Thursday, October 05, 2023

Peltometsäviljelyn osuus korostuu maapallon ilmastometsityksissä

Pariisin 2015 ilmastokokouksessa lähes kaikki YK:n maat lupautuivat hillitsemään hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Mitä hiilidioksidin päästöille kohta kymmenessä vuodessa tapahtui? Ne eivät kääntyneetkään laskuun, vaan jatkoivat hillitöntä nousuaan.

Ilmastokamppailua ei voi enää ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineiden rajoituksilla kuten niihin kohdistuvilla hiilidioksidin päästömaksuilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä, kasvuisaa puustoa vahvoine juurineen.

Vielä 10 000 vuotta sitten metsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin ja juuriin. Hiiltä niissä oli kaikkiaan 850 miljardia tonnia. Ilmakehässä sitä oli vähemmän, 550 miljardia tonnia.

Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen. Metsien hiilen määrä on nyt pudonnut tasolle 550, kun ilmakehän hiilen määrä on vastaavasti noussut tasolle 850 miljardia tonnia.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Fossiilisen hiilidioksidin päästöt ylittivät metsien häviön päästöt vasta 1910-luvulla. Tänään fossiilipäästöt ovat kahdeksankertaiset maapallon metsien hupenemiseen verrattuna.

Mikä puilla alkoi, sen voi puilla lopettaa. Puuston palautuksen on oltava biomassaltaan samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Kasvaessaan hyvin ja näyttävästi puusto nielee samalla tehokkaasti hiiltä juurimassaansa. Erityisiä juuristohiilen sitojia ovat vesovat lehtipuut. Niissä juuristo jatkaa korjuun jälkeen elinvoimaisena esimerkiksi avohakattuun männikköön verrattuna. 

Ilmastometsityksellä koko maapallon tasolla on kolme erityistä ulottuvuutta. Ensiksi, meidän on valittava puulajeja, jotka pysyvät koko kasvukauden ajan mahdollisimman vihreinä hiilen nieluina. Mitä vihreämpänä puusto jatkaa esimerkiksi ruska-aikana, sitä paremmin se tasapainottaa lämpimästä syysmaasta huokuvaa hiilidioksidia.

Toiseksi, maapallon ruokaturvan kannalta on tärkeää peltometsäviljely. Siementä tuottavia viljakasveja on jo viljelty tropiikissa tehokkaasti typpeä sitovien ja hiiltä nielevien puiden kuten akaasioiden kanssa.

Kolmanneksi, runkomaisten, ruokaturvaa parantavien hedelmäpuiden viljelyä tulisi kehitysmaissa edistää myös niiden hiilensidonnan kannalta. Esimerkiksi herkullisen mango-hedelmän emopuu kasvaa jopa 30 metrin mittaan, ja samalla vahvaksi hiilen nieluksi. 

Maapallo odottaa vuosisadan massiivista peltometsäviljelyä. Uuden ajan ilmastometsitys voi ennallistaa maapallon ekologisesti ja ruokaturvan puolesta kestävälle tasolle. Vahvan metsänhoidon maana Suomella on tähänkin annettavaa.

Veli Pohjonen

Sampo -lehti. Mielipide. 5.10.2023

No comments: