Pystykarsintaa kuntourheiluksi

Ihan­teel­li­sinta kunto­lii­kunnan pystykarsinta on toukokuussa.

Nuorten mäntyjen pysty­kar­sin­nalla tavoitellaan oksatonta tyvitukkia, kun puu myöhemmin myydään paisuneena sahalle.

Viljelypuiden pystykarsinta on maailmalla verraten yleistä. Tyvitukiltaan oksattoman laadukkaita kasva­tus­metsiä näkee niin Japanissa kuin Tansaniassa.

Meillä pystykarsinta on pitkäaikaista metsänhoitoa. Kuusamossahan nuorena karsitun puun voi tukiksi myydä vasta seuraava sukupolvi, ehkä 50 vuoden päästä. Etelä-Suomessa pystykarsija saattaa ehtiä myymään puun itsekin.

PERHE­MET­SÄ­LÖI­TÄMME kannustettiin silti männiköiden pysty­kar­sin­taan sotien jälkeen ja vielä metsän­pa­ran­nuksen aikakaudella, 1980-luvun loppupuolelle asti. Metsäkeskus piti karsituista metsiköistä kortistoa. Metsäyhtiöt lupautuivat maksamaan kortiston perusteella tukkipuusta korotettua hintaa, kun puusto tuli vuorollaan myyntiin.

2000-luvun puolella pystykarsinta hiipui. Talousviisaat laskivat että pysty­kar­sinnan tuntipalkka jää liian alhaiseksi, käyttipä laskennassa vaikka kuinka pientä korkop­ro­senttia. Pysty­kar­sintaa ei tunnusta enää kehittyvän metsätalouden rahoituskaan (Kemera).

HEIKOSTA KATTEESTA huolimatta perhe­met­säänsä kasvattava voisi jatkaa pysty­kar­sintaa uudella otteella, kuntour­hei­luna. Aina kun metsäänsä pistäytyy kävellen katsastamassa tai lenkkeilee siellä muuten vain, voisi kantaa mukanaan pysty­kar­sin­ta­sahaa. Kun joka päivä käy tunnin verran metsän kuntolenkillä ja ruotii samalla alaoksia tätä kiireimmin odottavilta puilta, jälkeä kyllä syntyy.

Kuntoilijan on muistettava pysty­kar­sinnan kolme perussääntöä. Sahanterässä pitää olla kiinteä alaveitsi. Kun tuoretta oksaa sahaa yläpuolelta katke­a­mis­pis­tee­seen, ennen sitä oksaa on napautettava alaveitsellä niin että puun kuori ei oksan pudotessa koskaan repeä.

Toiseksi, syyssumujen kostealla kaudella puita ei tule tautivaaran vuoksi karsia. Kuusamossa se tarkoittaa aikaa noin syyskuun alusta marraskuun puoliväliin. Onneksi metsä­kun­toilun voi silloin ohjata kana­lin­tu­jah­tiin ja hirviajoihin.

Kolmanneksi, nuoren puun hyvän kasvun vuoksi elävää latvusta on jätettävä puolet rungon koko pituudesta. Jo kuivuneita oksia voi karsia miltä korkeudelta tahansa.

KAIKKIA puulajeja voi karsia. Jokapäiväinen karsinnan kohde on mänty. Sen sijaan kuusen karsintaa on vältetty tautivaaran vuoksi. Suositus perustui 1920-luvun kokeisiin, missä työkalut olivat ilmeisen vanha­nai­kaiset.

Luon­non­va­ra­keskus on tuoreimmilla kokeillaan osoittanut että myös kuusi kasvaa laadukasta tyvitukkia, kun karsinnan tekee huolella. Se tarkoittaa alaveit­sel­listä karsintasahaa ja karsinnan rajaamista kevään hankikeleille. Kuoren repeämisen ja taudin leviämisen vaara on pienimmillään.

Koivun oksat ovat sitkeitä sahata kevätmahlan aikaan. Koivu on paras karsia vasta täyden lehden aikaan. Helpoin karsittava on lehtikuusi. Usein sen oksa katkeaa kuorta repimättä jo ennen kuin alaveitseä ehtii käyttää.

PYSTYKARSINTA on silmälle palkitsevaa metsänhoitoa. Työtuloksen etenemisen näkee päivit­täi­sellä kunto­len­kil­lään. Alaoksien vähenemä tuo metsän pohjalle valoa. Siitä pitävät myös mustikka ja puolukka.

Vaikkapa raivaussahaan verrattuna pystykarsinta palkitsee myös korvaa. Kuulet koko ajan lintujen laulut. Ihan­teel­li­sinta kunto­lii­kunnan pystykarsinta on toukokuussa. Joka aamu voit seurustella peippojen, pajulintujen ja metsä­kir­visten kanssa. Kuntoilutat myös mieltäsi.

Kolumni. Koillissanomat. 31.5.2016