Maataloutemme perustui alkujaan tuotantotalouteen. Viljelijä kasvatti hehtaarillaan mahdollisimman satoisasti ruokaa ja rehua.
Viljelijöissä oli maahenki. Se kannusti tehokkaisiin menetelmiin ja runsaaseen satoon. Ketju oli suorassa suhteessa maatilan hyvinvointiin.
Tuotantotalous synnytti myös keksintöjä. Pienet keksinnöt vahvistivat pienyrittäjyyttä. Se virisi länsimaissa tuotantotalouden pientiloilla, kasvoi ja levisi sieltä kyliin ja kaupunkeihin.
Toinen maatalouden linja, tukitalous on peräisin Yhdysvalloista. Presidentti Franklin D. Roosevelt antoi 1933 kansakunnalleen maatalouden tukiasetuksen. Se käynnisti lamakauden aikaan USA:n viljelijöiden avustuksen eli säätelyn vuotuisilla hehtaarimaksuilla.
Eurooppa otti Yhdysvalloista mallia. Varsinaisesti tukitalous alkoi 1962, EU:n rahallisena mahtiosana. Esimerkiksi vuonna 1985 EU:n budjetista 73 prosenttia meni tiloille maksettaviin maataloustukiin.
Myös Suomi alkoi kehittää omaa tukimaatalouttaan. Mittavasti kytkeydyimme siihen 1995 alkaneella EU-kaudellamme.
Tukitalouden nyrkkisääntö maataloudelle tänään on: puolet peltohehtaarin bruttotulosta tulee hehtaaritukena, puolet tulee tuotannosta. Meneekö tilallisen arkiajastakin jo melkoinen osuus kamppailuun tukimyllytyksessä?
Siirtymä tukitalouteen hidasti maataloutemme kehittymistä. Yksityisyrittäjyys tehokkuutena, ja sen luomina keksintöinä ei enää kukoista maatiloillamme samassa suhteessa kuin tuotantotalouden aikoihin.
Viljelijöiden yrittäjähengen asemesta puhumme tänään heidän ahdingostaan. Tukihenki ei pystynyt samaan kuin maahenki.
Ahdinko näkyy maatilojemme vähenemisenä. Maatalousyrittäjiä oli vuonna 1995 koko Suomessa luokkaa 100 000 kappaletta, mutta vuonna 2022 enää 43300.
Päivää kohti EU-kaudellamme elinkeinostaan on pudonnut keskimäärin 5,8 maatalousyrittäjää. Luku on järkyttävä, varsinkin kun sitä vertaa erääseen 1960-luvun puolivälin mauttomaan, poliittiseen vaalilauseeseen: tapa talonpoika päivässä.
Tukitalouteen liittyy myös energiaviljelyn esimerkki. Se kehitettiin maatiloillemme lisätuotannon haaraksi 1970-luvun öljykriisien kannustamana. Energiaviljelyyn oli tavoite siirtää maataloutemme silloisen ylituotannon peltoja.
Energiaviljelyn kokeilu alkoi maatiloillamme, maahengessä. Etenkin energiapajua alettiin koeviljellä tuotantotalouden opein.
Liittymisemme Euroopan unioniin 1995 pysäytti tämän koeviljelyn. Ylituotannon pellot muuttuivat ympäristönhoidon pelloiksi, hömppäheinän pelloiksi tavallisen viljelijän toteamana. Tukitalouden hömppäheinä itse asiassa kaatoi tuotantotalouden energiaviljelyn.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana ympäristönhoidon peltoja on ollut maassamme keskimäärin 145000 hehtaaria. Tuo pinta-ala olisi luontevaa palauttaa aitoon viljelyyn, nyt huoltovarmuuden energiaviljelyyn.
Mikä lienee maataloutemme tuleva suunta: tuotantotalous vai tukitalous? Voisiko viljelijöiden maahenki palata lähes olemattoman tukihengen tilalle? Maahenki voisi huomenna elävöittää ahdingon koettelemaa maaseutuamme.
VELI POHJONEN
Käsikirjoitus. 3.1.2024
No comments:
Post a Comment