Met­sä­ta­lou­den eet­ti­seen kes­tä­vyy­teen uudella vuo­si­sa­dan nel­jän­nek­sel­lä

    Kiistely metsätaloudesta jatkuu. Avohakkuiden hiilidioksidin päästöjä kauhistellaan. Metsäojitus jota kutsuttiin aikoinaan osaksi metsänparannusta, haluttaisiin kääntää metsien vesittämisen, hiiltä imevien kosteikkojen suuntaan. Ikääntyvien metsien hakkuita haluttaisiin rajoittaa. Suojelusta puhutaan myös metsien ennallistamisena.

    Suojelussa on kyse luonnon monipuolisuudesta. Emme halua harvinaisten lajien kuolevan sukupuuttoon. Tyyppiesimerkki on hömötiainen. Sen kanta on koko maan tasolla hiipumassa.

    Luonnontieteilijät ovat lajien sukupuuttoa pohtineet jo vuosikymmeniä. Mikä on se prosentti maa-alueista, mikä takaa vaikkapa lintulajin säilymisen? Vielä 1970-luvulla prosentiksi arvioitiin yliopistopiireissä 15.

    Aihe eteni kansainvälisiin YK-kokouksiin. Merkittävin pidettiin 2022 Kanadan Montrealissa. Kokous antoi siellä julkilausuman, mikä kutsuu kaikkia valtioita suojelemaan 30 prosenttia maa-alueistaan vuoteen 2030 mennessä. 

    Sovituilla suojelun tavoittella on kullekin kansakunnalle kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet tasapuolisesti kaikista luontotyypeistämme 30 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn 70 prosenttia.

    Esimerkiksi kasvuisaa metsämaata meillä on Suomessa 20,7 miljoonaa hehtaaria. Viljelymetsätaloudessa siitä voi Montrealin säännöllä jatkaa 14,5 miljoonaa hehtaaria. Niitä metsiä ei ole tarve ennallistaa.

    Soita ja turvemaita meillä on yhteensä 9,3 miljoonaa hehtaaria, noin kolmannes koko maapinta-alasta. Etevän viljelyn maa- ja metsätaloudessa soista ja turvemaista voi jatkaa 6,5 miljoonaa hehtaaria. Niitä soita ei ole tarve ennallistaa.

    Biodiversiteettikokousten jälkeen maa-alueidemme suojelu etenee kohti 30 prosenttia. Mutta koko ihmiskunnalle on edelleen tärkeintä tuttu, jo Raamatussa annettu järjestys: viljele ja varjele.

    Pinta-alaltaan merkittävämpää on edelleen viljely (70 % osuus). Suhde 70/30 liittyy ihmiskunnan ja luonnon yhteiseen eettisen kestävyyden periaatteeseen. Maa- ja metsätalous täyttävät eettisyyden kestävyyden vaatimuksen silloin, kun se ottaa huomioon sekä ihmisen, hänen työnsä ja taloutensa, että luonnon.

    Maa- ja metsätalouden eettinen kestävyys (70 % osuus) ottaa ensisijaiseen rooliin luonnosta työnsä sekä toimeentulonsa saavan ihmisen, ja toissijaiseen rooliin (30 % osuus) luonnon itsensä.

    Eettisen kestävyyden linjaa korostava suhde 70/30 takaa myös luonnon moninaisuuden säilymisen. Hömötiaisenkaan ei tarvitse tällä suhteella olla huolissaan.

    Eettinen kestävyys metsissämme tuli esille jo vuonna 1998. Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan silloinen puheenjohtaja Timo Kalli pyysi Joensuun yliopistolta ehdotusta seuraavan neljännesvuosisadan metsäohjelmaksi. Eduskunnalle laaditun Metsä 2025 -ohjelman keskeisen rungon muodostivat eettinen kestävyys, tehostettu metsänhoito ja puustomme kasvun kääntäminen takaisin nousuun.

    Tänään meidän tulisi palata metsäkiistelyn asemesta eettisen kestävyyden linjaan. Se on keskeistä kansantaloudellemme myös uudella vuosisadan neljänneksellä.

Veli Pohjonen

Iijokiseutu. Kolumni. 23.7.2025

Poh­joi­nen maa­ta­lous sai il­mas­to­ys­tä­väl­li­ses­tä kui­tu­ham­pus­ta uuden, mo­ni­puo­lis­ta­van tuo­tan­non haaran

    Kuituhamppu oli taannoin merkittävä viljelyskasvi. Suurin oli tarve laivojen ja veneiden purjeissa. Hampusta valmistettu purjekangas oli kestävintä. Purjeenkudonta oli yksi kukoistava teollisuudenala.

    Hampun viljely levisi Eurooppaan jo Rooman valtakunnan aikana. Purjelaivat kehittyivät suuriksi, kaksi- tai kolmimastoisiksi. Myös erikoisille kuituköysille oli tarvetta.

    Meillä kuituhamppu saavutti huippunsa 1700-1800 -lukujen vaihteessa. Hamppua viljeltiin miltei koko maan alueella.

    Kuituhampun viljely ymmärrettävästi taantui, kun laivoihin ja veneisiin keksittiin polttomoottorit. Suomessakin hampun viljely käytännössä pysähtyi 1950.

    Kuituhampulle alkoi kuitenkin uuden koeviljelyn aika 1990. Biotalous alkoi hakea uusia kuidun raaka-aineita. 2020-luvulla kuituhamppua on viljelty maassamme luokkaa 500 hehtaaria vuodessa.

    Kuituhamppu on sopeutunut erikoisella tavalla pohjoiseen ilmastoomme. Kun eteläistä erityislajiketta täällä viljelee, kasvin sisäinen kello menee lyhyessä, tai aivan yöttömässä yössämme tavallaan sekaisin. Ilmiö viivästyttää kuituhampun kukkimista.

    Säännöllistä, riittävän pitkää yöllistä pimeää ei näytäkään eteläisempään ilmastoon sopeutuneille kasveille tulevan. Niinpä kukkiminen myöhästyy miltei lumen tuloon saakka. Mutta harhatilassa kasvava hamppu työntää kasvukauden lopulla kuituvartta sitäkin enemmän.

    Minkä tahansa yksivuotisen viljelykasvin sisäinen harha johtaisi kyseisen lajikkeen menehtymiseen paikallisessa maataloudessa. Sellainen kasvihan ei ehdi tuottaa seuraavan vuoden siementä. 2020-luvun EU-maataloudessa tämä ongelma on poistunut eteläisten ja pohjoisten maiden yhteistyöllä. Saamme kuituhampun siementä eteläisten EU-maiden viljelijöiltä, esimerkiksi Unkarista ja Italiasta.

    Pohjoisesta kasvukaudesta on tullut maataloudellemme yllättävä etu, ilmastoetu. Yksivuotinen, ensilumeen asti vihreänä kasvuaan jatkava hamppu toimii koko kasvukautensa hiilinieluna.

    Peltolohko ei muutu esimerkiksi viljakasvien tapaan elokuun tuleentumisen myötä loppukesän ja alkusyksyn päästölähteeksi. Peltojen hiilinieluille kuituhamppu on lupaava, uuden sukupolven ilmastokasvi.

    Tällaisiin ilmastokasveihin ovat tykästyneet myös kansainvälisiä hiilivirtojen arvioita tekevät NASAn satelliitit. Ne mittaavat korkealla ilmakehässä maaperämme suunnasta tulevia valon aallonpituuksia keskimäärin koko maan tasolla.

    NASA on valomittauksistaan arvioinut, että nyt jo varsin vihreänä näyttäytyvä Suomi olisikin hiilen nielu, ei päästölähde mihin toisenlaiset arviot ovat päätyneet. Kuituhamppu vahvistaisi syksyn vihreyttä mittaavia NASA-kuvia.

    Kuituhampusta voi myös tuottaa ilmastokamppailun odottamaa biohiiltä. Biohiili paahdetaan kuituhampun ydinpäistäreestä. Sitä on koko hamppusadosta noin 60 prosenttia.

    Biohiiltä voi käyttää kuohkeuttavana maanparannusaineena etenkin yksipuolisen viljan tai perunan viljelyn tiivistämillä kivennäismaan pelloilla. Samalla kun maaperä kuohkeutuu, humuksen hiilivarasto kasvaa.

    Tasalaatuisen varmaksi paahdettu biohiili, myös biokoksiksi nimetty, tiedetään mahdolliseksi kivihiilen tai fossiilikoksin korvaajaksi terästeollisuudessa. Tässä häämöttää teollisuudellemme valtava biohiilen tarve.

    Kuituhamppu monipuolistaisi ja vahvistaisi huomisen maatalouttamme. Kesantopeltoja ja ympäristönhoidon peltoja riittäisi heti kuituhampun lisäviljelyyn.

    Pohjoinen maatalous sai ilmastoystävällisestä kuituhampusta uuden, monipuolistavan tuotannon haaran. Vihreän hiilinielun viljelyyn on jatkossa yhä enemmän tarvetta. Kuituhamppu eteni ilmastohampuksi.

Veli Pohjonen

Koillissanomat. Vieraskolumni. 23.7.2025

Jospa kääntäisimme metsien kasvun taas nousuun

    Metsätaloutemme on aina tavoitellut lisää puuta. Lisäkuutioita tarvitaan taas, olipa kyseessä uusien sellutehtaiden puun tarve tai ilmastokamppailun kaipaamat hiilen nieluvarastot.

    Ennen toista maailmansotaa olimme metsien hupenemisen kaudella. Alimmillaan metsävaramme putosivat 1370 miljoonaan kuutioon vuonna 1936.

    Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari opetti 1950-luvulla, että metsien heikohko kasvu johtuu osaksi kangasmetsiimme hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt väitöskirjaansa soistumisen mittausaineistoa Perämeren maankohoamisen alueelta, rannikolta syvälle sisämaahan.

    Huikari osoitti, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

    Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava. Se tapahtui ojittamalla. Puu alkoi ojikoilla kasvaa.

    Jo yli 100 vuotta kestänyt Valtakunnan Metsien Inventointi (VMI) kertoo että metsävaramme nousivat yli 1500 miljoonan kuution vuonna 1964 ja yli 2000 miljoonan kuution vuonna 1998. Olimme kohennetun metsänhoidon tiellä.

    Vuonna 2020 pääsimme jo yli 2500 miljoonan kuution. Metsien vuosikasvun tutkimus kuitenkin näyttää, että viimeisen kymmenen vuoden aikana jotain kasvua hidastuvaa on tapahtunut metsissämme.

    Vuoden 2016 tasolla keskimääräinen vuosikasvu oli korkeimmillaan luokkaa 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Vuoden 2020 tasolla lukema on 103 miljoonaa kuutiota vuodessa.

    Lukemat ja kehitys ovat mielenkiintoisia, etenkin kun niitä vertaa pääministeri Juha Sipilän vuonna 2019 antamaan metsätalouden tavoitteeseen: ”Pystymme lisäämään puun käyttöä kestävästi, kunhan pidetään samaan aikaan huoli siitä, että vuonna 2050 meillä kasvaa 150 miljoonaa kuutiota puuta vuodessa.”

    Jotta tähän pääsemme, tarvitsemme taas kohennettua metsänhoitoa. Se tarkoittaa etenkin ojitettujen metsien kunnostusojitusta.

    Kohennettu viljelymetsien hoito korostaa myös taimikonhoitoa. Meillä on edelleen taimikonhoidon rästejä luokkaa 620 000 hehtaaria. Rästien poistaminen lisäisi osaltaan metsiemme kiintokuutioiden vuosikasvua.

    Yksi tulevaisuuden mahdollisuus on hoitaa viljelymetsän maaperää istutuksen yhteydessä biohiilellä niin, että samalla kun havupuuston maaperän ravinteet ja mikrobisto kohenee, myös maaperän hiilivarasto kasvaa.

    Perinteinen pitkän kierron havupuun metsätalous tarvitsee rinnalleen myös lyhytkiertoisten lehtipuiden viljelyä. Ruotsissa on kokeiltu hyvin tuloksin poppelin, hybridihaavan ja pajun kasvatusta. Tuoreiden tietojen mukaan ne ovat kasvaneet lähes kaksi kertaa kuusta nopeammin.

Kuluneet 100 vuotta opettivat meille hyvän metsänhoidon merkityksen metsien puustossa ja sen kasvussa. Nyt puustomme kaipaa uusia toimia myös ilmastokamppailun myötä.

    Kohennetun metsänhoidon tiellä kannattaisi jatkaa myös seuraavat 100 vuotta. Jospa kääntäisimme metsiemme kasvun taas nousuun. Sitä kaipaa niin metsäteollisuus kuin nyt velkaantumalla hiipuva kansataloutemme.

Veli Pohjonen

Perniönseudun Lehti. Mielipide. 17.7.2025

Velkatalous on melkoinen tämän vuosisadan harhaoppi

    Alavetelin kunnan kappalainen Antti Chydenius kehitti 1760-luvulla teoriansa siitä, mistä kansakunnan vaurauden ketju syntyy, ja miten se etenee. Hänen mukaansa ketju alkaa oman maan uusiutuvien raaka-aineiden kestävästä tuotannosta. Se jatkuu tuotteiden jalostamisena. Ketjun loppupäässä on tuotteiden vienti.

    Esimerkkinään Chydenius käytti sen ajan metsätuotettamme, tervaa. Hän ehdotti, että tervan ulkomaankauppa vapautettaisiin silloisista Ruotsin vallan rajoitteista. Terva olisi hyväksyttävä vientituotteeksi. Kysyntää maailmalla riitti, kun silloin periaatteessa kaikki rahti- ja muutkin laivat oli tervattava.

    Kun Chydeniuksen ehdotus hyväksyttiin, meille alkoi syntyä vaurautta. Vientiterva, etenkin Englantiin päätynyt, sai kansantaloutemme nousuun 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Sahatavara ohitti viennissä tervan 1830-luvulla. Paperi ohitti sahatavaran 1930-luvulla.

    Nämä metsän arvoketjut nostivat maamme vaurautta kaksisataa vuotta. Vielä 1950-luvun nousun vuosina vientimme oli yli 90-prosenttisesti lähtöisin uusiutuvista metsistämme.

    1960-luku oli käännös. Vaurauden aatteeksi tuli kasvutalous. Sen mukaan kaiken, mitä taloustieteilijä pystyy mittaamaan, piti kasvaa määräprosentti vuosittain. Mitattavaa olivat esimerkiksi kulutus ylipäänsä ja etenkin energian käyttö.

    Kasvutalous sai voimansa halvasta öljystä. Se vauhditti teollisuuden tuotantoa. Prosenttiautomaatin uskottiin tuottavan niin hyvin, että ulkomaista öljyä saattoi ostaa rajattomasti. Maapallon öljyvarojen hupenemista ei silloin pelätty, ja öljyn hintakin povattiin vakaaksi.

    Vastoin ennusteita öljyn hinta nousi 1970-luvulla yhdeksänkertaiseksi. Se sysäsi länsimaiden kansantaloudet muutokseen, joka seuraavan sukupolven aikana murensi kasvutalouden perustan.

    Tällä vuosisadalla kansantaloutemme pohjaa velkatalouteen. Valtionvelkaa otetaan ulkomailta, vuodesta toiseen. 

    EU:lla on jäsenmaidensa velkaantumiseen rajoite. Valtionvelka ei saisi ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta (BKT). Ennen sitä vanhemmat velat tulisi maksaa pois.

    Suomen valtionvelka oli vuoden 2024 lopussa 61,3 % suhteessa BKT:hen. Ylitys on seurausta puolustusmenojemme kasvusta levottomassa nykytilanteessa.  

    Kehitysmaissa vastaavaa prosenttikattoa ei ole. Niiden velkaantuminen on vielä huolestuttavampaa kuin rikkaiden länsimaiden velkaantuminen.

    Jo 48 köyhää kehitysmaata maksaa enemmän pelkkiä lainojen korkoja kuin käyttää rahaa esimerkiksi oman maansa koulutukseen tai terveydenhuoltoon. Tällaisissa maissa asuu YK:n mukaan 3,3 miljardia ihmistä, eli lähes puolet maapallon asukkaista.

    Olemmeko me länsimaat muuntaneet 1900-luvulla antamamme kehitysavun 2000-luvulla täysin vastakkaiseksi, kehitysmaita riistäväksi velka-avuksi?

    Velkatalous on tämän vuosisadan melkoinen harhaoppi. Miten löytäisimme vaurauden ketjun taas? Meillä olisi taas opittavaa Antti Chydeniuksen ajoista - ja tervan kaudesta.

VELI POHJONEN

Tervareitti. Mielipide. 17.7.2025