Ilmakehän ongelmat puhuttivat jo 1980-luvulla. Puhuimme silloin happosateista. Ne olivat peräisin kivihiiltä käyttävien voimaloiden ja teollisuuden rikkidioksidin päästöistä.
Euroopassa happamoituneita metsiä tuhoutui silloisessa Itä-Saksassa sekä Tsekkoslovakiassa. Etelätuulet kuljettivat sieltä rikkidioksidin maustamia sateita myös Suomeen. Sadevesiemme happamuuden pelättiin lisääntyvän vuosi vuodelta. Ensiksi pelättiin puiden happokuolemaa Salpausselällä.
Pohjois-Suomea huolestuttava tapaus oli Sallan Rikkilehto. Viiden kilometrin päässä itärajastamme nuorta mäntymetsää näytti kuolleen pystyyn. Mahdollinen yhteys itärajan takaa tulleiden happosateiden ja Rikkilehdon metsäkuolemien välille spekuloitiin oitis.
Ympäristön suojelun taso oli heikko silloisessa Neuvostoliitossa. Heti koillisrajan takana oli esimerkki kuinka itänaapurimme kaivos- ja metalliteollisuus saattoivat saastuttaa.
Montsegorskin kaupungissa sijaitsevan metallisulaton ympärille oli syntynyt teollisuusaavikko. Savujen mukana tuleva rikkidioksidi oli tappanut kaikki metsän puut muutaman kilometrin säteellä tehtaan ympäristössä.
Metsäkuolemien pelättiin leviävän idästä Suomen puolelle. Niinpä Koillis-Lapissa, Helsingin yliopiston Värriön tutkimusasemalla käynnistettiin perusteellinen ilmaston seuranta.
Koillis-Lapin metsävaurioiden tutkimus valmistui 1995. Saatoimme huokaista helpotuksesta. Meille onneksi vallitseva tuulen suunta on yleensä lounaasta tai lännestä. Rikkipitoisia koillistuulia on vain harvoin. Koillis-Lapin metsien laskettiin kestävän ajoittaiset rikkipöllähdykset, joita saimme hieman yli 100 kilometrin päässä olevasta Montsegorskista.
Sallan Rikkilehdon mysteerikin selvisi. Nimestään huolimatta rikillä ei ollut Rikkilehdon puustokuolemien kanssa mitään tekemistä. Syyksi paljastui versosurmakka, sienitauti jota esiintyy silloin tällöin nuorissa männiköissä.
2020-luvulla Suomen rikkidioksidin päästöt ovat vain noin kymmenesosa vuoden 1980 tasosta. Metsämme selvisivät happosateiden uhkasta. Myös Itä-Euroopan maiden metsät selvisivät siitä Neuvostoliiton romahdettua. Entisen rautaesiripun takaiset itäiset maat siirtyivät Euroopan ympäristöajatteluun.
Rikkidioksidin päästöjen pudottaminen oli osa kansainvälistä yhteistyötä. Suomessa ja muuallakin Euroopassa päästöjen vähennys hoidettiin lakiteitse. Sen sijaan USA:ssa oli rikkidioksidille käynnissä saman tyyppinen päästökauppa, mikä toimii EU:n nykyisenä hiilidioksidin päästöoikeuksien pörssinä.
Niin Suomen kuin koko Euroopan tasolla rikkidioksidin päästöjen pudottaminen 30-40 vuoden aikana on ympäristönsuojelumme ja kiertotaloutemme merkittävimpiä saavutuksia. Ilmastokamppailun varhaisen vaiheen me voitimme.
Nykyinen ilmastokamppailu hiilidioksidista voisi ottaa oppia rikkidioksidin ja happosateiden onnistuneesta torjumisesta. Happosateiden torjunta opetti, että tulosta syntyy kun on intoa, on kuntoa, ja toimeen tartutaan.
VELI POHJONEN
No comments:
Post a Comment