Wednesday, October 16, 2024

Lyhytkiertopuuta avuksi biomassan tarpeeseen


Kohu talousmetsien puun riittävyydestä on kiihtynyt, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi Ukrainan kriisin myötä. Metsäteollisuutemme raakapuusta oli 13 prosenttia peräisin Venäjältä.

Talousmetsiemme kasvu huolestuttaa. Luonnonvarakeskus arvioi, että puun kasvun taantuma olisi jatkossa noin 10 prosentin luokkaa. Metsäteollisuus puolestaan laskee, että uudet tehtaat mukaan lukien tarvitsemme kotimaista puuta 10 prosenttia entistä enemmän.

Puun biomassan riittävyyden varmistamiseksi meidän tulee varautua monipuolisempaan metsätalouteen. Tarvitsemme pitkän kierron havumetsien lisäksi nopeakasvuisia lehtipuita.

Suomessa jo tutkittuja mahdollisuuksia on kolme: lyhyen kierron viljelykoivut, viljelyhaavat ja viljelypajut. Niiden kasvatus selvitettiin maassamme 1900-luvun jälkipuoliskolla. Varhainen kenttäkoe viljeltiin 1973 Perä-Pohjolan koeasemalle.

Merkittävä oli myös 1970-luvun Sitran hanke ”Suomen nopeakasvuisimmat metsät”. Silloinen Enso-Gutzeit yhtiö perusti näyttäviä lyhytkiertokoivun viljelmiä. Tavoite oli luoda jalostetulla rauduskoivulla jotain samaa Suomeen, mikä jalostetulla eukalyptuksella oli luotu Etelä-Amerikkaan.

Sitran kokeista näki pisimmälle Helsingin yliopiston Malminkartanon tilanhoitaja, agronomi Matti Kares. Hän esitti 1976 maatalouden vuotuisilla neuvottelupäivillä, että alkaisimme viljellä pelloilla nopeakasvuisia lehtipuita. Satokierto olisi alle 10 vuotta. Biomassan sato puitaisiin pellolta heti hakkeeksi.

Ajatus eteni myös maa- ja metsätaloustuottajain keskusliittoon. Silloinen puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsätilallinen, ehdotti 1977 että tuottajat alkaisivat viljellä sopivilla pelloillaan lyhytkiertopuuta. Viljelymaata lehtipuille taannoin riitti. Ennen EU-aikaa maataloutemme oli sitkeässä ylituotannossa. Vielä 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Lyhytkiertopuiden peltoviljely ei sopinut EU:n maatalouteen. Liittymisemme unioniin 1995 poisti kyllä ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle, eikä maata lehtipuille enää ollut.

Neljännesvuosisadan EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät poistuneetkaan. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi.

Suomessa oli vuonna 2021 luonnonhoidon peltoja yhteensä 127000 hehtaaria, kuusi prosenttia koko peltoalasta. Näille pelloille on nyt uusi tarve.

Toinen maavaramme ovat turvetuotannosta vapautuneet suopohjat. Niitä on jo luokkaa 60000 hehtaaria.

Ukrainan kriisi on luonut 1900-luvun loppupuolella kehitetylle metsäpuiden lyhytkiertoviljelylle uuden tarpeen. Voisimme nopeasti viljellä puuta metsättömille luonnonhoidon pelloille ja turvesuonpohjille. Saisimme lisää raaka-ainetta sekä sellu- ja kartonkiteollisuudelle että lämpövoimaloihin. Kohu talousmetsien puun riittävyydestä vaimenisi.

VELI POHJONEN

Heinäveden Lehti. Mielipide. 27.10.2022

No comments: