Kosteikkoviljely on energian huoltovarmuuden ratkaisu

Ilmastopaneeli kohdisti kevään 2022 raportissaan yhä vahvemmin huolensa turvepeltojen ilmastopäästöistä. Yhdeksi ratkaisuksi paneeli esittää kosteikkoviljelyä. Biomassapajulla on tässä keskeinen osa.

Kautta aikojen viljelijät ovat tienneet, miten kaikista pellonreunoilla viihtyvistä kasveista paju on juuristoltaan vahvin. Juurillaan se voi tukkia niin avo-ojia kuin salaojia.

Esimerkiksi Tanskasta 1953 Suomeen tuotu vesipaju kertoo jo nimellään, että kyseessä on janoisa kasvi. Paju käyttää vettä näennäisen tuhlaten, mutta samalla se tuottaa runsaasti biomassaa haihdutettua vesilitraa kohti.

2020-luvun ilmastokamppailun uusi menetelmä, kosteikkoviljely odottaa maataloutemme pelloilta juuri tätä. Mitä vauhdikkaammin haihduttava viljelykasvi tuottaa biomassaa, sitä vauhdikkaammin vahvistuu myös juuristo eli maaperän hiilen nieluvarasto.

Kosteikkoviljely kehitettiin 1900-luvun alkupuolella Alankomaissa. Alaville padontakaisille, korkean pohjaveden seuduille viljeltiin koripajua. Kosteikkoviljely on nimensä mukaisesti viljelyä, ei luontaisesta kasvavan biomassan keräilyä vetisiksi entisöidyiltä soilta.  

Kosteikkoviljelyn tutkimus etsii nyt keinoja, millä kasvin janoisan juuriston voi kääntää ilmaston ja maatilojen yhteiseksi eduksi. Menetelmälle tuli pikainen tarve, kun vuoden 2021 budjettiriihessä hallitus esitti kosteikkoviljelyn pinta-alaksi 30 000 hehtaaria.

Kosteikkoviljelyyn oli alunperin ehdolla nelikko: ruokohelpi, paju, osmankäämi ja juolukka. Ruokohelpin viljelyn maataloutemme jo hallitsee. Sen pinta-ala vuonna 2021 oli 2800 hehtaaria. Pajua meillä kasvoi luokkaa 50 hehtaaria, osmankäämiä ja juolukkaa siitä vain murto-osa.

Ukrainan sodan aiheuttama talouskriisi nosti energian huoltovarmuuden etualalle. Kevään 2022 ilmastopaneelin raportissa mukana ovat enää energiaviljelyn kasvit paju ja ruokohelpi.

Ilmastokamppailun kosteikkoviljelyä odottavat tänään sekä turvemaan pellot että polttoturpeen jättösuot. Kosteikkoviljely perustuu säädeltyyn ojitukseen. Pohjaveden pintaa on laskettava, kun traktoria tarvitaan istutukseen tai korjuuseen. Varsinaisen kasvukauden ajaksi veden pintaa nostetaan. Siihen ojiemme janoisa paju on jo sopeutunut.

Ilmastokamppailu käy yhä kuumempana maataloutemme osalta. Energiapajusta kosteikkopajuksi edennyt viljelykasvimme on 2020-luvun uusi, energian huoltovarmuuden mahdollisuus.

VELI POHJONEN

Miilu -lehti. Mielipide. 18.5.2022.

Biomassapajun kasvatus saatava pilottivaiheeseen

Pajun viljelymenetelmät tunnetaan maassamme puolen vuosisadan ajalta. Ensimmäinen kasvatuskoe perustettiin 1973 suopellolle Apukkaan, Luken Rovaniemen tutkimusasemalle. Olimme silloin maatalouden ylituotannossa. Metsäteollisuus vastaavasti laski tarvitsevansa lisää puubiomassaa tuleville tehtailleen. Metsäpuiden lyhytkiertoviljely pelloilla oli ajankohtainen tutkimusaihe.

Energiapajun kausi alkoi 1980-luvulla ja kesti neljännesvuosisadan. Sitten halpana pysyneet itänaapurimme öljy, maakaasu ja kivihiili pitivät huolen, että karu tosiasia "Energiaksi kasvatus kannattamatonta viljelijän kannalta" (MT 19.4.) syntyi ja vahvistui.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan EU-pakotteineen käänsi energian asetelmamme päälaelleen. Huoltovarmuus huolettaa jo. Mistä saamme ensi talvena lämpöverkkojemme energian? "Onneksi" meillä on taimikonhoidon ja ensiharvennuksen rästejä luokkaa miljoona hehtaaria. Selvinnemme niistä saatavalla hakkeella muutaman vuoden.

Ratkaisu ei ole kuitenkaan kestävä. Huoltovarmuuden vihreä siirtymä tarvitsee vihreän biomassan energiaviljelyä. Lyhyen kiertoajan biomassapaju on siinä avainasemassa.

Pajun viljelyn perustutkimus on valmis sekä Suomessa että Ruotsissa. Meiltä puuttuvat kuitenkin käytännön kokoluokan pilottitutkimukset. Kyseessä ovat maatilatason viljelyhankkeet, tarkalla vuosiseurannallaan, usean hehtaarin kokoluokassa.

Tarkat talouslaskelmat perustuvat hakeharvestereihin yltäviin pajun kasvatusketjuihin. Tämän tason tutkimusta tarvitaan lisää.

Toinen huoltovarmuuden ulottuvuus liittyy maaperän ravinteisiin, hiili mukaan lukien. Jo viime vuosisadan puolella tehdyt tutkimukset sekä Suomessa että Ruotsissa osoittivat, että paju on viljelykasveista tehokkaimpia yhtäältä nielemään hiiltä maaperään, toisaalta kierrättämään typen ja fosforin tyyppisiä ravinteita sekä haravoimaan kadmiumin tapaisia haitallisia alkuaineita.

Esimerkillisiä pilottihankkeitamme oli Alkon Rajamäen tehtaan pajun nieluviljelyn koe 1980-luvulla. Noin 10 vuotta kestänyt viljelykoe lannoitettiin alkoholitehtaan lietteellä. Rajamäen paju kasvoi odotetun hyvin, nieli hiiltä, kierrätti ravinteita ja haravoi haitallisia alkuaineita. Nämä kokemukset jäivät kuitenkin siirtymättä suomalaiseen kiertotalouden käytäntöön.

Tämä vuosi tulee jäämään yhteiskunnassamme energian ja ravinteiden huoltovarmuuden merkkivuodeksi. Biomassapajun tutkimuksen tulisi nyt välittömästi edetä maatilatason pilottihankkeisiin.

Veli Pohjonen

Maaseudun Tulevaisuus. Mielipide.13.5.2022.

Metsien ja energian huoltovarmuuden välillä on luja yhteys

Huoltovarmuus oli edellisen kerran taloutemme ytimessä 1970-luvulla, Lähi-Idän öljykriisien seurauksena. Saimme enimmillään kaikesta energiastamme 61 prosenttia öljystä, ulkomailta tuodusta. Se huoletti.

Huoltovarmuuden puolesta alkoi puhua haapavetinen professorimme Olavi Huikari. Maa- ja metsätalousministeri Johannes Virolainen asetti 1978 aiheeseen työryhmän nimeltä energiametsätoimikunta. Huikarin vetämän toimikunnan tuli selvittää miten korvata ulkomaista öljyä uudentyyppisellä metsäenergialla erityisesti lämmön ja sähkön tuotannossa.

Toimikunta jakoi metsäenergian kolmeen osioon. Ensiksi, pienikokoisen ensiharvennuspuun sekä hakkuutähteen korjuu energiaksi tulisi kehittää talousmetsien metsänhoidolliseksi toimeksi. Metsähakkeen vuosituotannon mahdollisuudeksi laskettiin jo silloin 20 miljoonaa kiintokuutiota vuodessa.

Toiseksi, hieskoivun viljelyä ja kasvatusta energiapuuksi tulisi kehittää metsäojitetuilla alueilla. Lämpöhakkeen tuottajana hieskoivulle sopii keskipitkä kiertoaika, 20-30 vuotta. Sopivaa aluetta laskettiin olevan maassamme yhteensä 750'000 hehtaaria.

Kolmanneksi, lyhyen kierron pajun (3-5 vuoden korjuuvälein) energiaviljelyä esitettiin kehitettäväksi joutomaan pelloille ja turvesuonpohjille. Energiahakkeen tuotanto nähtiin luontevaksi, kestäväksi jatkumoksi jo silloin tilapäiseksi lasketulle energiaturpeen tuotannolle.

Energiametsätoimikunta jätti mietintönsä 1981. Toimikunnan ehdotukset toteutuivat kuitenkin vain osittain. Öljyn maailmanhinta laski Lähi-Idän sotien jälkeen. Energiamme huoltovarmuus ei ollut enää päivittäinen uutisaihe. Tänään se taas on, Ukrainan sodan seurauksena.

Meillä on taimikonhoidon ja ensiharvennuksen rästejä luokkaa miljoona hehtaaria. Nyt ne alueet ovat huoltovarmuutemme energiavarastoja. Pienpuu on välittömäsi korjattavissa energiahakkeeksi voimaloihin. Toki hakeharvesterien kehittämistä tarvitaan edelleen.

Luontaisesti syntyneitä hieskoivikoita on suoperäisillä maillamme käytettävissä välittömästi. Yhteensä koivua (hies- ja rauduskoivu) on puustostamme 17 prosenttia. Jos siitä korjattaisiin kestävästi yksi prosentti energiapuuksi, sitä saataisiin noin 4 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Pajun energiaviljelyä on kehitetty 1970-luvulta lähtien. Vuonna 2021 viljelmiä oli kuitenkin vain 50 hehtaaria. Huoltovarmuuden laskelmia energiapajulle on tehty kokonaispinta-alalle 300'000 ha. Se vastaa Suomen ympäristöhoidon peltojen, turvesuon jättömaiden, joutomaan peltojen ja osin nykyään raivioiksi laskettavien peltomaiden kokonaisalaa.

Ilman metsiä meillä ei ole taattua energian huoltovarmuutta. Niiden välillä on luja yhteys.Tämä ymmärrettiin metsäntutkimuksessa jo 40 vuotta sitten. Energiametsätoimikunnan varhaiset suositukset olisi syytä ottaa uuteen harkintaan.

Veli Pohjonen

Rantapohja. Mielipide. 12.5.2022

Uusiutuva energia tulee metsistämme

Uusiutuva energia pohjataan usein kolmikkoon tuulimyllyt, aurinkopaneelit ja maalämpö. Pohjaus on vinoutunut. Tilastokeskuksen tuorein tiedonanto vuodelta 2021 kertoo, että uusiutuva energiamme on paljolti muuta. Se on metsistä saatavaa huoltovarmuuden perusvoimaa.

Perusvoimaksi laskemme ne energian lajit, joista saamme vuosittain yli 10 prosenttia koko energian tarpeestamme.

Metsistä saimme sata vuotta sitten valtaosan energiaamme. Sodan jälkeen öljy aloitti nousunsa. Se pääsi puun tasolle 1964. Molemmat olivat perusvoimaa 39 prosentilla.

1970-luvulla öljy nousi 61 prosenttiin (1973). Metsäenergia painui vastaavasti alle 15 prosentin (1977).

Uusi muutos käynnistyi 1973 Lähi-Idän öljykriisistä. Meille muuten etäinen kriisi huoletti kotimaisen huoltovarmuuden suunnasta. Mistä saamme jatkossa lämpöä, jos maailmanpolitiikka pysäyttää tuontiöljyn?

Metsäenergialle nimitettiin professori Olavi Huikarin vetämä energiametsätoimikunta. Sen tehtävä oli kehittää uudentyyppinen puuvoima fossiilivoiman vaihtoehdoksi.

Metsähakkeeseen pohjaavat kaukolämmön voimalat syntyivät. Sellutehtaat kehittivät puuenergialle uuden teknologian.

Puuvoima lähti nousuun. Merkkivuodeksi tuli 2012, kun puu kiri kiinni öljyn. Saimme molemmista 24 prosenttia.

Sittemmin puuvoima on ottanut energiakakustamme leijonanosan. Vuonna 2021 saimme puusta 30 prosenttia ja öljystä 21. Ydinvoiman prosentti oli 18.

Tuulivoima nousee tänään suhteellisen nopeasti. Saamme siitä silti vain kaksi prosenttia koko energiastamme.

Aurinkosähkö on vielä alle yhden prosentin sarjassa. Maalämpö ei ole tilastoinnissa omaa energiaansa. Sehän on eräänlainen vahvistin, muunneltua sähkön käyttöä.

Puuvoima on käsitteenä laaja. Puun pienpoltto sisältää asuin-, teollisuus-, maatalous- ja palvelurakennuksissa käytetyt puupolttoaineet. Pienpoltto on metsien kaikesta energiasta yhteensä luokkaa 16 prosenttia.

Pääosan jalostaa metsäteollisuus. Merkittävin, 42 prosenttia koko puuvoimasta, on sellun sivutuote ligniini.

Vahvin uusiutuvan energian lisääjämme on uuden ajan sellutehdas. Se on tänään sähkön tuottaja, päinvastoin kuin 1900-luvun sähkösyöpöt paperitehtaat.

Uusimman sellutehtaamme, Äänekosken omavaraisuus on tasolla 240 prosenttia. Kemiin rakennettava Metsä Fibren tehdas tavoittelee puolestaan 250 prosentin sähkön omavaraisuutta.

Tuulivoima ja aurinkovoima ovat osa uusiutuvaan energiaamme. Niitä kuuluu kehittää, mutta ne ovat vielä kaukana perusvoiman 10 prosentin tasosta.

Tilastokeskukseen pohjaten kokonaiskuvamme energiasta on selvä. Uusiutuva perusvoima tulee edelleen kasvuisista metsistämme.

Puuvoima vahvistaa leijonanosaansa. Siitä on pidettävä huolta myös energian huoltovarmuuden takia.

VELI POHJONEN

Koti-Lappi. Kolumni. 11.5.2022

Puuvoima vahvistaa energian huoltovarmuuttamme

Uusiutuva energia mielletään usein kolmikoksi tuulivoima, aurinkovoima ja maalämpö. Ajatus on vinoutunut. Tilastokeskus tuorein tiedonanto vuodelta 2021 kertoo, että uusiutuva energiamme on paljolti muuta. Se on metsistä saatavaa perusvoimaa.

Perusvoimaksi laskemme ne energian lajit, joista saamme vuosittain yli 10 prosenttia koko energian tarpeestamme.

Metsistä saimme sata vuotta sitten valtaosan energiaamme. Sodan jälkeen öljy aloitti nousunsa. Se pääsi puun tasolle 1964. Molemmat olivat perusvoimaa 39 prosentilla.

1970-luvulla öljy nousi 61 prosenttiin (1973). Metsäenergia painui vastaavasti alle 15 prosentin (1977).

Uusi muutos käynnistyi 1973 Lähi-Idän öljykriisistä. Meille muuten etäinen kriisi huoletti kotimaisen huoltovarmuuden suunnasta. Mistä saamme jatkossa lämpöä, jos maailmanpolitiikka pysäyttää tuontiöljyn?

Metsäenergialle nimitettiin haapavetisen professori Olavi Huikarin vetämä energiametsätoimikunta. Sen tehtävä oli kehittää uudentyyppinen puuvoima fossiilivoiman vaihtoehdoksi.

Metsähakkeeseen pohjaavat kaukolämmön voimalat syntyivät. Sellutehtaat kehittivät puuenergialle uuden teknologian.

Puuvoima lähti nousuun. Merkkivuodeksi tuli 2012, kun puu kiri kiinni öljyn. Saimme molemmista 24 prosenttia.

Sittemmin puuvoima on ottanut energiakakustamme leijonanosan. Vuonna 2021 saimme puusta 30 prosenttia ja öljystä 21. Ydinvoiman prosentti oli 18.

Tuulivoima nousee tänään suhteellisen nopeasti. Saamme siitä silti vain kaksi prosenttia koko energiastamme.

Aurinkosähkö on vielä alle yhden prosentin sarjassa. Maalämpö ei ole tilastoinnissa omaa energiaansa. Sehän on eräänlainen vahvistin, muunneltua sähkön käyttöä.

Puuvoima on käsitteenä laaja. Puun pienpoltto sisältää asuin-, teollisuus-, maatalous- ja palvelurakennuksissa käytetyt puupolttoaineet. Pienpoltto on metsien kaikesta energiasta yhteensä luokkaa 16 prosenttia.

Pääosan jalostaa metsäteollisuus. Merkittävin, 42 prosenttia koko puuvoimasta, on sellun sivutuote ligniini.

Vahvin uusiutuvan energian lisääjämme on uuden ajan sellutehdas. Se on tänään sähkön tuottaja, päinvastoin kuin 1900-luvun sähkösyöpöt paperitehtaat.

Uusimman sellutehtaamme, Äänekosken omavaraisuus on tasolla 240 prosenttia. Kemiin rakennettava Metsä Fibren tehdas tavoittelee puolestaan 250 prosentin sähkön omavaraisuutta.

Tuulivoima ja aurinkovoima ovat osa uusiutuvaan energiaamme. Niitä kuuluu kehittää, mutta ne ovat vielä kaukana perusvoiman 10 prosentin tasosta.

Tilastokeskukseen pohjaten kokonaiskuvamme energiasta on selvä. Uusiutuva perusvoima tulee edelleen kasvuisista metsistämme.

Puuvoima vahvistaa leijonanosaansa. Siitä on pidettävä huolta myös energian huoltovarmuuden takia.

VELI POHJONEN

Nivala -lehti. Mielipide. 5.5.2022