Metsähakkeen energiakäyttöä puoli vuosisataa

Metsähakkeen tuotannolla on maassamme pitkä perinne. Ensimmäisiä hakkureita kokeiltiin pienikokoiseen koivuun jo 1950-luvun lopulla. Harvennuskoivulla ei ollut silloin muuta menekkiä kuin halkolämmitys. Se väheni kovaa kyytiä. Käytön puutteessa koivua lyötiin maahan.

Jo Pallarin vesakkoharvesteri (1979)
pui hieskoivut suoraan hakkeeksi

Hakemenetelmässä oli kyse soveltavassa tutkimuksessa noin kerran sukupolvessa esiin pulpahtavasta innovaatiosta, joka sysää aiemmin tutun, mutta loppuun asti tutkitun menetelmän syrjään, ja korvaa sen uudella.

Metsähake syrjäytti pienpuun korjuun käsityövälinein.
Metsähakemenetelmä muutti yksinpuin kerättävän, pienikokoisen koivun jo korjuuketjun alkupäässä massatuotteeksi, hakepaloiksi, joiden koneellinen siirtely ruuvi- ja kolakuljettimilla, kuljetus traktoreilla ja autoilla sekä poltto hakkeelle kehitetyissä uuneissa on helppoa.

Hakkureiden konekehittely lähti vauhtiin, kun käytännön urakoitsijat oivalsivat uuden menetelmän edut ja tarttuivat toimeen. Metsähakkeen vuosituotanto nousi 100 000 kiintokuutiometriin 1960-luvun alussa.

Metsäteollisuus kehitti koivusellun keiton 1960-luvulla.
Koivupropsille tuli yhtäkkiä menekki normaalina pyöreänä puuna. Samalla metsähake lähes katosi. Sitä vauhditti polttoöljyn jatkuva halpeneminen. Hakkurit romutettiin vuosikymmenen loppuun mennessä.

Öljykriiseistä vauhtia

Sana energiapuu ilmestyi arkikieleen 1970-luvun lopulla. Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari esitti eduskunnalle, että puun energiakäyttöä tulisi harkita uudelta pohjalta.

Puun osuus koko energiastamme oli 24 prosenttia vielä vuonna 1970. Puun energiakäyttö putosi vuosi vuodelta, kun halpa polttoöljy tuli pientaloihin ja maatiloille. Teollisuus poltti raskasöljyä ja kivihiiltä. Alimmillaan puuvoima kävi (1977) alle viidessätoista prosentissa.

1970-luvun lopulla puuenergialle oli myös rahassa mitattava tilaus, kun öljyn hinta oli kolminkertaistunut ensin 1973 ja sitten uudelleen 1978-1979. Metsäteollisuus huomasi rahaedun ensimmäisenä. Sahat sekä sellu- ja paperitehtaat alkoivat uusia kattiloitaan öljyltä puulle: hukkapaloille, kuorelle ja bioliemille.

Huikari totesi puun energiakäytön perusteluissaan Lähi-idän öljysotien luoneen maailmantalouteen ja kansainvälisille energiamarkkinoille niin huolestuttavan epävarmuuden, että riippuvuutemme tuontiöljystä tulisi vähentyä. Energian kotimaisuusasteen nostaminen tuli ottaa kansalliseksi tavoitteeksi. Puun energiakäyttöä puolsivat myös syrjäseutujen työllisyys sekä 1950-luvulta lähtien ojitettujen suometsiemme hoito.

Eduskunta hyväksyi perustelut. Se myönsi 1978 lisäbudjetissaan Metsäntutkimuslaitokselle varat Huikarin johtamaan laajaan energiapuun tutkimukseen. Kannukseen perustettiin energiametsäkoeasema.

Käytännön konekehittelijät ja kokeilevat hakeyrittäjät liittyivät metsäenergian tutkijoihin pian. Metsähakkeen tuotanto lähti kasvuun ja nousi noin 700,000 kiintokuutiometriin 1980-luvun alussa.

Lupaavasti alkanut metsähakkeen käyttö hiipui kuitenkin taas 1980-luvun puolivälissä. Polttoöljyn hinta romahti lähes öljysotia edeltäneelle tasolle. Pientalojen lämmitysenergiaksi alkoi tulvia halpaa sähköä, kun kolmas ja neljäs ydinvoimala kytkettiin valtakunnan verkkoon. Energiapuun tutkimus mainittiin malliesimerkkinä tutkimuksesta, josta varat tulisi irrottaa, koska aika on ajanut siitä ohi.

Fermin aivoriihi

Metsähakkeen kolmannen nousun alku on elokuussa 1990. Kannuksen energiametsäkoeaseman (sittemmin metsäntutkimusaseman) edesmennyt johtaja Ari Ferm kutsui metsäenergian tutkijat Helsingin Metsätalon aivoriiheen pohtimaan, mihin hakkeen lupaavasti alkanut energiakäyttö urvahti 1980-luvulla, ja mitä tutkimus voisi asialle tehdä.

Fermin aivoriihestä poiki metsähakkeen uusi tutkimus ja alkoi puuenergian uusi nousu. Vaikka tutkimus ja kehitystyö olivat rivakkaa, vierähti kuitenkin 10 vuotta ennen kuin metsähakkeen uusi nousu näkyi energiatilastossa. Metsähake junnasi paikallaan, noin puolessa miljoonassa kiintokuutiossa, koko 1990-luvun.

Tuotanto lisääntyi selvästi vasta vuosikymmenen taitteessa. Miljoonan kiintokuution raja ylittyi 2001. Vuonna 2002 metsähaketta paloi 1,7 miljoonaa kiintokuutiota.

Metsähakkeen energiakäyttö on pääsemässä Suomessa miehen ikään. Puolen vuosisadan kehitystyö on vakiinnuttanut menetelmän.

Öljyn tynnyrihinta tuskin heiluttanee metsähaketta enää 2000-luvulla. Euroopan unionin maat ovat sitoutuneet vähentämään pysyvästi haitallisen, fossiiliperäisen hiilidioksidin päästöjä.

Bioenergia saa siitä pitkän pestin. Suomen mallissa vähennys käy mutkattomimmin päinsä juuri metsähakkeella. Sitä täydentää seuraavan sukupolven innovaatio, puupelletti.

Veli Pohjonen

Maaseudun Tulevaisuus. Vierasyliö. 17.11.2003.