Puuvoima vähentää jo päästöjä

Ydinvoiman uuttera puolustaja Martti Tiuri loi perusteellisen katsauksen kasvihuonekaasuihin ja niiden vähentämisen mahdollisuuksiin (HS 23.12.1998). Hän piti uusiutuvien energialähteiden mahdollisuuksia kuitenkin kovin rajoitettuina. Tilastokeskuksen tuore energiatilasto (1997) kertoo toista.

Norppasähkö on aito asia

Ekomerkityn sähkön aika alkoi 1996, kun Ruotsin luonnonsuojeluliitto määritteli sille kriteerit. Suomessa ekosähkön pioneeri on Kainuun sähkö, joka alkoi markkinoida tammikuussa 1998 ekosähköään näyttävin mainoksin.

Kainuun Sähkö määritteli kaukoviisaasti ekosähkön ruotsalaisen mallin mukaan. Suomalainen "Norppa suosittelee" -luokitus valmistui keväällä 1998. Se noudattelee ruotsalaista luokitusta pitkälle, koska sähkökauppa on jo vapautunut yli rajojen.

Kantohinnat ja työllisyys

Vuosikymmenen (1990-luvun) alussa maahamme räjähtänyt työttömyys alkoi hitaasti nujertua vuosina 1994 ja 1995. Alkuvuonna 1996 työttömyyden lasku taas hidastui. Ilmiö kytkeytyy selvästi pääelinkeinoomme metsään.

Kun metsällä ja metsäviennillä menee hyvin, työpaikkoja syntyy. Kun metsävienti taantuu, kuten keväällä 1996, taantuu myös työllisyys. Metsän osa työllisyydessä alkaa jo kantohinnoista. Ehkä yllättävin kytkentä on rakennusalan ja kantohintojen välillä.

Ekoteollisella linjalla lupaava tulevaisuus

Viisitoista vuotta sitten, 1970-luvun öljykriisien mainingeissa, maamme energiataloudelle naulattiin kaksi tavoitetta. Energiaa tulee säästää ja sen kotimaisuutta nostaa. Energian säästäminen ei tarkoita palelemista pimeässä. Se tarkoittaa vaikkapa eristettyjä lämpöikkunoita tai rakennusten ilmanvaihdon uusimista siten, että poistoilman hukkalämpökin otetaan talteen.

Bioenergia on ilmastopelin valtti

Hiilidioksidikysymys on ympäristöongelmista vaikein pala. Sitä on hengittämässämme ilmassa edelleen vähän: tilavuudesta mitaten runsas prosentin kolmaskymmenesosa. Mutta vähäisyydessäänkin hiilidioksidi on ilmakehän tehokaasu. Jo sen pieni lisäys saa ilmamassan käyttäytymään lämpöä pidättävän kasvihuonelasin tavoin.

Ympäristöongelmiin on yleensä löytynyt yksituumaisuus. Esimerkiksi peltojen supermyrkyn, DDT:n myrkyllisyydestä oli niin murskaavat näytöt, että kaikki länsimaat hankkiutuivat siitä eroon ilman suurta suukopua.

Samoin on Suomessa käymässä bensiinin lisäaineelle lyijylle. Maanteiden varsien viljapellot ja puutarhat puhdistuvat jo, kun lyijybensiinin käyttö on vähennyt roimasti. Lyijyttömän bensiinin mahdottomuudesta jupisi aikoinaan joukko moottorimiehiä, mutta jupina on jo vaimennut.

Mutta entä hiilidioksidi? Eihän tuo väritön ja hajuton kaasu ole edes myrkky. Lämpeneekö ilmasto varmasti? Ja jos se vähän lämpenee, tokkopa tuo suomalaisia haittaa - näin kuulee usein sanottavan.

Ilmaston lämpeneminen hämmentää tiedemiehiä. Tieteelle kiistatonta koetta ei voi järjestää, koska maapallo on aivan liian suuri koekenttä. Ja ilmiön vuosikymmenien tai vuosisadan koejakso on kiusallisen pitkä. Raja lienee vedettävä todennäköisyyslaskennan tai uhkapelin teorian avulla.

Hiilidioksidipäästöistä huolestuneille näytöt riittävät. Teollistumisen alkaessa hiilidioksidin pitoisuus ilmakehän tilavuudesta oli 260 miljoonasosaa, mutta nyt (1998) pitoisuus on noussut 39 prosenttia, 362 miljoonasosaan.

Vuosi 1996 oli neljänneksi lämpimin sitten vuoden 1866, jolloin tarkat mittaukset alkoivat. Yli satavuotisen jakson 13 lämpimintä vuotta tulivat vuoden 1979 jälkeen. Viisi lämpimintä vuotta olemme kokeneet 1990-luvulla.

Hiilidioksidin päästöjä vähättelevälle leirille ilmastonäytöt eivät riitä. Osa erityisesti Yhdysvaltain tiedemiehistä katsoo säähavaintoja tilastotieteen ankarimmasta näkökulmasta. Sen mukaan nykyvaihtelu mahtuu luonnon normaaliin menoon. Suomalainen kuittaa säistä, että vuodet eivät ole veljeksiä.

Vaikka tilastotieteen sataprosenttiset näytöt puuttuvat, jo ilmiön mahdollisuus ja sen kasvava todennäköisyys huolestuttavat. Kasvihuoneilmiö on itse asiassa ihmiskunnan 2000-luvun uhkapelissä ympäristövaurioista vakavin.

Uhka ei ole kesien ja talvien vähittäinen lämpeneminen, vaan maapallon ilmakehän hallitsemattomat häiriöt. Huolestuttavimpia ovat tropiikkiin iskevät pyörremyrskyt. Toinen uhka on Afrikan kuivuuskausien yleistyminen ja syveneminen.

Osa ihmiskuntaa ei panisi pahakseen, vaikka kesät ja talvet vähän lämpenisivät. Kukaan ei kuitenkaan halunne pyörremyrskyjä ja kuivuutta. Ne iskevät todennäköisimmin tropiikin tiheään asuttuihin kehitysmaihin, tuhoavat koteja, aiheuttavat nälänhätää ja lisäävät entuudestaan syvää kurjuutta. Siksi pääosa kansakuntia - erityisesti Euroopan unionin maat - katsovat, että hiilidioksidipäästöjä ei tule vähätellä eikä ilmaston muutoksella tule pelata.

Pelaamiselta tuntuvat toinen toistaan seuraavat kansainväliset kokoukset. Ne ovat kyllä sorvanneet ponsilauseita, mutta tulokset ovat olleet kehnot.

Jo 1990 OECD-maat antoivat Geneven julistuksen, jonka mukaan kasvihuoneilmiötä aiheuttavan hiilidioksidin päästöt on saatava putoamaan. Rion ympäristökokous 1992 kokosi koko maailman johtajat sopimaan samasta asiasta. Suomessa hallitus naulasi hiilidioksidin vähentämiselle tavoitteen 1993.

Kesällä 1997 pidetty Rion seurantakokous katsasti hiilidioksidin päästöjä ja tavoitteita. Kehumisen aihetta ei ollut, sillä päästöt vain nousevat. Esimerkiksi Suomen hiilidioksidipäästö vuonna 1990 oli 53 miljoonaa tonnia ja vuonna 1996 se oli noussut 61 miljoonaan tonniin. Nousu jatkuu muissakin länsimaissa.

Viimeksi hiilidioksidin päästöistä hieroi yhteistä linjaa Kioton joulukuun kokous Japanissa. Ankaran kädenväännön päätteeksi teollisuusmaat pääsivät päästöjensä rajoittamisesta sopuun.

Kokousten sarja jatkuu. Seuraavaksi Euroopan unionin maat sopivat, miten Kioton 8 prosentin vähennystaakka vuoteen 2010 mennessä jaetaan.

Suomella on ilmastokokouksiin neuvotteluvaltti: bioenergia. Se ei päästä haitallista hiilidioksidia eikä voimista kasvihuoneilmiötä.

Me osaamme tuottaa bioenergiaa. Kasvatamme metsiämme korjuuta enemmän. Metsään jää hakkuukoneen uralle vielä rytönä hakkuutähdettä ja pienpuuta, kun tukki- ja paperipuu on viety pois. Sahojen pihat pursuavat poltettavaa kuorta, purua, losoa ja tasauspätkää. Sellun keitosta tulee solkenaan kuori- ja prosessijätettä. Lisää biopolttoainetta voimme viljellä pelloilla.

Me myös hallitsemme bioenergian teknologian. Vuoden 1995 EU-tilastojen mukaan saimme puusta 17 prosenttia koko energian tarpeesta. Lähimpiä kilpailijoitamme olivat Ruotsi (14 prosenttia energiatarpeesta), Itävalta (12) ja Portugali (12).

Veli Pohjonen

Taloussanomat. Tarkastelussa -artikkeli. 8.1.1998

Lisensiaatti Kalevi Karsisto -Tropiikin metsänviljelyn asiantuntija

Maatalous- ja metsätieteiden lisensiaatti Kalevi Karsisto kuoli sairauskohtaukseen Espoossa 13. joulukuuta1997,  54-vuotiaana. Hän oli syntynyt 13. lokakuuta 1943 Salmissa, rajan taakse jääneessä Karjalassa.

Karsisto valmistui metsänhoitajaksi 1967 ja alkoi tutkia metsänviljelyä Muhoksen metsäntutkimusasemalla. Suometsien fosforiravinteita koskeva lisensiaattitutkimus valmistui 1976.

Bioenergian tutkimus alkoi Suomessa 1978. Karsisto oli tutkimuksen aloittanut koordinaattori. Hän oli ensimmäisiä, joka ymmärsi ojitetuille soille syntyneiden hieskoivikoiden arvon energialähteenä. Karsiston bioenergiakausi huipentui 1981-85, kun hän toi polttopuriste- eli pellettimenetelmän Suomeen.

Tropiikin metsänviljelyn tutkijaksi ja asiantuntijaksi Enso-Gutzeitin palvelukseen Kalevi Karsisto siirtyi 1986. Haasteeksi tuli Sahelin metsänviljely. Suomi oli rahoittanut kehitysapuvaroin jo 1980-luvun alusta Valkoisen Niilin metsähanketta Sudanissa, 300 kilometriä Khartumista etelään, mutta metsänviljely ei ottanut onnistuakseen Saharan etelälaidan ankarissa oloissa.

Kalevi Karsisto pani alkuun Sudanissa järjestelmällisen metsänviljelyn koetoiminnan, joka yhdisti puulajivalinnan, taimitarhat, maaperän muokkauksen, taimien istutusmenetelmät ja taimikoiden hoidon. Hän kytki tiimiinsä mukaan myös paikalliset kyläläiset peltometsäviljelyn ja kylämetsätalouden avulla.

1980-luvun loppuun mennessä Karsiston metsänviljelyn tiimi kehitti Sahelin vihreäksi aalloksi nimetyn metsänviljelymenetelmän. Tuloksia alkoi syntyä myös käytännössä. Meskiittipuista vihertyviä Valkoisen Niilin kyliä ja peltometsäviljelmiä näkyi jo 1990-luvun alkupuolen satelliittikuvissa.

Sahelin vihreän aallon metsitysmenetelmä antoi aavikoitumisen torjuntaan uuden toivon. Jos ihmiskunta niin haluaa, Afrikan köyhien maiden aavikoituminen on mahdollista pysäyttää. Se tarvitsee rikkaan maailman kehitysapurahaa. Se tarvitsee saumatonta kylätason kehitysyhteistyötä eri ihmisten ja kansallisuuksien välillä. Se tarvitsee suomalaisiltakin löytyvää metsänviljelyn tietotaitoa. Mutta erityisesti se tarvitsee vahvaa tahtoa ylivoimaisilta tuntuvien luonnonhaasteiden edessä.

Kalevi Karsistolla oli tuo tahto. Sahelin vihreän aallon metsitystutkimuksesta piti tulla hänen väitöskirjansa Joensuun yliopiston metsätieteelliseen tiedekuntaan, mutta työ jäi kesken.

1990-luvun loppupuolella Kalevi Karsiston metsänviljelyn asiantuntemuksella oli vientiä kaikkialla tropiikissa.

Hänen viimeisiä haasteitaan oli Indonesian aikaa sitten hävitettyjen sademetsien - nyt alang-alang heinää kasvavien, moneen kertaan palaneiden, maaperältään köyhtyneiden alueiden - uudelleen metsitys. Muhoksen suometsissä opitut lait puiden kasvinravinteista saivat uuden sovelluksen toisella puolen maapalloa.

Kalevi Karsisto luennoi säännöllisesti Joensuun yliopistossa tropiikin metsänviljelyn ongelmista ja ratkaisuista. Hän oli värikäs opettaja, jonka luennoilta ei vauhtia eikä kipinää puuttunut.

VELI POHJONEN

Muistokirjoitus Helsingin Sanomissa 6.1.1998

Tropiikin metsänviljelyn asiantuntija

Maatalous- ja metsätieteiden lisensiaatti Kalevi Karsisto kuoli sairauskohtaukseen Espoossa 13. joulukuuta (1997) 54-vuotiaana. Hän oli syntynyt 13. lokakuuta 1943 Salmissa, rajan taakse jääneessä Karjalassa.

Karsisto valmistui metsänhoitajaksi 1967 ja alkoi tutkia metsänviljelyä Muhoksen metsäntutkimusasemalla. Suometsien fosforiravinteita koskeva lisensiaattitutkimus valmistui 1976.

Bioenergian tutkimus alkoi Suomessa 1978. Karsisto oli tutkimuksen aloittanut koordinaattori. Hän oli ensimmäisiä, joka ymmärsi ojitetuille soille syntyneiden hieskoivikoiden arvon energialähteenä. Karsiston bioenergiakausi huipentui 1981-85, kun hän toi polttopuriste- eli pellettimenetelmän Suomeen.

Tropiikin metsänviljelyn tutkijaksi ja asiantuntijaksi Enso-Gutzeitin palvelukseen Kalevi Karsisto siirtyi 1986. Haasteeksi tuli Sahelin metsänviljely. Suomi oli rahoittanut kehitysapuvaroin jo 1980-luvun alusta Valkoisen Niilin metsähanketta Sudanissa, 300 kilometriä Khartumista etelään, mutta metsänviljely ei ottanut onnistuakseen Saharan etelälaidan ankarissa oloissa.

Kalevi Karsisto pani alkuun Sudanissa järjestelmällisen metsänviljelyn koetoiminnan, joka yhdisti puulajivalinnan, taimitarhat, maaperän muokkauksen, taimien istutusmenetelmät ja taimikoiden hoidon. Hän kytki tiimiinsä mukaan myös paikalliset kyläläiset peltometsäviljelyn ja kylämetsätalouden avulla.

1980-luvun loppuun mennessä Karsiston metsänviljelyn tiimi kehitti Sahelin vihreäksi aalloksi nimetyn metsänviljelymenetelmän. Tuloksia alkoi syntyä myös käytännössä. Meskiittipuista vihertyviä Valkoisen Niilin kyliä ja peltometsäviljelmiä näkyi jo 1990-luvun alkupuolen satelliittikuvissa.

Sahelin vihreän aallon metsitysmenetelmä antoi aavikoitumisen torjuntaan uuden toivon. Jos ihmiskunta niin haluaa, Afrikan köyhien maiden aavikoituminen on mahdollista pysäyttää. Se tarvitsee rikkaan maailman kehitysapurahaa. Se tarvitsee saumatonta kylätason kehitysyhteistyötä eri ihmisten ja kansallisuuksien välillä. Se tarvitsee suomalaisiltakin löytyvää metsänviljelyn tietotaitoa. Mutta erityisesti se tarvitsee vahvaa tahtoa ylivoimaisilta tuntuvien luonnonhaasteiden edessä.

Kalevi Karsistolla oli tuo tahto. Sahelin vihreän aallon metsitystutkimuksesta piti tulla hänen väitöskirjansa Joensuun yliopiston metsätieteelliseen tiedekuntaan, mutta työ jäi kesken.

1990-luvun loppupuolella Kalevi Karsiston metsänviljelyn asiantuntemuksella oli vientiä kaikkialla tropiikissa.

Hänen viimeisiä haasteitaan oli Indonesian aikaa sitten hävitettyjen sademetsien - nyt alang-alang heinää kasvavien, moneen kertaan palaneiden, maaperältään köyhtyneiden alueiden - uudelleen metsitys. Muhoksen suometsissä opitut lait puiden kasvinravinteista saivat uuden sovelluksen toisella puolen maapalloa.

Kalevi Karsisto luennoi säännöllisesti Joensuun yliopistossa tropiikin metsänviljelyn ongelmista ja ratkaisuista. Hän oli värikäs opettaja, jonka luennoilta ei vauhtia eikä kipinää puuttunut.

VELI POHJONEN

Lisensiaatti Kalevi Karsisto. Muistokirjoitus. Helsingin Sanomat. 6.1.1998