Thursday, August 05, 2021

Metsähakkeen hinnan nousua odotetaan, vientikin orastaa

Vielä 2010-luvulla energiapuun tuotanto ei ollut metsänkasvattajalle kannattavaa. Maailmanmarkkinoiden halpa kivihiili ja EU:n haparoiva ilmasto-ote varmistivat, että emme luopuneetkaan kivihiilestä.

Energiapuun kauppa seuraa talouslaskennan varjohintaa. Se kertoo ylimmän kuutiohinnan, minkä voimala on valmis maksamaan tienvarteen pinotusta pienpuusta. Siitä saatavan energian on oltava hinnaltaan hivenen alle kivihiilen energian.

Energiapuun varjohintaa peilataan puun määrältään merkittävimmän vaihtoehdon eli männyn ensiharvennuspuun tienvarsihintaan (kuitupuun hankintahintaan). Varjohinta on kahden osan summa. Perusosa tulee kivihiilen satamahinnasta maailmalla. Lisäosa tulee hiilidioksidin päästömaksusta.

Alimmillaan energiapuun varjohinta oli vuoden 2016 helmikuussa 17 euroa kiintokuutiolta. Ensiharvennusmännyn hankintahinta oli selvästi korkeampi, 28 euroa.

Tilanne muuttui 2010-luvun lopussa. Varjohinta alkoi nousta. Heinäkuussa 2021 se on 68 euroa kiintokuutiolta. Siitä kivihiilen osuus on 31 ja päästömaksun 37 euroa.

Männyn ensiharvennuspuun hankintahinta on puolestaan 32 euroa. llmastoystävällisen voimalan kannattaa nyt siirtyä halvempaan biovoimaan kalliimman kivihiilivoiman sijaan.

Energiapuun varjohinta seurasi Pariisin 2015 ilmastokokouksen jälkeistä ajattelua. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä haluttiin lopultakin eroon.

Näkyvimmin nousun puolesta puhui ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti jo joulukuussa 2017 järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloisestaan kolminkertaiseksi.

Päästömaksu seurasi Macronin polkua. Heinäkuussa hiilidioksidin tonnihinta oli 53 euroa. Se on noussut jo yli seitsenkertaiseksi, Macronin tavoitteen roimasti ylittäen.

Kehityksellä on seuraamuksensa, sekä Suomen että koko EU:n energiapuun markkinoille. Metsähakkeen hinnan nousua odotetaan.

Pitkään kivihiileen uskoneet voimalat ovat jo korvaamassa kivihiiltä halvemmalla metsähakkeella. Hakepuulle on käyttöä kaikissa Euroopan maissa missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta.

Hakepuun kansainvälinen kauppa kiihtyy. Rannikkoseudun voimaloihimme tuodaan jo ennätysmäärä ulkomaista metsähaketta.

Hintakehitys ennustaa myös, että suomalaiselle hakkeelle orastaa viennin markkina Keski-Euroopan kivihiilivoimaloiden maihin. Jos haketta kannattaa meille tuoda, kannattaa sitä meiltä myös viedä. Kannattaahan suomalaista koivuklapiakin viedä aina Japaniin asti.

Metsänkasvattajat tykästyvät puuvoiman nousuun. Edessä on hakkeeksi menevän ensiharvennuspuun, oksien, latvusten ja myös viljellyn lyhytkiertopuun kasvava kysyntä.

VELI POHJONEN

Selänne - lehti. Mielipide. 5.8.2021

No comments: