Monday, February 26, 2024

Viekää tuhkatkin pesästä, odottaa 2020-luvun metsätalous

Kiertotalous korostuu ympäristöajattelussamme 2020-luvulla. Alkuaineita, esimerkiksi typpeä ja fosforia kierrätetään jokapäiväisessä taloudessamme. Kyseessä on kehityskulku, mikä on Suomen maaseudulla edennyt jo pitkään.

Kiertotalouden vanhin iskulause on: ”Viekää tuhkatkin pesästä”. Sanonta tulee 1600-luvun salpietariverosta. Veron taustalla oli Ruotsin jatkuva sodankäynti Euroopassa. Kruununvoudeilla oli ehtymätön tarve hankkia ruutitehtaille raaka-ainetta.

Ruudin tekemiseen tarvittiin maatiloja. Niiden oli luovutettava vuosiverona navetan alla muhinutta, salpietarimullaksi kutsuttua typpipitoista kompostia. Verovoudille piti lisäksi antaa tuoreempaa lampaan lantaa, halkoja, olkia – ja tuhkaa. Näitä kaikkia sopivasti sekoittamalla ja tuotetta hieman jalostamalla syntyi ensimmäisen sukupolven ruutia. Sitä Ruotsin sotavoimat hamusivat.

Myös karjatalous tarvitsi puun tuhkaa. Haapavetinen professori Olavi Huikari osoitti, että Suomen asuttaminen rannikoilta sisämaahan päin ei olisi ollut mahdollinen ilman tuhkan ravinteita.

Tuhka oli peräisin luonnonmetsistämme. Taannoin niitä paloi joka kesä kairojen metsäpaloissa. Seuraavan kevättulvan aikaan puun tuhkaa ajelehti kairoista jokivarsiin. Tulvavesien tuhka lannoitti rantaniityt. Ne alkoivat kasvaa.

Tuhkalietettä saaneet jokivarret kasvoivat niin paljon heinää, että kunkin pientilallisen oli mahdollinen elättää talven yli nautansa, lampaansa ja lopulta itsensä. Suomen runsaampi asutus levisi sisämaahan nimenomaan jokivarsia myöten.

Tänään tuhka on kiertotalouden ihanteellinen lannoite. Se sisältää ravinteita juuri siinä suhteessa kuin edellisen kasvukierron puut ovat ne maasta runkoihinsa ottaneet.

Eniten puun tuhkassa on kalkkia. Kun happaman suoperäisen maan tuhkalannoittaa, erillistä kalkitusta ei enää tarvita. Hivenravinteista tärkein on tuhkan boori.

Määrällisesti arvokkain tuhkan ravinne on fosfori. Kaupallisiin lannoitteisiin verrattuna tuhkan fosfori on ystävällisempi ympäristölle. Tuhkan fosfori on hitaammin liukeneva kuin Y-lannoksen fosfori, mutta tuhkan fosfori on riittävän nopea puille. Se ei myöskään valu vesiin samalla vauhdilla kuin apulannan fosfori.

Parhaiten tuhka sopii karuille suomaille viljellyille lyhytkiertopuille. Tuhkalannoituksella biotalouden tarvitsema lisäpuu ryöhähtää kasvuun.

Suometsien tuhkalannoitus on vahvasti esillä uudessa metsänhoidon kannustusjärjestelmässämme METKA. Järjestelmää auttaa kun puutuhkan saatavuus on viime vuosina huomattavasti parantunut. Energiapuun käyttö voimalaitoksissa on lisääntynyt.

Lannoituskelpoista tuhkaa olisi käytettävissä vuosittain vähintään 200 000 tonnia, jolla voitaisiin lannoittaa noin 70 000 hehtaaria. Kun tällä hetkellä tuhkalla lannoitetaan vuosittain reilut 12 000 hehtaaria, lannoitusalan voisi viisinkertaistaa.

Se kehitys mikä alkoi 1600-luvun maatilojen rantaniityillä ja sisämaan kaskenpoltosta, voi nyt jatkua 2020-luvun metsätilojen kierrätyslannoituksena. Tuhkat kannattaa viedä jatkossakin pesästä.

VELI POHJONEN

Nivala-lehti. Mielipide. 26.2.2024


Thursday, February 22, 2024

Joko maataloutemme takaisin tuotantotalouteen?

Maataloutemme perustui alkujaan tuotantotalouteen. Viljelijä pyrki kasvattamaan hehtaarillaan mahdollisimman satoisasti viljaa tai rehua. Tehokkaat menetelmät ja runsas sato olivat suorassa suhteessa maatilan hyvinvointiin, niin pientiloilla kuin suuremmillakin.

Tuotantotalous perustui käytännön keksintöihin. Pienyrittäjyys syntyi kaikissa länsimaissa alun perin tuotantotalouden pientiloilla, kasvoi ja levisi sieltä kyliin ja kaupunkeihin.

Toinen maatalouden linja, tukitalous on peräisin Yhdysvalloista. Presidentti Franklin D. Roosevelt antoi 1933, silloisen lamakauden aikoihin, kansakunnalleen maatalouden tukiasetuksen. Se käynnisti USA:n viljelijöiden avustuksen, säätelyn vuotuisilla hehtaarimaksuilla.

Eurooppa otti Yhdysvalloista mallia. Mittavana tukitalous alkoi 1962, EU:n rahallisena mahtiosana. Esimerkiksi vuonna 1985 EU:n budjetista 73 prosenttia käytettiin tiloille maksettaviin maataloustukiin.

Myös Suomi alkoi kehittää omaa tukimaatalouttaan. Mittavasti kytkeydyimme siihen 1995 alkaneella EU-kaudellamme.

Hehtaarien, satomäärien ja eurojen kolmikko kuvaa EU:n tukilinjauksen merkitystä suomalaisen riviviljelijän tasolla. Esimerkiksi vuonna 2019 Suomen maatilat kuittasivat tukia kaikkiaan noin 1750 miljoonaa euroa. Siitä noin puolet oli EU:n kattamaa ja puolet aitoa kotimaista tukea. Kun peltojemme pinta-alaa on 2,23 miljoonaa hehtaaria, hehtaarituki oli keskimäärin 785 euroa hehtaarille vuodessa.

Vehnän viljelyn keskisato 2019 koko maassa oli 4,56 tonnia hehtaarilta. Kun sen myi tuottajahintaan 178 euroa tonnilta, hehtaarilta sai 814 euroa. Lisäämällä hehtaarituen vehnän viljelyn koko bruttotulo oli 1599 euroa hehtaarilla vuodessa.

Tukitalouden nyrkkisääntö tämän mukaan on: puolet peltohehtaarin bruttotulosta tulee hehtaaritukena, puolet tulee tuotannosta.

Siirtymä tukitalouteen hidasti maataloutemme kehittymistä. Yksityisyrittäjyys tehokkuutena, innovaatioina ja niiden luomina keksintöinä ei enää kukoista maatiloillamme samassa suhteessa kuin tuotantotalouden aikoihin. Viljelijöiden yrittäjähengen asemesta puhumme tänään heidän ahdingostaan.

Ahdinko näkyy maatilojemme vähenemisenä. Maatalousyrittäjiä oli vuonna 2010 koko maassa lähes 59500, mutta vuonna 2022 enää reilut 43600.

Päivää kohti elinkeinostaan putosi keskimäärin 3,6 maatalousyrittäjää. Luku on järkyttävä, varsinkin kun sitä vertaa erääseen 1960-luvun puolivälin mauttomaan, poliittiseen vaalilauseeseen: tapa talonpoika päivässä.

Nyt EU:n maatalouspolitiikassa voisi orastaa täyskäännös. Komission Farm to Fork -strategiassa linjataan tavoitteiksi muun muassa alkutuottajan aseman parantaminen, pienten ja keskisuurten tilojen tukeminen ja uusien yrittäjien houkutteleminen alalle.

Voisimmeko kääntyä jo lähitulevaisuudessa takaisin pientilojen innovatiivisen tuotanto- ja yrittäjätalouden suuntaan?

VELI POHJONEN

Pieksämäen lehti. Mielipide. 22.2.2024


Wednesday, February 14, 2024

Ruokohelven paluu turvepelloille voi koittaa

Pitkäkortinen ruokohelpi tunnettiin jo 1800-luvulla lujana latojen kattoheinänä. 1960-luvulla sitä koeviljeltiin rehuksi Perä-Pohjolan koeasemalla Rovaniemen Apukassa. Rotevan ruokohelven rehuarvo oli kuitenkin heikko. Karjatilat eivät helpeen syttyneet.

Ruokohelven energiaviljelyä esitti 1989 Nesteen biokaasuinsinööri Olli Kuusinen. Hän oli tutustunut bioenergian tutkimuksiin Keski-Ruotsissa.

Kuusinen yhdisti heinäkasvilla sellun ja energian. Pellolta korjatusta ruokohelvestä keitetään tehtaassa ensin heinäsellua. Mitä jää keitossa kuidun yli, syötetään biokaasureaktoriin.

Uuden sukupolven ruokohelven viljely käynnistyi meillä 1990. Ruokohelven kuidutukseen tehtiin tehdassuunnitelma, nimeltään Peltosellu. Tehtaan paikaksi olivat ehdolla Haapajärvi ja Oulu.

Peltosellu kuitenkin tyssäsi 2000-luvun vaihteessa. Rahoittajat eivät halunneet tuoda uudentyyppistä helpisellua kilpailijaksi markkinoille.

Seuraavaksi ruokohelven viljelyyn ohjasi turveteollisuutemme varhainen vihreä siirtymä. Polttoturvetta haluttiin jatkaa, ja ehkä lopulta korvatakin, viljellyn ruokohelven murskeella.

Ruokohelven energiaviljely yleistyi nopeasti 2000-luvun alussa. Vahvasti asiaa ajoi maatalousministeri Juha Korkeaoja. Hän totesi lokakuussa 2005 eduskunnalle antamassaan maatalouspoliittisessa selonteossa, että ruokohelven mahdollinen viljelyala maassamme on 170'000 – 200'000 hehtaaria.

Vuonna 2007 ruokohelpeä kasvoi jo 19'000 hehtaaria. Tämän jälkeen viljely alkoi laantua. Polttoturpeeseen ja etenkään kivihiileen verrattuna ruokohelven poltto-ominaisuudet eivät tyydyttäneet voimaloiden väkeä. 2020-luvulla meillä kasvaa ruokohelpeä enää parituhatta hehtaaria.

Ruokohelven viljelyltä putosi kannattavuus. Puuttuiko meiltä kymmenkunta vuotta sitten vielä ilmastokamppailun tahtotila? 

Nyt ruokohelvellä on etunaan myös ilmastonhoitokasvin ominaisuus. Ruokohelpi jatkaa vihreänä kasvuaan loppusyksyyn. Sato korjataan paalaamalla vasta seuraavana keväänä, lumien lähdettyä.

Peltojen hiilidioksidin päästöt ovat suurimmillaan kasvukauden loppupuoliskolla, maaperän lämmittyä. Päästöjen hillintään tarvitsemme ruokohelven tapaisia, kasvukauden loppuun asti vihreinä jatkavia viljelyskasveja. Muita vastaavia syksyn vihreitä ilmastonhoitokasveja ovat kuituhamppu ja energiapaju.

Ruokohelpi oli vihreässä siirtymässä sukupolven aikaamme edellä. Turvetta pidettiin aluksi hitaasti uusiutuvana, mutta jatkuvasti käytettävänä polttoaineena. Nyt se halutaan korvata taatusti uusiutuvalla biomassalla. Ruokohelven murskeesta on kehitteillä myös kasvuturpeen korvaaja.

YK:n Dubain 2023 ilmastokokous (COP 28) käänsi suunnan lopullisesti. Kokous kehotti kaikkia maailman maita siirtymään pois fossiilisista polttoaineista. Päästöjä tulisi vähentää globaalisti 43 % vuoteen 2030 mennessä.

Joko ruokohelpi on palaamassa takaisin? Suomen maatiloilla on ruokohelven energiaviljelyyn tarvittava kokemus. Turvepeltojen maatilamme voisivat aloittaa ruokohelvellä vihreän siirtymän Dubai-vaiheen jo ensi keväänä.

VELI POHJONEN

Iijokiseutu. Kolumni. 14.2.2024

Sunday, February 11, 2024

Puiden kasvuennätykseen viljellyllä pajulla

Ympäristöpeltojen ojissa rehottava ekopajumme on ollut ehdokaskasvi uudeksi viljelykasviksi 1970-luvun energiakriiseistä lähtien. Tähän liittyvä ensimmäinen pajun peltoviljelyn koe perustettiin Maatalouden tutkimuskeskukseen 1973.

Nopeakasvuisuus on ekopajun etu. Vuonna 2023 hämäläisellä maatilalla mitattiin puiden vuotuisen pituuskasvun Suomen ennätys. Pellolla kasvatetun siperianpajun kantovesa kasvoi kevään hakkuun jälkeen tasan 5 metrin mittaan kasvukauden aikana (kuva).

Ennätyskasvuisa paju kuuluu lajiin Siperianpaju (Salix schwerinii). Sen varhaiset pistokkaat tuotiin itänaapurista 1980 Metsäntutkimuslaitokseen, osana silloista maidemme välistä teknis-tieteellistä yhteistyösopimusta.

Siperianpajun viljelyn kokeilu oli osa 1970-luvun öljykriisien jälkeen kehitettyä energiaviljelyn oppia. Ruotsissa siitä käytettiin nimeä energiskogsodling, eli energiametsien viljely.

Kasvuisan ekopajun historiasta löytyy monipuolisia, muitakin esimerkkejä.

Koripaju oli ennen muovin aikaa Euroopan yleisin tehoviljelty puulaji. Parkituspajun kuorta kiskoivat puolestaan 1900-luvun alkupuoliskolla Pohjanlahden talonpojat. He myivät kuoren Oulun nahkatehtaalle.

Ekopajun vaikuttavin tarina liittyy lääkeaineisiin. Kyseessä on meidän kaikkien tuntemamme aspiriini.

Vuonna 1828 saksalainen kemisti Johann Buchner eristi pajun kuoresta valkoisen jauheen, minkä hän nimesi salisiiniksi, pajun nimen (Salix) mukaan. Jauhe on suolaa, jonka emoaine on salisyylihappo. Se kävi kuumelääkkeeksi.

Saksalaisessa Bayerin tehtaassa työskennellyt Felix Hoffmann keksi 1897 muokata mahavaivoja aiheuttavaa puhdasta salisyylihappoa. Reaktion lopputulos oli lääkärien nykyisin tuntema, haitattomampi asetyylisalisyylihappo. Apteekkeihin lääke tuli myyntinimellä aspiriini.

Aspiriinia käytettiin aluksi kuumeeseen ja tulehduskipuihin. Vuonna 1954 aspiriinin todettiin estävän verihiutaleiden takertumista ja vähentävän verihyytymiä. Tänään päivittäinen aspiriini ehkäisee veritulppia.

Salisiinin löytyminen pajusta käynnisti lääketeollisuudessa tapahtumaketjun, mikä hakee vertaistaan. Aspiriinia ja sen johdannaisia syödään maailmalla kaikista lääkkeistä eniten, 100 miljoonaa tablettia päivässä.

Aspiriini, koriteollisuus, nahan parkitus ja energiatalous opettavat, mitä kaikkea biotalous voi luonnosta hyödyntää. Kaikkea puista ei ole vielä löydetty, ei ehkä osattu etsiäkään. Ekopajulla on edelleen hyödyntämättömiä mahdollisuuksia.

Nopeakasvuisen viljelypajun mahdollisuuksia olisi syytä punnita uudelleen, nyt huoltovarmuuden, ilmastokamppailun, kotimaisuuden ja maatalouden elinvoiman monipuolistamisen kannalta. Viljelypuiden pituuskasvun vuosiennätyskin siihen kannustaa.

VELI POHJONEN

Loimaan Lehti. 20.1.2024

Vihreään siirtymään Rudolf Dieselin opein

Vuonna 1911 saksalainen koneinsinööri Rudolf Diesel kertoi kokeesta, jonka hän oli tehnyt keksimällään uudella moottorilla.

Diesel oli ruiskuttanut moottorin sylinteriin öljypohjaisesta viljelykasvista puristettua öljyä. Kasviöljy oli syttynyt ja Dieselin moottori käynnistynyt.

Diesel ennusti: "Vaikka kasviöljyn käyttö moottorissani voi näyttää vielä tulevaisuuden unelmalta, ennustan vakaassa uskossa, että tämä voi helpottaa maatalouden kehittymistä niissä maissa, joissa öljykasveja voi viljellä".

Oliko Rudolf Diesel jo vihreän siirtymän esi-isä? Siirtymä ei kuitenkaan toteutunut vielä hänen opillaan. Kasviöljyn eli biodieselin käyttö polttomoottoreissa jäi halvan fossiiliöljyn varjoon sadaksi vuodeksi.

Nyt maailmalla kasvaa huoli alati lisääntyvistä fossiilisen hiilidioksidin päästöistä ja sitä seuraavasta lämpenevästä ilmastosta. Dieselin ennustusta on alettu pohtia ilmastosyistä niin Euroopan lauhkeissa maissa kuin tropiikin lämpimissä maissa.

Suomen maataloudessa biodieselin valmistusta on kokeiltu eniten rypsistä. Rypsin viljely hallitaan, ja tarvittaessa se voisi laajeta nopeasti. Kesällä 2023 rypsiä kasvoi meillä 30 100 hehtaaria. Tänään rypsi käytetään kuitenkin joko teollisissa prosesseissa, elintarvikkeena tai rehujen ainesosana, ei biodieselinä käytännön tasolla.

Tropiikin maissa, etenkin Malesiassa ja Indonesiassa, bioenergian maatalous lähti kehittymään Rudolf Dieselin opin suuntaan. Kyseessä on viljelty öljypalmu ja sen hedelmistä valmistettava biodiesel.

Peltometsäviljelyn periaatteella kasvatetun öljypalmun satoisuus on ylivoimainen verrattuna muihin viljeltäviin öljykasveihin.

Kun lauhkeiden maiden rypsistä saadaan keskimäärin 800 kiloa öljyä hehtaarille vuodessa, tropiikin öljypalmusta saadaan 3800 kiloa. Auringonkukan siemenistä on mahdollinen saada 700 kiloa ja soijapavusta 500 kiloa öljyä vuodessa hehtaarilta.

Öljypalmun viljely on kehitysavun menestyksekäs tarina. Vielä 1970-luvulla Malesia ja Indonesia olivat myös Suomen kehitysavun ehdokasmaita.

Indonesiaan metsäapua sitten muutaman vuoden annoimmekin. Tänään Malesia ja Indonesia eivät kehitysapua enää kaipaa. Maat ovat meidän normaaleja kansainvälisiä kauppakumppaneitamme.

Öljypalmun viljely mainitaan usein ympäristölle tuhoisana, luontaisia sademetsiä hävittävänä toimena. YK:n 2022 Montreal -kokous ohjeisti suojelemaan vähintään 30 prosenttia maa-alasta, myös sademetsistä. Näin luonnon monimuotoisuus säilyy.

Kun tämä ehto toteutuu, tropiikin maat voivat jatkaa energiaviljelyn tiellä. Peltometsäviljelyn öljypalmu luo myös melkoisen hiilen nielun.

Öljypalmun kannustamana maatalous kehittyy nyt ilmastokamppailun myötä näissä tropiikin alun perin köyhissä maissa. Kehitys siellä menee Rudolf Dieselin vihreän siirtymän ennustuksen mukaan.

Dubain 2023 ilmastokokouksen biodieseliä tukevien päätösten mukaan sopivien öljykasvien viljelyä olisi syytä kehittää myös Euroopassa, Suomi mukaan lukien.

Eiköhän meilläkin ole jo tarve siirtyä Rudolf Dieselin bioaikaan.

VELI POHJONEN

Kainuun Sanomat. Lukijan mielipide.  9.2.2024


Metsäenergian arvo nousussa

Vielä 2010-luvulla energiapuun tuotanto ei ollut metsänkasvattajalle kannattavaa. Maailmanmarkkinoiden halpa kivihiili ja EU:n haparoiva ilmasto-ote varmistivat, että emme luopuneetkaan kivihiilestä.

Energiapuun kauppa seuraa talouslaskennan varjohintaa. Se kertoo ylimmän kuutiohinnan, minkä voimala on valmis maksamaan tienvarteen pinotusta pienpuusta. Siitä saatavan energian on oltava hinnaltaan hivenen alle kivihiilen energian hinnan.

Energiapuun varjohintaa peilataan puun määrältään merkittävimmän vaihtoehdon eli männyn ensiharvennuspuun tienvarsihintaan (kuitupuun hankintahintaan). Varjohinta on kahden osan summa. Perusosa tulee kivihiilen satamahinnasta maailmalla. Lisäosa tulee hiilidioksidin päästömaksusta.

Alimmillaan energiapuun varjohinta oli vuoden 2016 helmikuussa 17 euroa kiintokuutiolta. Ensiharvennusmännyn hankintahinta oli vastaavasti 28 euroa.

Tilanne muuttui 2010-luvun lopussa. Varjohinta alkoi nousta. Nyt, helmikuun alkupuolella se on 47 euroa kiintokuutiolta. Siitä kivihiilen osuus on 21 ja päästömaksun 26 euroa.

Männyn ensiharvennuspuun hankintahinta on puolestaan 32 euroa. llmastoystävällisen voimalan kannattaa nyt ostaa halvempaa hakepuuta kalliimman kivihiilen sijaan.

Energiapuun varjohinta seurasi Pariisin 2015 ilmastokokouksen jälkeistä ajattelua. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä haluttiin lopultakin eroon.

Näkyvimmin nousun puolesta on puhunut ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti joulukuussa 2017 järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloisestaan kolminkertaiseksi.

Päästömaksu seurasi Macronin polkua. Nyt hiilidioksidin tonnihinta on 38 euroa. Se on noussut jo yli viisinkertaiseksi, Macronin tavoitteen selvästi ylittäen.

Hiilidioksidin päästömaksu on korkeimmillaan vuoden 2004 lopussa alkaneen EU:n päästökaupan kaudella. Sillä on seuraamuksensa sekä Suomen että koko EU:n energiapuun markkinoille.

Pitkään kivihiileen uskoneet voimalat ovat jo korvaamassa kivihiiltä halvemmalla metsähakkeella. Hakepuulle sekä puupelletille on käyttöä kaikissa niissä Euroopan maissa, missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta.

Metsäenergian markkinoille on koittamassa uusi aika. Hakepuun kansainvälinen kauppa kiihtyy. Suomen voimaloihin tuodaan jo ennätysmäärä ulkomaista energiahaketta.

Hintakehitys ennustaa myös, että suomalaiselle hakkeelle ja siitä puristetulle puupelletille orastaa viennin markkina Keski-Euroopan kivihiilivoimaloiden maihin. Jos haketta kannattaa meille tuoda, kannattaa sitä meiltä myös viedä.

Metsänkasvattajat tykästyvät energiapuun varjohinnan nousuun. Edessä on hakkeeksi menevän pienpuun, oksien, latvusten ja myös viljellyn lyhytkiertopuun kasvava kysyntä.

VELI POHJONEN

Merikarvia -lehti. Mielipide. 11.2.2021

Friday, February 02, 2024

Joko aika on kypsä biodieselille

Vuonna 1911 saksalainen koneinsinööri, Rudolf Diesel kertoi kokeestaan, jonka hän oli tehnyt uudella moottorillaan. Diesel oli ruiskuttanut moottorinsa sylinteriin kasveista puristettua öljyä. Kasviöljy oli syttynyt ja Dieselin moottori käynnistynyt.

Heti Diesel ennusti, mitä mahdollisuuksia hänen keksintönsä toisi. "Vaikka kasviöljyn käyttö moottorissani voi näyttää vielä tulevaisuuden unelmalta, ennustan vakaassa uskossa, että tämä voi helpottaa maatalouden kehittymistä niissä maissa, joissa öljykasveja voi viljellä" Diesel ennusti.

Rudolf Dieseliä voi pitää energiaviljelyn isänä. Hänen ennustuksensa ei kuitenkaan toteutunut vielä hänen aikanaan. Kasviöljyn käyttö polttomoottoreissa jäi halvan fossiiliöljyn varjoon lähes sadaksi vuodeksi.

1900-luvun loppupuolella maailmalla alkoi viritä huoli alati lisääntyvistä hiilidioksidin päästöistä ja sitä seuraavasta lämpenevästä ilmastosta. Dieselin ennustusta alettiin nyt tutkia ilmastosyistä niin Euroopan lauhkeissa maissa kuin tropiikin lämpimissä maissa.

Fossiiliöljyn käyttö autoissa ja traktoreissa päästää ilmakehään haitallista hiilidioksidia ja kiihdyttää kasvihuoneilmiötä. Biodieselillä haitallisen hiilidioksidin päästö putoaa nollaan, koska kasvit käyttävät hiilidioksidin lannoitteenaan.

Suomen maataloudessa biodieselin valmistusta kokeiltiin eniten rypsistä. Rypsin viljely kyllä maassamme hallitaan, ja tarvittaessa se voisi laajeta nopeasti. Kesällä 2023 rypsiä kasvoi meillä 30'100 hehtaaria. Tänään rypsimme käytetään kuitenkin joko teollisissa prosesseissa, elintarvikkeena tai rehujen ainesosana, ei biodieselinä käytännön tasolla.

Tropiikin maissa, etenkin Malesiassa ja Indonesiassa bioenergian maatalous lähti sen sijaan kehittymään Rudolf Dieselin ennustuksen suuntaan. Kyseessä on viljelty öljypalmu ja sen hedelmistä valmistettava biodiesel.

Peltometsäviljelyn periaatteella kasvatetun öljypalmun satoisuus on ylivoimainen muihin viljeltäviin öljykasveihin verrattuna. Lauhkeiden maiden rypsistä saadaan keskimäärin 800 kiloa öljyä hehtaarille vuodessa. Tropiikin öljypalmusta saadaan 3800 kiloa. Auringonkukan siemenistä on mahdollinen saada 700 kiloa ja soijapavusta 500 kiloa öljyä vuodessa hehtaarilta.

Öljypalmun viljely on kehitysavun menestyksekäs ilmastotarinana. Vielä 1970-luvulla Malesia ja Indonesia olivat myös Suomen kehitysavun ehdokasmaita. Indonesiaan metsäapua sitten muutaman vuoden annoimmekin. Tänään Malesiaan ja Indonesiaan annettavasta kehitysavusta ei voisi enää puhuakaan. Maat ovat meidän normaaleita kauppakumppaneitamme.

Öljypalmun myötä maatalous kehittyy nyt ilmastokamppailun myötä näissä tropiikin alun perin köyhissä maissa. Rudolf Dieselin ennustus on alkanut siellä toteutua.

Dubain 2023 ilmastokokouksen päätösten myötä biodieselin suuntaan, sopivien öljykasvien viljelyllä, olisi syytä edetä myös Euroopassa, Suomi mukaan lukien. Eiköhän aika liene jo meilläkin kypsä Rudolf Dieselin ennustukselle. 

VELI POHJONEN

Koti-Lappi. Kolumni. 24.1.2024

Ruokohelpi oli vihreässä siirtymässä sukupolven aikaansa edellä

Pitkäkortinen ruokohelpi tunnettiin jo 1800-luvulla lujana latojen kattoheinänä. 1960-luvulla koeviljelimme sitä rehuksi. Rotevan ruokohelven rehuarvo oli kuitenkin heikko. Karjatilat eivät helpeen syttyneet.

Ruokohelven energiaviljelyä esitti 1989 Nesteen biokaasuinsinööri Olli Kuusinen. Hän oli tutustunut bioenergian tutkimuksiin Keski-Ruotsissa. Kuusinen päätteli naapurissa hyvin kasvaneen ruokohelven menestyvän myös Suomessa.

Kuusinen yhdisti heinäkasvilla sellun ja energian. Pellolta korjatusta ruokohelvestä keitetään tehtaassa ensin heinäsellua. Mitä jää keitossa kuidun yli, syötetään biokaasureaktoriin.

Uuden sukupolven ruokohelven viljely käynnistyi 1990. Ruokohelven kuidutukseen tehtiin tehdassuunnitelma, nimeltään Peltosellu. Tehtaan paikaksi olivat ehdolla Haapajärvi ja Oulu.

Peltosellu kuitenkin tyssäsi 2000-luvun vaihteessa. Rahoittajat eivät halunneet tuoda uudentyyppistä helpisellua kilpailijaksi markkinoille.

Seuraavaksi ruokohelven viljelyyn ohjasi turveteollisuutemme varhainen vihreä siirtymä. Polttoturvetta haluttiin jatkaa, ja ehkä lopulta korvatakin, viljellyn ruokohelven murskeella.

Ruokohelven energiaviljely yleistyi nopeasti 2000-luvun alussa. Vahvasti asiaa ajoi maatalousministeri Juha Korkeaoja. Hän totesi lokakuussa 2005 eduskunnalle antamassaan maatalouspoliittisessa selonteossa, että ruokohelven mahdollinen viljelyala maassamme on 170'000 – 200'000 hehtaaria.

Vuonna 2007 ruokohelpeä kasvoi jo 19'000 hehtaaria. Tämän jälkeen viljely alkoi laantua. Polttoturpeeseen ja etenkään kivihiileen verrattuna ruokohelven poltto-ominaisuudet eivät tyydyttäneet voimaloiden väkeä.

2010-luvulla ruokohelven viljelyltä putosi kannattavuus. Puuttuiko meiltä kymmenkunta vuotta sitten vielä ilmastokamppailun tahtotila? 2020-luvulla meillä kasvaa ruokohelpeä enää parituhatta hehtaaria.

Nyt ruokohelvellä on etunaan myös ilmastonhoitokasvin ominaisuus. Ruokohelpi jatkaa vihreänä kasvuaan loppusyksyyn. Sato korjataan paalaamalla vasta seuraavana keväänä, lumien lähdettyä.

Peltojen hiilidioksidin päästöt ovat suurimmillaan syyskesästä maaperän lämmittyä. Päästöjen hillintään tarvitsemme ruokohelven tapaisia, syyskesän vihreinä jatkavia viljelyskasveja. Muita vastaavia syksyn vihreitä ilmastonhoitokasveja ovat kuituhamppu sekä energiapaju.

Ruokohelpi oli vihreässä siirtymässä sukupolven aikaamme edellä. Turvetta pidettiin aluksi hitaasti uusiutuvana, mutta jatkuvasti käytettävänä polttoaineena. Nyt se halutaan korvata taatusti uusiutuvalla biomassalla. Ruokohelven murskeesta on kehitteillä myös kasvuturpeen korvaaja.

YK:n Dubain 2023 ilmastokokous (COP 28) käänsi suunnan lopullisesti. Kokous kehotti kaikkia maailman maita siirtymään pois fossiilisista polttoaineista. Päästöjä tulisi vähentää globaalisti 43 % vuoteen 2030 mennessä.

Suomen maatiloilla on ruokohelven energiaviljelyyn tarvittava kokemus. Turvepeltojen maatilamme voisivat aloittaa ruokohelvellä vihreän siirtymän Dubai-vaiheen jo ensi keväänä.

VELI POHJONEN

Selänne -lehti. Mielipide. 24.1.2024