Päästöpörssi mutkitellut 17 vuotta

Hiilidioksidin päästöpörssi käynnistyi EU:ssa 17 vuotta sitten, vuoden 2004 joulukuussa. Päästöpörssin piti olla esimerkki koko maailmalle, miten voimme kätevästi torjua ilmastonmuutosta.

Haittaveron tapaan päästökaupan piti pehmeästi mutta varmasti nostaa fossiilisten polttoaineiden hinta riittävän korkealle. Esimerkiksi autoihin olisi tullut vaihtoehdoksi halvempi bioetanoli.

Mallia otettiin lyijyvapaasta bensiinistä. Maantien varsia saastuttavasta lyijystäkin pääsimme eroon haittaverolla.

Ennen päästökauppaa tutkijapiireissä laskettiin mihin hiilidioksiditonnin pörssihinta mahtaa asettua. Lisäksi arvioitiin kuinka korkealle pörssihinnan olisi noustava, jotta esimerkiksi kivihiilen voimalat siirtyvät metsähakkeeseen.

Hiilidioksidin lähtöhinnaksi arveltiin viisi euroa tonnilta. Kivihiilen korvaamiseksi laskettiin tarvittavan taso 30–40 euroa hiilidioksidin tonnilta.

Päästöpörssi avautui kahdeksalla eurolla. Alkuvuosina 2005–2008 hiilidioksidi nousi kolme kertaa 30 euron tasolle, mutta romahti sen jälkeen.

Kauppa ei toiminutkaan pörssin tavoin. Taustalla olivat EU:n myöntämät ilmaiset päästöoikeudet. Jokainen jäsenmaa haki vuosittain niitä itselleen mittavan kiintiön.

Kuvaava esimerkki on vuosi 2011. Päästökauppaan olimme Suomelle vaatineet EU:lta ilmaisia oikeuksia 38 miljoonaa tonnia. Hiilidioksidin päästöjemme taso oli kuitenkin vain 35 miljoonaa tonnia.

Emme maksaneet päästöistämme mitään. Ylijääneistä kolmen miljoonan tonnin oikeuksista yhtiömme saivat myydessään pörssituloa 20-25 miljoonaa euroa.

Sekavilla markkinoilla päästöoikeuden hinta ei noussut ilmaston odottamalle tasolle. Se päinvastoin laski, alhaisimmillaan kolmeen euroon vuonna 2013.

EU:n huterasta päästökaupasta huolestui 2017 ilmastokamppailua silloin näyttävimmin vetänyt Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan seitsemästä eurosta vähintään 21 euroon, eli kolminkertaiseksi.

Päästömaksu lähti vauhdilla Macronin polulle, hänen tavoitteensa roimasti ylittäen. Vuoden 2021 lopussa hiilidioksidin tonnihinta oli ylittänyt 80 euroa. Eikä liene sattumaa, että hiilidioksidin hinta nousi korkeimmilleen syksyisen vuoden 2021 Glasgown ilmastokokouksen jälkeen.

Päästöpörssiin liittyi jo 17 vuotta sitten paljon odotuksia. Päästöpörssi on käynyt pitkän polun. Nyt olemme maalissa.

Pitkään kivihiileen uskoneet voimalat ovat korvaamassa kivihiiltä halvemmalla metsähakkeella. Sille ja myös hakkeesta puristetuille puupelleteille on käyttöä kaikissa niissä Euroopan maissa, missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta.

VELI POHJONEN

Rantapohja. Mielipide. 26.4.2022

Puuvoima vahvistaa energian huoltovarmuuttamme

Uusiutuva energia mielletään usein kolmikoksi tuulivoima, aurinkovoima ja maalämpö. Ajatus on vinoutunut. Tilastokeskus tuorein tiedonanto vuodelta 2021 kertoo, että uusiutuva energiamme on paljolti muuta. Se on metsistä saatavaa perusvoimaa.

Perusvoimaksi laskemme ne energian lajit, joista saamme vuosittain yli 10 prosenttia koko energian tarpeestamme.

Metsistä saimme sata vuotta sitten valtaosan energiaamme. Sodan jälkeen öljy aloitti nousunsa. Se pääsi puun tasolle 1964. Molemmat olivat perusvoimaa 39 prosentilla.

1970-luvulla öljy nousi 61 prosenttiin (1973). Metsäenergia painui vastaavasti alle 15 prosentin (1977).

Uusi muutos käynnistyi 1973 Lähi-Idän öljykriisistä. Meille muuten etäinen kriisi huoletti kotimaisen huoltovarmuuden suunnasta. Mistä saamme jatkossa lämpöä, jos maailmanpolitiikka pysäyttää tuontiöljyn?

Metsäenergialle nimitettiin haapavetisen professori Olavi Huikarin vetämä energiametsätoimikunta. Sen tehtävä oli kehittää uudentyyppinen puuvoima fossiilivoiman vaihtoehdoksi.

Metsähakkeeseen pohjaavat kaukolämmön voimalat syntyivät. Sellutehtaat kehittivät puuenergialle uuden teknologian.

Puuvoima lähti nousuun. Merkkivuodeksi tuli 2012, kun puu kiri kiinni öljyn. Saimme molemmista 24 prosenttia.

Sittemmin puuvoima on ottanut energiakakustamme leijonanosan. Vuonna 2021 saimme puusta 30 prosenttia ja öljystä 21. Ydinvoiman prosentti oli 18.

Tuulivoima nousee tänään suhteellisen nopeasti. Saamme siitä silti vain kaksi prosenttia koko energiastamme.

Aurinkosähkö on vielä alle yhden prosentin sarjassa. Maalämpö ei ole tilastoinnissa omaa energiaansa. Sehän on eräänlainen vahvistin, muunneltua sähkön käyttöä.

Puuvoima on käsitteenä laaja. Puun pienpoltto sisältää asuin-, teollisuus-, maatalous- ja palvelurakennuksissa käytetyt puupolttoaineet. Pienpoltto on metsien kaikesta energiasta yhteensä luokkaa 16 prosenttia.

Pääosan jalostaa metsäteollisuus. Merkittävin, 42 prosenttia koko puuvoimasta, on sellun sivutuote ligniini.

Vahvin uusiutuvan energian lisääjämme on uuden ajan sellutehdas. Se on tänään sähkön tuottaja, päinvastoin kuin 1900-luvun sähkösyöpöt paperitehtaat.

Uusimman sellutehtaamme, Äänekosken omavaraisuus on tasolla 240 prosenttia. Kemiin rakennettava Metsä Fibren tehdas tavoittelee puolestaan 250 prosentin sähkön omavaraisuutta.

Tuulivoima ja aurinkovoima ovat osa uusiutuvaan energiaamme. Niitä kuuluu kehittää, mutta ne ovat vielä kaukana perusvoiman 10 prosentin tasosta.

Tilastokeskukseen pohjaten kokonaiskuvamme energiasta on selvä. Uusiutuva perusvoima tulee edelleen kasvuisista metsistämme.

Puuvoima vahvistaa leijonanosaansa. Siitä on pidettävä huolta myös energian huoltovarmuuden takia.

VELI POHJONEN

Nivala -lehti. Mielipide. 5.5.2022

Ruokaturva on entistä tärkeämpi, koko Suomelle

Korona-virus ja sen aiheuttamat maailmantalouden huojahdukset korostavat samalla ruokaturvaamme. Saammeko jatkossa varmasti tuontiviljaa, jos ulkomaan kauppa alkaa uudelleen takkuilla? Onko meillä riittävästi talonpoikia kylvämään kotimaista viljaa? 

Ruokaturvan laskenta lähtee meille kaikille tutusta lauseesta "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme". Laskentaan johtaen: jokapäiväinen leipä on Suomen vuotuinen viljasato, me olemme Suomen vuotuinen väkiluku, ruokaturva on viljasato jaettuna väkiluvulla.

Ruokaturvamme on notkahtanut alamäkeen jo vuodesta 2000 (kuva). Nyt olemme tasolla 460 viljakiloa per henkilö (vuodelle 2021).

Koko maapallolle laskettu ruokaturva vuonna 2021 oli 354 kiloa. Kehitysmaissa ruokaturva on alle keskiarvon. Esimerkiksi köyhässä, runsaan väestön Etiopiassa ruokaturva vuonna 2020 oli vain 246 kiloa henkilöä kohti.

Viime vuosisadalla Suomea koetteli kaksi kriisiä, jolloin ruokaturvamme oli kehitysmaan luokkaa. Itsenäistymisen jälkeen olimme tasolla 245 kiloa. Pääsimme silti 1930-luvulla 400 kilon tasoon.

Toisen maailmansodan jälkeen ruokaturvamme notkahti vuonna 1946 alimmillaan 210 kiloon. Toivuimme kuitenkin tästä sodan aiheuttaneesta kriisistä tasaisen varmasti. 1950-luvulla olimme jo maapallon nykykeskiarvon tasolla.

1960-luku oli jokapäiväisen leivän nousun vahvaa aikaa. 500 kilon tason ylitimme vuonna 1968. Sen jälkeen ruokaturvamme on sahaillut maatalouspolitiikan pyörteissä. Maapallon keskilukemaan verrattuna ruokaturvamme on kuitenkin ollut niin korkea, että jokapäiväinen leipä ei ole askarruttanut.

Viime vuosien notkahdus johtunee pääosaksi eteläisten viljaseutujemme kesä-heinäkuun sateettomista jaksoista. Ne ovat jo mahdollinen seuraus ilmastonmuutoksesta.

Kevätkesän hellekausina kuivuvat kivennäismaan peltomme eivät välttämättä pysty enää tuottamaan riittävän korkeita viljasatoja. Vedellä puskuroidut hieman pohjoisemmat turvemaan pellot tähän kuitenkin jo pystyvät.

Kansallisen ruokaturvamme aleneva suunta voi jatkua entisellään ilmastonmuutoksen myötä. Huolestuttavimmassa tapauksessa voimme jatkossa jopa ajautua kansalliseen ruokakriisiin.

Maailman tasolla ruokakriisin mahdollisuuteen kiinnitti huomiota YK:n syksyn 2009 ruokakokous. YK totesi ihmiskunnan väkiluvun kasvavan vääjäämättä. Vuoteen 2050 mennessä meitä on yhdeksän miljardia. Ruokakokous laski, että ihmiskunta tarvitsee silloin ruokaa 70 prosenttia enemmän kuin vuosisadan alussa.

Lisää viljelymaata on tällä vuosisadalla maapallolla välttämättä avattava. Näin on tapahduttava etenkin maissa, missä uusiutuva vesi on myös ilmastonmuutoksen myötä riittävä, jopa ylirunsas luonnonvara, kuten Suomessa.

Ruokaturva ohjaa jatkossa maatalouttamme. Samalla kesien lämpeneminen siirtää viljojen tuleentumisrajaa pohjoisemmaksi.

VELI POHJONEN

Sotkamo -lehti. Mielipide. 25.1.2022

Jätelietettä nielevä peltometsäviljely on kiertotalouden mahdollisuus

Jätelietteet ovat kiertotaloutemme ytimessä. Jäteveden laitokset kyllä tehostuvat. Mutta mitä puhtaampana laskemme veden vesistöihin, sitä enemmän meille jää ravinnepitoista kiinteää jätettä, lietteenä tai kompostoituna.

Kierrätyslietettä tulee jäteveden laitoksista, elintarvike- ja maaseudun teollisuudelta sekä haja-asutukselta yhteensä noin 230 000 kuivatonnia vuodessa. Se on noin 40 kuivakiloa henkeä kohti.

Liete voi sisältää ihmiselle kiusallisia aineksia, myrkyllisinä alkuaineina tai haitallisina bakteereina. Tällaista lietettä ei voi levittää ruoan tuotannon pelloille.

Biomassan energiakäyttö lisääntyy. Hakevoimaloista tulee tuhkaa. Tuhka on puille erinomainen lannoite. Se sisältää alkuaineet, typpeä lukuun ottamatta siinä suhteessa kuin puuvartiset kasvit alkuaineita tarvitsevat.

Bioenergian polttolaitosten tuhkaa syntyy maassamme noin 600 000 kuivatonnia vuodessa. Se on noin 110 kg/hlö.

Myös tuhka voi sisältää esimerkiksi myrkkyaine kadmiumia niin paljon, että tuhkaa ei voi levittää normaaliin peltoon. Tällainen tuhka ei sovellu luonnonmetsiinkään. Ne kun tuottavat meille syötäväksi marjoja, sieniä ja riistaa.

Tarvitsemme 2020-luvulla ravinnevuodon pysäyttämiseen uuden maaluokan, nielupeltojen maaluokan.

Nielupellot kasvatettaisiin ravinnepitoisilla lietteillä ja tuhkalla, peltometsäviljelyn periaatteella. Nielupelloilla ei tuotettaisi ruokaa eikä rehua. Nielupellot kasvaisivat energiaa, tyypillisesti lyhytkiertopuuta hakevoimaloihin.

Nielupelloilla voisi kasvattaa myös peltosellun raaka-ainetta. 2020-luvun mahdollisuus on kuituhamppu.

Nielupellot varastoivat alkuaineita. Maailmanlaajuisesti tärkein on hiili. Kansallisesti ja paikallisesti tärkeitä ovat myös fosfori ja typpi.

Mitä tiheämmässä lyhyen kierron lehtipuut kasvavat, sitä enemmän maahan tulee jokavuotista kariketta. Karike muuntaa lietteen humukseksi. Hienojuuret vahvistavat kasvuaan.

Maaperän hiilinielu vahvistuu. Juurten sieniyhteisö monipuolistuu ja samalla ravinteiden sekä haitallisten alkuaineiden ekologinen haravointi lehtipuihin tehostuu.

Viljelijä sitoutuisi säilyttämään nielupellot uudessa maaluokassa puskuriajan, esimerkiksi 10 vuotta. Sinä aikana nielupeltoja ei enää lannoiteta jätelietteillä tai tuhkalla. Maaperän puhdistuminen varmistetaan maa-analyysein. Puskuriajan jälkeen pelto voisi siirtyä ruoan tai rehun tuotantoon.

Maaperän hiilen kasvanut nieluvarasto jää viljelijän eduksi. Siitä on oikein ja kohtuullista maksaa ilmastohyvitystä.

Nieluviljely ekologisena haravana, ravinnevuodon pysäyttäjänä ja alkuainehiilen nieluna on verraten pitkällä Ruotsissa ja Tanskassa. Voimme heti siirtää tämän naapurin tietotaidon maatiloillemme.

Suomessa varhainen nielupeltojen kokeilu tehtiin Alkon Rajamäen (Nurmijärven) tehtaan vieressä kaudella 1982-1991. Tämänkin hankkeen kokemukset olisi jo aika siirtää viljelijöillemme.

Peltometsäviljely vahvistaisi kiertotalouttamme. Se vahvistaisi myös maa- ja metsätalouttamme eri puolilla Suomea.

VELI POHJONEN

Turun Sanomat. Mielipide. 26.1.2022

Hakkeen tuotannossa siirryttävä keräilystä viljelyyn

Metsästä keräämäämme energiapuuta on ohut riuku, joka ei ole vielä turvonnut paperipuun kokoon. Energiapuu on ensiharvennuksen halpaa pienpuuta, jota maassamme riittää. 

Turpeen polton hiipuessa energiahakkeen kysyntä on parhaillaan nousussa. Rinnankorkeudeltaan 6-10 sentin, karsimattoman energiapuun hankintahinta maassamme oli 25 euroa kiintokuutiolta loppuvuodesta 2021. Tällä hinnalla pienpuu on myynnissä tienvarren riukukasassa, metsätilallisen itsensä kasvattamana, korjaamana ja lopulta tienvarteen keräämänä.

Kun riukupuu jatkokerätään tienvarren kasoista, haketetaan ja kuljetetaan lämpövoimalaan, arvo nousee. Vuoden 2022 alussa energiahakkeen keskimääräinen voimalan porttihinta on jo tasolla 46 euroa kiintokuutiolta.

Energiapuun hinnassa on mysteeri. Osan energiahakkeen 46 eurosta pitäisi olla palkkaa metsäänsä kasvattavalle, ja osan palkkaa koneurakoitsijoille energiapuun haketuksesta ja kuljetuksesta.

Metsäntutkimuslaitos selvitti jo vuonna 2011 yhtälön merkillisen tilan. Kuusisenttisena keräillyn energiapuun korjuu tien varteen maksoi raskain nykykonein keskimäärin 58 euroa kiintokuutiolta. Ja tämän päälle tulee vielä kustannus haketuksesta ja kuljetuksesta.

Jos minkä tahansa tavaran tuottaminen maksaa sen arvoa enemmän, puuhastelussa ei ole järkeä. Toistaiseksi pienikokoisen energiapuun keräilyn tappioista on selvitty tukiaisin.

Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus selvitti 2013 energiahakkeen tuotantoa toiselta kannalta. Sen sijaan että pienikokoiset riu’ut kerätään metsästä järeillä koneilla yksin puin, VTT pohti voisiko pystykasvuston puida massamenetelmällä suoraan hakkeeksi.

Parhaiten menetelmään sopii pellolle viljelty lyhyen kierron paju. Siitä on käytännön kokemusta ja mittaustietoa Ruotsista ja Tanskasta.

Jos pellon viljelypajukko puidaan viljan tavoin suoraan hakkeeksi, korjuun kustannus putoaa kymmeneen euroon. Ja myytävä tuote on jo valmiiksi tien varressa hakkeena. Viljellyn pajukon kasvattajalle jäisi nykyhinnoin selvää nettotuloa.

Energiapuun hintamysteerissä on kyse isommasta asiasta kuin poliittisesta kiistelystä tukiaisten myllyssä. Lyhyen kierron energiapuussa ja sen massakorjuussa on kyse viljelyn eli kulttuurin (latinaksi: agricultura) kehityksestä.

Läpi kulttuurimme historian ihminen on pyrkinyt keräilystä viljelyyn. Ennen viljat kerättiin sirpillä lyhteiksi. Nyt ne puidaan jyvinä suoraan siiloon. Ennen karjan rehuheinä kerättiin soilta kantamalla se kesällä niittylatoihin ja ajamalla se talvella hevosilla navettaan. Nyt heinä viljellään pellolla ja korjataan traktorilla valkoisten muovipaalien kautta suoraan lehmille.

Historia opettaa, että energiapuun hinnan mysteeri ratkeaa vasta, kun hakkeen tuotannossakin siirrytään keräilystä viljelyyn. Tämä oli 1970-luvun lopulla myös Kannuksen energiametsäkoeaseman alkuperäinen, silloin aikaansa edellä ollut tutkimustavoite.

VELI POHJONEN

Lestijoki -lehti. Mielipide. 27.1.2022

Taloutemme tarvitsisi kipeästi lisää halpaa metsähaketta

Tukkitaloudesta poiketen sekä sellutalous että lämpötalous murskaavat puun aina hakkeeksi. Hake on normaalisti parisenttistä lastua.

Lämpövoimalat korvaavat hakkeella turvetta. Biotuotetehtaat jalostavat haketta selluksi ja kartongiksi. Ylijäämä jalostuu sielläkin sähköksi ja lämmöksi.

Halvalla korjattava hake on talouden avainkysymys. Etenkin voimalat huokailevat tänään hakkeen hintaa. Hakkeen riittävyyttä tuskin kukaan huokailee.

Metsähake tuli käsitteenä Suomeen 1956. Hankimme Itävallasta Pöttinger -hakkurin. Hakemenetelmässä oli kyse kerran sukupolvessa esiin pulpahtavasta keksinnöstä, joka sysää syrjään vanhan menetelmän. Metsähake syrjäytti lämpölaitoksissa jo 60 vuotta sitten halot ja klapit.

Hakemenetelmän kehittäminen jäi kuitenkin viime vuosisadalla vielä puolitiehen. Puut pitää edelleen kaataa, kerätä ja syöttää hakkuriin tavallisesti runko kerrallaan. Se maksaa. Maatalouteen verraten korjuu muistuttaa taannoista rukiin sirppimenetelmää: tavara korjataan pieninä kimppuina pellolla ja syötetään puimuriin erikseen pellon laidalla.

Halvemmalla hakkeen saisi tehtaalle, jos sen voisi puida viljan tavoin pystykasvustosta. Hakepuimuri oli metsäpuolellakin aatoksissa, kun maatalouspuolen keksijät siirsivät viljan puimakoneen rattaille, ensin säkki- ja sitten säiliöpuimuriksi.

Ensimmäisen hakepuimurin rakensi keksijä Kyösti Pallari vuonna 1972. Puimuri katkoi edestään traktorin leveydeltä pienpuut ja haketti ne traktorin takaosassa oleviin suursäkkeihin. Pallari voitti keksinnöllään SITRAn järjestämän energiametsän konekilpailun.

Käytäntö ei kuitenkaan ollut Suomessa vielä valmis metsäpuimurille. Pallari joutui myymään keksintönsä Ruotsiin. Siellä hakepuimurin kehittäminen jatkui 1970-luvun loppupuolella osana energiametsien lyhytkiertokasvatusta.

Uppsalan yliopistossa tutkimusta veti suomalaissyntyinen, Metsäntutkimuslaitoksessammekin toiminut professori Gustaf Sirén. Hän oivalsi hakkeen tuotannon perussäännön.

Kasvata puuta tiheissä riveissä ja lyhyellä kiertoajalla niin, että voit korjata sen hakkeeksi jo 5-6 sentin kantoläpimitassa. Puimurin koko ja hinta pienenevät. Hehtaaria ja vuotta kohti saadaan haketta entistä enemmän. Samalla putoaa hakkeen hinta.

Sitten Pallarin päivien Suomessa ei ole kehitetty, kokeiltu eikä tutkittu ainuttakaan hakepuimuria. Metsäpuiden lyhytkiertoviljely mainittiin 1980-luvulla malliesimerkkinä tutkimuksesta, josta varat tulisi irrottaa, koska aika on ajanut siitä ohi.

Annoimme keksinnön luiskahtaa Ruotsiin. Tänään korjuukustannuksiltaan tehokkaimmat hakepuimurit valmistetaan Tanskassa.

Biotalouden ylipäänsä ja etenkin lämpövoimaloiden huoli raaka-aineestaan viestii, että metsäpuiden lyhytkiertoviljelyllä ja sen tuottamalla hakkeella olisi 2020-luvulla käyttöä.

Onneksi pohjoismaiset naapurimme kaupallistivat Pallarin keksinnön. Pohjoismainen lyhytkiertokasvatus loppuun asti kehitettyine hakemenetelmineen on helposti siirrettävissä Suomeen, kun taloutemme alkaa todella hamuta enemmän halpaa haketta.

Veli Pohjonen

Itä-Häme. Mielipide. 10.2.2022

Biokaasun kysyntä nousussa, tarvitaan koko maan putkiverkko

Biokaasu ja maakaasu ovat uusiutuvan ja fossiilisen energian yksinkertaisin parivaljakko. Molemmilla kaasuilla voi heti lämmittää taloja, tuottaa voimaa teollisuudelle, ajaa autoja ja käyttää traktoreita.

Kaasut ovat puhtaimmillaan kemian yksinkertaisinta hiilivetyä, metaania. Molekyylissä on yksi atomi hiiltä ja neljä atomia vetyä.

Fossiiliseen kivihiileen verrattuna maakaasun ilmastomaine perustuu vetyyn. Vety palaa haitattomaksi vedeksi. Hiili palaa haitalliseksi hiilidioksidiksi. Vedyn ansiosta maakaasun hiilidioksidin päästöt ovat vain 58 prosenttia kivihiilen päästöistä.

Päästöjen puolitus kertoo, että maakaasu on ilmastokamppailun välivaihe. Nollatasolle pääsemme vasta, kun korvaamme maakaasun biokaasulla. 

Biokaasu oli mukana Joensuun yliopistotutkimuksissa 1990-luvun alussa. Suurin mahdollisuus nähtiin energiaviljelyssä. 

Yliopiston koetilalla kaasutettiin pellolla viljeltyjä biomassoja sekä karjan jätteitä. Biokaasua syntyi vaihtelevassa määrin kaikista kasvi- ja eläinperäisistä raaka-aineista. Viljellyistä biomassoista parhaiten kaasuuntuivat monivuotiset nurmet.

Biokaasu loi tulevaisuuden näkymän. Putkiverkkomme ei jäisi joutilaaksi, vaikka itänaapurin maakaasu ehtyisi. Sitä voi jatkaa kotimaisella biokaasulla.

Kaasuverkkoamme ehdotettiin laajennettavaksi Etelä-Suomesta Pohjois-Suomeen, aina Torniota ja Ruotsin yhteyttä myöten. Tulevaisuudessa putkissa olisi virrannut vain biokaasua.

Biokaasu ei kuitenkaan kehittynyt 1990-luvun ajattelun suuntaan. Biokaasulla käyviä kokeiluautoja tuli kyllä liikenteeseen, mutta ne löysivät tankkauspisteitä vain yhtä harvakseltaan kuin sähköautot tänään latauspisteitä.

Onko biokaasua hyljeksitty? Biokaasu on taidettu mieltää vain omanhajuiseksi jätteen kummajaiseksi, mitä syntyy suurten sikatilojen kyljessä tai jätevesilaitosten vieressä. Isojen biokaasutehtaiden tulevaisuusarvoa ei ole vielä ymmärretty.

Biokaasu on syytä palauttaa maatalouden varsinaiseksi lopputuotteeksi.

Tänään maataloutemme keskeisiä muutoksia on siirtyä hiilidioksidin päästöjä vähentävään kosteikkoviljelyyn. Ehdolla on muun muassa ruokohelpi. Raaka-aineena se oli biokaasun varhaisia ehdokaskasveja. Ensimmäiset ruokohelvet viljeltiin Maatalouden Tutkimuskeskuksen pelloille keväällä jo 1990.

Tänään biokaasu on lupaavimpia ilmastotuotteitamme. Biokaasua olisi tuettava koko maan putkiverkolla. Viljelyyn tulisi saada riittävä EU:n ilmastotuki.

Maatilamme tarttuisivat kaasun raaka-aineena tarvittavan biomassan tuotantoon heti, kun biokaasuun kytkeytyisi myös rahan haju. Näin lienee tapahtumassa. Verrokkienergian, maakaasun hinta on noussut viimeisen 12 kuukauden aikana jo 89 prosentilla.

Veli Pohjonen

Rantalakeus. Mielipide. 8.12.2021

Siirtymä puupeltojen kauteen – Luonnonmetsien ennallistamisen myötä

Kohu talousmetsiemme puuston riittävyydestä kiihtyi 2022, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi. Ennen tätä metsäteollisuutemme raakapuusta 13 prosenttia oli peräisin Venäjältä.

Puun saatavuus huolestuttaa myös, kun tarve luonnonmetsien suojelusta kasvaa. Olemme lupautuneet suojelemaan kaikesta maa-alastamme 30 prosenttia.

Suojelun oheen on EU:ssa tullut toinen, metsätilallisia hieman kummastuttava ulottuvuus: metsien ennallistaminen. Suomessa se tarkoittaa tyypillisesti metsäojituksena tunnetun metsänhoidon toimenpiteen kääntämistä vastakkaiseen suuntaan, metsäojien tukkimiseen.

Luonnonvarakeskuksen laskelmassa tällaisia toimia on vuoteen 2030 mennessä suunnitteilla jo 47 000 hehtaaria. Pinta-ala on sitä luokkaa, että metsiemme kokonaiskasvu alkanee taantua.

Puun riittävyyden varmistamiseksi meidän on luotava entistä monipuolisempaa metsätaloutta. Tarvitsemme ennallistamisen rinnalle tehoviljelyn puupeltoja. Niihin soveltuvat lyhyen kierron lehtipuut.

Lehtipuiden lyhytkiertoviljelyn tutkimusohjelman käynnisti Helsingin yliopiston professori Paavo Yli-Vakkuri 1970-luvun alussa. Ensimmäinen käytännön koe viljeltiin 1973 Perä-Pohjolan koeaseman turvepellolle, Rovaniemen Apukkaan.

Kokeiltavaksi valittiin lyhyen kierron harmaaleppä, hybridihaapa, kiiltolehtipaju ja vesipaju. Jo yhden vuoden kasvun jälkeen vesipaju osoittautui joukosta nopeimmaksi puubiomassan tuottajaksi.

Kokeet laajenivat 1976 Sitran rahoittamaan hankkeeseen ”Suomen nopeakasvuisimmat metsät”.

Ajatus eteni koko maan tasolla MTK:n harkittavaksi. Silloinen puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsätilallinen, kannusti 1977 tuottajia viljelemään sopivilla pelloillaan lyhyen kierron lehtipuita.

Viljelymaata lehtipuille tuntui löytyvän, sillä maataloutemme oli edennyt sotien jälkeen hieman yllättävään ylituotantoon. Vielä 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Liittymisemme Euroopan unioniin 1995 muutti tilanteen. EU kyllä poisti perinteisten maatalouskasvien ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle EU:n avaamien markkinoiden myötä. Peltomaata lehtipuille ei enää ollut.

Neljännesvuosisadan EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät palautuneetkaan ruoan tuotantoon. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi, eräänlaiseksi maatalouden sosiaalitueksi.

Ukrainan sota, huoli luonnonmetsien suojelusta ja talousmetsien ennallistaminen loivat jo puoli vuosisataa tunnetulle metsäpuiden lyhytkiertoviljelylle uuden näkymän, puupeltojen näkymän. Voisimme nopeasti viljellä ja kasvattaa heti puubiomassaa metsättömillä luonnonhoidon pelloilla.

Monipuolistamalla metsätalouttamme saamme nopeasti lisää raaka-ainetta sellu- ja kartonkiteollisuudelle. Talousmetsien ennallistamisen myötä kiihtyvään kiistaan puun riittävyydestä on jo ratkaisu. Siirtymä puupeltojen kauteen orastanee maa- ja metsätiloillemme sitä mukaa kun talousmetsien ennallistaminen etenee.

Veli Pohjonen

Iisalmen Sanomat. Mielipide. 3.9.2024

Meillä olisi vielä annettavaa Afrikan metsätaloudelle

Suomalainen kehitysapu alkoi metsistä, Pohjois-Afrikassa. Ensimmäinen hankkeemme käynnistyi 1965 Tunisiassa, Remelin metsäkoulussa. Sen jälkeen metsäavun hankkeita vietiin Tansaniaan, Sudaniin, Etiopiaan, Sambiaan, Ugandaan ja muihin Afrikan maihin.

Tällä vuosisadalla kehitysapumme on hiipunut. Apua silti tarvittaisiin, sillä Afrikan maiden metsät jatkavat taas häviämistään. Esimerkiksi Etiopiassa luonnonmetsät kattavat enää yhden prosentin maan alasta. Tansaniassa puun tarve on nyt luokkaa 50 miljoonaa kuutiota vuodessa. Maan jäljellä olevat metsät kasvavat vain 18 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Metsäavun pohjaksi kannattaa katsoa suomalaisten perhetilojen pitkän ajan historiaa. Kutsuimme 1800-luvun puolivälissä saksalaisen ylimetsänhoitaja Edmund von Bergin katsastamaan metsämme. Hänen raporttinsa oli tyly: ”Metsän hävittämisessä suomalaiset ovat tuiki taitaviksi oppineet”.

Ylimetsänhoitaja von Bergin ruotiva lausunto oli metsätaloutemme käänne. Vuonna 1886 annettiin laki: ”Metsää älköön hävitettäkö”. Perhemetsien paimeniksi perustettiin 100 vuotta sitten Tapio ja metsänhoitoyhdistykset.

Mitä tapahtui ajan saatossa? Tapion tie oli tuloksekas. Koulutuksen, neuvonnan ja metsämarssien ansiosta perhetilat oppivat metsänviljelyn ja viljelymetsän hoidon. Puusto alkoi kasvaa. Metsätaloutemme nousi hävityksen tilasta kestävyyden tilaan.

Laskennallisesti olimme käännekohdassa ennen toista maailmansotaa. Vuonna 1937 puustomme oli alimmillaan, 1370 miljoonassa kuutiossa. Vuonna 2020 puuston määrä oli noussut tasolle 2550 miljoonaa kuutiota.

Positiivinen muutos tapahtui nimenomaan perhemetsissä. Pinta-alaltaan vähäisemmät valtion metsämme ovat aina olleet riittävän kestävyyden tilassa.

Tapion tiessä olisi mallia Afrikan metsätaloudelle. Samoin kuin 1800-luvun Suomessa, Afrikan metsätalouden ytimessä ovat yhä selvemmin pienviljelijät ja perhetilat. Valtion metsät ovat vapaissa väkirikkaissa maissa vähemmistöä.

Jo lähes metsättömiksi hakatut kehitysmaat tarvitsevat perhekeskeistä metsänviljelyä ja viljelymetsien hoitoa. Yhtiöiden plantaasimetsät taas johtavat maavaltaukseen (land grabbing) ja ihmisoikeuksien polkemiseen. Afrikan yhtiömetsien ongelmista on jo 2010-luvulla kohuttuja näyttöjä.

Väkirikkaissa maissa metsäalan kehitysavun hankkeet koskettavat aina maakysymystä, perhetiloja ja köyhän väestön oikeuksia. Maakysymys nousi pöydälle vuonna 2022 ehdotetussa Saharan ja Sahelin ilmastometsityksen hankkeessa.

Etenkin Saharassa on tällä hetkellä väestöä vain vähän. Kun kastellut ilmastometsät muuttavat pienilmastoa, metsitetyt alueet vetävät pienviljelijöitä puoleensa. He olisivat osa ilmastohanketta. Heille voisi jakaa maata samalla manttaaliperiaatteella kuin Suomessa jaettiin 1700-luvun isojaosta alkaen.

Lämpenevä maapallo odottaa massiivista ilmastometsitystä. Suomalaisesta Tapion tiestä voisi ottaa siihen mallia. Meillä olisi vielä annettavaa Afrikan metsätalouteen.

Veli Pohjonen

Turun Sanomat. Mielipide. 2.9.2024 

Viljelypajumme kasvoi Suomen ennätyksen

Ympäristöpeltojen ojissa rehottava pajumme on ollut ehdokaskasvi uudeksi viljelykasviksi 1970-luvun energiakriiseistä lähtien. Ehdolla on ollut etenkin voimaloille nopeasti tuotettava peltohake.

Nopeakasvuisuus on viljelypajun etu. Lokakuussa 2023 hämäläisellä maatilalla mitattiin puiden vuotuisen pituuskasvun Suomen ennätys. Pellolla kasvatetun siperianpajun kantovesa kasvoi kevään hakkuun jälkeen tasan 5 metrin mittaan kasvukauden aikana.

Ennätyskasvuisa paju kuuluu lajiin Siperianpaju (Salix schwerinii). Sen varhaiset pistokkaat tuotiin itänaapurista 1980 Metsäntutkimuslaitokseen, osana silloista maidemme välistä teknis-tieteellistä yhteistyösopimusta.

Kasvuisan ekopajun historiasta löytyy monipuolisia, muitakin esimerkkejä.

Koripaju oli ennen muovin aikaa Euroopan yleisin tehoviljelty puulaji. Parkituspajun kuorta kiskoivat puolestaan 1900-luvun alkupuoliskolla Pohjanlahden talonpojat. He myivät kuoren Oulun nahkatehtaalle.

Taannoin metsästysaseisiin tehtiin mustan ruudin panoksia. Musta ruuti on seos rikkiä, salpietaria ja puuhiiltä. Räjähtävin puuhiili saatiin huokoisesta pajusta. Pajun ydinpuun rakenne on nyt korostunut. Biotalous etsii puulajeja, joista saadaan mahdollisimman huokoista biohiiltä jätevesien puhdistukseen.

Ekopajun vaikuttavin tarina liittyy lääkeaineisiin. Kyseessä on meidän kaikkien tuntemamme aspiriini.

Vuonna 1828 saksalainen kemisti Johann Buchner eristi pajun kuoresta valkoisen jauheen, minkä hän nimesi salisiiniksi, pajun nimen (Salix) mukaan. Jauhe on suolaa, jonka emoaine on salisyylihappo. Se kävi kuumelääkkeeksi.

Saksalaisessa Bayerin tehtaassa työskennellyt Felix Hoffmann keksi 1897 muokata mahavaivoja aiheuttavaa puhdasta salisyylihappoa. Reaktion lopputulos oli lääkärien nykyisin tuntema, haitattomampi asetyylisalisyylihappo. Apteekkeihin lääke tuli myyntinimellä aspiriini.

Aspiriinia käytettiin aluksi kuumeeseen ja tulehduskipuihin. Vuonna 1954 aspiriinin todettiin estävän verihiutaleiden takertumista ja vähentävän verihyytymiä. Tänään päivittäinen aspiriini ehkäisee veritulppia.

Salisiinin löytyminen pajusta käynnisti lääketeollisuudessa tapahtumaketjun, mikä hakee vertaistaan. Aspiriinia ja sen johdannaisia syödään maailmalla kaikista lääkkeistä eniten, 100 miljoonaa tablettia päivässä.

Aspiriini, musta ruuti ja nahan parkitus opettavat, mitä kaikkea biotalous voi luonnosta hyödyntää. Kaikkea puista ei ole vielä löydetty, ei ehkä osattu etsiäkään. Ekopajulla lienee edelleen hyödyntämättömiä mahdollisuuksia.

Viljelypajun mahdollisuuksia olisi syytä punnita uudelleen, nyt huoltovarmuuden, ilmastokamppailun, kotimaisuuden ja maatalouden elinvoiman monipuolistamisen kannalta. Viljelypuiden pituuskasvun vuosiennätyskin siihen kannustaa.

VELI POHJONEN

Selänne -lehti. Mielipide. 27.12.2023