Turve – Pohjois-Suomen käyttämätön luonnonvara

Turve syntyy viileässä, kosteassa ilmastossa veden vaivaamalla maalla. Vähähappisissa oloissa suokasvien jäänteet eivät lahoa, vaan maatuvat mustaksi, koossapysymättömäksi massaksi. Pohjois-Suomi kuuluu turvetta muodostavaan ilmastovyöhykkeeseen. Kesät ovat suhteellisen kylmiä ja sateisia. Laajoilla alueilla turpeen kertymistä edistävät lisäksi maanpinnan tasaisuus ja siitä johtuvat pintavesien hitaat liikkeet.

Pohjois-Suomen turvevarat valtavat

Turvekerrostumat peittävät Pohjois-Suomessa paikoin yli puolet maan pinta-alasta. Jopa tuhansia vuosia jatkuneen kerrostumisen aikana turpeen keskimääräinen paksuus on noussut lähes kahteen metriin: Oulun läänin soissa 1,80 metriin ja Lapin läänin soissa 1,93 metriin. Kairauksissa on löydetty myös joitakin paksuja turvepatjoja. Esimerkiksi Pelson Tuulisuolla Vaalan kunnassa on 20 hehtaarin alue, missä kaira sattuu kivennäismaahan vasta yli neljän metrin syvyydessä.

Pohjois-Suomen turvevarat ovat valtavat. Koko maan turvevaroiksi arvioidaan noin 100 miljardia kuutiota, noin puolet siitä sijoittuu Oulujoen pohjoispuolelle. Mikäli turvetta käytettäisiin vain polttoaineena, polttoturpeena, kelvollinen osuus Oulun ja Lapin läänissä lasketaan 22 miljardiksi kuutioksi. Se vastaa noin miljardia tonnia öljyä. Verrattuna 1970-luvun alkupuolen öljynkulutukseen Pohjois-Suomen polttoturve vastaisi lähes 100 vuoden öljyntarvetta koko maassa.

Turve polttoaineena

Turve koostuu suokasvien jäänteistä. Niiden maatuessa hiilen suhteellinen osuus nousee, hapen vähenee ja turpeen lämpöarvo paranee. Laadukkain polttoturve nostetaan riittävän syviltä soilta, kun heikosti maatunut pintaturve on kuorittu pois.

Maatunut turve on polttoaineena puuta tehokkaampi, mutta kivihiiltä heikompi. Vähäinen rikkipitoisuus on polttoturpeen erityinen etu; rikkiä on vain kymmenesosa kivihiilen tai polttoöljyn rikistä.

Tavallisimmin turve poltetaan jyrsinturpeena. Jyrsimällä nostettu ja pölymäisenä kuljetettu saadaan suosta tulipesään vähäisin kustannuksin, mutta tietyin haitoin. Jyrsinturve holvautuu ja kuumenee varastoitaessa, vie tilaa, on työläs käsitellä ja soveltuu vain suuriin kaukolämmitys- tai teollisuuskattiloihin.

Jyrsinturpeen haittojen vähentämiseksi siitä voidaan puristaa kiinteitä jääkiekkolätkän muotoisia tai pitkulaisia, halkaisijaltaan 5-20 senttimetrin turvebrikettejä. Briketöitäessä turve kuivuu ja sen lämpöarvo nousee. Samalla häviää jyrsinturpeen pölyisyys, likaavuus ja liiallinen keveys. Turvebrikettejä voidaan polttaa omakotitalojen keskuslämmityskattiloissa, saunanpesissä tai vaikkapa takoissa. Peräseinäjoelle rakennetaan vuosina 1976-1977 turvebrikettitehdas. Sellaista on ehdotettu myös Pelsonsuolle.

Kasvuturve

Kasvuturpeen raaka-aineeksi soveltuu parhaiten vaalea, maatumaton rahkaturve. Sitä syntyy karuilla rämeillä ja nevoilla vaatimattomien rahkasammalten, etupäässä lajin Sphagnum fuscum jäänteinä. Paksuimmat kasvuturvepatjat löydetään kohosoilta. Niitä on Pohjois-Suomessa vain Oulun läänin lounaiskolkassa, Kalajoen – Ylivieskan – Ruukin kolmiossa. Osa kasvuturpeesta saadaan polttoturvetuotannon valmisteluvaiheessa poistettaessa suon heikosti maatunut pintakerros.

Kasvihuoneidemme salaatit, tomaatit, neilikat ja ruusut kasvavat nykyään lähes poikkeuksetta kasvuturpeessa. Turve on muokattu, seulottu ja lannoitettu. Viljelijän tulee huolehtia vain kastelusta. Valikoitua, muovisäkkeihin pakattua kasvuturvetta viedään myös ulkomaille.

Pohjois-Suomessa ei ole toistaiseksi kasvuturveteollisuutta. Mahdollisuudet olisivat hyvät ainakin alueen omien kasvihuoneiden tarpeiden tyydyttämiseen.

Turpeesta koksia ja aktiivihiiltä

Kun turvetta kuumennetaan ilmattomassa tilassa aina 800-900 asteeseen, kuivatislataan, siitä haihtuu pääosa hapesta ja vedystä. Hiilipitoista jäännöstä nimitetään turvekoksiksi. Metalliteollisuus saa kuumentamalla turvekoksia puhtaan hehkun, jossa se voi valmistaa parhaita teräksiä ja ferrokromia.

Kuivatislauksessa haihtuvasta kaasusta tiivistyy lämpötilan laskiessa tervaa. Pienessä turvekoksilaitoksessa tervaa ei kuitenkaan kannata erottaa omaksi tuotteeksi, vaan terva-kaasuseos poltetaan sellaisenaan kuivatislauksen vaatimaksi lämpöenergiaksi.

Turvekoksiteollisuudella on vanhat perinteet muiden muassa Neuvostoliitossa, Saksassa, ja Puolassa. Suomen ensimmäistä turvekoksitehdasta rakennetaan parhaillaan Peräseinäjoelle. Sen koekäyttö alkanee kuluvan vuoden syksyllä.

Turvekoksi voidaan jalostaa edelleen aktiivihiileksi. Aktiivihiili on jokapäiväisen elinympäristömme tehokas puhdistaja: sillä suodatetaan juomavetemme kirkkaaksi, hengitysilmamme raikkaaksi ja sokerimme valkoiseksi. Turvetta jalostavaa aktiivihiiliteollisuutta on Hollannissa ja Irlannissa, muttei toistaiseksi vielä Suomessa.

Turvekoksin ja aktiivihiilen raaka-aineeksi kelpaa vain vähätuhkainen turve. Sitä saadaan varsinkin rahkaisilta kohosoilta, samoilta seuduilta kuin kasvuturvettakin.

Aktiivihiiliteollisuus voi olla tulevaisuudessa turpeen tärkeimpiä käyttömuotoja. Pohjois-Suomen mahdollisuudet siinä ovat toistaiseksi vähän tunnetut. Aktiivihiilen valmistukseen on kuitenkin jo varauduttu: esimerkiksi Vuolijoen kunnassa on pyritty kartoittamaan paitsi polttoturvesuot, myös aktiivihiilen valmistukseen kelvolliset suot.

Turpeen käyttö muuhun teollisuuteen

Orgaanisilla liuottimilla turpeesta voidaan uuttaa vahoja ja hartseja, joita nimitetään myös bitumeista. Niitä liukenee uuttonesteeseen noin 10 prosenttia turpeen kuiva-aineesta. Ylivieskan Hangastennevalla on määritetty bitumipitoisuudeksi jopa 16 prosenttia. Neuvostoliitossa turvebitumeita käytetään metalliteollisuuden valumuottien valmistukseen.

Turpeen vahoista valmistetaan kiillotusaineita. Suomessa turvevahateollisuudelle ei löytyne kotimaasta riittävästi menekkiä. Vientimarkkinat taas ovat länsisaksalaisesta ruskohiilestä massatuotantona valmistettujen vahojen valloittamat.

Turpeesta voidaan valmistaa monia hiilipohjaisia tuotteita: selluloosaa, nailonia, muovia, jopa bensiiniä. Valmistus on toistaiseksi jäänyt kokeiluksi, koska puu ja öljy ovat olleet huokeampia lähtöaineita.

Vuoden 1960 tienoilla Kemira Oy:n (entinen Typpi Oy) tehtaalla Oulussa turpeesta kaasutettiin ammoniakin tuotannossa tarvittavaa synteesikaasua. Menetelmä oli lupaava, mutta varsin pian siirryttiin silloisissa oloissa halvempaan polttoöljyyn. Nykyään turvetta polttamaan pystyvä laitteisto on paketoitu pahojen päivien varalle.

Turve on monipuolinen pohjoissuomalainen luonnonvara. Polttaminen tullee säilymään vielä pitkään turpeen pääasiallisena käyttömuotona. Jo tässä vaiheessa on kuitenkin varauduttava polttamista pitemmälle menevään turvetuotantoon. Mutta ennen kuin Pohjois-Suomen turpeesta tulee koksia, aktiivihiiltä, selluloosaa tai vaikkapa bensiiniä, tarvitaan paitsi öljyn hinnan edelleen jatkuvaa nousua, myös lisää tutkimusta.

Veli Pohjonen

Kaleva. Yliöartikkeli. 16.1.1976