Takaisin metsätalouden eettiseen kestävyyteen

Kiistely metsätaloudesta jatkuu. Avohakkuita kauhistellaan. Metsäojitus, jota kutsuttiin aikoinaan metsänparannukseksi, haluttaisiin kääntää soiden vesittämisen. Ikääntyvien metsien hakkuita haluttaisiin rajoittaa. Käsitteet suojelu ja ennallistaminen menevät joskus sekaisin.

Suojelussa on kyse luonnon monipuolisuudesta. Emme halua harvinaisten lajien kuolevan sukupuuttoon. Tyyppiesimerkki on hömötiainen. Sen kanta on koko maan tasolla hiipumassa.

Luonnontieteilijät ovat lajien sukupuuttoa pohtineet jo vuosikymmeniä. Mikä on se prosentti maa-alueista, mikä takaa vaikkapa lintulajin säilymisen? Vielä 1970-luvulla prosentiksi arvioitiin yliopistopiireissä 15.

Aihe eteni kansainvälisiin YK-kokouksiin. Merkittävin pidettiin 2022 Kanadan Montrealissa. Kokous antoi julkilausuman, mikä kutsuu kaikkia valtioita suojelemaan 30 prosenttia maa-alueistaan vuoteen 2030 mennessä. 

Sovitulla suojelun tavoitteella on kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet tasapuolisesti kaikista luontotyypeistämme 30 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn 70 prosenttia.

Esimerkiksi kasvuisaa metsämaata meillä on Suomessa 20,7 miljoonaa hehtaaria. Viljelymetsätaloudessa siitä voi Montrealin säännöllä jatkaa 14,5 miljoonaa hehtaaria. Niitä metsiä ei ole tarve ennallistaa.

Soita ja turvemaita meillä on yhteensä 9,3 miljoonaa hehtaaria, noin kolmannes koko maapinta-alasta. Etevän viljelyn maa- ja metsätaloudessa soista ja turvemaista voi jatkaa 6,5 miljoonaa hehtaaria. Niitä soita ei ole tarve ennallistaa.

Biodiversiteettikokousten jälkeen maa-alueidemme suojelu etenee kohti 30 prosenttia. Mutta koko ihmiskunnalle on edelleen tärkeintä tuttu, jo Raamatussa annettu järjestys: viljele ja varjele.

Pinta-alaltaan merkittävämpää on edelleen viljely (70 % osuus). Suhde 70/30 liittyy ihmiskunnan ja luonnon yhteiseen eettisen kestävyyden periaatteeseen. Maa- ja metsätalous täyttävät eettisyyden kestävyyden vaatimuksen silloin, kun se ottaa huomioon sekä ihmisen, hänen työnsä ja taloutensa, että luonnon.

Maa- ja metsätalouden eettinen kestävyys (70 % osuus) ottaa ensisijaiseen rooliin luonnosta työnsä sekä toimeentulonsa saavan ihmisen, ja toissijaiseen rooliin (30 % osuus) luonnon itsensä.

Eettisen kestävyyden linjaa korostava suhde 70/30 takaa myös luonnon moninaisuuden säilymisen. Hömötiaisenkaan ei tarvitse tällä suhteella olla huolissaan.

Eettinen kestävyys metsissämme tuli esille vuonna 1998. Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan silloinen puheenjohtaja Timo Kalli pyysi Joensuun yliopistolta ehdotusta seuraavan neljännesvuosisadan metsäohjelmaksi. Eduskunnalle laaditun Metsä 2025 -ohjelmaan kirjattiin kolme keskeistä tavoitetta: eettinen kestävyys, tehostettu metsänhoito ja puustomme kasvun kääntäminen takaisin nousuun.

Tänään meidän tulisi palata metsäkiistelyn asemesta eettisen kestävyyden linjaan. Se on keskeistä velkaantuvalle kansantaloudellemme uudella vuosisadan neljänneksellä.

Veli Pohjonen

Merikarvia - lehti. Mielipide. 30.1.2025

Kulttuurimme opettaa: keräilystä viljelyyn, myös energiahakkeen tuotannossa

Metsästä keräämämme energiapuu on tyypillisesti rungoltaan ohutta riukua, joka ei ole vielä kasvanut paperipuun kokoon. Energiapuu oksineen on ensiharvennuksen halpaa pienpuuta. Sitä maassamme kyllä riittää. 

Turpeen polton jo lähes poistuttua energiapuun kysyntä on selvässä nousussa. Energiapuun (kokopuun) keskimääräinen hankintahinta koko maassa oli 2010-luvulla tasolla 20 euroa kiintokuutiolta. Sen jälkeen hinta alkoi nousta. Se ylitti 40 euroa vuoden 2024 kolmannella neljänneksellä.

Hankintahinta kertoo hinnan, kun puu on myynnissä metsätilallisen itsensä kasvattamana, ja lopulta tienvarteen kerättynä, myyntiin tarkoitetussa runko- tai oksakasassa.

Energiapuun hankintahinnassa on kuitenkin hienoinen mysteeri. Osan 40 eurosta pitäisi olla tuloa metsäänsä kasvattavalle, ja osan konemiehen palkkaa energiapuun korjuusta ja kuljetuksesta tien varteen.

Metsäntutkimuslaitos selvitti jo vuonna 2011 energiapuun tulojen ja menojen merkillisen suhteen. Tyveltään kuusisenttisenä, oksineen kerättynä, energiapuun korjuu tien varteen maksoi raskain nykykonein keskimäärin 58 euroa kiintokuutiolta.

Jos minkä tahansa tavaran tuottaminen maksaa sen arvoa enemmän, puuhastelussa ei pitäisi olla järkeä. Toistaiseksi pienikokoisen energiapuun keräilyn tappioista on selvitty valtion maksamin tukiaisin.

Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus (VTT) selvitti 2013 energiahakkeen tuotantoa toiselta kannalta. Sen sijaan että energiapuut kerätään metsästä järeillä koneilla yksin puin, VTT pohti voisiko pystykasvuston puida massamenetelmällä suoraan hakkeeksi. Menetelmä olisi muunnelma maatalouskonein toteutetusta peltoviljelystä.

Parhaiten menetelmään sopii pellolle viljelty lyhyen kierron paju. Siitä on käytännön kokemusta ja mittaustietoa Ruotsista ja Tanskasta. Menetelmä oli osa myös suomalaista Metsäntutkimuslaitoksen PERA-projektia (Puu Energian Raaka-Aineena) 1980-luvulla. 

Jos pellon viljelypajukko puidaan viljan tavoin suoraan hakkeeksi, korjuun kustannus putoaa kymmeneen euroon. Myytävä tuote on jo valmiiksi tien varressa hakkeena. Viljellyn pajukon kasvattajalle jäisi nykyhinnoin selvää nettotuloa.

Energiapuun hintamysteerissä on kyse isommasta asiasta kuin poliittisesta kiistelystä tukiaisten myllyssä. Lyhyen kierron energiapuussa ja sen massakorjuussa on kyse viljelyn eli kulttuurin (latinaksi: agricultura) kehityksestä.

Läpi kulttuurimme historian ihminen on taloudessaan pyrkinyt keräilystä viljelyyn. Entisaikaan viljat kerättiin sirpillä lyhteiksi. Nyt ne puidaan jyvinä suoraan siiloon.

Entisaikaan karjan rehuheinä kerättiin soilta kantamalla se kesällä niittylatoihin ja ajamalla se talvella hevosilla navettaan. Nyt heinä viljellään pellolla ja korjataan traktorilla valkoisten muovipaalien kautta suoraan lehmille.

Kulttuurimme historia opettaa, että energiapuun hinnassakin mysteeri ratkeaa vasta, kun energiahakkeen tuotannossa siirrytään keräilystä viljelyyn.

VELI POHJONEN

Iisalmen Sanomat. Mielipide. 10.12.2024

Keräilystä viljelyyn

Metsästä keräämäämme energiapuuta on tyypillisesti rungoltaan ohut riuku, mikä ei ole vielä kasvanut paperipuun kokoon. Tällainen energiapuu oksineen on ensiharvennuksen pienpuuta. Sitä maassamme riittää. 

Turpeen polton poistumisen myötä energiapuun kysyntä on nousussa. Energiapuun (kokopuuna lasketun) keskimääräinen hankintahinta Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella oli 2010-luvulla alle 20 euroa kiintokuutiolta. Sen jälkeen hinta alkoi nousta. Se oli kohonnut jo 47,6 euroon vuoden 2024 kolmannella neljänneksellä.

Hankintahinta kertoo tienvarsihinnan, kun puu on myynnissä metsätilallisen itsensä kasvattamana ja lopulta tienvarteen keräämänä, myyntiin tarkoitettuun runko- tai oksakasaan.

Energiapuun hankintahinnassa on kuitenkin hienoinen mysteeri. Osan 48 eurosta pitäisi olla tuloa metsäänsä kasvattavalle, ja osan konemiehen palkkaa energiapuun korjuusta ja kuljetuksesta tien varteen.

Metsäntutkimuslaitos selvitti jo vuonna 2011 energiapuun tulojen ja menojen merkillisen suhteen. Tyveltään kuusisenttisenä, oksineen kerättynä, energiapuun korjuu tien varteen maksoi silloisin raskain konein keskimäärin 58 euroa kiintokuutiolta.

Jos minkä tahansa tavaran tuottaminen maksaa sen arvoa enemmän, talouslaskijaa tuotanto epäilyttää. Toistaiseksi pienikokoisen energiapuun keräilyn aiheuttamista tappioista on selvitty valtion maksamin tukiaisin.

Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus (VTT) selvitti 2013 energiahakkeen tuotantoa toiselta kannalta. Sen sijaan että energiapuut kerätään metsästä järeillä koneilla yksin puin, VTT pohti voisiko pystykasvuston puida massamenetelmällä suoraan hakkeeksi. Menetelmä olisi muunnelma puimurilla toteutetusta peltoviljelystä.

Parhaiten menetelmään sopii pellolle viljelty lyhyen kierron paju. Siitä on käytännön kokemusta ja mittaustietoa Ruotsista ja Tanskasta. Menetelmä oli osa myös suomalaista Metsäntutkimuslaitoksen PERA-projektia (Puu Energian Raaka-Aineena) 1980-luvulla.

Jos pellon viljelypajukko puitiin viljan tavoin suoraan hakkeeksi, korjuun kustannus putosi VTT:n laskennassa kymmeneen euroon. Myytävä tuote on jo valmiiksi tien varressa hakkeena. Viljellyn pajukon kasvattajalle jäisi siis nykyhinnoin selvää nettotuloa.

Energiapuun hintamysteerissä on kyse isommasta asiasta kuin poliittisesta kiistelystä tukiaisten myllyssä. Lyhyen kierron energiapuussa ja sen massakorjuussa on kyse viljelyn eli kulttuurin (latinaksi: agricultura) kehityksestä.

Läpi kulttuurimme historian ihminen on taloudessaan pyrkinyt keräilystä viljelyyn. Entisaikaan viljat kerättiin sirpillä lyhteiksi. Nyt ne puidaan jyvinä suoraan siiloon.

Karjan rehuheinä niitettiin soilta tai puronvarsista. Heinä kannettiin ensin kesällä niittylatoihin ja ajettiin myöhemmin talvella hevosilla navettaan. Nyt heinää tehoviljellään pelloilla. Se korjataan traktorilla valkoisiin muovipaaleihin ja ajetaan myöhemmin lehmille.

Kulttuurimme historiasta on syytä ottaa oppia. Energiapuun hinnan mysteeri ratkeaa vasta, kun hakkeen tuotannossakin siirrytään keräilystä viljelyyn.

VELI POHJONEN

Koillissanomat. Vieraskolumni. 9.12.2024

Tarvitsemme siirtymää keräilystä viljelyyn, myös energiapuun tuotannossa

Metsästä keräämäämme energiapuuta on tyypillisesti rungoltaan ohut riuku, joka ei ole vielä kasvanut paperipuun kokoon. Energiapuu oksineen on ensiharvennuksen halpaa pienpuuta. Sitä maassamme riittää. 

Turpeen polton jo lähes poistuttua maastamme energiapuun kysyntä on selvässä nousussa. Energiapuun (kokopuun) keskimääräinen hankintahinta koko maassa oli 2010-luvulla tasolla 20 euroa kiintokuutiolta. Sen jälkeen hinta alkoi nousta. Se ylitti 40 euroa vuoden 2024 kolmannella neljänneksellä.

Hankintahinta kertoo hinnan, kun puu on myynnissä metsätilallisen itsensä kasvattamana, ja lopulta tienvarteen kerättynä, myyntiin tarkoitetussa runko- tai oksakasassa.

Energiapuun hankintahinnassa on kuitenkin hienoinen mysteeri. Osan 40 eurosta pitäisi olla tuloa metsäänsä kasvattavalle, ja osan konemiehen palkkaa energiapuun korjuusta ja kuljetuksesta tien varteen.

Metsäntutkimuslaitos selvitti jo vuonna 2011 energiapuun tulojen ja menojen merkillisen suhteen. Tyveltään kuusisenttisenä, oksineen kerättynä, energiapuun korjuu tien varteen maksoi raskain nykykonein keskimäärin 58 euroa kiintokuutiolta.

Jos minkä tahansa tavaran tuottaminen maksaa sen arvoa enemmän, puuhastelussa ei pitäisi olla järkeä. Toistaiseksi pienikokoisen energiapuun keräilyn tappioista on selvitty valtion maksamin tukiaisin.

Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus (VTT) selvitti 2013 energiahakkeen tuotantoa toiselta kannalta. Sen sijaan että energiapuut kerätään metsästä järeillä koneilla yksin puin, VTT pohti voisiko pystykasvuston puida massamenetelmällä suoraan hakkeeksi. Menetelmä olisi muunnelma peltoviljelyn maatalouskoneista.

Parhaiten menetelmään sopii pellolle viljelty lyhyen kierron paju. Siitä on käytännön kokemusta ja mittaustietoa Ruotsista ja Tanskasta. Menetelmä oli osa myös suomalaista PERA-projektia (Puu Energian Raaka-Aineena) 1980-luvulla. 

Jos pellon viljelypajukko puidaan viljan tavoin suoraan hakkeeksi, korjuun kustannus putoaa kymmeneen euroon. Myytävä tuote on jo valmiiksi tien varressa hakkeena. Viljellyn pajukon kasvattajalle jäisi nykyhinnoin selvää nettotuloa.

Energiapuun hintamysteerissä on kyse isommasta asiasta kuin poliittisesta kiistelystä tukiaisten myllyssä. Lyhyen kierron energiapuussa ja sen massakorjuussa on kyse viljelyn eli kulttuurin (latinaksi: agricultura) kehityksestä.

Läpi kulttuurimme historian ihminen on taloudessaan pyrkinyt keräilystä viljelyyn. Entisaikaan viljat kerättiin sirpillä lyhteiksi. Nyt ne puidaan jyvinä suoraan siiloon.

Entisaikaan karjan rehuheinä kerättiin soilta kantamalla se kesällä niittylatoihin ja ajamalla se talvella hevosilla navettaan. Nyt heinä viljellään pellolla ja korjataan traktorilla valkoisten muovipaalien kautta suoraan lehmille.

Historia opettaa, että energiapuun hinnassakin mysteeri ratkeaa vasta, kun hakkeen tuotannossa siirrytään keräilystä viljelyyn.

VELI POHJONEN

Kuhmolainen. Mielipide. 5.12.2024