Värriön susitutkimus kipinöinyt 50 vuotta

Korvatunturin eteläpuolella sijaitseva Helsingin yliopiston Värriön tutkimusasema juhli elokuussa 50-vuotista taivaltaan. Aseman perusti 1967 nuori yliopistotutkija, myöhemmin Oulun yliopiston professorina toiminut Erkki ”Susi” Pulliainen. Lempinimensä mukaisesti Pulliainen on suurpetotutkija, intohimoisin ja tuotteliain riista-alan tiedemies Suomessa, minkä ala tuntee.

Pulliainen tutki Värriön kairassa, itärajan rajan pinnassa, mikä merkitys Neuvostoliiton puolen suurpedoilla oli Suomen riistakannoille. Meillä oli silloin vahva usko siihen, että etenkin susia on rajantakaisissa erämaissa lähes loputtoman paljon. Kiihkein kantamme oli, että kaikki rajan ylittäneet, Suomen puolelle harhautuneet sudet on paras heti lopettaa.

Pulliaisen susitutkimusta avustivat rajavartijat. He kirjasivat kaikki rajakaistalla näkemänsä suurpetojen jäljet. Muistiinpanot koottiin Värriöön. Pulliainen tutki aineistoa ja mallitti susikantojen kehitystä molemmin puolin rajaa.

Johtopäätös oli itä- ja koilliskairan asukkaille karu. Neuvostoliiton puolen susikanta ei ole suinkaan loputon, vaan vähenevä. Siksi sudenpyyntiä tulisi Suomen puolella rajoittaa. Muuten oma susikantamme on vaarassa hävitä. Värriön tutkimusasema sai lempinimensä ”Pulliaisen petosiittola”.

Kun Neuvostoliitto hajosi 1990-luvun alussa, todellinen susitilanne alkoi valjeta. Rajavyöhykettä lukuun ottamatta liikkuminen Kantalahden – Kuolan kairoissa vapautui niin tavallisille venäläisille kuin heidän vieraikseen tulleille suomalaisille. Eivät he Kuolan kairassa susiin juuri törmäilleet.

Kun moottorikelkkailu vapautui Venäjällä, se toi auttamattomana kylkiäisenään susien salametsästyksen. Moottorikelkalle kielletyksi alueeksi jäi onneksi Venäjän puoleinen Lapin luonnonpuisto. Se on kooltaan 22 kertaa Värriön luonnonpuistoa suurempi, riittävän suuri suojelemaan sikäläistä susikantaa.

Lapin luonnonpuisto ei kuitenkaan ulotu Suomen rajalle asti. Sudet eivät Venäjän kaudella ole uskaltaneet ylittää välivyöhykettä ja siirtyä Suomeen samassa määrin, kuin ne tekivät moottorikelkattomalla Neuvostoliiton kaudella. Tämä näkyy Värriön aseman 50 vuotta kestäneissä suurpetojen havaintosarjoissa.

Yllättävän analyysin molemman puolisiin susikantoihin saimme venäläisiltä tiedemiehiltä 2007, kun vierailimme Värriön kenttämestari Teuvo Hietajärven kanssa rajan takaisessa Lapin luonnonpuistossa. Venäläiset susitutkijat kiittelivät erämaista Suomea siitä, että olemme onnistuneet suojelemaan suden Värriössä ja muissa Itä- ja Pohjois-Lapin luonnonpuistoissa. Koko Kantalahti – Kuolan alue ja siihen kuuluva Lapin luonnonpuisto olivat kuulemma saaneet läntiseltä naapuriltaan säännöllistä suden vahvistusta. Nyt susikanta on onnistuttu Lapin luonnonpuistossa suojelemaan.

Tänään Suomen elinvoimainen, tosin vielä laikuittain paikallinen susikanta on levinnyt koilliskairasta lounaaseen aina Hangon ja Tammisaaren lähivyöhykkeitä myöten. Sutemme ovat tykästyneet muun muassa Varsinais-Suomen runsaisiin hirven ja valkohäntäpeurojen kantoihin.

Suden onnistunut suojelu Suomen luonnon eläimistössä on tieteelle samaa luokkaa kuin merikotkan pelastaminen. Kipinää suden suojelu on saanut Värriön tutkimusasemalta koko sen 50-vuotisen toiminnan ajan. Suurin kiitos Suomen suden suojelusta kuuluu aseman perustajalle, Erkki ”Susi” Pulliaiselle.

VELI POHJONEN

Koillissanomat. Kolumni. 29.8.2017.