Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen peltometsäviljelyä

Taannoisessa Pariisin 2015 ilmastokokouksessa lupauduimme maailmanlaajuisesti hillitsemään hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Mitä hiilidioksidin päästöille sittemmin tapahtui? 

Vuonna 2015 hiilidioksidin pitoisuus oli tasolla 400 ppm (miljoonasosaa). Vuonna 2000 se oli tasolla 370 ppm, nyt tasolla 420 ppm. Hiilidioksidi jatkaa hillitöntä nousuaan.

Ilmastokamppailua ei voi ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineiden rajoituksilla kuten niihin kohdistuvilla fossiilisen hiilidioksidin päästömaksuilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä, kasvuisaa puustoa vahvoine juurineen.

Vielä 10 000 vuotta sitten erilaiset puustot peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin, juuriin ja ylipäänsä maaperän humukseen. Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Mikä puilla alkoi, sen voi puilla lopettaa. Puuston palautuksen on vain oltava biomassaltaan samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Kasvaessaan näyttävästi puusto nielee samalla tehokkaasti hiiltä juurimassaansa. Erityisiä juuristohiilen sitojia ovat vesovat lehtipuut. Niiden juuristo jatkaa korjuun jälkeen elinvoimaisena verrattuna esimerkiksi avohakattuun männikköön. 

Ilmastometsityksellä on koko maapallon tasolla kolme erityistä ulottuvuutta. Ensiksi, meidän on valittava puulajeja, jotka pysyvät koko kasvukauden ajan mahdollisimman vihreinä hiilen nieluina. Mitä vihreämpänä puusto jatkaa esimerkiksi ruska-aikana, sitä paremmin se tasapainottaa lämpimästä syysmaasta huokuvaa hiilidioksidia.

Toiseksi, maapallon ruokaturvan kannalta tärkeää on peltometsäviljely. Siementä tuottavia viljakasveja on viljelty tropiikissa jo vuosikymmeniä typpeä sitovien ja hiiltä nielevien puiden kuten akaasioiden kanssa.

Kolmanneksi ruokaturvaa edelleen parantavien hedelmäpuiden viljelyä tulisi kehitysmaissa edistää niiden hiilensidonnan kannalta. Esimerkiksi herkullisen mango-hedelmän emopuu kasvaa pitkällä kierrolla jopa 30 metrin mittaan, ja samalla vahvaksi, jopa yli satavuotiseksi hiilen nieluksi.

Hiilen nieluksi käy myös toinen tropiikin herkkuhedelmä, papaija (kuva 1). Sitä kasvatetaan peltometsityksessä uuden ajan lyhytkiertoviljelyn menetelmin. Kiertoaika papaijalla on 4-5 vuotta.

Ilmasto odottaa tämän vuosisadan massiivista, monipuolista peltometsäviljelyä. Sitä voisi edistää osana tämän vuosisadan kehitysapua. Uuden ajan ilmastometsitys voi ennallistaa maapallon ekologisesti ja ruokaturvan puolesta kestävälle tasolle. Vahvan metsänhoidon maana Suomella on tähän annettavaa.

Veli Pohjonen

Etelä-Suomen Sanomat. Mielipide. 31.10.2023

Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen peltometsäviljelyä

Taannoisessa Pariisin 2015 ilmastokokouksessa lupauduimme maailmanlaajuisesti hillitsemään hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Mitä hiilidioksidin päästöille sittemmin tapahtui?

Vuonna 2015 hiilidioksidin pitoisuus oli tasolla 400 ppm (miljoonasosaa). Vuonna 2000 se oli tasolla 370 ppm, nyt tasolla 420 ppm. Hiilidioksidipitoisuus jatkaa hillitöntä nousuaan.

Ilmastokamppailua ei voi ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineiden rajoituksilla kuten niihin kohdistuvilla fossiilisen hiilidioksidin päästömaksuilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä, kasvuisaa puustoa vahvoine juurineen.

Vielä 10 000 vuotta sitten erilaiset puustot peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin, juuriin ja ylipäänsä maaperän humukseen. Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen.

Erityisiä juuristohiilen sitojia ovat vesovat lehtipuut.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Mikä puilla alkoi, sen voi puilla lopettaa. Puuston palautuksen on vain oltava biomassaltaan samaa mittakaavaa, kuin se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Kasvaessaan näyttävästi puusto nielee samalla tehokkaasti hiiltä juurimassaansa. Erityisiä juuristohiilen sitojia ovat vesovat lehtipuut. Niiden juuristo jatkaa korjuun jälkeen elinvoimaisena verrattuna esimerkiksi avohakattuun männikköön.

Ilmastometsityksellä on koko maapallon tasolla kolme erityistä ulottuvuutta. Ensiksi, meidän on valittava puulajeja, jotka pysyvät koko kasvukauden ajan mahdollisimman vihreinä hiilen nieluina. Mitä vihreämpänä puusto jatkaa esimerkiksi ruska-aikana, sitä paremmin se tasapainottaa lämpimästä syysmaasta huokuvaa hiilidioksidia.

Toiseksi, maapallon ruokaturvan kannalta tärkeää on peltometsäviljely. Siementä tuottavia viljakasveja on viljelty tropiikissa jo vuosikymmeniä typpeä sitovien ja hiiltä nielevien puiden kuten akasioiden kanssa.

Kolmanneksi ruokaturvaa edelleen parantavien hedelmäpuiden viljelyä tulisi kehitysmaissa edistää niiden hiilensidonnan kannalta. Esimerkiksi herkullisen mangohedelmän emopuu kasvaa pitkällä kierrolla jopa 30 metrin mittaan ja samalla vahvaksi, jopa yli satavuotiseksi hiilen nieluksi.

Hiilen nieluksi käy myös toinen tropiikin herkkuhedelmä, papaija. Sitä kasvatetaan peltometsityksessä uuden ajan lyhytkiertoviljelyn menetelmin. Kiertoaika papaijalla on neljä viisi vuotta.

Ilmasto odottaa tämän vuosisadan massiivista, monipuolista peltometsäviljelyä. Sitä voisi edistää osana tämän vuosisadan kehitysapua. Uuden ajan ilmastometsitys voi ennallistaa maapallon ekologisesti ja ruokaturvan puolesta kestävälle tasolle. Vahvan metsänhoidon maana Suomella on tähän annettavaa.

***

Pohjonen, V. 2023. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen peltometsäviljelyä. Itä-Häme. Mielipide. 27.10.2023.

Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen peltometsäviljelyä

Taannoisessa Pariisin 2015 ilmastokokouksessa lupauduimme maailmanlaajuisesti hillitsemään hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Mitä hiilidioksidin päästöille sittemmin tapahtui? 

Vuonna 2015 hiilidioksidin pitoisuus oli tasolla 400 ppm (miljoonasosaa). Vuonna 2000 se oli tasolla 370 ppm, nyt tasolla 420 ppm. Hiilidioksidi jatkaa hillitöntä nousuaan.

Ilmastokamppailua ei voi ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineiden rajoituksilla kuten niihin kohdistuvilla fossiilisen hiilidioksidin päästömaksuilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä, kasvuisaa puustoa vahvoine juurineen.

Vielä 10 000 vuotta sitten erilaiset puustot peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin, juuriin ja ylipäänsä maaperän humukseen. Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Mikä puilla alkoi, sen voi puilla lopettaa. Puuston palautuksen on vain oltava biomassaltaan samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Kasvaessaan näyttävästi puusto nielee samalla tehokkaasti hiiltä juurimassaansa. Erityisiä juuristohiilen sitojia ovat vesovat lehtipuut. Niiden juuristo jatkaa korjuun jälkeen elinvoimaisena verrattuna esimerkiksi avohakattuun männikköön. 

Ilmastometsityksellä on koko maapallon tasolla kolme erityistä ulottuvuutta. Ensiksi, meidän on valittava puulajeja, jotka pysyvät koko kasvukauden ajan mahdollisimman vihreinä hiilen nieluina. Mitä vihreämpänä puusto jatkaa esimerkiksi ruska-aikana, sitä paremmin se tasapainottaa lämpimästä syysmaasta huokuvaa hiilidioksidia.

Toiseksi, maapallon ruokaturvan kannalta tärkeää on peltometsäviljely. Siementä tuottavia viljakasveja on viljelty tropiikissa jo vuosikymmeniä typpeä sitovien ja hiiltä nielevien puiden kuten akaasioiden kanssa.

Kolmanneksi ruokaturvaa edelleen parantavien hedelmäpuiden viljelyä tulisi kehitysmaissa edistää niiden hiilensidonnan kannalta. Esimerkiksi herkullisen mango-hedelmän emopuu kasvaa pitkällä kierrolla jopa 30 metrin mittaan, ja samalla vahvaksi, jopa yli satavuotiseksi hiilen nieluksi.

Hiilen nieluksi käy myös toinen tropiikin herkkuhedelmä, papaija (kuva 1). Sitä kasvatetaan peltometsityksessä uuden ajan lyhytkiertoviljelyn menetelmin. Kiertoaika papaijalla on 4-5 vuotta.

Ilmasto odottaa tämän vuosisadan massiivista, monipuolista peltometsäviljelyä. Sitä voisi edistää osana tämän vuosisadan kehitysapua. Uuden ajan ilmastometsitys voi ennallistaa maapallon ekologisesti ja ruokaturvan puolesta kestävälle tasolle. Vahvan metsänhoidon maana Suomella on tähän annettavaa.

Veli Pohjonen

Itä-Häme. Mielipide. 27.10.2023. Etelä-Suomen Sanomat. Mielipide.  31.10.2023

Peltometsäviljelyä tarvitaan globaalissa ilmastokamppailussa

Taannoisessa Pariisin 2015 ilmastokokouksessa lupauduimme hillitsemään hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Mitä hiilidioksidin päästöille sittemmin tapahtui? 

Vuonna 2015 hiilidioksidin pitoisuus oli tasolla 400 ppm (miljoonasosaa). Vuonna 2000 se oli tasolla 370 ppm, nyt tasolla 420 ppm. Hiilidioksidi jatkaa hillitöntä nousuaan.

Ilmastokamppailua ei voi ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineiden rajoituksilla kuten niihin kohdistuvilla fossiilisen hiilidioksidin päästömaksuilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä, kasvuisaa puustoa vahvoine juurineen.

Vielä 10 000 vuotta sitten erilaiset puustot peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin, juuriin ja ylipäänsä maaperän humukseen. Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Mikä puilla alkoi, sen voi puilla lopettaa. Puuston palautuksen on vain oltava biomassaltaan samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Kasvaessaan näyttävästi puusto samalla nielee tehokkaasti hiiltä juurimassaansa. Erityisiä juuristohiilen sitojia ovat vesovat lehtipuut. Niiden juuristo jatkaa korjuun jälkeen elinvoimaisena verrattuna esimerkiksi avohakattuun männikköön. 

Ilmastometsityksellä on koko maapallon tasolla kolme erityistä ulottuvuutta. Ensiksi, meidän on valittava puulajeja, jotka pysyvät koko kasvukauden ajan mahdollisimman vihreinä hiilen nieluina. Mitä vihreämpänä puusto jatkaa esimerkiksi ruska-aikana, sitä paremmin se tasapainottaa lämpimästä syysmaasta huokuvaa hiilidioksidia.

Toiseksi, maapallon ruokaturvan kannalta tärkeää on peltometsäviljely. Siementä tuottavia viljakasveja on viljelty tropiikissa jo vuosikymmeniä typpeä sitovien ja hiiltä nielevien puiden kuten akaasioiden kanssa.

Kolmanneksi ruokaturvaa edelleen parantavien hedelmäpuiden viljelyä tulisi kehitysmaissa edistää niiden hiilensidonnan kannalta. Esimerkiksi herkullisen mango-hedelmän emopuu kasvaa pitkällä kierrolla jopa 30 metrin mittaan, ja samalla vahvaksi jopa yli satavuotiseksi hiilen nieluksi.

Hiilen nieluksi käy myös toinen tropiikin herkkuhedelmä, papaija. Sitä kasvatetaan peltometsityksessä uuden ajan lyhytkiertoviljelyn menetelmin. Kiertoaika papaijalla on 4-5 vuotta.

Ilmasto odottaa tämän vuosisadan massiivista peltometsäviljelyä, osana kehitysapua. Uuden ajan ilmastometsitys voi ennallistaa maapallon ekologisesti ja ruokaturvan puolesta kestävälle tasolle. Vahvan metsänhoidon maana Suomella on tähän annettavaa.

Veli Pohjonen

Selänne-lehti. Mielipide. 25.10.2023

Maaperä on ilmastohiilen kehto

YK:n ilmastokokouksissa ja maapallon hiilitutkimuksissa on käynyt vuosi vuodelta selvemmäksi, että ilmastokamppailussa ei riitä pelkästään päästöjen vähentäminen. 

Kasvihuoneilmiön torjunta tarvitsee uusia innovaatioita. Sellaista odotetaan yhtäältä ilmastometsityksestä ja toisaalta maailmanlaajuisesta maaperän hoidosta.

Ihmiskunnan pellot ovat menettäneet humusta ja sen mukana hiiltä ilmakehään jo satojen vuosien ajan. Uuden tyyppisten mittausten kuvissa tämä on nähtävissä erityisesti Afrikan köyhissä maissa.

Peltojen hiilivaraston lisäämiseksi nopein ratkaisu on biohiili. Se on maaperään kynnettävää maanparannuksen jauhetta, joka on valmistettu niin että maan mikrobit eivät pääse siihen käsiksi.

Biohiili ei kompostoidu vaan säilyy maassa kivihiilen tavoin. Biohiili tekee maaperään pysyvän hiilen nieluvaraston. 

Uuden kauden biohiilen mahdollisuudet oivallettiin pari vuosikymmentä sitten. Maaperätutkijat pystyivät selittämään Etelä-Amerikasta, Amazonin jokilaaksosta löytyneiden ikivanhojen Terra preta -viljelysmaiden tumman värin ja korkean hiilipitoisuuden. Ne ovat peräisin paikallisilta intiaaneilta, jotka alkoivat tehdä biohiiltä peltojensa maanparannusaineeksi jo 450 vuotta ennen Kristuksen syntymää.

Intiaanien hiili on säilynyt Amazonin peltomaassa hajoamatta parituhatta vuotta. Niin sen täytyy säilyä nytkin kun teemme samoin, tutkijat päättelivät.

Nykyajan biohiili valmistetaan viljelypuun hakkeesta. Luontevimmin hiilto tapahtuu uuden tekniikan biojalostamoissa. Niihin tulevasta kuivamassasta voi noin puolet muuntaa biohiileksi.

Jauhettuna biohiilen voi kyntää peltoon maanparannuskalkin tavoin. Hiili parantaa maassa veden ja ravinteiden pidättymistä. Menetelmän suurimmat mahdollisuudet ovat kehitysmaissa, missä eroosion ja kuivuuden riivaamia peltoja riittää.

Biohiiltä yksinkertaisempi vaihtoehto on peltometsäviljelyyn kehitetty katemenetelmä. Peltometsien puiden harvennusrangat ja pystykarsimalla poistetut oksat haketetaan suoraan katteeksi sopiville viljelyskasveille.

Kateviljelyssä hake maatuu vuosien saatossa humukseksi ja hengittää osan hiilestä hiilidioksidina taivaalle. Katetta voi kuitenkin lisätä määrävuosittain niin, että maaperän hiilivarasto jatkaa kasvuaan. Kateviljelyn etuna on tekninen helppous hiilen sidonnassa.

Sekä biohiili että kateviljely sopivat parhaiten lämpimään tropiikkiin, etenkin Afrikan köyhiin maihin. Maailmanlaajuista kehitysavun rahaa voisi siirtää yhä enemmän ilmastokamppailuun, maaperän parantamiseksi Afrikan maataloudessa. 

Kehitysapu palaisi juurilleen, maanläheiseksi. Ruokakasvien sadot nousisivat, nälänhädän uhka poistuisi ja köyhyys vähenisi.

Samalla globaali ilmastokamppailu ottaisi aivan uuden askeleen. Ilmakehään karannutta hiiltä alettaisiin palauttaa takaisin hiilen kehtoon, maaperään.

Veli Pohjonen

Lestijoki -lehti. Mielipide. 19.10.2023

Peltometsäviljely osaksi ilmastokamppailuamme

Taannoisessa Pariisin 2015 ilmastokokouksessa lupauduimme hillitsemään hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Mitä hiilidioksidin päästöille sittemmin tapahtui? 

Vuonna 2015 hiilidioksidin pitoisuus oli tasolla 400 ppm (miljoonasosaa). Vuonna 2000 se oli tasolla 370 ppm, nyt tasolla 420 ppm. Hiilidioksidi jatkaa hillitöntä nousuaan.

Ilmastokamppailua ei voi ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineiden rajoituksilla kuten niihin kohdistuvilla fossiilisen hiilidioksidin päästömaksuilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä, kasvuisaa puustoa vahvoine juurineen.

Vielä 10 000 vuotta sitten erilaiset puustot peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin, juuriin ja ylipäänsä maaperän humukseen. Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Mikä puilla alkoi, sen voi puilla lopettaa. Puuston palautuksen on vain oltava biomassaltaan samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Kasvaessaan näyttävästi puusto samalla nielee tehokkaasti hiiltä juurimassaansa. Erityisiä juuristohiilen sitojia ovat vesovat lehtipuut. Niiden juuristo jatkaa korjuun jälkeen elinvoimaisena verrattuna esimerkiksi avohakattuun männikköön. 

Ilmastometsityksellä on koko maapallon tasolla kolme erityistä ulottuvuutta. Ensiksi, meidän on valittava puulajeja, jotka pysyvät koko kasvukauden ajan mahdollisimman vihreinä hiilen nieluina. Mitä vihreämpänä puusto jatkaa esimerkiksi ruska-aikana, sitä paremmin se tasapainottaa lämpimästä syysmaasta huokuvaa hiilidioksidia.

Toiseksi, maapallon ruokaturvan kannalta tärkeää on peltometsäviljely. Siementä tuottavia viljakasveja on jo viljelty tropiikissa vuosikymmeniä tehokkaasti typpeä sitovien ja hiiltä nielevien puiden kuten akaasioiden kanssa.

Kolmanneksi, runkomaisten, ruokaturvaa edelleen parantavien hedelmäpuiden viljelyä tulisi kehitysmaissa edistää niiden hiilensidonnan kannalta. Esimerkiksi herkullisen mango-hedelmän emopuu kasvaa pitkällä kierrolla jopa 30 metrin mittaan, ja samalla vahvaksi jopa yli satavuotiseksi hiilen nieluksi.

Hiilen nieluksi käy myös toinen tropiikin herkkuhedelmä, papaija (kuva 1). Sitä kasvatetaan peltometsityksessä 4-5 vuoden lyhytkiertoviljelyn menetelmin.

Ilmasto odottaa tämän vuosisadan massiivista peltometsäviljelyä, osana kehitysapua. Uuden ajan ilmastometsitys voi ennallistaa maapallon ekologisesti ja ruokaturvan puolesta kestävälle tasolle. Vahvan metsänhoidon maana Suomella on tähän annettavaa.

Veli Pohjonen

Lounais-Lappi. Mielipide. 19.10.2023

Peltometsäviljelyä tarvitaan globaalissa ilmastokamppailussa

Taannoisessa Pariisin 2015 ilmastokokouksessa lupauduimme hillitsemään hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Mitä hiilidioksidin päästöille sittemmin tapahtui?

Vuonna 2015 hiilidioksidin pitoisuus oli tasolla 400 ppm (miljoonasosaa). Vuonna 2000 se oli tasolla 370 ppm, nyt tasolla 420 ppm. Hiilidioksidi jatkaa hillitöntä nousuaan.

Ilmastokamppailua ei voi ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineiden rajoituksilla kuten niihin kohdistuvilla fossiilisen hiilidioksidin päästömaksuilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä, kasvuisaa puustoa vahvoine juurineen.

Vielä 10 000 vuotta sitten erilaiset puustot peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin, juuriin ja ylipäänsä maaperän humukseen. Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Mikä puilla alkoi, sen voi puilla lopettaa. Puuston palautuksen on vain oltava biomassaltaan samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Kasvaessaan näyttävästi puusto samalla nielee tehokkaasti hiiltä juurimassaansa. Erityisiä juuristohiilen sitojia ovat vesovat lehtipuut. Niiden juuristo jatkaa korjuun jälkeen elinvoimaisena verrattuna esimerkiksi avohakattuun männikköön.

Ilmastometsityksellä on koko maapallon tasolla kolme erityistä ulottuvuutta. Ensiksi, meidän on valittava puulajeja, jotka pysyvät koko kasvukauden ajan mahdollisimman vihreinä hiilen nieluina. Mitä vihreämpänä puusto jatkaa esimerkiksi ruska-aikana, sitä paremmin se tasapainottaa lämpimästä syysmaasta huokuvaa hiilidioksidia.

Toiseksi, maapallon ruokaturvan kannalta tärkeää on peltometsäviljely. Siementä tuottavia viljakasveja on viljelty tropiikissa jo vuosikymmeniä typpeä sitovien ja hiiltä nielevien puiden kuten akaasioiden kanssa.

Kolmanneksi ruokaturvaa edelleen parantavien hedelmäpuiden viljelyä tulisi kehitysmaissa edistää niiden hiilensidonnan kannalta. Esimerkiksi herkullisen mango-hedelmän emopuu kasvaa pitkällä kierrolla jopa 30 metrin mittaan, ja samalla vahvaksi jopa yli satavuotiseksi hiilen nieluksi.

Hiilen nieluksi käy myös toinen tropiikin herkkuhedelmä, papaija. Sitä kasvatetaan peltometsityksessä uuden ajan lyhytkiertoviljelyn menetelmin. Kiertoaika papaijalla on 4-5 vuotta.

Ilmasto odottaa tämän vuosisadan massiivista peltometsäviljelyä, osana kehitysapua. Uuden ajan ilmastometsitys voi ennallistaa maapallon ekologisesti ja ruokaturvan puolesta kestävälle tasolle. Vahvan metsänhoidon maana Suomella on tähän annettavaa.

Veli Pohjonen

Selänne -lehti. Mielipide. 18.10.2023

*****

J.K. 29.10.2023  - Lehden toimituksessa lienee tapahtunut "lyöntivirhe", kun lehdessä otsikossa on sana Peltiviljely. Kyseessä on Peltometsäviljely (näin myös käsikirjoituksessa)

  

Peltometsäviljely mukaan ilmastokamppailuun

Taannoisessa Pariisin 2015 ilmastokokouksessa lupauduimme hillitsemään hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Mitä hiilidioksidin päästöille sittemmin tapahtui? 

Vuonna 2015 hiilidioksidin pitoisuus oli tasolla 400 ppm (miljoonasosaa). Vuonna 2000 se oli tasolla 370 ppm, nyt tasolla 420 ppm. Hiilidioksidi jatkaa hillitöntä nousuaan.

Ilmastokamppailua ei voi ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineiden rajoituksilla kuten niihin kohdistuvilla fossiilisen hiilidioksidin päästömaksuilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä, kasvuisaa puustoa vahvoine juurineen.

Vielä 10 000 vuotta sitten erilaiset puustot peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin, juuriin ja ylipäänsä maaperän humukseen. Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Mutta mikä puilla alkoi, sen voi puilla lopettaa. Puuston palautuksen on vain oltava biomassaltaan samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Kasvaessaan näyttävästi puusto samalla nielee tehokkaasti hiiltä juurimassaansa. Erityisiä juuristohiilen sitojia ovat vesovat lehtipuut. Niiden juuristo jatkaa korjuun jälkeen elinvoimaisena verrattuna esimerkiksi avohakattuun männikköön. 

Ilmastometsityksellä on koko maapallon tasolla kolme erityistä ulottuvuutta. Ensiksi, meidän on valittava puulajeja, jotka pysyvät koko kasvukauden ajan mahdollisimman vihreinä hiilen nieluina. Mitä vihreämpänä puusto jatkaa esimerkiksi ruska-aikana, sitä paremmin se tasapainottaa lämpimästä syysmaasta huokuvaa hiilidioksidia.

Toiseksi, maapallon ruokaturvan kannalta tärkeää on peltometsäviljely. Siementä tuottavia viljakasveja on jo viljelty tropiikissa vuosikymmeniä tehokkaasti typpeä sitovien ja hiiltä nielevien puiden kuten akaasioiden kanssa.

Kolmanneksi, runkomaisten, ruokaturvaa edelleen parantavien hedelmäpuiden viljelyä tulisi kehitysmaissa edistää niiden hiilensidonnan kannalta. Esimerkiksi herkullisen mango-hedelmän emopuu kasvaa pitkällä kierrolla jopa 30 metrin mittaan, ja samalla vahvaksi jopa yli satavuotiseksi hiilen nieluksi.

Hiilen nieluksi käy vaikkapa toinen tropiikin herkkuhedelmä, papaija. Sitä kasvatetaan puolestaan peltometsien 4-5 vuoden lyhytkiertoviljelyn menetelmin.

Ilmasto odottaa tämän vuosisadan massiivista peltometsäviljelyä. Uuden ajan ilmastometsitys voi ennallistaa maapallon ekologisesti ja ruokaturvan puolesta kestävälle tasolle. Vahvan metsänhoidon maana Suomella on tähänkin annettavaa.

Veli Pohjonen

Ylä-Karjala. Mielipide. 17.10.2023

Massiivista peltoviljelyä tarvitaan ruokaturvaan ja ilmastoturvaan

Pariisin 2015 ilmastokokouksessa lähes kaikki YK:n maat lupautuivat hillitsemään hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Mitä hiilidioksidin päästöille sittemmin tapahtui? Ne eivät kääntyneetkään laskuun, vaan jatkoivat hillitöntä nousuaan.

Ilmastokamppailua ei voi enää ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineiden rajoituksilla kuten niihin kohdistuvilla hiilidioksidin päästömaksuilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä, kasvuisaa puustoa vahvoine juurineen.

Vielä 10 000 vuotta sitten erilaiset puustot peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin ja juuriin. Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Fossiilisen hiilidioksidin päästöt ylittivät metsien häviön päästöt 1910-luvulla. Tänään fossiilipäästöt ovat kahdeksankertaiset maapallon metsien hupenemiseen verrattuna.

Mutta mikä puilla alkoi, sen voi puilla lopettaa. Puuston palautuksen on vain oltava biomassaltaan samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Kasvaessaan näyttävästi puusto samalla nielee tehokkaasti hiiltä juurimassaansa. Erityisiä juuristohiilen sitojia ovat vesovat lehtipuut. Niiden juuristo jatkaa korjuun jälkeen elinvoimaisena verrattuna esimerkiksi avohakattuun männikköön.

Ilmastometsityksellä on koko maapallon tasolla kolme erityistä ulottuvuutta. Ensiksi, meidän on valittava puulajeja, jotka pysyvät koko kasvukauden ajan mahdollisimman vihreinä hiilen nieluina. Mitä vihreämpänä puusto jatkaa esimerkiksi ruska-aikana, sitä paremmin se tasapainottaa lämpimästä syysmaasta huokuvaa hiilidioksidia.

Toiseksi, maapallon ruokaturvan kannalta tärkeää on peltometsäviljely. Siementä tuottavia viljakasveja on jo viljelty tropiikissa vuosikymmeniä tehokkaasti typpeä sitovien ja hiiltä nielevien puiden kuten akaasioiden kanssa.

Kolmanneksi, runkomaisten, edelleen ruokaturvaa parantavien hedelmäpuiden viljelyä tulisi kehitysmaissa edistää niiden hiilensidonnan kannalta. Esimerkiksi herkullisen mango-hedelmän emopuu kasvaa jopa 30 metrin mittaan, ja samalla vahvaksi hiilen nieluksi.

Ilmasto odottaa tämän vuosisadan massiivista peltometsäviljelyä. Uuden ajan ilmastometsitys voi ennallistaa maapallon ekologisesti ja ruokaturvan puolesta kestävälle tasolle. Vahvan metsänhoidon maana Suomella on tähänkin annettavaa.

Veli Pohjonen

Pieksämäen lehti. Lukijoilta. 12.10.2023

*****

J.K. 5.11.2023. Alkuperäisessä käsikirjoituksessa otsikko oli:  MASSIIVISTA PELTOMETSÄVILJELYÄ TARVITAAN, SEKÄ RUOKATURVAAN ETTÄ ILMASTOTURVAAN 

Ilmastokamppailussa huomio hiilen kehtoon, maaperään

YK:n säännöllisissä ilmastokokouksissa on yritetty jo vuosikausia keskittyä hiilidioksidin fossiilipäästöjen vähentämiseen. Mitä päästöille on tapahtunut?

Vuonna 2015 hiilidioksidin pitoisuus ilmakehässä oli tasolla 400 ppm (miljoonasosaa). Vuonna 2000 se oli tasolla 370 ppm, nyt tasolla 420 ppm. Hiilidioksidi jatkaa hillitöntä nousuaan.

Kasvihuoneilmiön torjunta tarvitsee uusia innovaatioita. Sellaista odotamme maailmanlaajuisesta maaperän hoidosta.

Ihmiskunnan pellot ovat menettäneet humusta ja sen mukana hiiltä ilmakehään satojen vuosien ajan. Uuden tyyppisten mittausten kuvissa tämä on nähtävissä erityisesti Afrikan köyhissä maissa.

Koko maapallon tasolla maaperän orgaanisen hiilivaraston merkitys on luokkaa kolme kertaa suurempi kuin maanpäällisen biomassan, pääosin metsien hiili. Ilmakehään verrattuna maaperässä on hiiltä luokkaa kaksi kertaa enemmän.

PELTOJEN hiilivaraston lisäämiseksi nopein ratkaisu on biohiili. Se on maaperään kynnettävää maanparannuksen jauhetta, joka on paahdettu niin että maan mikrobit eivät pääse siihen käsiksi.

Biohiili ei kompostoidu vaan säilyy maassa kivihiilen tavoin. Biohiili tekee maaperään pysyvän hiilen nieluvaraston.

Uuden kauden biohiilen mahdollisuudet oivallettiin pari vuosikymmentä sitten. Maaperätutkijat pystyivät selittämään Etelä-Amerikasta, Amazonin jokilaaksosta löytyneiden ikivanhojen Terra preta -viljelysmaiden tumman värin ja korkean hiilipitoisuuden.

Ne ovat peräisin paikallisilta intiaaneilta, jotka alkoivat tehdä biohiiltä peltojensa maanparannusaineeksi jo 450 vuotta ennen Kristuksen syntymää.

Intiaanien valmistama hiili on säilynyt hajoamattomana Amazonin peltomaassa parituhatta vuotta. Niin sen täytyy säilyä meidänkin valmistamana, tutkijat päättelivät.

NYKYAJAN biohiili valmistetaan viljelypuun hakkeesta. Luontevimmin hiilto tapahtuu uuden tekniikan biojalostamoissa. Niihin tulevasta kuivamassasta noin puolet muuntuu biohiileksi.

Jauhettuna biohiilen voi kyntää peltoon maanparannuskalkin tavoin. Hiili parantaa maassa veden ja ravinteiden pidättymistä.

Biohiiltä yksinkertaisempi vaihtoehto on peltometsäviljelyyn kehitetty katemenetelmä. Peltometsien puiden harvennusrangat ja pystykarsimalla poistetut oksat haketetaan suoraan katteeksi sopiville viljelyskasveille. Kateviljelyä on jo kehitetty etenkin Yhdysvalloissa, puutarhakasveille.

Katteen hake maatuu vuosien saatossa humukseksi ja hengittää osan hiilestä hiilidioksidina taivaalle. Haketta voi kuitenkin lisätä määrävuosittain niin, että maaperän hiilivarasto jatkaa kasvuaan.

Sekä biohiili että kateviljely sopisivat parhaiten lämpimään tropiikkiin, etenkin Afrikan köyhiin maihin. Niissä eroosion ja kuivuuden riivaamia peltoja riittää.

MAAILMANLAAJUISTA kehitysavun rahaa voisi siirtää yhä enemmän luontevimpaan  ilmastokamppailuun, maaperän parantamiseksi Afrikan maataloudessa. Kehitysapu palaisi juurilleen, maanläheiseksi. Ruokakasvien sadot nousisivat, nälänhädän uhka poistuisi ja köyhyys vähenisi.

Samalla globaali ilmastokamppailu ottaisi aivan uuden askeleen. Ilmakehään karannutta hiiltä alettaisiin palauttaa takaisin hiilen kehtoon.

Maaperän hoitoa meidän tulisi kehittää myös Suomen maataloudessa.

Veli Pohjonen

Suomenmaa. Mielipide. 11.10.2023

Tärkeä on edelleen järjestys: viljele ja varjele

Kiistely maa- ja metsäalueiden suojelusta jatkuu. Metsäojia haluttaisiin tukkia. Jo ojitettuja soita haluttaisiin ennallistaa. Ikääntyneiden puiden hakkuita haluttaisiin rajoittaa. 

Maa-alueiden suojelussa on kyse luonnon monipuolisuudesta. Emme halua harvinaisten lajien kuolevan sukupuuttoon. Päivän tyyppiesimerkki on hömötiainen. Sen kannan tiedämme olevan koko maan tasolla hiipumassa.

Luonnontieteilijät ovat lajien sukupuuttoa pohtineet jo vuosikymmeniä. Mikä on se prosentti maa-alueista, mikä takaa vaikkapa lintulajin säilymisen? Prosenttia sanotaan ekologiseksi marginaaliksi.

Kyseessä on eräänlainen reunavyöhyke mitä pitkin eläin- ja kasvilajit voivat siirtyä turvallisesti paikasta toiseen. 1970-luvulla ekologiseksi marginaaliksi arvioitiin 15 prosenttia.

Aihe eteni kansainvälisiin kokouksiin. Ensimmäinen merkittävä kokous pidettiin 2014 Japanin kaupungissa Aichi. Siellä maa-alueiden suojelun prosentiksi sovittiin seitsemäntoista, vuoteen 2020 mennessä.

Suomi oli tällä tiellä. Lisäsimme suojelualueita vuosittain. Olimme suojelleet 4,7 miljoonaa hehtaaria vuonna 2019. Koko maapinta-alastamme (30 miljoonaa hehtaaria) vuoden 2019 suojelun prosentti oli 15,5. Emme aivan saavuttaneet Aichin 17 -tavoitetta vuoteen 2020 mennessä.

Metsistämme olemme suojelleet keskimääräistä hieman vähemmän, vain 13,5 prosenttia. Suojelumme lienee hivenen painottunut Lapin tuntureihin, ei niinkään eteläisempään metsäluontoon. 

Aichin sopimus uusittiin 2022. Pidettiin kansainvälinen YK:n kokous Kanadan Montrealissa. Kokous antoi julkilausuman, mikä kutsuu kaikkia valtioita suojelemaan 30 prosenttia maa-alueistaan vuoteen 2030 mennessä. 

Kansainvälisesti sovituilla suojelun tavoitteilla on kullekin kansakunnalle kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet tasapuolisesti kaikista luontotyypeistämme 30 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn 70 prosenttia.

Esimerkiksi kasvuisaa metsämaata meillä on Suomessa 20,7 miljoonaa hehtaaria. Metsätaloudessa siitä voi Montrealin säännöllä jatkaa 14,5 miljoonaa hehtaaria. Koko Suomen keskitasolla luonnon monimuotoisuus ei vaarannu, jos viljelemme näissä metsissä tehokkaasti puuta.

Suomaata meillä on 8,7 miljoonaa hehtaaria. Suojelualueilla on nyt soita 1,2 miljoonaa hehtaaria eli 13,8 prosenttia. Suojelu tulee soillakin laajenemaan Montrealin mukaan.  Meille jää silti viljelyyn edelleen 70 prosenttia soistamme eli 6,1 miljoonaa hehtaaria. Tänään meillä on esimerkiksi suopeltoja vain luokkaa 0,25 miljoonaa hehtaaria.

Biodiversiteettikokousten jälkeen maa-alueidemme suojelu, mukaan lukien ennallistaminen etenee kohti 30 prosenttia. Mutta koko ihmiskunnalle on edelleen tärkeintä tuttu, jo Raamatussa annettu järjestys: viljele ja varjele. Pinta-alaltaan merkittävämpää on edelleen viljely (70 prosenttia), Suomessa sekä metsä- että suomaalla.

Suhde 70/30 takaa luonnon moninaisuuden säilymisen. Ehkäpä hömötiaisenkaan ei tarvitse tällä suhteella olla huolissaan.

Veli Pohjonen

Pielavesi-Keitele. Mielipide. 26.7.2023.

Joko myös kasvuturve tarvitsee vihreää siirtymää?

Vuonna 1955 maanviljelyskemisti Viljo Puustjärvi käynnisti kasvihuoneessaan kasvatuskokeen. Hän halusi parantaa normaalia peltoperäistä kasvihuonemultaa lisäämällä siihen rahkasammaleesta syntynyttä suon pintaturvetta.

Eri maaseoksissa läpiviety koe yllätti. Parhaimman sadon antoi seos, josta peltomulta oli jätetty tykkänään pois.

Puustjärvi analysoi kasvuturpeen ominaisuuksien tulevan rahkasammaleen huokoisista soluista. Eri kasvuoloissa ne imevät vettä ja ravinteita pesusienen tapaan.

Jo yli puoli vuosisataa rahkaturve on ollut puutarhataloutemme, metsätaimien tuotantomme ja esimerkiksi kanaloidemme kuiviketarpeen perusta.

Kasvuturpeessa oli lupaus myös vientituotteeksi. Vuonna 1977 maamme toiseksi suurimman turveyhtiön, Turveruukki Oy:n perustaja Sakari Pekki ehdotti yhtiössä vierailleelle ulkoministeri Keijo Korhoselle, että kasvuturve liitettäisiin osaksi Afrikkaan antamaamme kehitysapua. Tropiikin kuivien maiden maanparannus olisi lievittänyt maapalloa jo silloin uhannutta nälänhätää.

Tänään kasvuturve huolestuttaa koko EU:ta. Karu, mitattu tosiasia on, että turpeen käyttö kaikissa muodoissaan lisää lyhytaikaisia hiilidioksidin päästöjä. Polttoturpeen käyttöä se on jo hidastanut erityisesti turverikkaissa maissa kuten Irlannissa ja Suomessa.

Lienee vain ajan kysymys, milloin kasvuturpeellekin asetetaan hiilidioksidin päästömaksu.

Ennakoiva ilmastoesimerkki on Englannin hallituksen päätös kieltää rahkaturpeesta valmistetun puutarhamullan myynti maan vähittäiskaupoissa vuoden 2024 loppuun mennessä.

Suon pinnalta kuorittu kasvuturve on aina syvemmän kerroksen polttoturpeen sivutuote. Siksi myös kasvuturpeen tuotanto automaattisesti hiipuu polttoturpeen vähenemisen myötä.

Rahkaturpeeseen perustuvalle kompostimullalle on kehitetty jo ilmastoystävällinen vaihtoehto. Tanskassa puutarhoille valmistetaan pajukompostia, jonka alkulähde on kolmen vuoden kierrolla kasvatettu viljelypaju.

Tuore pajuhake kompostoidaan seoksena typpeä sitovien nurmikasvien, esimerkiksi puna-apilan kanssa. Hakkeena höttöiseksi tiedetyn pajun huokoinen solurakenne muistuttaa rahkasammaleen soluja. Huokoisuuden seurauksena pajukomposti on valmis puutarhoille ja taimitarhoille 6-8 kuukauden mikrobimuhimisen jälkeen.

Pajukompostia tuotetaan Tanskassa kasvuturpeen korvaajaksi jo 1000 hehtaarin peltoalalla. Kasvuturpeen tavoin pajukompostilla on myös vientinäkymä.

Polttoturpeen myötä kasvuturve joutunee ilmastokamppailun vaakalaudalle ennemmin tai myöhemmin myös Suomessa. Voimme tarvita myös kasvuturpeelle vihreän siirtymän, ilmastoystävällisen korvaajan. 

Haaste on melkoinen. Kun laskemme mukaan kasvihuoneet, muut puutarhat, metsäpuiden taimituotannon ja karjatalouden tarvitseman kuivikkeen, vuotuinen kasvuturpeen tarpeemme on luokkaa miljoona kuutiota. Mikä on tämän miljoonan turvekuution tulevaisuus?

Tanskan vaihtoehto, pajukompostin menetelmä olisi valmis sovellettavaksi myös Suomen maatiloille.

Veli Pohjonen

Tervareitti. Mielipide. 5.10.23

Peltometsäviljelyn osuus korostuu maapallon ilmastometsityksissä

Pariisin 2015 ilmastokokouksessa lähes kaikki YK:n maat lupautuivat hillitsemään hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Mitä hiilidioksidin päästöille kohta kymmenessä vuodessa tapahtui? Ne eivät kääntyneetkään laskuun, vaan jatkoivat hillitöntä nousuaan.

Ilmastokamppailua ei voi enää ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineiden rajoituksilla kuten niihin kohdistuvilla hiilidioksidin päästömaksuilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä, kasvuisaa puustoa vahvoine juurineen.

Vielä 10 000 vuotta sitten metsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin ja juuriin. Hiiltä niissä oli kaikkiaan 850 miljardia tonnia. Ilmakehässä sitä oli vähemmän, 550 miljardia tonnia.

Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen. Metsien hiilen määrä on nyt pudonnut tasolle 550, kun ilmakehän hiilen määrä on vastaavasti noussut tasolle 850 miljardia tonnia.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Fossiilisen hiilidioksidin päästöt ylittivät metsien häviön päästöt vasta 1910-luvulla. Tänään fossiilipäästöt ovat kahdeksankertaiset maapallon metsien hupenemiseen verrattuna.

Mikä puilla alkoi, sen voi puilla lopettaa. Puuston palautuksen on oltava biomassaltaan samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Kasvaessaan hyvin ja näyttävästi puusto nielee samalla tehokkaasti hiiltä juurimassaansa. Erityisiä juuristohiilen sitojia ovat vesovat lehtipuut. Niissä juuristo jatkaa korjuun jälkeen elinvoimaisena esimerkiksi avohakattuun männikköön verrattuna. 

Ilmastometsityksellä koko maapallon tasolla on kolme erityistä ulottuvuutta. Ensiksi, meidän on valittava puulajeja, jotka pysyvät koko kasvukauden ajan mahdollisimman vihreinä hiilen nieluina. Mitä vihreämpänä puusto jatkaa esimerkiksi ruska-aikana, sitä paremmin se tasapainottaa lämpimästä syysmaasta huokuvaa hiilidioksidia.

Toiseksi, maapallon ruokaturvan kannalta on tärkeää peltometsäviljely. Siementä tuottavia viljakasveja on jo viljelty tropiikissa tehokkaasti typpeä sitovien ja hiiltä nielevien puiden kuten akaasioiden kanssa.

Kolmanneksi, runkomaisten, ruokaturvaa parantavien hedelmäpuiden viljelyä tulisi kehitysmaissa edistää myös niiden hiilensidonnan kannalta. Esimerkiksi herkullisen mango-hedelmän emopuu kasvaa jopa 30 metrin mittaan, ja samalla vahvaksi hiilen nieluksi. 

Maapallo odottaa vuosisadan massiivista peltometsäviljelyä. Uuden ajan ilmastometsitys voi ennallistaa maapallon ekologisesti ja ruokaturvan puolesta kestävälle tasolle. Vahvan metsänhoidon maana Suomella on tähänkin annettavaa.

Veli Pohjonen

Sampo -lehti. Mielipide. 5.10.2023

Maaperässä on ilmastokamppailumme hiilen kehto

YK:n säännöllisissä ilmastokokouksissa on yritetty jo vuosikausia keskittyä hiilidioksidin fossiilipäästöjen vähentämiseen. Mitä päästöille sittemmin tapahtui? 

Vuonna 2015 hiilidioksidin pitoisuus oli tasolla 400 ppm (miljoonasosaa). Nyt se on tasolla 420 ppm. Hiilidioksidi jatkaa hillitöntä nousuaan.

Kasvihuoneilmiön torjunta tarvitsee uusia innovaatioita. Nyt sellaista odotetaan maailmanlaajuisesta maaperän hoidosta.

Ihmiskunnan pellot ovat menettäneet humusta ja sen mukana hiiltä ilmakehään jo satojen vuosien ajan. Uuden tyyppisten mittausten kuvissa tämä on nähtävissä erityisesti Afrikan köyhissä maissa. (kuva)

Peltojen hiilivaraston lisäämiseksi nopein ratkaisu on biohiili. Se on maaperään kynnettävää maanparannuksen jauhetta, joka on paahdettu niin että maan mikrobit eivät pääse siihen käsiksi.

Biohiili ei kompostoidu vaan säilyy maassa kivihiilen tavoin. Biohiili tekee maaperään pysyvän hiilen nieluvaraston. 

Uuden kauden biohiilen mahdollisuudet oivallettiin pari vuosikymmentä sitten. Maaperätutkijat pystyivät selittämään Etelä-Amerikasta, Amazonin jokilaaksosta löytyneiden ikivanhojen Terra preta -viljelysmaiden tumman värin ja korkean hiilipitoisuuden. Ne ovat peräisin paikallisilta intiaaneilta, jotka alkoivat tehdä biohiiltä peltojensa maanparannusaineeksi jo 450 vuotta ennen Kristuksen syntymää.

Intiaanien valmistama hiili on säilynyt hajoamattomana Amazonin peltomaassa parituhatta vuotta. Niin sen täytyy säilyä meidänkin valmistamana, tutkijat päättelivät.

Nykyajan biohiili valmistetaan viljelypuun hakkeesta. Luontevimmin hiilto tapahtuu uuden tekniikan biojalostamoissa. Niihin tulevasta kuivamassasta noin puolet muuntuu biohiileksi.

Jauhettuna biohiilen voi kyntää peltoon maanparannuskalkin tavoin. Hiili parantaa maassa veden ja ravinteiden pidättymistä. 

Biohiiltä yksinkertaisempi vaihtoehto on peltometsäviljelyyn kehitetty katemenetelmä. Peltometsien puiden harvennusrangat ja pystykarsimalla poistetut oksat haketetaan suoraan katteeksi sopiville viljelyskasveille. Kateviljelyä on jo kehitetty etenkin Yhdysvalloissa, puutarhakasveille.

Katteen hake maatuu vuosien saatossa humukseksi ja hengittää osan hiilestä hiilidioksidina taivaalle. Haketta voi kuitenkin lisätä määrävuosittain niin, että maaperän hiilivarasto jatkaa kasvuaan. 

Sekä biohiili että kateviljely sopisivat parhaiten lämpimään tropiikkiin, etenkin Afrikan köyhiin maihin. Niissä eroosion ja kuivuuden riivaamia peltoja riittää.

Maailmanlaajuista kehitysavun rahaa voisi siirtää yhä enemmän luontevimpaan  ilmastokamppailuun, maaperän parantamiseksi Afrikan maataloudessa. Kehitysapu palaisi juurilleen, maanläheiseksi. Ruokakasvien sadot nousisivat, nälänhädän uhka poistuisi ja köyhyys vähenisi.

Samalla globaali ilmastokamppailu ottaisi aivan uuden askeleen. Ilmakehään karannutta hiiltä alettaisiin palauttaa takaisin hiilen kehtoon.

Maaperän hoitoa meidän tulisi kehittää myös Suomen maataloudessa.

Veli Pohjonen

Pielavesi-Keitele. Mielipide. 4.10.2023