavan energian on oltava hinnaltaan hivenen alle kivihiilen energian hinnan.

Energiapuun varjohintaa peilataan puun määrältään merkittävimmän vaihtoehdon eli männyn ensiharvennuspuun tienvarsihintaan (kuitupuun hankintahintaan). Varjohinta on kahden osan summa. Perusosa tulee kivihiilen satamahinnasta maailmalla. Lisäosa tulee hiilidioksidin päästömaksusta.

Alimmillaan energiapuun varjohinta oli vuoden 2016 helmikuussa 17 euroa kiintokuutiolta. Ensiharvennusmännyn hankintahinta oli vastaavasti 28 euroa.

Tilanne muuttui 2010-luvun lopussa. Varjohinta alkoi nousta. Nyt, helmikuun alkupuolella se on 47 euroa kiintokuutiolta. Siitä kivihiilen osuus on 21 ja päästömaksun 26 euroa.

Männyn ensiharvennuspuun hankintahinta on puolestaan 32 euroa. llmastoystävällisen voimalan kannattaa nyt ostaa halvempaa hakepuuta kalliimman kivihiilen sijaan.

Energiapuun varjohinta seurasi Pariisin 2015 ilmastokokouksen jälkeistä ajattelua. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä haluttiin lopultakin eroon.

Näkyvimmin nousun puolesta on puhunut ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti joulukuussa 2017 järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloisestaan kolminkertaiseksi.

Päästömaksu seurasi Macronin polkua. Nyt hiilidioksidin tonnihinta on 38 euroa. Se on noussut jo yli viisinkertaiseksi, Macronin tavoitteen selvästi ylittäen.

Hiilidioksidin päästömaksu on korkeimmillaan vuoden 2004 lopussa alkaneen EU:n päästökaupan kaudella. Sillä on seuraamuksensa sekä Suomen että koko EU:n energiapuun markkinoille.

Pitkään kivihiileen uskoneet voimalat ovat jo korvaamassa kivihiiltä halvemmalla metsähakkeella. Hakepuulle sekä puupelletille on käyttöä kaikissa niissä Euroopan maissa, missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta.

Metsäenergian markkinoille on koittamassa uusi aika. Hakepuun kansainvälinen kauppa kiihtyy. Suomen voimaloihin tuodaan jo ennätysmäärä ulkomaista energiahaketta.

Hintakehitys ennustaa myös, että suomalaiselle hakkeelle ja siitä puristetulle puupelletille orastaa viennin markkina Keski-Euroopan kivihiilivoimaloiden maihin. Jos haketta kannattaa meille tuoda, kannattaa sitä meiltä myös viedä.

Metsänkasvattajat tykästyvät energiapuun varjohinnan nousuun. Edessä on hakkeeksi menevän pienpuun, oksien, latvusten ja myös viljellyn lyhytkiertopuun kasvava kysyntä.

VELI POHJONEN

Merikarvia -lehti. Mielipide. 11.2.2021

Joko aika on kypsä biodieselille

Vuonna 1911 saksalainen koneinsinööri, Rudolf Diesel kertoi kokeestaan, jonka hän oli tehnyt uudella moottorillaan. Diesel oli ruiskuttanut moottorinsa sylinteriin kasveista puristettua öljyä. Kasviöljy oli syttynyt ja Dieselin moottori käynnistynyt.

Heti Diesel ennusti, mitä mahdollisuuksia hänen keksintönsä toisi. "Vaikka kasviöljyn käyttö moottorissani voi näyttää vielä tulevaisuuden unelmalta, ennustan vakaassa uskossa, että tämä voi helpottaa maatalouden kehittymistä niissä maissa, joissa öljykasveja voi viljellä" Diesel ennusti.

Rudolf Dieseliä voi pitää energiaviljelyn isänä. Hänen ennustuksensa ei kuitenkaan toteutunut vielä hänen aikanaan. Kasviöljyn käyttö polttomoottoreissa jäi halvan fossiiliöljyn varjoon lähes sadaksi vuodeksi.

1900-luvun loppupuolella maailmalla alkoi viritä huoli alati lisääntyvistä hiilidioksidin päästöistä ja sitä seuraavasta lämpenevästä ilmastosta. Dieselin ennustusta alettiin nyt tutkia ilmastosyistä niin Euroopan lauhkeissa maissa kuin tropiikin lämpimissä maissa.

Fossiiliöljyn käyttö autoissa ja traktoreissa päästää ilmakehään haitallista hiilidioksidia ja kiihdyttää kasvihuoneilmiötä. Biodieselillä haitallisen hiilidioksidin päästö putoaa nollaan, koska kasvit käyttävät hiilidioksidin lannoitteenaan.

Suomen maataloudessa biodieselin valmistusta kokeiltiin eniten rypsistä. Rypsin viljely kyllä maassamme hallitaan, ja tarvittaessa se voisi laajeta nopeasti. Kesällä 2023 rypsiä kasvoi meillä 30'100 hehtaaria. Tänään rypsimme käytetään kuitenkin joko teollisissa prosesseissa, elintarvikkeena tai rehujen ainesosana, ei biodieselinä käytännön tasolla.

Tropiikin maissa, etenkin Malesiassa ja Indonesiassa bioenergian maatalous lähti sen sijaan kehittymään Rudolf Dieselin ennustuksen suuntaan. Kyseessä on viljelty öljypalmu ja sen hedelmistä valmistettava biodiesel.

Peltometsäviljelyn periaatteella kasvatetun öljypalmun satoisuus on ylivoimainen muihin viljeltäviin öljykasveihin verrattuna. Lauhkeiden maiden rypsistä saadaan keskimäärin 800 kiloa öljyä hehtaarille vuodessa. Tropiikin öljypalmusta saadaan 3800 kiloa. Auringonkukan siemenistä on mahdollinen saada 700 kiloa ja soijapavusta 500 kiloa öljyä vuodessa hehtaarilta.

Öljypalmun viljely on kehitysavun menestyksekäs ilmastotarinana. Vielä 1970-luvulla Malesia ja Indonesia olivat myös Suomen kehitysavun ehdokasmaita. Indonesiaan metsäapua sitten muutaman vuoden annoimmekin. Tänään Malesiaan ja Indonesiaan annettavasta kehitysavusta ei voisi enää puhuakaan. Maat ovat meidän normaaleita kauppakumppaneitamme.

Öljypalmun myötä maatalous kehittyy nyt ilmastokamppailun myötä näissä tropiikin alun perin köyhissä maissa. Rudolf Dieselin ennustus on alkanut siellä toteutua.

Dubain 2023 ilmastokokouksen päätösten myötä biodieselin suuntaan, sopivien öljykasvien viljelyllä, olisi syytä edetä myös Euroopassa, Suomi mukaan lukien. Eiköhän aika liene jo meilläkin kypsä Rudolf Dieselin ennustukselle. 

VELI POHJONEN

Koti-Lappi. Kolumni. 24.1.2024

Ruokohelpi oli vihreässä siirtymässä sukupolven aikaansa edellä

Pitkäkortinen ruokohelpi tunnettiin jo 1800-luvulla lujana latojen kattoheinänä. 1960-luvulla koeviljelimme sitä rehuksi. Rotevan ruokohelven rehuarvo oli kuitenkin heikko. Karjatilat eivät helpeen syttyneet.

Ruokohelven energiaviljelyä esitti 1989 Nesteen biokaasuinsinööri Olli Kuusinen. Hän oli tutustunut bioenergian tutkimuksiin Keski-Ruotsissa. Kuusinen päätteli naapurissa hyvin kasvaneen ruokohelven menestyvän myös Suomessa.

Kuusinen yhdisti heinäkasvilla sellun ja energian. Pellolta korjatusta ruokohelvestä keitetään tehtaassa ensin heinäsellua. Mitä jää keitossa kuidun yli, syötetään biokaasureaktoriin.

Uuden sukupolven ruokohelven viljely käynnistyi 1990. Ruokohelven kuidutukseen tehtiin tehdassuunnitelma, nimeltään Peltosellu. Tehtaan paikaksi olivat ehdolla Haapajärvi ja Oulu.

Peltosellu kuitenkin tyssäsi 2000-luvun vaihteessa. Rahoittajat eivät halunneet tuoda uudentyyppistä helpisellua kilpailijaksi markkinoille.

Seuraavaksi ruokohelven viljelyyn ohjasi turveteollisuutemme varhainen vihreä siirtymä. Polttoturvetta haluttiin jatkaa, ja ehkä lopulta korvatakin, viljellyn ruokohelven murskeella.

Ruokohelven energiaviljely yleistyi nopeasti 2000-luvun alussa. Vahvasti asiaa ajoi maatalousministeri Juha Korkeaoja. Hän totesi lokakuussa 2005 eduskunnalle antamassaan maatalouspoliittisessa selonteossa, että ruokohelven mahdollinen viljelyala maassamme on 170'000 – 200'000 hehtaaria.

Vuonna 2007 ruokohelpeä kasvoi jo 19'000 hehtaaria. Tämän jälkeen viljely alkoi laantua. Polttoturpeeseen ja etenkään kivihiileen verrattuna ruokohelven poltto-ominaisuudet eivät tyydyttäneet voimaloiden väkeä.

2010-luvulla ruokohelven viljelyltä putosi kannattavuus. Puuttuiko meiltä kymmenkunta vuotta sitten vielä ilmastokamppailun tahtotila? 2020-luvulla meillä kasvaa ruokohelpeä enää parituhatta hehtaaria.

Nyt ruokohelvellä on etunaan myös ilmastonhoitokasvin ominaisuus. Ruokohelpi jatkaa vihreänä kasvuaan loppusyksyyn. Sato korjataan paalaamalla vasta seuraavana keväänä, lumien lähdettyä.

Peltojen hiilidioksidin päästöt ovat suurimmillaan syyskesästä maaperän lämmittyä. Päästöjen hillintään tarvitsemme ruokohelven tapaisia, syyskesän vihreinä jatkavia viljelyskasveja. Muita vastaavia syksyn vihreitä ilmastonhoitokasveja ovat kuituhamppu sekä energiapaju.

Ruokohelpi oli vihreässä siirtymässä sukupolven aikaamme edellä. Turvetta pidettiin aluksi hitaasti uusiutuvana, mutta jatkuvasti käytettävänä polttoaineena. Nyt se halutaan korvata taatusti uusiutuvalla biomassalla. Ruokohelven murskeesta on kehitteillä myös kasvuturpeen korvaaja.

YK:n Dubain 2023 ilmastokokous (COP 28) käänsi suunnan lopullisesti. Kokous kehotti kaikkia maailman maita siirtymään pois fossiilisista polttoaineista. Päästöjä tulisi vähentää globaalisti 43 % vuoteen 2030 mennessä.

Suomen maatiloilla on ruokohelven energiaviljelyyn tarvittava kokemus. Turvepeltojen maatilamme voisivat aloittaa ruokohelvellä vihreän siirtymän Dubai-vaiheen jo ensi keväänä.

VELI POHJONEN

Selänne -lehti. Mielipide. 24.1.2024

Onko tukihenki korvannut maahengen?

Maataloutemme perustui alkujaan tuotantotalouteen. Viljelijä kasvatti hehtaarillaan satoisasti ruokaa ja rehua.

Viljelijöissä oli maahenki. Se kannusti tehokkaisiin menetelmiin ja runsaaseen hehtaarisatoon. Ketju oli suorassa suhteessa maatilan hyvinvointiin.

Tuotantotalous synnytti keksintöjä. Ne vahvistivat pienyrittäjyyttä. Se virisi tuotantotalouden pientiloilla. Se kasvoi ja levisi sieltä kyliin ja kaupunkeihin.

Toinen maatalouden linja, tukitalous on peräisin Yhdysvalloista. Presidentti Franklin D. Roosevelt antoi 1933 kansakunnalleen maatalouden tukiasetuksen. Se käynnisti lamakauden aikaan USA:n viljelijöiden avustuksen, säätelyn vuotuisilla hehtaarimaksuilla.

Eurooppa otti Yhdysvalloista mallia. Varsinaisesti tukitalous alkoi 1962, EU:n rahallisena mahtiosana. Vuonna 1985 EU:n budjetista jo 73 prosenttia meni tiloille maksettaviin maataloustukiin.

Myös Suomi alkoi kehittää omaa tukimaatalouttaan. Mittavasti kytkeydyimme siihen 1995 alkaneella EU-kaudellamme.

Tukitalouden nyrkkisääntö maataloudelle tänään on: puolet peltohehtaarin bruttotulosta tulee hehtaaritukena, puolet tulee tuotannosta. Meneekö tilallisen arkiajastakin jo melkoinen osuus kamppailuun tukimyllytyksessä?

Siirtymä tukitalouteen hidasti maataloutemme kehittymistä. Yksityisyrittäjyys tehokkuutena, ja sen luomina keksintöinä ei enää kukoista maatiloillamme samassa suhteessa kuin tuotantotalouden aikoihin.

Viljelijöiden yrittäjähengen asemesta puhumme tänään heidän ahdingostaan. Ahdinko näkyy maatilojemme vähenemisenä. Maatalousyrittäjiä oli vuonna 1995 koko Suomessa luokkaa 100'000 kappaletta, mutta vuonna 2022 enää 43'300.

Päivää kohti EU-kaudellamme elinkeinostaan on pudonnut keskimäärin 5,8 maatalousyrittäjää. Luku on järkyttävä, varsinkin kun sitä vertaa erääseen 1960-luvun puolivälin mauttomaan, poliittiseen vaalilauseeseen: tapa talonpoika päivässä.

Tukitalouteen liittyy myös energiaviljelyn esimerkki. Se kehitettiin maatiloillemme lisätuotannon haaraksi 1970-luvun öljykriisien kannustamana. Energiaviljelyyn oli tavoite siirtää maataloutemme silloisen ylituotannon peltoja.

Energiaviljelyn kokeilu alkoi maatiloillamme, maahengessä. Etenkin energiapajua alettiin koeviljellä tuotantotalouden opein.

Liittymisemme Euroopan unioniin 1995 pysäytti tämän koeviljelyn. Ylituotannon pellot muuttuivat ympäristönhoidon pelloiksi. Tukitalous taisi kaataa tuotantotalouden varhaisen energiaviljelyn. 

Nykyään meillä ympäristönhoidon peltoja (kesannot mukaan lukien) luokkaa 145'000 hehtaaria. Tuo pinta-ala olisi luontevaa palauttaa aitoon viljelyyn, nyt huoltovarmuuden energiaviljelyyn, tai ilmastonhoidon pelloiksi.

Mikä lienee maataloutemme tuleva suunta: tukitalous vai tuotantotalous? Voisiko viljelijöiden maahenki palata lähes olemattoman tukihengen tilalle? Maahenki voisi huomenna elävöittää ahdingon koettelemaa maaseutuamme. 

VELI POHJONEN

Sisä-Suomen lehti. Mielipide. 30.1.2024

Puiden kasvuennätykseen viljellyllä pajulla

Ympäristöpeltojen ojissa rehottava ekopajumme on ollut ehdokaskasvi uudeksi viljelykasviksi 1970-luvun energiakriiseistä lähtien. Tähän liittyvä ensimmäinen pajun peltoviljelyn koe perustettiin Maatalouden tutkimuskeskukseen 1973.

Nopeakasvuisuus on ekopajun etu. Vuonna 2023 hämäläisellä maatilalla mitattiin puiden vuotuisen pituuskasvun Suomen ennätys. Pellolla kasvatetun siperianpajun kantovesa kasvoi kevään hakkuun jälkeen tasan 5 metrin mittaan kasvukauden aikana (kuva).

Ennätyskasvuisa paju kuuluu lajiin Siperianpaju (Salix schwerinii). Sen varhaiset pistokkaat tuotiin itänaapurista 1980 Metsäntutkimuslaitokseen, osana silloista maidemme välistä teknis-tieteellistä yhteistyösopimusta.

Siperianpajun viljelyn kokeilu oli osa 1970-luvun öljykriisien jälkeen kehitettyä energiaviljelyn oppia. Ruotsissa siitä käytettiin nimeä energiskogsodling, eli energiametsien viljely.

Kasvuisan ekopajun historiasta löytyy monipuolisia, muitakin esimerkkejä.

Koripaju oli ennen muovin aikaa Euroopan yleisin tehoviljelty puulaji. Parkituspajun kuorta kiskoivat puolestaan 1900-luvun alkupuoliskolla Pohjanlahden talonpojat. He myivät kuoren Oulun nahkatehtaalle.

Ekopajun vaikuttavin tarina liittyy lääkeaineisiin. Kyseessä on meidän kaikkien tuntemamme aspiriini.

Vuonna 1828 saksalainen kemisti Johann Buchner eristi pajun kuoresta valkoisen jauheen, minkä hän nimesi salisiiniksi, pajun nimen (Salix) mukaan. Jauhe on suolaa, jonka emoaine on salisyylihappo. Se kävi kuumelääkkeeksi.

Saksalaisessa Bayerin tehtaassa työskennellyt Felix Hoffmann keksi 1897 muokata mahavaivoja aiheuttavaa puhdasta salisyylihappoa. Reaktion lopputulos oli lääkärien nykyisin tuntema, haitattomampi asetyylisalisyylihappo. Apteekkeihin lääke tuli myyntinimellä aspiriini.

Aspiriinia käytettiin aluksi kuumeeseen ja tulehduskipuihin. Vuonna 1954 aspiriinin todettiin estävän verihiutaleiden takertumista ja vähentävän verihyytymiä. Tänään päivittäinen aspiriini ehkäisee veritulppia.

Salisiinin löytyminen pajusta käynnisti lääketeollisuudessa tapahtumaketjun, mikä hakee vertaistaan. Aspiriinia ja sen johdannaisia syödään maailmalla kaikista lääkkeistä eniten, 100 miljoonaa tablettia päivässä.

Aspiriini, koriteollisuus, nahan parkitus ja energiatalous opettavat, mitä kaikkea biotalous voi luonnosta hyödyntää. Kaikkea puista ei ole vielä löydetty, ei ehkä osattu etsiäkään. Ekopajulla on edelleen hyödyntämättömiä mahdollisuuksia.

Nopeakasvuisen viljelypajun mahdollisuuksia olisi syytä punnita uudelleen, nyt huoltovarmuuden, ilmastokamppailun, kotimaisuuden ja maatalouden elinvoiman monipuolistamisen kannalta. Viljelypuiden pituuskasvun vuosiennätyskin siihen kannustaa.

VELI POHJONEN

Loimaan lehti. Mielipide. 20.1.2024

Viljelypaju yksi pituuskasvun Suomen ennätykseen

Ympäristöpeltojen ojissa rehottava ekopajumme on ollut ehdokaskasvi uudeksi viljelykasviksi 1970-luvun energiakriiseistä lähtien. Tähän liittyvä ensimmäinen pajun peltoviljelyn koe perustettiin Maatalouden tutkimuskeskukseen 1973.

Nopeakasvuisuus on ekopajun etu. Sillä mitattiin vuonna 2023, hämäläisellä maatilalla, puiden vuotuisen pituuskasvun Suomen ennätys. Pellolla kasvatetun siperianpajun kantovesa kasvoi kevään hakkuun jälkeen tasan 5 metrin mittaan kasvukauden aikana (kuva).

Ennätyskasvuisa paju kuuluu lajiin Siperianpaju (Salix schwerinii). Sen varhaiset pistokkaat tuotiin itänaapurista 1980 Metsäntutkimuslaitokseen, osana silloista maidemme välistä teknis-tieteellistä yhteistyösopimusta.

Siperianpajun viljelyn kokeilu oli osa 1970-luvun öljykriisien jälkeen kehitettyä energiaviljelyn oppia. Ruotsissa siitä käytettiin nimeä energiskogsodling, eli energiametsien viljely.

Kasvuisan ekopajun historiasta löytyy monipuolisia, muitakin esimerkkejä.

Koripaju oli ennen muovin aikaa Euroopan yleisin tehoviljelty puulaji. Parkituspajun kuorta kiskoivat puolestaan 1900-luvun alkupuoliskolla Pohjanlahden talonpojat. He myivät kuoren Oulun nahkatehtaalle.

Ekopajun vaikuttavin tarina liittyy lääkeaineisiin. Kyseessä on meidän kaikkien tuntemamme aspiriini.

Vuonna 1828 saksalainen kemisti Johann Buchner eristi pajun kuoresta valkoisen jauheen, minkä hän nimesi salisiiniksi, pajun nimen (Salix) mukaan. Jauhe on suolaa, jonka emoaine on salisyylihappo. Se kävi kuumelääkkeeksi.

Saksalaisessa Bayerin tehtaassa työskennellyt Felix Hoffmann keksi 1897 muokata mahavaivoja aiheuttavaa puhdasta salisyylihappoa. Reaktion lopputulos oli lääkärien nykyisin tuntema, haitattomampi asetyylisalisyylihappo. Apteekkeihin lääke tuli myyntinimellä aspiriini.

Aspiriinia käytettiin aluksi kuumeeseen ja tulehduskipuihin. Vuonna 1954 aspiriinin todettiin estävän verihiutaleiden takertumista ja vähentävän verihyytymiä. Tänään päivittäinen aspiriini ehkäisee veritulppia.

Salisiinin löytyminen pajusta käynnisti lääketeollisuudessa tapahtumaketjun, mikä hakee vertaistaan. Aspiriinia ja sen johdannaisia syödään maailmalla kaikista lääkkeistä eniten, 100 miljoonaa tablettia päivässä.

Aspiriini, koriteollisuus, nahan parkitus ja energiatalous opettavat, mitä kaikkea biotalous voi luonnosta hyödyntää. Kaikkea puista ei ole vielä löydetty, ei ehkä osattu etsiäkään. Ekopajulla on edelleen hyödyntämättömiä mahdollisuuksia.

Nopeakasvuisen viljelypajun mahdollisuuksia olisi syytä punnita uudelleen, nyt huoltovarmuuden, ilmastokamppailun, kotimaisuuden ja maatalouden elinvoiman monipuolistamisen kannalta. Viljelypuiden pituuskasvun vuosiennätyskin siihen kannustaa.

VELI POHJONEN

Keski-Uusimaa. Mielipide. 14.1.2024.

Sähkön tuo­tan­toa ha­jau­tet­ta­va

Tammikuun paukkupakkaset, tuulivoimaloiden tauot, aurinkopaneelien vähävaloiset päivät ja ydinvoimaloiden yllättävät huoltoseisokit panivat taas ajattelemaan hajautetun sähköntuotannon lisävaihtoehtoja. Pörssisähkökin poukkoilee ennen näkemättömällä tavalla.

Joensuun yliopistossa kehitettiin 1992 energiatavoitteinen puunjalostusohjelma. Lisäsähkön tarve oli tullut metsäteollisuudesta, etenkin kuumahierteeseen perustuvista uusista paperitehtaista. Vielä 1990-luvulla usko painettujen sanomalehtien ja aikakauslehtien nousuun oli melkoinen.

Energiatavoitteinen puunjalostusohjelma pohjasi yhtäältä tehostettuun sahateollisuuteen ja toisaalta uuden ajan sellutehtaisiin. Ohjelmassa uumoiltiin, että ehkäpä metsäteollisuuden ei jatkossa tarvitsekaan ostaa sähköä. Sitä voinee uudella tekniikalla tehdä myös metsäteollisuuden sivutuotteista.

Ohjelman iskusana oli puuvoima. Metsäteollisuudessa sähköksi ja lämmöksi muuntuvat lisähakkuiden sivutuotteina saatavat kuori, puru, hukkapalat ja sellun kylkiaine ligniini.

Sahateollisuuden malliksi tuli 1992 valmistunut Kuhmon sahan ja voimalan yhdistelmä. Kuhmon malli oli ensimmäinen keskisuuri sahalaitos, joka alkoi myydä lankun ja laudan lisäksi myös sähköä ja lämpöä. Mallia markkinoitiin 1990-luvulla hajautetun sähkön tuotannon malliksi eri puolille Suomea.

Selluteollisuuden malliksi tuli Stora Enson tehdas Enon Uimaharjussa. Tehtaan voimainsinööri Keijo Koivunen esitteli Enossa vierailleille metsäylioppilaille ekosähkön mallinsa. Hän laski, että uudella tekniikalla Enon tehdas ei tarvitse ulkopuolista sähköä ollenkaan. Sen sijaan uudella mallilla se voi päästä sähkön tuotannossa 175 prosentin omavaraisuuteen.

Äänekosken 2017 valmistunut biotuotetehdas ylitti Koivusen ennusteen. Äänekoski tuottaa sähköä 240 prosentin omavaraisuudella. Kemiin juuri valmistunut Metsä Fibren vielä suurempi biotuotetehdas pääsi sähkön tuotannossaan vastaavasti 250 prosenttiin.

Muutos energiatavoitteiseen puunjalostusohjelmaan kannatti. Ohjelma oli ainakin selluteollisuuden osalta menestys, myös metsätilallisille ja koko kansantaloudelle.

Maakuntiin hajautettua sähköntuotantoa kaipaamme tulevien talvien pakkasiin. Puuvoiman kehittäminen 2020-luvulla hajautettuun sähkön tuotantoon on edelleen ajankohtainen. Kuhmon mallin voisi taas nostaa huoltovarmuuden pöydälle.

Veli Pohjonen

Lapin Kansa. Mielipide. 25.01.2024