Monday, December 30, 2019

Puuvoima vahvin uusiutuva energia


Uusiutuva energia ajatellaan usein vain tuuli- ja aurinkovoimaksi. Ajatus on harhaantunut. Eivät tuulimyllyt ja aurinkopaneelit tuota vielä pitkään perusvoimaa. Puuvoima, uusiutuvien metsiemme tuottama aurinkoenergia on sitä jo nyt.

Metsistä saimme sata vuotta sitten pääosan energiaamme. Sitten öljy aloitti nousunsa. Näin tapahtui kaikkialla maapallolla. Meillä öljy ohitti puun 1964. Saimme molemmista silloin 39 prosenttia.

Öljy jatkoi nousuaan ja pääsi aina 61 prosenttiin vuonna 1973. Metsäenergia puolestaan painui, alle 15 prosentin vuonna 1977. Se oli alimmillaan 14,1 prosentissa vuonna 1991.

Kuvio alkoi jo 1970-luvulla, Lähi-Idän Jom Kippurin sodan jälkeen huolestuttaa päättäjiämme. Mistä saamme lämpöä ja sähköä, jos jokin maailmanpolitiikan uusi kriisi pysäyttää tuontiöljyn?

Hallitus päätti nimetä 1978 aihetta pohtivan energiametsätoimikunnan. Sen tehtävä oli suunnitella uudentyyppinen, kotimainen puuvoima ulkomaisen fossiilivoiman vaihtoehdoksi. Toimikuntaa veti metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari.

Metsähaketta polttavat kaukolämmön ja sähkön yhteisvoimalat syntyivät. Sellutehtaat kehittivät puuenergialle uuden teknologian.

Energiametsätoimikunnan suositukset 40 vuoden takaa käynnistivät suuren linjan muutoksen. Pitkään painuttuaan metsäenergia lähti nousuun. Merkkivuodeksi tuli 2012, kun puu ohitti öljyn. Molemmista saatiin 24 prosenttia.

Sittemmin puuvoima on vahvistanut etumatkansa. Vuoden 2019 ennusteen mukaan saamme puusta 26 ja öljystä 20 prosenttia. Ydinvoiman prosentti on 18.

Tuulivoima nousee suhteellisesti nopeimmin, mutta sen osuus on vaatimaton. Saimme siitä 2 prosenttia koko energiastamme. Aurinkosähkö on alle prosentin sarjassa.

Hivenen huolestuttava on tuontisähkön osuus. Se on viime vuosina noussut hitaasti mutta varmasti. Nyt nettosähkön osuus on 6 prosenttia. Huolestuttavaksi kuvion tekee kansantalous. Kun taantuma on edessämme, joudumme ostamaan tuontisähkön ulkomaan lisävelalla.

Tänään puuvoima on käsitteenä laaja. Tuttua haketta, pellettiä tai klapia on puuvoimasta vain viidennes. Neljä viidennestä jalostaa metsäteollisuus, sellun sivutuote ligniinistä, sekä kuoren, purun ja hukkapalojen jätteestä.

Puuvoima vahvistuu edelleen, kun sahateollisuus laajenee ja sellutehtaat käyvät täysillä. Varma uusiutuvan energian lisääjä on nouseva selluteollisuus. Sellutehtaat ovat tänään myös sähkön tuottajia, päinvastoin kuin sähkösyöpöt 1900-luvun paperitehtaat. Esimerkiksi viimeksi valmistuneen, Äänekosken tehtaan sähkön omavaraisuus on tasolla 240 prosenttia.

Perusvoimaa ovat energian päälähteet, joista saamme yli 10 prosenttia kokonaistarpeesta, eli puuvoima, öljyvoima ja ydinvoima. Jos haluamme merkittävästi lisätä tai vähentää kolmikosta yhtä, se tapahtuu lähivuosina kahden muun kustannuksella.

Tuuli on osa uusiutuvien voimien valikoimaa. Sitä kuuluu kehittää. Onneksi nykyajan tuulimyllyt on kehitetty jo niin korkealle, että ne eivät juuri haittaa metsätaloutta. Lavat pyörivät metsän yläpuolella.

Kokonaiskuva pysyy silti selvänä. Uusiutuva perusvoima tulee edelleen lapojen alta, kasvuisista metsistämme. Puuvoima on tilastoille ja kansantaloudelle vahvinta uusiutuvamme.

VELI POHJONEN

Kuhmolainen. Mielipide. 17.9.2019

No comments: