Tuotantotalous maa- ja metsätiloilla kannusti pienyrittäjyyteen

Maatalous perustui alkujaan tuotantotalouteen. Viljelijän tavoite oli kasvattaa peltohehtaarillaan mahdollisimman satoisasti viljaa tai rehua, myöhemmin myös puuta. Runsas sato ja tehokkaat menetelmät olivat suorassa suhteessa maatilan hyvinvointiin.

Tuotantotalous perustui käytännön keksintöihin. Kaikissa länsimaissa pienyrittäjyys syntyi alun perin tuotantotalouden pientiloilla, kasvoi ja levisi sieltä kyliin ja kaupunkeihin. Näin tapahtui myös Aasian kaupallisesti kehittyneissä maissa, esimerkiksi Etelä-Koreassa ja Malesiassa.

Toinen maatalouden linja, tukitalous syntyi Amerikassa 1930-luvun lamavuosina. Merkittävin päätös lienee ollut presidentti Franklin D. Rooseveltin 1933 antama maatalouden tukiasetus. Se käynnisti viljelijöiden avustuksen ja sen ohessa säätelyn vuotuisella hehtaarimaksulla.

Eurooppa otti Yhdysvalloista mallia. Mittavana tukitalous alkoi 1962, Euroopan unionin rahallisena mahtiosana. Esimerkiksi vuonna 1985 EU:n budjetista 73 prosenttia käytettiin tiloille maksettaviin maataloustukiin.

Myös Suomi alkoi kehittää omaa tukimaatalouttaan. Mittavasti kytkeydyimme siihen 1995 alkaneella EU-kaudellamme.

Euroopan unionin tukilinjauksen merkitystä suomalaisen riviviljelijän tasolla kuvaa hehtaarien, satomäärien ja hintojen kolmikko. Esimerkiksi vuonna 2019 Suomen maatilat kuittasivat tukia kaikkiaan noin 1750 miljoonaa euroa. Siitä noin puolet oli EU:n kattamaa ja puolet kotimaista tukea. Kun peltojemme pinta-alaa on 2,23 miljoonaa hehtaaria, hehtaarituki oli keskimäärin 785 euroa hehtaarille vuodessa.

Vehnän viljelyn keskisato 2019 koko maassa oli 4,56 tonnia hehtaarilta. Kun sen myi tuottajahintaan 178 euroa tonnilta, hehtaarilta sai 814 euroa. Hehtaarituen lisäten vehnän viljelyn koko bruttotulo oli 1599 euroa hehtaarilla vuodessa.

Tukitalouden nyrkkisääntö tämän mukaan on: puolet peltohehtaarin bruttotulosta tulee tuotannosta, puolet tulee hehtaaritukena.

Tukitaloudella oli maataloutemme kehittymistä hidastava vaikutus. Yksityisyrittäjyys tehokkuutena, innovaatioina ja niiden luomina keksintöinä ei enää kukoista maatiloillamme samassa suhteessa kuin tuotantotalouden aikoihin.

Viljelijöiden yrittäjähengen asemesta puhumme tänään heidän ahdingostaan. Se näkyy maatilojemme vähenemisenä. Maatalousyrittäjiä oli vuonna 2010 koko maassa lähes 59500, mutta vuonna 2022 alustavan tilaston mukaan enää reilut 43600. Päivää kohti putosi elinkeinostaan keskimäärin 3,6 talonpoikaa.

Nyt EU:n maatalouspolitiikassa orastaa täyskäännös. Komission Farm to Fork -strategiassa linjataan tavoitteiksi muun muassa alkutuottajan aseman parantaminen, pienten ja keskisuurten tilojen tukeminen ja uusien yrittäjien houkutteleminen alalle.

Joko tukitaloutemme voisi kääntyä takaisin pientilojen innovatiivisen yrittäjätalouden suuntaan?

VELI POHJONEN

Sampo -lehti. Mielipide. 31.8.2023

Miljoonan turvekuution tulevaisuus – Joko pajukompostin menetelmä olisi valmis sovellettavaksi myös Suomen maatiloille?

Vuonna 1955 maanviljelyskemisti, professori Viljo Puustjärvi käynnisti kasvihuoneessaan kasvukokeen. Hän halusi parantaa normaalia peltoperäistä kasvihuonemultaa lisäämällä siihen rahkasammaleesta syntynyttä suon pintaturvetta.

Eri maaseoksissa läpiviety koe yllätti. Parhaimman sadon antoikin seos, josta peltomulta oli jätetty tykkänään pois.

Puustjärvi analysoi kasvuturpeen ominaisuuksien tulevan rahkasammaleen soluista. Eri kasvuoloissa ne pysyvät huokoisina, imevät vettä sekä ravinteita pesusienen tapaan. Rahkasolukko säilyttää silti viljelykasvien juurten vaatiman riittävän maan ilmavuuden.

Jo yli puoli vuosisataa rahkaturve on ollut puutarhataloutemme, metsätaimien tuotantomme ja esimerkiksi kanaloiden tarvitseman kuivikkeen perusta.

Tänään kasvuturve huolestuttaa koko EU:ta, ilmastosyistä. Karu, mitattu tosiasia on, että turpeen käyttö kaikissa muodoissaan lisää lyhytaikaisia hiilidioksidin päästöjä. Se on hidastanut jo polttoturpeen käyttöä erityisesti turverikkaissa Euroopan maissa kuten Irlannissa ja Suomessa.

Lienee vain ajan kysymys, milloin kasvuturpeellekin asetetaan hiilidioksidin päästömaksu.

Ennakoiva ilmastoesimerkki on Englannin hallituksen päätös kieltää rahkaturpeesta valmistetun puutarhamullan myynti maan vähittäiskaupoissa vuoden 2024 loppuun mennessä.

Suon pinnalta kuorittu kasvuturve on aina polttoturpeen sivutuote. Siksi myös kasvuturpeen tuotanto automaattisesti hiipuu polttoturpeen vähenemisen myötä.

Rahkaturpeeseen perustuvalle kompostimullalle on kehitetty jo ilmastoystävällinen vaihtoehto. Tanskassa puutarhoille valmistetaan pajukompostia, jonka alkulähde on kolmen vuoden kierrolla kasvatettu viljelypaju.

Tuore pajuhake kompostoidaan seoksena typpeä sitovien nurmikasvien, esimerkiksi puna-apilan tai sinimailasen kanssa. Hakkeena höttöiseksi tiedetyn pajun huokoinen solurakenne muistuttaa rahkasammaleen soluja. Huokoisuuden seurauksena pajukomposti on valmis puutarhoille ja taimitarhoille 6-8 kuukauden mikrobimuhimisen jälkeen.

Pajukompostia tuotetaan Tanskassa kasvuturpeen korvaajaksi jo 1000 hehtaarin peltoalalla. Kasvuturpeen tavoin pajukomposti on kehittymässä myös vientituotteeksi.

Polttoturpeen myötä kasvuturve joutunee ilmastokamppailun vaakalaudalle ennemmin tai myöhemmin myös Suomessa. Voimme tarvita vaihtoehtoa yllättävän pian. 

Haaste on melkoinen. Kun laskemme mukaan kasvihuoneet, muut puutarhat, metsäpuiden taimituotannon ja karjatalouden tarvitseman kuivikkeen, vuotuinen kasvuturpeen tarpeemme on luokkaa miljoona kuutiota. Mikä on tämän miljoonan turvekuution tulevaisuus?

Joko Tanskan vaihtoehto, pajukompostin menetelmä olisi valmis sovellettavaksi myös Suomen maatiloille?

Veli Pohjonen

Sydän-Satakunta. Mielipide. 29.8.2023

Suomesta kehittyi palometsänhoidon mallimaa

Kuluneen kesän (2023) myötä olemme seuranneet matkailijoita järkyttäviä metsäpaloja Kreikan Rodoksen turistisaarella. Pinta-alaltaan aivan toisen kokoluokan ongelma ovat Kanadan metsäpalot. Siellä on palanut tänä vuonna jo 11 miljoonaa hehtaaria metsää. Se on luokkaa puolet Suomen koko metsäalasta.

Olimme varautuneet metsäpaloihin myös Suomessa. Onneksi niitä ei ainakaan alkukesän hellekaudesta juuri levinnyt. Onnistumisella on kytkentänsä metsien hoitoon.

Suomalainen metsänhoito pääsi maailman eturiviin 2018, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump risteili maassaan silloisten Kalifornian metsäpalojen alueella. Hän kehotti kansalaisiaan hoitamaan metsiä suomalaisella, metsäpaloja hillitsevällä metsänhoidolla.

Trump käytti suomalaisesta palometsänhoidosta sanaa raking, mikä tarkoittaa haravoimista. Metsien haravoiminen huvitti suomalaisia. Letkautuksen taustalla oli kuitenkin tosiasia.

Suomalaisessa paloturvallisessa mallissa viljelymetsää hoidetaan säännöllisin harvennuksin niin, että viereisten runkojen paloherkät, kuivat oksat eivät enää syleile toisiaan. Pääosaa Rodoksen, Kanadan tai Kalifornian metsiä ei hoideta tällä periaatteella.

Toiseksi, harvennushakkuissa korjataan myytäväksi paitsi teollisuuden hamuama runkopuu, myös nykypäivän voimaloihin menevät oksat ja latvukset sekä ylimääräinen pienpuu. Korjuukoneet kuljettavat energiapuut hyvin verkottuneiden metsäautoteidemme varteen. Hakerekat ajavat ne edelleen voimalaan. Siellä puu palaa hallittuna hyötypalona, ei holtittomana metsäpalona.

Kolmas palometsänhoidon toimenpide on havupuiden pystykarsinta. Se on tosin Suomessa vielä vähemmän käytetty. Pystykarsinta on paljon yleisempää esimerkiksi metsämaa Japanissa.

Kun oksat poistaa pystykarsimalla yli pensaspalojen liekin rajan, arvopuuston latvapalojen riski vähenee. Esimerkiksi kesän 2020 laajin metsäpalomme, Muhoksen kunnan palo levisi osaltaan latvapalona. Pystykarsintaa voisi kehittää arvopuiden kannalta yhtä tärkeäksi metsäpalojen estotoimeksi kuin hakkuutähteen ja pienpuun tarkka korjaaminen.

Viljelymetsien ”haravoiminen” kehittyi osana vuonna 2002 metsätalouteemme luotua risupakettia. Termi on peräisin silloisesta väittelystä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Eduskunta kokosi risupaketin energiapuun tuotannon tukilupaukseksi.

Risupaketti vauhditti hakkuutähteen ja pienpuun korjuuta energiahakkeeksi. Vuosituhannen alussa olimme tasolla miljoona kiintokuutiota. Vuonna 2022 pääsimme jo 10,2 miljoonaan kiintokuutioon.

Korjattavaa, paloherkkää puuta metsissämme riittää. 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa istunut, professori Olavi Huikarin johtama energiametsätoimikunta arvioi energiapuun korjuun mahdollisuudeksi 20,4 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Suomi kehittyi palometsänhoidon mallimaaksi. Silti niin Rodoksen sekä Kanadan 2023 metsäpalojen kokemukset kannustavat meitä kehittämään palometsänhoitoamme edelleen.

Veli Pohjonen

Forssan lehti. Mielipide. 29.7.2023

Kiertotalous odottaa nielupeltojen maaluokkaa

Ihmiselle kiusallisten jätteiden kierrätyksestä on tullut 2020-luvulla yhä suurempi ongelma. Biomassan energiakäyttö lisääntyy. Perinteisellä hakkeella käyvistä lämpövoimaloista tulee yhä enemmän tuhkaa. Se sisältää usein niin paljon kadmiumia, että nykyisten ympäristösäännösten mukaan tuhkaa ei voi levittää ruoan tuotannossa olevaan peltoon, eikä juuri metsäänkään.

Kiertotalous on siirtymässä yhdyskunta- ja teollisuusjätteiden kompostoinnista yhä enemmän jätteiden polttoon. Ilmiö on jo nähtävissä suurten kaupunkien ympäristössä.

Myös jätteenpolton voimaloista tulee tuhkaa. Yhdyskuntien moninaisten jätteiden vuoksi tämäkin tuhka sisältää usein haitallisia aineita. Tätäkään tuhkaa ei voi ruoka- tai rehupelloille levittää.

Jäteveden puhdistamoilta ja metsäteollisuudelta tulee kiinteää jätettä, lietteenä tai osin kompostoituna. Se voi sisältää ihmiselle haitallisia aineksia, niin alkuaineina kuin bakteereina. Myöskään jätelietteen levitys ruoan tuotannon pelloille ei ole ratkaisu.

Euroopan unionissa on kehitteillä kiertotalouteen merkittävä uudistus: teollisuuskasvien (industrial crops) viljely sopivilla kierrätyspelloilla. Kyseessä ei ole kilpailu maa-aloista ruoantuotannon kanssa, vaan ruoalle sopimattomien peltojen hyödyntäminen maatalouden ja teollisuuden yhteistyönä.

Uusiksi teollisuuskasveiksi luokitellaan muun muassa yksivuotinen kuituhamppu sekä monivuotiset lännenhirssi, elefanttiheinä, poppeli ja paju. Ne kaikki sopivat myös ainakin Etelä-Suomen pelloille. Koko Suomea ajatellen lupaavin on "teollisuuspaju".

Tarvitsemme teollisuuskasveille ravinnevuodon pysäyttämiseen ja ravinteiden kierrätykseen uuden maaluokan, nielupeltojen maaluokan. Nielupellot kasvavat biomassaa teollisuudelle. Samalla ne nielevät alkuaineita, ravinteina.

Tänään merkittävin nieluravinne on alkuaine hiili. Vauhdikkaasti kasvavat teollisuuskasvit ovat myös tehokkaita hiilen nieluja.

Nielupellot kasvatettaisiin yhteiskuntien tuottamilla ravinnepitoisilla jätteillä. Kierrätyspelloilla ei tuotettaisi ihmiselle ruokaa eikä karjalle rehua.

Nielupeltojen maaluokka tulisi pikaisesti vakinaistaa maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön säännöksin tai asetuksin niin, että se saisi ilmastoystävällisen luokituksen ympäristö- ja maatalouspolitiikassamme.

Viljelijä sitoutuisi säilyttämään nämä pellot tässä nielujen maaluokassa vähintään määräajan, esimerkiksi 20 vuotta. Sinä aikana nielupeltoja ei siirrettäisi ruoan tai rehun tuotantoon. Määräajan jälkeen nielupellon soveltuvuus ruoan tuotantoon vahvistettaisiin kemiallisin maaperäanalyysein.

Teollisuuspajun viljely nielupeltojen ekologisena haravana, ravinnevuodon pysäyttäjänä ja ravinteiden kierrättäjänä on verraten pitkällä Ruotsissa ja Tanskassa. Voimme heti siirtää tämän tietotaidon viljelijöillemme.

Veli Pohjonen

Selänne -lehti. Mielipide. 18.8.2023 klo 9:15 | Päivitetty: Ma 21.8.2023 klo 13:20

Kas­vu­tur­peen voisi korvata pa­ju­kom­pos­til­la

Jo yli puoli vuosisataa kasvuturve on ollut puutarhataloutemme perusta. Nyt kasvuturve huolestuttaa koko Eurooppaa, ilmastosyistä.

Suon pinnalta kuorittu kasvuturve on aina polttoturpeen sivutuote. Siksi myös kasvuturpeen tuotanto automaattisesti hiipuu polttoturpeen vähentämisen myötä.

Karu, mitattu tosiasia on, että turpeen käyttö kaikissa muodoissaan lisää kansallisia hiilidioksidipäästöjä. Se on hidastanut jo polttoturpeen käyttöä. Lienee vain ajan kysymys, milloin kasvuturpeellekin asetetaan hiilidioksidin päästömaksu. Ennakoiva ilmastoesimerkki on Englannin hallituksen päätös kieltää rahkaturpeesta valmistetun puutarhamullan myynti maan vähittäiskaupoissa 2024 loppuun mennessä.

Rahkaturpeeseen perustuvalle kompostimullalle on kehitetty jo ilmastoystävällinen vaihtoehto. Tanskassa puutarhoille valmistetaan pajukompostia, jonka alkulähde on kolmen vuoden kierrolla kasvatettu viljelypaju.

Tuore pajuhake kompostoidaan seoksena typpeä sitovien nurmikasvien, esimerkiksi puna-apilan tai sinimailasen kanssa. Hakkeena höttöiseksi tiedetyn pajun huokoinen solurakenne muistuttaa rahkasammaleen soluja. Huokoisuuden seurauksena pajukomposti on valmis puutarhoille ja taimitarhoille 6–8 kuukauden mikrobimuhimisen jälkeen.

Pajukompostilla on kasvuturpeeseen verrattuna erikoisetu: kuoressa olevat lääkeaineet.

Vaikuttavin lääketieteen esimerkki on aspiriini. Se löytyi alun perin pajun kuoresta. Tutkimus etsii pajulajeja ja -lajikkeita, joiden kuoren aineksista löytyy positiivisia vaikutuksia niin kompostia muhivalle mikrobistolle kuin valmista pajukompostia kuivikkeena käyttävälle karjataloudelle.

Pajukompostia tuotetaan Tanskassa kasvuturpeen korvaajaksi jo 1 000 hehtaarin peltoalalla. Kasvuturpeen tavoin pajukomposti on kehittymässä myös vientituotteeksi.

Polttoturpeen myötä kasvuturve joutunee ilmastokamppailun vuoksi vaakalaudalle ennemmin tai myöhemmin myös Suomessa. Voimme tarvita vaihtoehtoa yllättävän pian. Joko Tanskan vaihtoehto, pajukompostin menetelmä, olisi valmis sovellettavaksi myös meille, aina Lapin maatiloja myöten?

Veli Pohjonen

Lapin Kansa. Mielipide. 16.08.2023

Pajukompostista kasvuturpeelle ilmastoystävällinen vaihtoehto

”Suopursu kukkii, rahkasammal aava rannaton” on sodanjälkeisiä klassikkotangojamme.

Lienevätkö nuo sanat olleet mielessä professori Viljo Puustjärvellä vuonna 1955, kun hän käynnisti kasvihuoneessaan merkittävän kasvukokeen. Hän halusi parantaa peltoperäistä kasvihuonemultaa lisäämällä siihen rahkasammaleesta syntynyttä suon pintaturvetta.

Eri maaseoksissa läpiviedyt kokeet yllättivät professorin. Parhaimman sadon antoikin seos, josta multa jätettiin tykkänään pois.

Puustjärvi analysoi kasvuturpeen ominaisuuksien tulevan rahkasammaleen soluista. Kuoltuaan solu pysyy huokoisena. Se imee vettä ja ravinteita pesusienen tapaan. Rahkasolukko säilyttää silti viljelykasvien juurten vaatiman riittävän ilmavuuden.

Jo yli puoli vuosisataa kasvuturve on toiminut nykyaikaisen puutarhataloutemme perustana.

Kasvuturpeessa oli lupaus myös vientituotteeksi. Vuonna 1977 maamme toiseksi suurimman turveyhtiön, Turveruukki Oy:n perustaja Sakari Pekki ehdotti yhtiössä vierailleelle ulkoministeri Keijo Korhoselle, että kasvuturve liitettäisiin osaksi Afrikkaan antamaamme kehitysapua. Tropiikin kuivien maiden maanparannus olisi lievittänyt jo silloin maapalloa uhannutta nälänhätää.

Kasvuturpeen viennin ei katsottu kuitenkaan täyttävän kestävän kehitysavun ehtoja. Ehdotus hautautui ulkoministeriön kehitysavun arkistoihin.

Tänään rahkasammaleesta peräisin olevan kasvuturpeen tulevaisuus huolestuttaa koko Eurooppaa, ilmastosyistä. Karu, mitattu tosiasia on, että turpeen käyttö kaikissa muodoissaan lisää kansallisia hiilidioksidin päästöjä. Se on hidastanut polttoturpeen käyttöä meillä.

Suon pinnalta kuorittu kasvuturve on aina polttoturpeen sivutuote. Siksi myös kasvuturpeen tuotanto automaattisesti hiipuu. Kasvuturpeellemme voi koittaa jatkossa myös ilmastorajoitteita. Kuvaava esimerkki on Englannin hallituksen päätös kieltää rahkaturpeesta valmistetun puutarhamullan myynti maan vähittäiskaupoissa vuoden 2024 loppuun mennessä. Jotain vastaavaa voinemme odottaa EU:n jäsenenä.

Rahkaturpeeseen perustuvalle kompostimullalle on kehitetty jo vaihtoehto. Tanskassa puutarhoille valmistetaan pajukompostia, jonka alkulähde on kolmen vuoden kierrolla kasvatettu haketettu viljelypaju.

Tuore pajuhake kompostoidaan seoksena typpeä sitovien nurmikasvien, esimerkiksi puna-apilan tai sinimailaisen kanssa. Hakkeena höttöiseksi tiedetyn pajun huokoinen solurakenne muistuttaa rahkasammaleen soluja. Huokoisuuden seurauksena pajukomposti on valmis puutarhoille 6-8 kuukauden mikrobimuhimisen jälkeen.

Pajukompostia tuotetaan Tanskassa kasvuturpeen korvaajaksi jo 1000 hehtaarin peltoalalla. Kasvuturpeen tavoin pajukomposti on myös vientituote.

Polttoturpeen tavoin kasvuturve joutunee ilmastokamppailun vaakalaudalle ennemmin tai myöhemmin myös Suomessa. Tanskan vaihtoehto, pajukompostin menetelmä viennin mahdollisuuksineen, olisi valmis sovellettavaksi myös Suomen maatiloille.

Veli Pohjonen

Ilkka-Pohjalainen. Yleisöltä. 14.8.2023

Kompostoidusta pajuhakkeesta kasvuturpeen vaihtoehto

Maanviljelyskemisti, professori Viljo Puustjärvi käynnisti vuonna 1955 merkittävän kasvukokeen kasvihuoneessaan. Hän halusi parantaa peltoperäistä kasvihuonemultaa lisäämällä siihen rahkasammaleesta syntynyttä suon pintaturvetta.

Eri maaseoksissa läpiviety koe yllätti. Parhaimman sadon antoikin seos, josta multa jätettiin tykkänään pois.

Puustjärvi analysoi kasvuturpeen ominaisuuksien tulevan rahkasammaleen soluista. Ne pysyvät huokoisina, ne imevät vettä ja ravinteita pesusienen tapaan. Rahkasolukko säilyttää silti viljelykasvien juurten vaatiman riittävän ilmavuuden.

Jo yli puoli vuosisataa kasvuturve on ollut puutarhataloutemme perusta.

Tänään kasvuturve huolestuttaa koko Eurooppaa, ilmastosyistä. Karu, mitattu tosiasia on, että turpeen käyttö kaikissa muodoissaan lisää kansallisia hiilidioksidin päästöjä. Se on hidastanut jo polttoturpeen käyttöä. Lienee vain ajan kysymys, milloin kasvuturpeellekin asetetaan hiilidioksidin päästömaksu.

Ennakoiva ilmastoesimerkki on Englannin hallituksen päätös kieltää rahkaturpeesta valmistetun puutarhamullan myynti maan vähittäiskaupoissa vuoden 2024 loppuun mennessä.

Suon pinnalta kuorittu kasvuturve on aina polttoturpeen sivutuote. Siksi myös kasvuturpeen tuotanto automaattisesti hiipuu, olipa sillä päästömaksuja tai muita ilmastorajoitteita.

Rahkaturpeeseen perustuvalle kompostimullalle on kuitenkin kehitetty jo ekologinen vaihtoehto. Tanskassa puutarhoille valmistetaan pajukompostia, jonka alkulähde on kolmen vuoden kierrolla kasvatettu viljelypaju.

Tuore pajuhake kompostoidaan seoksena typpeä sitovien nurmikasvien, esimerkiksi puna-apilan tai sinimailaisen kanssa. Hakkeena höttöiseksi tiedetyn pajun huokoinen solurakenne muistuttaa rahkasammaleen soluja. Huokoisuuden seurauksena pajukomposti on valmis puutarhoille 6-8 kuukauden mikrobimuhimisen jälkeen.

Pajukompostilla on kasvuturpeeseen verrattuna erikoisetu, pajun kuoressa olevat lääkeaineet. Vaikuttavin esimerkki on aspiriini. Se löytyi alun perin pajun kuoresta. Tänään tutkimus etsii pajulajeja ja -lajikkeita, joiden kuoresta löytyy positiivisia vaikutuksia niin kompostia muhivalle mikrobistolle kuin valmista pajukompostia kuivikkeena käyttävälle karjataloudelle.

Pajukompostia tuotetaan Tanskassa kasvuturpeen korvaajaksi jo 1000 hehtaarin peltoalalla. Kasvuturpeen tavoin pajukomposti on kehittymässä myös vientituotteeksi.

Polttoturpeen myötä kasvuturve joutunee ilmastokamppailun vaakalaudalle ennemmin tai myöhemmin myös Suomessa. Voimme tarvita vaihtoehtoa yllättävän pian. Joko Tanskan vaihtoehto, pajukompostin menetelmä olisi valmis sovellettavaksi myös Suomen maatiloille?

Veli Pohjonen

Savon Sanomat. Mielipide. 13.8.2023

Turpeen voisi korvata pajuhakkeella

Jo yli puoli vuosisataa kasvuturve on ollut puutarhataloutemme perusta. Tänään kasvuturve huolestuttaa koko Eurooppaa, ilmastosyistä.

Suon pinnalta kuorittu kasvuturve on aina polttoturpeen sivutuote. Siksi myös kasvuturpeen tuotanto automaattisesti hiipuu polttoturpeen vähentämisen myötä.

Karu, mitattu tosiasia on, että turpeen käyttö kaikissa muodoissaan lisää kansallisia hiilidioksidipäästöjä. Se on hidastanut jo polttoturpeen käyttöä. Lienee vain ajan kysymys, milloin kasvuturpeellekin asetetaan hiilidioksidin päästömaksu.

Ennakoiva ilmastoesimerkki on Englannin hallituksen päätös kieltää rahkaturpeesta valmistetun puutarhamullan myynti maan vähittäiskaupoissa vuoden 2024 loppuun mennessä.

Rahkaturpeeseen perustuvalle kompostimullalle on kuitenkin kehitetty jo ilmastoystävällinen vaihtoehto. Tanskassa puutarhoille valmistetaan pajukompostia, jonka alkulähde on kolmen vuoden kierrolla kasvatettu viljelypaju.

Tuore pajuhake kompostoidaan seoksena typpeä sitovien nurmikasvien, esimerkiksi puna-apilan tai sinimailasen kanssa. Hakkeena höttöiseksi tiedetyn pajun huokoinen solurakenne muistuttaa rahkasammaleen soluja. Huokoisuuden seurauksena pajukomposti on valmis puutarhoille ja taimitarhoille 6–8 kuukauden mikrobimuhimisen jälkeen.

Pajukompostilla on kasvuturpeeseen verrattuna erikoisetu: kuoressa olevat lääkeaineet.

Vaikuttavin lääketieteen esimerkki on aspiriini. Se löytyi alun perin pajun kuoresta. Tänään tutkimus etsii pajulajeja ja -lajikkeita, joiden kuoren aineksista löytyy positiivisia vaikutuksia niin kompostia muhivalle mikrobistolle kuin valmista pajukompostia kuivikkeena käyttävälle karjataloudelle.

Pajukompostia tuotetaan Tanskassa kasvuturpeen korvaajaksi jo 1 000 hehtaarin peltoalalla. Kasvuturpeen tavoin pajukomposti on kehittymässä myös vientituotteeksi.

Polttoturpeen myötä kasvuturve joutunee ilmastokamppailun vuoksi vaakalaudalle ennemmin tai myöhemmin myös Suomessa. Voimme tarvita vaihtoehtoa yllättävän pian. Joko Tanskan vaihtoehto, pajukompostin menetelmä, olisi valmis sovellettavaksi myös Suomen maatiloille?

Veli Pohjonen

Etelä-Suomen Sanomat. Mielipide. 11.8.2023

Metsäpuiden lyhytkiertoviljely ratkaisuksi metsäkiistelyyn

Kohu talousmetsien puuston riittävyydestä alkoi ilmastokiistelyn myötä 2010-luvulla. Kohu yltyi, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi 2022. Ennen Ukrainan sotaa metsäteollisuutemme raakapuusta 13 prosenttia oli peräisin Venäjältä.

Puun riittävyyden varmistamiseksi meidän tulee varautua monipuolisempaan metsätalouteen. Tarvitsemme pitkän kierron havumetsien lisäksi nopean kierron lehtipuita.

Metsäteollisuudella on ollut vastaavia huolia ennenkin. Eräs merkittävimpiä kausia oli 1950-luvun Korean kriisin jälkeinen noususuhdanne ja raakapuun pula.

Metsäteollisuuden vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja metsäprofessori Risto Sarvas toivat 1953 Tanskasta 5 000 kappaletta erikoisia viljelypajun pistokkaita. Vesipajuksi kutsutut sellun raaka-ainepuut istutettiin Metsäntutkimuslaitoksen Uudenmaan kokeisiin. Metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn tutkimus alkoi.

Lyhyen kierron kokeisiin lisättiin myös rauduskoivut ja hybridihaavat. Kokeet laajenivat 1970-luvulla. Valtakunnallisesti merkittävin oli Sitran tutkimushanke ”Suomen nopeakasvuisimmat metsät”.

Enso-Gutzeit yhtiö perusti näyttäviä lyhytkiertokoivun talousviljelmiä Imatran ympäristöön.

Tavoite oli luoda jalostetulla rauduskoivulla Suomen teollisuudelle jotain samaa, mikä jalostetulla eukalyptuksella oli luotu Etelä-Amerikkaan.

Sitran ja Enson hankkeista näki pisimmälle Helsingin yliopiston Malminkartanon tilanhoitaja Matti Kares. Hän esitti 1976 kansallisilla maatalouden vuotuisilla neuvottelupäivillä, että voisimme viljellä pelloilla nopeakasvuisia lehtipuita. Satokierto olisi alle 10 vuotta. Puumassa puitaisiin pellolta heti teollisuudelle.

Ajatus eteni MTK:n piiriin. Silloinen puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsätilallinen, kannusti 1977 tuottajia viljelemään sopivilla pelloillaan lyhytkiertopuita.

Viljelymaata lehtipuille silloin riitti. Ennen EU-aikaa maataloutemme oli sitkeässä ylituotannossa. Vielä 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Lyhytkiertopuiden peltoviljely ei sopinut EU:n maatalouteen. Liittymisemme unioniin 1995 poisti kyllä ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle, eikä maata lehtipuille enää ollut.

Neljännesvuosisadan EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät palautuneetkaan ruoan tuotantoon. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi.

Suomessa oli vuonna 2022 luonnonhoidon peltoja 122 000 hehtaaria. Se on 5,4 prosenttia koko peltoalastamme. Näille pelloille on nyt uusi tarve. Lisää viljelymaata saamme turvesuon pohjilta.

Ukrainan sota loi jo puoli vuosisataa tunnetulle metsäpuiden lyhytkiertoviljelylle uuden näkymän. Voimme nopeasti viljellä ja kasvattaa puuta metsättömillä luonnonhoidon pelloilla.

Saamme nopeasti lisää puumassaa sellu- ja kartonkiteollisuudelle. Ratkaisu talousmetsien puun riittävyyden kiistaan on olemassa.

Veli Pohjonen

Ilkka-Pohjalainen. Yleisöltä. 30.5.2023

Olisiko isojakomme oppia katsottava uudelleen?

Viime vuosina useampikin metsästysseura on kokenut maanomistuksessamme tapahtuneen muutoksen. Seuran metsästysmaiden keskellä on palsta, missä ei saakaan metsästää.

Aikoinaan isojaossa paikalliselle maa- ja metsätilalliselle lohkottu metsäpalsta on myyty kasvottomalle sijoitusyhtiölle. Metsästys ei sijoitusyhtiötä kiinnosta. Taloustavoitteensa mukaisesti yhtiö haluaa metsistään vain korkeaa vuosituloa. Niinpä yhtiö ehdottaa metsästysseuralle ostamistaan maista vuotuista hehtaarimaksua, hieman pellonvuokran tapaan.

Metsästysseurat eivät ehdotukseen lämpene. Saman periaatteen vuosivuokra pitäisi asettaa muillekin hehtaareille. Se ei kuulu metsästyksen perinteisiimme.

MUUTOKSEN myötä on alkanut huolestuttaa, mikä on tulevaisuus koko metsätaloudellemme.

Brittiläinen talousajattelija John Locke opetti jo vuonna 1690, että kunkin kansakunnan maa- ja metsätalous tuottaa parhaiten perhepohjalta. Viljelijäperheiden tulee itse omistaa maa, mutta enintään sen verran kuin kukin perhe pystyy itse viljelemään ja hyödyntämään.

Brittiajattelijan oivallus on ollut itsestään selvyys Suomen maa- ja metsätaloudessa aina isojaosta lähtien. Isojako käynnistyi Ruotsi-Suomessa 1700-luvun puolivälissä. Aiemmin Ruotsin kuninkaalle kuuluvia kruununmaita alettiin jakaa paikallisille asukkaille manttaaliopilla.

Sana manttaali (mantal) viittaa päälukuun, perheenjäsenten määrään minkä lohkottavan maapalstan viljelyn laskettiin normaaliviljelyin tai metsänhoidoin elättävän.

Väkiluku oli silloin alhainen. Tiukka manttaalilaskenta varmensi, että kaikkia kruununmaita ei perheille jaettu. Jakamattomat maat nimettiin valtionmetsiksi. Yhtiömetsiä isojako ei sen sijaan tuntenut.

John Locken oppi ja sitä seurannut isojako kehittivät sekä maa- että metsätalouttamme 200 vuoden ajan. Suomessa isojako päättyi käytännössä Kuusamoon 1960-luvun alussa.

NYT 60 vuoden päästä olemme siirtymässä perinteisestä perhemetsätaloudesta yhtiötalouteen, tutun paikallisista metsätilallisista kasvottomiin metsäsijoittajiin. Kiihtyvä kehitys on nähtävissä erityisesti viime aikojen metsätilojen kaupoissa, kun inflaatio on syönyt miltei kaiken muun paitsi metsäomaisuuden arvoa.

Pidemmässä ajan kaaressa ihmetyttää kysymys sijoitusyhtiöiden omistussuhteesta. Enemmistö osakkaista on vielä kotimaisia, mutta ulkomainen omistus on kasvamassa. Rahastojen roolista metsänomistajina on jo esitetty huolia ‒ varsinkin Luxemburgin tapaisiin valtioihin rekisteröityneistä.

Tutun isojakomme suunta taitaa olla kääntymässä vastakkaiseksi. Perhetilat ovat muuttumassa jättimäisiksi yhtiötiloiksi. Kotimaisia metsiä on palaamassa ulkomaisten voutien omistukseen.

Yhtiötalous toki kuuluu hyvinvoinnin yhteiskuntamme nykyaikaan. Menestyvät yhtiöt jakavat osinkoja, järjestävät osakeanteja ja ylipäänsä laajenevat. Mutta yhtiömetsät eivät voi rajattomasti laajeta, muun osakeyhtiön tapaan. Maapinta-alamme on rajallinen.

Olisiko John Locken opista ja isojaon merkittävästä vaikutuksesta kansakunnallemme edelleen opittavaa?

Veli Pohjonen

Suomenmaa. Mielipide. 4.8.2023

Suomi on palometsänhoidon mallimaa

Kuluneen kesän (2023) myötä olemme seuranneet järkyttäviä metsäpaloja muun muassa Kreikan Rodoksen turistisaarella. Pinta-alaltaan paljon suurempi on Kanadan ongelma. Siellä on palanut tänä vuonna jo 11 miljoonaa hehtaaria metsää. Se on luokkaa puolet Suomen koko metsäalasta.

Olimme varautuneet metsäpaloihin myös Suomessa. Onneksi niitä ei ainakaan alkukesän hellekaudesta juuri levinnyt. Onnistumisella on kytkentänsä metsien hoitoon.

Suomalainen metsänhoito pääsi maailman eturiviin 2018, kun Yhdysvaltain silloinen presidentti Donald Trump risteili maassaan Kalifornian metsäpalojen alueella. Hän kehotti kansalaisiaan hoitamaan metsiä suomalaisella, metsäpaloja hillitsevällä metsänhoidolla.

Trump käytti suomalaisesta palometsänhoidosta sanaa raking, mikä tarkoittaa haravoimista. Metsien haravoiminen huvitti suomalaisia. Letkautuksen taustalla oli kuitenkin tosiasia. 

Suomalaisessa paloturvallisessa mallissa viljelymetsää hoidetaan säännöllisin harvennuksin niin, että viereisten runkojen paloherkät, kuivat oksat eivät enää syleile toisiaan. Pääosaa Rodoksen, Kanadan tai Kalifornian metsiä ei hoideta tällä periaatteella.

Toiseksi, harvennushakkuissa korjataan myytäväksi paitsi teollisuuden hamuama runkopuu, myös nykypäivän voimaloihin menevät oksat ja latvukset sekä ylimääräinen pienpuu. Korjuukoneet kuljettavat energiapuut hyvin verkottuneiden metsäautoteidemme varteen. Hakerekat ajavat ne edelleen voimalaan. Siellä puu palaa hallittuna hyötypalona, ei holtittomana metsäpalona.

Kolmas palometsänhoidon toimenpide on havupuiden pystykarsinta. Se on tosin Suomessa vielä vähemmän käytetty. Pystykarsinta on paljon yleisempää esimerkiksi metsämaa Japanissa.

Kun oksat poistaa pystykarsimalla yli pensaspalojen liekin rajan, arvopuuston latvapalojen riski vähenee. Esimerkiksi kesän 2020 laajin metsäpalomme, Muhoksen kunnan palo levisi osaltaan latvapalona. Pystykarsintaa voisi kehittää arvopuiden kannalta yhtä tärkeäksi metsäpalojen estotoimeksi kuin hakkuutähteen ja pienpuun tarkka korjaaminen.

Viljelymetsien ”haravoiminen” kehittyi osana vuonna 2002 metsätalouteemme luotua risupakettia. Termi on peräisin silloisesta väittelystä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Risupaketti koottiin energiapuun tuotannon tukilupaukseksi.

Eduskunnan hyväksymä risupaketti sittemmin vauhditti hakkuutähteen ja pienpuun korjuuta hakkeeksi. Vuosituhannen alussa olimme tasolla miljoona kiintokuutiota. Vuonna 2022 pääsimme jo 10,2 miljoonaan kiintokuutioon.

Korjattavaa, paloherkkää puuta metsissämme riittää. 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa istunut, professori Olavi Huikarin johtama energiametsätoimikunta arvioi energiapuun korjuun mahdollisuudeksi 20,4 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Suomi on palometsänhoidon mallimaa. Silti niin Rodoksen sekä Kanadan 2023 metsäpalojen kokemukset kannustavat meitä kehittämään palometsänhoitoamme edelleen. 

Entistä tehostetumpi energiapuun korjuu parantaisi metsiemme paloturvallisuutta. Tarvitsemme risupaketin jatkoksi 2020-luvun palometsänhoidon pakettia.

VELI POHJONEN

Pieksämäen lehti. Mielipide. 3.8.2023. 

Kasvuturpeen ilmastoystävälliseen vaihtoehtoon on jo syytä varautua

Suopursu kukkii, rahkasammal aava rannaton, kuuluu yksi sodanjälkeinen klassikkotangomme. Lienevätkö nuo sanat olleet mielessä professori Viljo Puustjärvellä vuonna 1955, kun hän käynnisti kasvihuoneessaan merkittävän kasvukokeen. Hän halusi parantaa peltoperäistä kasvihuonemultaa lisäämällä siihen rahkasammaleesta syntynyttä suon pintaturvetta.

Eri maaseoksissa läpiviedyt kokeet yllättivät. Parhaimman sadon antoi seos, josta multa jätettiin tykkänään pois – kasvualusta, joka oli pelkkää turvetta.

Puustjärven kasvualustan ominaisuudet tulivat rahkasammaleen soluista. Kuoltuaan solu pysyy huokoisena. Se imee vettä ja ravinteita pesusienen tapaan. Rahkasolukko säilyttää silti viljelykasvien juurten vaatiman riittävän ilmavuuden.

Jo yli puoli vuosisataa kasvuturve on toiminut nykyaikaisen puutarhatalouden perustana.

Kasvuturpeessamme oli lupaus myös vientituotteeksi. Vuonna 1977 maamme toiseksi suurimman turveyhtiön, Turveruukki Oy:n perustaja Sakari Pekki ehdotti yhtiössä vierailleelle ulkoministeri Keijo Korhoselle, että kasvuturve liitettäisiin osaksi Afrikkaan antamaamme kehitysapua. Tropiikin kuivien maiden maanparannus olisi lievittänyt jo silloin maapalloa uhannutta nälänhätää.

Kasvuturpeen viennin ei katsottu kuitenkaan täyttävän kestävän kehitysavun ehtoja. Ehdotus hautautui ulkoministeriön kehitysavun arkistoihin.

Ehkäpä kasvuturpeen tai ylipäänsä puutarhamullan tulevaisuudesta ei tarvitsekaan olla huolissaan.

Tänään rahkasammaleesta peräisin olevan kasvuturpeen tulevaisuus huolestuttaa koko Eurooppaa, ilmastosyistä. Karu, mitattu tosiasia on, että turpeen käyttö kaikissa muodoissaan lisää kansallisia hiilidioksidin päästöjä. Se on tuonut ylipäänsä turpeen käytölle rajoitteita jo Suomeenkin.

Kasvuturpeelle mahdollisesti tulevien ilmastorajoitteiden kuvaava esimerkki on Britannian hallituksen päätös kieltää rahkaturpeesta valmistetun puutarhamullan myynti maan vähittäiskaupoissa vuoden 2024 loppuun mennessä. Jotain vastaavaa voinemme odottaa myös EU:n sisällä.

Rahkaturpeeseen perustuvalle kompostimullalle on kuitenkin jo kehitetty vaihtoehto. Tanskassa puutarhoille valmistetaan pajukompostia, jonka alkulähde on kolmen vuoden kierrolla kasvatettu, haketettu viljelypaju.

Tuore pajuhake kompostoidaan seoksena typpeä sitovien nurmikasvien, esimerkiksi puna-apilan tai sinimailasen kanssa. Pajun huokoinen solurakenne muistuttaa rahkasammaleen soluja. Huokoisuuden seurauksena pajukomposti on valmis puutarhoille 6–8 kuukauden mikrobimuhimisen jälkeen.

Pajukompostia tuotetaan Tanskassa kasvuturpeen korvaajaksi jo 1000 hehtaarin peltoalalla. Kasvuturpeen tavoin pajukomposti on myös vientituote.

Kasvuturpeen kohtalo joutunee ilmastokamppailun vaakalaudalle ennemmin tai myöhemmin myös Suomessa. Tanskan vaihtoehto, pajukompostin menetelmä viennin mahdollisuuksineen, olisi valmis sovellettavaksi Suomen maatiloille.

Ehkäpä kasvuturpeen tai ylipäänsä puutarhamullan tulevaisuudesta ei tarvitsekaan olla huolissaan.

VELI POHJONEN

Turun Sanomat. Lukijoilta. 2.8.2023