Wednesday, June 07, 2023

Inarissakin on tärkeintä järjestys - viljele ja varjele

Maa-alueidemme suojelussa on kyse luonnon monipuolisuudesta. Emme halua harvinaisten lajien kuolevan sukupuuttoon. Päivän tyyppiesimerkki on hömötiainen. Sen kanta on koko Suomen tasolla hiipumassa.

Luonnontieteilijät ovat sukupuuttoa pohtineet jo vuosikymmeniä. Mikä on se prosentti maa-alueista, mikä takaa lajien säilymisen? Prosenttia sanotaan ekologiseksi marginaaliksi.

Kyseessä on eräänlainen reunavyöhyke mitä pitkin eläin- ja kasvilajit voivat siirtyä paikasta toiseen. 1970-luvulla ekologiseksi marginaaliksi arvioitiin 15 prosenttia.

Aihe eteni kansainvälisiin kokouksiin. Ensimmäinen merkittävä pidettiin 2014 Japanin kaupungissa Aichi. Siellä maa-alueiden suojelun prosentiksi koko maapallolle sovittiin seitsemäntoista, vuoteen 2020 mennessä.

Suomi oli tällä tiellä. Lisäsimme metsien suojelualueita vuosittain. Olimme suojelleet 4,7 miljoonaa hehtaaria vuonna 2019. Koko maapinta-alastamme (30 miljoonaa hehtaaria) vuoden 2019 suojelun prosentti oli 15,5. Emme aivan saavuttaneet Aichin 17 -tavoitetta vuoteen 2020 mennessä.

Aichin sopimus on nyt uusittu. Joulukuussa 2022 pidettiin kansainvälinen YK:n kokous Kanadan Montrealissa. Kokous antoi julkilausuman, mikä kutsuu kaikkia valtioita suojelemaan 30 prosenttia maa- ja merialueistaan vuoteen 2030 mennessä. 

Kansainvälisesti sovituilla suojelun tavoitteilla on kullekin kansakunnalle kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet tasapuolisesti kaikista luontotyypeistämme 30 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn 70 prosenttia.

Esimerkiksi kasvuisaa metsämaata meillä on Suomessa 20 miljoonaa hehtaaria. Metsätaloudessa siitä voi Montrealin säännöllä jatkaa 14 miljoonaa hehtaaria. Koko Suomen keskitasolla luonnon monimuotoisuus ei vaarannu, jos viljelemme metsissä tehokkaasti puuta.

Inari on metsien, tunturien, soiden ja vesistöjen mosaiikkia, jonka maa-alasta on suojeltu yli 70 prosenttia. Inarin metsien lisäsuojelusta käydään kuitenkin järkyttävää väittelyä.

Biodiversiteettikokousten jälkeen maa-alueidemme suojelu, mukaan lukien ennallistaminen etenee kohti 30 prosenttia. Mutta meille on edelleen tärkeintä tuttu sanajärjestys: viljele ja varjele. Määrällisesti voimallisempaa on viljely (70 prosenttia), myös metsä- ja suomaalla. Suhde 70/30 takaa myös luonnon moninaisuuden säilymisen.

Emme Inarissakaan tarvitse vastakkaista suhdetta, viljele 30 ja varjele 70 prosenttia.

Veli Pohjonen

Inarilainen. Mielipide. 7.6.2023

No comments: