Lyhytkiertopuuta avuksi biomassan tarpeeseen

Kohu talousmetsien puun riittävyydestä on kiihtynyt, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi Ukrainan kriisin myötä. Metsäteollisuutemme raakapuusta oli 13 prosenttia peräisin Venäjältä.

Talousmetsiemme kasvu huolestuttaa. Luonnonvarakeskus arvioi, että puun kasvun taantuma olisi jatkossa noin 10 prosentin luokkaa. Metsäteollisuus puolestaan laskee, että uudet tehtaat mukaan lukien tarvitsemme kotimaista puuta 10 prosenttia entistä enemmän.

Puun biomassan riittävyyden varmistamiseksi meidän tulee varautua monipuolisempaan metsätalouteen. Tarvitsemme pitkän kierron havumetsien lisäksi nopeakasvuisia lehtipuita.

Suomessa jo tutkittuja mahdollisuuksia on kolme: lyhyen kierron viljelykoivut, viljelyhaavat ja viljelypajut. Niiden kasvatus selvitettiin maassamme 1900-luvun jälkipuoliskolla. Varhainen kenttäkoe viljeltiin 1973 Perä-Pohjolan koeasemalle.

Merkittävä oli myös 1970-luvun Sitran hanke ”Suomen nopeakasvuisimmat metsät”. Silloinen Enso-Gutzeit yhtiö perusti näyttäviä lyhytkiertokoivun viljelmiä. Tavoite oli luoda jalostetulla rauduskoivulla jotain samaa Suomeen, mikä jalostetulla eukalyptuksella oli luotu Etelä-Amerikkaan.

Sitran kokeista näki pisimmälle Helsingin yliopiston Malminkartanon tilanhoitaja, agronomi Matti Kares. Hän esitti 1976 maatalouden vuotuisilla neuvottelupäivillä, että alkaisimme viljellä pelloilla nopeakasvuisia lehtipuita. Satokierto olisi alle 10 vuotta. Biomassan sato puitaisiin pellolta heti hakkeeksi.

Ajatus eteni myös maa- ja metsätaloustuottajain keskusliittoon. Silloinen puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsätilallinen, ehdotti 1977 että tuottajat alkaisivat viljellä sopivilla pelloillaan lyhytkiertopuuta. Viljelymaata lehtipuille taannoin riitti. Ennen EU-aikaa maataloutemme oli sitkeässä ylituotannossa. Vielä 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Lyhytkiertopuiden peltoviljely ei sopinut EU:n maatalouteen. Liittymisemme unioniin 1995 poisti kyllä ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle, eikä maata lehtipuille enää ollut.

Neljännesvuosisadan EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät poistuneetkaan. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi.

Suomessa oli vuonna 2021 luonnonhoidon peltoja yhteensä 127000 hehtaaria, kuusi prosenttia koko peltoalasta. Näille pelloille on nyt uusi tarve.

Toinen maavaramme ovat turvetuotannosta vapautuneet suopohjat. Niitä on jo luokkaa 60000 hehtaaria.

Ukrainan kriisi on luonut 1900-luvun loppupuolella kehitetylle metsäpuiden lyhytkiertoviljelylle uuden tarpeen. Voisimme nopeasti viljellä puuta metsättömille luonnonhoidon pelloille ja turvesuonpohjille. Saisimme lisää raaka-ainetta sekä sellu- ja kartonkiteollisuudelle että lämpövoimaloihin. Kohu talousmetsien puun riittävyydestä vaimenisi.

VELI POHJONEN

Heinäveden Lehti. Mielipide. 27.10.2022

Puupelletissä korostuu huoltovarmuus

Puupelletti on keksintönä 45 vuoden ikäinen. Keksijä on USA:n Oregonin osavaltiossa vaikuttanut Rudolf W. Gunnerman. Hän patentoi 1976 Woodex-pelletin. Sen raaka-ainetta olivat sahapuun tähteet, puru ja kuori.

Pellettiään Gunnerman ehdotti 1970-luvun energiakriisissä kivihiilen vaihtoehdoksi. Pelletistä kiiri tieto Suomeen 1979. Metsätutkija Kalevi Karsisto ja olutyhtiö Lapin Kullan omistajiin kuulunut Arno Stormbom hankkivat Woodexin lisenssin Suomeen. He valmistivat Biopuriste-yhtiössään viitisen vuotta pellettiä turpeesta.

Varhainen koejakso ei ehtinyt vielä laajempaan käytäntöön. Turvepelletistä tuli uuneihin kiusallisen paljon tuhkaa.

Nykyinen pellettiaalto tuli 1990-luvun lopussa Suomeen Ruotsista. Pelletin raaka-aineeksi tuli puu. Ihanteellisin pelletti puristettiin sahojen kuivatusta, kuorettomasta ja vähätuhkaisesta höylänlastusta.

Puupelletin tuotantomme käynnistyi vauhdikkaasti vuosituhannen vaihteessa. Nousua jatkui aina vuoteen 2008. Silloin tuotimme pellettiä 373'000 tonnia. Nousu kuitenkin pysähtyi. Vuoden 2020 tuotanto oli 322'000 tonnia.

Kutsumme ensimmäisen sukupolven puupellettiä valkoiseksi pelletiksi. Kivihiilestä valkoinen pelletti eroaa siinä, että valkoista pellettiä ei voi varastoida ulkotiloissa. Se imee kosteutta, löystyy, muhii ja voi ajan myötä kerätä myös hometta. Toinen ongelma on valkoisen pelletin pölyäminen. Se vaatii voimaloissa ylimääräiset varotoimet palo-ongelman takia.

Toisen sukupolven pellettiä on kehitetty lähemmäksi kivihiiltä niin että kosteus- ja pölyongelmat pienenevät. Lupaavin 2010-luvun menetelmä on höyryräjäytys.

Muruiksi jauhettu hake johdetaan ensin painekammioon, minne lisätään höyryä. Lyhyen painejakson jälkeen ylipaine pudotetaan nopeasti. Puun solut reagoivat paineen laskuun räjähdyksenä, murskautuvat mikrotasolla ja puuroutuvat.

Kun painehöyryssä puuroutunut solumassa kuivataan ja puristetaan, syntyy uudentyyppinen pelletti. Se kestää vettä kivihiilen tavoin eikä pölyä varastossa sen enempää kuin kivihiilikään.

Solumassan räjähtävä muutos tummentaa pellettiä. Puhumme mustasta pelletistä.

Mustaa pellettiä on kokeiltu eniten Kanadassa. Vuonna 2015 mustan pelletin poltto alkoi käytännön mittakaavassa Ontarion osavaltion Thunder Bayn kivihiilivoimalassa.

Musta pelletti on lupaava energiataloudellemme. Kivihiilen tavoin säilyvänä se on huoltovarmuuden lupauksia, etenkin jos joudumme luopumaan ylivuotiseksi varastoidusta polttoturpeesta.

Musta pelletti on lupaus myös maakuntiemme bioenergian tuottajille ja jalostajille. Irtonaisena metsähaketta ei kannata kuljettaa 100 kilometriä edemmäksi. Energiatiheydeltään tiivistettyä pellettiä kuljetetaan jo tänään kivihiilen tavoin, maan sisällä, maasta toiseen ja jopa mantereelta toiselle.

Puupelletissä korostuu yhä enemmän huoltovarmuuden ulottuvuus.

VELI POHJONEN

Hirvensalmelainen. Mielipide. 7.4.2022

Kotimaisen puun merkitys nousi taas

Kotimainen polttopuu, halkoina ja klapeina oli tärkein energialähteemme ennen toista maailmasotaa ja heti sen jälkeenkin. Sitten mukaan tuli alati halpeneva ulkomainen polttoöljy. Saimme öljystä kaikesta bruttoenergiastamme enimmillään 61 prosenttia vuonna 1973. Puuenergian osuus oli enää 20 prosenttia.

Öljyn maailmanmarkkinat sekosivat, kun 1973 Israelin ja naapurimaiden välillä syttyi 19 päivää kestänyt Jom Kippur sota. Raaka-öljyn hinta moninkertaistui. Heräsi huoli kansallisesta huoltovarmuudesta. Puuenergia nostettiin takaisin pöydälle.

Suomessa asian vahvin puolesta puhuja oli haapavetinen professori Olavi Huikari. Maa- ja metsätalousministeri Johannes Virolainen asetti aiheeseen energiametsätoimikunnan, ja Huikarin sen puheenjohtajaksi.

Toimikunta ehdotti, että Metsäntutkimuslaitos aloittaa uuden sukupolven, huoltovarmuuden puuenergian tutkimuksen. Aiheeseen syttyi myös haapavetinen valtiovarainministerimme Ahti Pekkala. Yhdessä ministerit Virolainen ja Pekkala järjestivät eduskunnan lisäbudjetin kautta rahoituksen kymmenvuotiseen hankkeeseen nimeltä Puu Energian Raaka-Aineena.

Hankkeen näkyvin saavutus oli Kannukseen 1979 perustettu energiametsäkoeasema. Se toimi kaikkiaan 38 vuotta, aluksi huoltovarmuuteen painottuen ja myöhemmin laajemmin metsäntutkimusaseman nimellä.

Olavi Huikarin vetämä energiametsätoimikunta käynnisti maassamme historiallisen huoltovarmuuden muutoksen. Jo syrjään siirretyksi luultu kotimainen puuenergia kääntyi 1980-luvun alussa uuteen nousuun. Samalla ulkomaisen öljyn prosenttiosuus alkoi pudota.

Merkittävin muutos tapahtui metsäteollisuudessa. Uuden sukupolven puuvoima ei tarkoita pelkästään halkoja tai klapeja, eikä paljolti uudempaa metsähakettakaan. Pääosa puuenergiasta saadaan metsäteollisuuden sivuvirroista: kuoresta, purusta, hukkapaloista ja ligniinistä.

Juuri metsäteollisuuden ansiosta puuvoima ohitti öljyvoiman ja palasi maamme perusvoimaksi, energian ykköseksi. Se tapahtui vuonna 2012. Sekä öljystä että puusta saatiin silloin 24 prosenttia. Kehitys on jatkunut. Vuonna 2021 puusta saatiin 28 prosenttia ja öljystä 21 prosenttia.

Ukrainan kriisi on nostanut kotimaisen metsäenergian taas huoltovarmuuden keskelle, hieman samaan tapaan kuin vuoden 1973 Jom Kippur sota. Nyt meitä huolestuttaa, voiko öljyn ja maakaasun tuonti Venäjältä nykytilanteessa jatkua.

Puuenergialla on monipuolinen huoltovarmuuden etu. Puuenergiaa voi varastoida aivan eri tavalla kuin vaikkapa maalämpöä tai tuulisähköä. Puuenergiaa voi turvallisesti kuljettaa maamme sisällä. Pelletteinä sitä voi kuljettaa myös maakaasun puutteesta kärsiviin Euroopan maihin. Puuvoimaloihin ei kohdistu samanlaisia räjähdysuhkia kuin ydinvoimaloihin.

Maailmanpolitiikan uudessa myllerryksessä energiametsätoimikunnan suositukset 40 vuoden takaa on syytä ottaa pikimmiten uuteen harkintaan. Puuenergian paluuta huoltovarmuuden parantamiseen on syytä edistää sekä lämpövoimaloiden että metsätilojen tasolla.

Veli Pohjonen

Iijokiseutu. Kolumni. 23.3.2022

Puupelletti on Suomen huoltovarmuuden helmi

Piskuinen lämpömurumme, puupelletti on kuulunut viime vuodet hieman syrjittyihin energialähteisiimme. Nyt pelletille tuli taas tarve, huoltovarmuuden tarve.

Puupelletti on keksintönä 45 vuoden ikäinen. Keksinnön isä on Rudolf W. Gunnerman, joka patentoi Amerikassa 1976 Woodex-pelletin. Sen raaka-ainetta olivat Oregonin osavaltiossa kasvaneen sahapuun tähteet. Pellettiään hän ehdotti 1970-luvun energiakriisissä huoltovarmuuden parantajaksi, etenkin kivihiilen vaihtoehdoksi.

Gunnermanin pelletistä kiiri tieto Suomeen. Vuonna 1979 olutyhtiö Lapin Kullan omistajiin kuulunut Arno Stormbom ja Muhoksen metsätutkija Kalevi Karsisto hankkivat Woodexin lisenssin. He rupesivat valmistamaan pellettiä Suomen Voima –nimisen yhtiön alla.

Vaikka Woodex on nimensä mukaisesti puupelletti, Suomen Voima valitsi raaka-aineeksi halvemman turpeen. Jälkikäteen ajatellen valinta oli onneton. Turvepelletissä on kaksitoista kertaa enemmän tuhkaa kuin puupelletissä.

Tuhkansa takia turvepelletti ei omakotiasujia sytyttänyt. Suomen Voima joutui lopettamaan pelletin tuotannon 1985.

Toisen sukupolven pelletin aalto tuli meille Ruotsista 1997, kun Finncambi-yhtiö perusti tehtaansa Vöyriin. Nyt raaka-aineena oli alkuperäisen keksinnön mukaisesti puu.

Pellettiä auttoi, kun toisesta puupolttoaineesta, hakkeesta oli kertynyt yli kymmenen vuoden käytännön kokemus. Hakkeella on kolme kiusallista ongelmaa, joihin pelletillä on ratkaisu.

Hake on normaalitilassaan tuoretta, ja sitä on homevaaran vuoksi vaikea varastoida. Pelletin kosteus on kuivan viljan luokkaa. Puupellettiä voi varastoida siiloissa viljan tapaan vuosikausia.

Toiseksi, hakkeen palakoko vaihtelee, ja sen koneellinen siirtely onnistuu vain lämpölaitoksissa. Tasalaatuinen pelletti taas soljuu putkikuljettimissa niin voimaloissa kuin pientaloissa.

Kolmanneksi, hake on löysää. Se vie kuljetuksissa tilaa, ja se maksaa. Irtohaketta ei kannata kuljettaa 100 kilometriä edemmäksi. Pelletöinti tiivistää energian: yksi pellettikuutio vastaa neljää hakekuutiota. Puupellettiä laivataan jo maailmalla mantereelta toiselle.

Ukrainan kriisi on nostanut kotimaisen metsäenergian taas pöydälle. Puupelletillä on tässä monipuolinen huoltovarmuuden etu.

Puupellettiä voi varastoida aivan eri tavalla kuin vaikkapa maalämpöä tai tuulisähköä. Pellettiä voi kuljettaa maamme sisällä, ja vientinä myös maakaasun puutteesta kärsiviin Euroopan maihin. Puuvoimaloihin ei kohdistu samanlaisia räjähdysuhkia kuin ydinvoimaloihin.

Puupelletti on huoltovarmuuden helmi. Pellettiteollisuutemme odottaa nyt pikaista elpymistä. Sitä odottaa myös vientimme.

Veli Pohjonen

Länsi-Suomi. Mielipide. 10.4.2022

Puupelletissä on huoltovarmuuden helmemme

Piskuinen lämpömurumme, puupelletti on kuulunut viime vuodet hieman syrjittyihin energialähteisiin. Nyt pelletille palasi sen alkuperäinen tarve, huoltovarmuuden tarve.

Puupelletti keksittiin USA:ssa 1976. Sen raaka-ainetta olivat sahapuun tähteet. Pellettiä ehdotettiin 1970-luvun energiakriisissä huoltovarmuuden parantajaksi, fossiilienergian vaihtoehdoksi.

Keksinnön lisenssi hankittiin Suomeen 1979. Pellettiä ruvettiin valmistamaan Suomen Voima –nimisen yhtiön alla. Vaikka keksinnössä oli kyseessä puupelletti, Suomen Voima valitsi raaka-aineeksi halvemman turpeen. Jälkikäteen ajatellen valinta oli onneton.

Turvepelletissä on kaksitoista kertaa enemmän tuhkaa kuin puupelletissä. Tuhkansa takia turvepelletti ei omakotiasujia sytyttänyt. Suomen Voima joutui lopettamaan pelletin tuotannon 1985.

Toisen sukupolven pelletin aalto tuli meille Ruotsista 1997. Nyt raaka-aineena oli alkuperäisen keksinnön mukaisesti puu.

Pellettiä auttoi, kun toisesta puupolttoaineesta, hakkeesta oli kertynyt yli kymmenen vuoden käytännön kokemus. Hakkeella on kolme kiusallista ongelmaa, joihin pelletillä on ratkaisu.

Hake on normaalitilassaan tuoretta, ja sitä on homevaaran vuoksi vaikea varastoida. Pelletin kosteus on kuivan viljan luokkaa. Puupellettiä voi varastoida siiloissa viljan tapaan vuosikausia.

Toiseksi, hakkeen palakoko vaihtelee, ja sen koneellinen siirtely onnistuu vain isoissa lämpölaitoksissa. Tasalaatuinen pelletti taas soljuu putkikuljettimissa niin pienvoimaloissa kuin pientaloissa.

Kolmanneksi, hake on löysää. Se vie kuljetuksissa tilaa, ja se maksaa. Irtohaketta ei kannata kuljettaa 100 kilometriä edemmäksi. Pelletöinti tiivistää energian: yksi pellettikuutio vastaa neljää hakekuutiota. Puupellettiä laivataan kannattavasti jo maailmalla mantereelta toiselle.

Ukrainan kriisi on nostanut kotimaisen metsäenergian pöydälle. Puupelletillä on tässä monipuolinen huoltovarmuuden etu.

Puupellettiä voi varastoida aivan eri tavalla kuin vaikkapa maalämpöä tai tuulisähköä. Pellettiä voi kuljettaa maamme sisällä ja vientinä myös maakaasun puutteesta kärsiviin Euroopan maihin. Puuvoimaloihin ei kohdistu samanlaisia räjähdysuhkia kuin ydinvoimaloihin.

Puupelletti syntyi huoltovarmuuden helmeksi. Pellettiteollisuutemme odottaa nyt pikaista elpymistä. Sitä odottaa myös vientimme.

Veli Pohjonen

Viiskunta / Viispiikkinen. Mielipide. 14.4.2022