Maataloutemme perustui alkujaan tuotantotalouteen. Viljelijä pyrki kasvattamaan tilallaan mahdollisimman satoisasti ruokaa ja rehua.
Tuotantotalouden ydin oli maahenki. Se kannusti tehokkaisiin menetelmiin ja runsaaseen satoon.
Tuotantotalous synnytti keksintöjä. Pienet keksinnöt vahvistivat pienyrittäjyyttä. Se virisi länsimaissa juuri tuotantotalouden pientiloilla, kasvoi ja levisi sieltä kyliin ja kaupunkeihin.
Toinen maatalouden linja, tukitalous on peräisin Yhdysvalloista. Presidentti Franklin D. Roosevelt antoi 1933, silloisen lamakauden aikoihin, kansakunnalleen maatalouden tukiasetuksen. Se käynnisti USA:n viljelijöiden avustuksen, säätelyn vuotuisilla hehtaarimaksuilla.
Eurooppa otti Yhdysvalloista mallia. Mittavasti tukitalous käynnistyi Euroopassa 1962, EU:n rahallisena mahtiosana. Vuonna 1985 EU:n budjetista jopa 73 prosenttia meni tiloille maksettaviin maataloustukiin.
Myös Suomi alkoi kehittää tukimaataloutta. Kytkeydyimme siihen etenkin 1995 alkaneella EU-kaudellamme. Tukitalouden nyrkkisääntö maataloudellemme on tänään: puolet peltohehtaarin bruttotulosta on hehtaaritukea, puolet tulee tuotannosta.
Siirtymä tukitalouteen hidasti maataloutemme kehittymistä. Yksityisyrittäjyys tehokkuutena, ja sen luomina keksintöinä ei enää kukoista maatiloilla samassa suhteessa kuin tuotantotalouden aikoihin.
Viljelijöiden yrittäjähengen asemesta puhumme tänään heidän ahdingostaan. Tukihenki ei pysty samaan kuin maahenki.
Ahdinko näkyy maatilojemme vähenemisenä. Maatalousyrittäjiä oli vuonna 1995 Suomessa luokkaa 100 000 kappaletta, mutta vuonna 2025 enää 39825 kappaletta (maatalous- ja puutarhayritykset yhteensä).
Päivää kohti EU-kaudellamme on pudonnut elinkeinostaan keskimäärin noin viisi maatalousyrittäjää. Luku on järkyttävä, kun sitä vertaa erääseen 1960-luvun puolivälin mauttomaan, poliittiseen vaalilauseeseen: "Tapa talonpoika päivässä".
Joko olisi aika palauttaa kansantalouteemme viljelijöiden maahenki? Se elävöittäisi ahdingon koettelemaa maaseutuamme.
VELI POHJONEN

No comments:
Post a Comment