Itämaan tietäjät opettivat metsän arvoketjuista

Joulun alla saimme taas kuunnella jo klassikoksi edennyttä poikalaulajien musiikkinäytelmää Tiernapojat. Keskeisiä näytelmässä ovat kolme itäisen maan tietäjää. He riensivät joulun jälkeen uhraamaan juuri syntyneelle Jeesukselle kultaa, pyhää savua ja mirhamia.

Kulta on aina kultaa, mutta mitä olivat nuo kaksi muuta lahjaa?

Pyhä savu ja mirhami ovat afrikkalaisia, Etiopian ylängöllä kasvavien puiden tuotteita. Pyhä savu eli suitsuke tulee kuumennetusta pihkasta. Se on valutettu Boswellia-puun runkoon viilletystä haavasta. Etiopian ilmastossa viihtyvä puu vuotaa kuorestaan pihkaa niin hyvin, että sitä riittää vietäväksi kuivempiin ja alavampiin naapurimaihin.

Pihkasuitsuke on edelleen mukana etiopialaisessa kahvitarjoilussa. Koptikirkon papit taas suitsuttavat sunnuntaisin kirkonmenoissaan pyhää savua heiluttamalla pieniä, kannettavia metallikoreja. Pihka savuaa niissä hehkuvan puuhiilen päällä.

MIRHAMI on kasviöljyä. Se saadaan nesteyttämällä Commiphora-puusta valutettua pihkaa.

Mirhami oli ajanlaskumme alkuaikoina tarunomainen lääke kehon ulkoisiin ja sisäisiin haavoihin. Mirhamilla myös balsamoitiin ruumiita niin, että ne säilyivät hautaholveissa ja pyramideissa. Tänään mirhami tunnetaan länsimaissa luontaislääkkeenä.

Ylänköpuista saadun suitsukkeen ja mirhamin vienti oli jo varhain tärkeää Etiopian taloudelle. Kysyntä maailmalla oli kova. Noiden puuperäisten tuotteiden kiihkeä maailmankauppa selittää, miksi Etiopia kasvoi aikoinaan Afrikan vauraimmaksi maaksi.

Suitsukkeessa ja mirhamissa on kyse kulttuurihistorian vanhasta, vientiin päätyneestä metsän arvoketjusta. Itämaan tietäjät ymmärsivät ja opettivat myöhemmin meille ketjun arvon, kun he toivat etiopialaiset tuotteensa tuhansien kilometrien päähän Betlehemiin.

MYÖS Suomessa on etsitty saman tyyppisiä, tosin hieman vaatimattomampia metsän arvoketjuja. Tyyppiesimerkki on terva. Sen kausi alkoi 1700-luvulla. Myös tervantekoon kuului hiillettävien puiden runkojen ennakkoviiltely, pari vuotta ennen kaatamista.

Sahatavaran arvoketju ohitti tervan 1830-luvulla. Paperin arvoketju ohitti sahatavaran 1930-luvulla. Paperi on jo korvautunut sellulla ja kartongilla. Ehkäpä jokin uusi arvoketju ohittaa ne 2030-luvulla.

BIOTALOUDESSA yhä keskeisemmäksi tekijäksi on noussut alkuaine hiili. Sitä on puun kuiva-aineesta 50 prosenttia. Uusissa biotuotetehtaissa hiilestä tehdään paljon muutakin kuin sellua.

Metsäteollisuus etsii tänään kuumeisesti hiilen uusia arvoketjua, kuten lujia mikro- ja nanokuituja sekä akkumateriaaleja. Toivoa sopii, että vielä löytymättömiin, suitsukkeeseen ja mirhamiin verrattaviin arvoketjuihin käy parhaiten pohjoisen metsissä kasvava puhdas puu.

Veli Pohjonen

Satakunnan kansa. Mielipide. 29.12.2022.

Viljele ja varjele

Maa-alueidemme suojelussa on kyse luonnon monipuolisuuden säilyttämisestä. Emme halua harvinaisten eläin- ja kasvilajien kuolevan aikanamme sukupuuttoon. Päivän tyyppiesimerkki on hömötiainen. Sen kanta on parhaillaan hiipumassa.

Luonnontieteilijät ovat sukupuuttoa pohtineet jo vuosikymmeniä. Mikä on se prosentti erilaisista maa-alueista, mikä takaa lajien säilymisen? Vähimmäisprosenttia sanotaan ekologiseksi marginaaliksi.

Kyseessä on eräänlainen reunavyöhyke mitä pitkin eläin- ja kasvilajit voivat aikaa myöten siirtyä turvallisesti paikasta toiseen. 1970-luvulla ekologisen marginaalin minimiksi arvioitiin yliopistopiireissä 15 prosenttia.

Sittemmin aihe eteni kansainvälisiin kokouksiin. Merkittävä niistä pidettiin 2014 Japanin kaupungissa Aichi. Siellä maa-alueiden suojelun prosentiksi koko maapallolle sovittiin seitsemäntoista, vuoteen 2020 mennessä.

Suomi oli tällä tiellä. Lisäsimme metsien suojelualueita vuosittain. Luonnonvarakeskuksen tilastoinnin mukaan olimme suojelleet 4,7 miljoonaa hehtaaria vuonna 2019.

Koko maapinta-alastamme (30 miljoonaa hehtaaria) vuoden 2019 suojelun prosentti oli 15,5. Emme aivan saavuttaneet Aichin 17 -tavoitetta vuoteen 2020 mennessä.

Aichin sopimusta ollaan parhaillaan uusimassa. Lokakuussa 2021 pidettiin kansainvälinen kokous Kiinan Kunming -kaupungissa. Kokous antoi julkilausuman, mikä kutsuu kaikkia valtioita suojelemaan 30 prosenttia maa- ja merialueistaan vuoteen 2030 mennessä. Valtioiden lopullista sitoutumista odotetaan seuraavassa, Kanadan Montrealin kokouksessa joulukuussa 2022.

Kansainvälisesti sovituilla suojelun tavoitteilla on kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet tasapuolisesti kaikista luontotyypeistämme 30 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn 70 prosenttia.

Esimerkiksi kasvuisaa metsämaata meillä on Suomessa 20 miljoonaa hehtaaria. Metsätaloudessa siitä voi jatkaa 14 miljoonaa hehtaaria. Koko Suomen keskitasolla luonnon monimuotoisuus ei vaarannu, jos avohakkaamme näitä metsiä kerran, pari vuosisadassa. Meidän on vain muistettava viljellä hakkuuaukeat mahdollisimman nopeasti takaisin metsäksi.

Suopinta-alaa meillä on 8,7 miljoonaa hehtaaria. Kunmingin säännön mukaan siitä kuuluu viljellä 6,1 miljoonaa hehtaaria ja varjella 2,6 miljoonaa hehtaaria. Tänään meillä on soiden suojelualueita luokkaa puolet eli 1,2 miljoonaa hehtaaria.

Biodiversiteettikokousten jälkeen maa-alueidemme suojelu etenee kohti 30 prosenttia. Mutta edelleen on voimassa meille tuttu sanajärjestys: viljele ja varjele. Määrällisesti tärkeämpää on viljely (70 prosenttia), myös metsä- ja suomaalla.

Tänään vääjäämättömältä vaikuttava ilmaston lämpeneminen tulee vaikuttamaan myös Lappiin, positiivisesti puiden ja muiden viljelykasvien kasvuun. Varautukaamme viljelemään 70 prosenttia.  

VELI POHJONEN

Koti-Lappi. Kolumni. 19.10.2022

Metsämme puolustaneet ilmastoa jo sukupolven verran

Metsätaloutemme on aina tavoitellut lisää puun kasvua. Lisäkuutioita tarvitaan taas, olipa kyseessä ilmastokamppailun kaipaamat hiilen varastot tai uusien sellutehtaiden puun tarve.

Ennen toista maailmansotaa olimme metsien hupenemisen kaudella. Alimmillaan, vuonna 1933 metsävaramme putosivat 1385 miljoonaan kuutioon. 

Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari opetti jo 1950-luvulla, että metsiemme silloinen heikko kasvu johtui osaksi kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt väitöskirjaansa soistumisen mittausaineistoa Pohjanlahden maankohoamisen alueelta.

Huikari osoitti, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien ja kosteikkojen umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Metsätilallisille luotiin metsänparannuslainan järjestelmä.

Puu alkoi ojikoilla kasvaa. Metsävaramme nousivat yli 1500 miljoonan kuution vuonna 1964 ja yli 2000 miljoonan kuution vuonna 1998.

Kun vettyvien kangasmaiden ojitus saatiin valmiiksi, keskityimme metsien uudistamiseen. Vajaatuottoiset metsät uudistettiin täystuottoisiksi metsiksi.

Tänään haluamme metsistämme biomassaa yhä enemmän. Tarvitsemme etevää metsänviljelyä ja tehostettua metsänhoitoa.

Luonnonvarakeskus on osoittanut, että havumetsiemme vuosikasvu kohenee edelleen 15-30 prosentilla, kun siirrymme maatiaissiemenestä jalostettuihin istutustaimiin. Ne ovat peräisin siemenestä, joka on saatu risteyttämällä sekä tasaisen varmoja kotimaisia että hieman eteläisempiä, kovakasvuisempia emopuita.

Havupuun taimen hienoinen eteläisyys sopii lämmenneeseen ilmastoomme. Perimältään eteläisempi puu kasvaa aina pohjoista puuta nopeammin.

Tänään metsänhoitomme on hiipumassa. Näemme sen esimerkiksi taimikonhoidon rästeinä eri puolilla maatamme tai vaikkapa kunnostusojituksen puutteena. Laatutukkia tuottava hoitotoimi, havupuiden pystykarsinta on hävinnyt metsistämme lähes kokonaan.

Osaltaan tehokas metsänhoito kiinnosti metsätilallisia viime vuosisadalla, kun metsäverotus perustui pinta-alaan. Parhaaseen puun tuotokseen ja samalla suhteellisesti vähäisimpään metsäverotukseen pääsivät ne metsätilalliset, jotka hoitivat metsiään selvästi keskiarvoa voimallisemmin. Tästä metsänhoidon yksinkertaisesta kannustuksesta voisi ottaa oppia tällä vuosisadallakin. 

Valtakunnan metsien inventoinnista laskien metsävarantomme on vuonna 2021 jo tasolla 2600 miljoonaa kuutiota. Pystyimme lähes kaksinkertaistamaan puuvaramme sitten vuoden 1933 aallonpohjan.

Metsämme ovat olleet maineikkaita ilmaston puolustajia jo yhden sukupolven verran. Metsillämme on hyvä jatkaa ilmastokamppailua. Mutta se vaatii uuden sukupolven kiinnostusta metsänviljelyyn ja metsänhoitoon.

Veli Pohjonen

Miilu. Mielipide. 19.10.2022.

Energiapuu osaksi metsien jatkuvaa kasvatusta

Metsien avohakkuut ovat osa jatkuvaa metsäkeskusteluamme. Jatkuva kasvatus on sanontana hieman suppea, koska menetelmään kuuluvat myös jatkuvat hakkuut.

Menetelmää kutsuttiin aiemmin poimintahakkuuksi eli harsinnaksi. Tieteellisen tarkan termin menetelmälle antoi 1984 metsäprofessori Peitsa Mikola: metsänhoidollinen harsinta.

2000-luvun puolella kehittynyt metsätiede on osoittanut, että jatkuvasti kasvattaen ja täsmällisesti harsien on mahdollista yltää samaan puun kasvuun ja hakkuumäärään kuin avohakkuiden lohkometsätaloudessa. Tosin kasvun mittaustuloksia on metsätieteessä edelleen molempiin suuntiin, ja kiistely menetelmien paremmuudesta jatkuu.

Pääosa tavallisia metsätilallisia ei ole vielä metsänhoidolliseen harsintaan syttynyt. Heille avohakkuu on tänään yksinkertaisin tapa myydä puuta nopeasti ja paljon. Metsänviljelyn menetelmät taimikonhoitoineen on opittu jo, ja ne tuovat säännöllistä työtä metsätiloille.

Avohakkuista luopuminen on arkipäivän vaihtoehto. Metsähallituksen osalta ratkaisu on yksinkertainen. Kyse on valtion päätöksestä omissa metsissään.

Yksityismetsien osalta ongelma on monimutkaisempi. Pakkokeinoja metsätilalliset eivät halua. Miten kannustaa metsätiloja vapaaehtoiseen muutokseen?

Muutokseen voisi ottaa mallia 1900-luvun puolivälin metsänparannuksesta. Paluu uuden sukupolven harsintametsätalouteen on samantyyppinen, pitkäaikainen metsänhoidon muutos kuin metsänparannuksen varoilla rahoitettu soistuvien metsien ojituksemme. Metsäojitukseenkin metsätilalliset tarttuivat, kun yhteiskunta tuli tukineen vastaan.

Vuoden 2022 Ukrainan kriisin ja Euroopan energiakaaoksen vuoksi jatkuvaa kasvatusta voisi kehittää myös uusiutuvan energian suuntaan. Nykyisillä metsäkoneilla järeät puut voi korjata oksineen ja latvuksineen. Samoin voi korjata vähintään metsähakkeeksi kelpaavat tuulenkaadot. Niiden jatkuvalle hakkuulle on kasvava tarve, kun myrskykesät näyttävät yleistyvän.

Vähintään metsäntutkimukseen tulisi ottaa myös kantojen korjuu jatkuvien hakkuiden yhteydessä. Metsäprofessori Olavi Huikari osoitti jo 1970-luvulla, että kannoissa on käyttämätöntä biomassaa 10-40 prosenttia koko metsän kasvusta.

Meillä kantoenergian ensimmäinen kausi oli jaksolla 2000-2013. UPM-Kymmene nosti ensimmäiset 5000 kiintokuutiota vuonna 2000. Ne haketettiin polttoon Jämsänkosken voimalaan.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana kantojen käyttö energiaksi nousi miljoonaan kuutioon. Lisäys oli 200-kertainen. Kyseessä on talousmetsien vauhdikas menestystarina, mihin tuskin mikään muu metsän perustuote on kymmenessä vuodessa pystynyt. Vuodesta 2013 lähtien kantojen energiakäyttö on kuitenkin hiipunut.

Ukrainan kriisi muutti ajatteluamme energian huoltovarmuudesta. Runsaiden puuvarojen ja hyvän metsänkasvun maana Suomen kannattaa jatkaa puuvoiman kehittämistä. Siinä on oma osansa myös metsien jatkuvalla kasvatuksella, myös energiaksi.  

VELI POHJONEN

Sampo -lehti. Mielipide. 6.10.2022

Talousmetsämme ovat ennallistuneet sadassa vuodessa mittavasti

Metsätaloutemme on aina tavoitellut lisää puuta. Lisäkuutioita tarvitaan taas, olipa kyseessä uusien sellutehtaiden lisääntyvä puun tarve tai ilmastokamppailun kaipaamat hiilen varastot.

Ennen toista maailmansotaa olimme metsien hupenemisen kaudella. Alimmillaan metsävaramme putosivat tasolle 1380 miljoonaa kuutiota. Jo sodan aikana metsämme alkoivat kuitenkin pulskistua, ensin hitaasti mutta sittemmin vuosisadan loppupuoliskolla alati kiihtyvällä vauhdilla.

Professori Olavi Huikari opetti, että sotien jälkeinen metsiemme heikohko kasvu johtui osaksi kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt väitöskirjaansa soistumisen mittausaineistoa Pohjanlahden maankohoamisen alueelta.

Huikari osoitti väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Puu alkoi ojikoilla kasvaa. Metsävaramme nousivat yli 1500 miljoonan kuution paalun vuonna 1964 ja yli 2000 miljoonan kuution paalun vuonna 1998. Kasvukauden 2022 jälkeen puustomme on laskennallisesti 2670 miljoonaa kuutiota.

Kun kangasmaiden ojitus saatiin valmiiksi, keskityimme metsien uudistamiseen. Vajaatuottoiset metsät uudistettiin täystuottoisiksi metsiksi auraamalla ja istuttamalla. Myös varhaisen taimikonhoidon merkitys tulevalle puun kasvulle opittiin. 

Lisäpuun kasvuun perinteinen metsän parantaminen ja metsän uudistaminen eivät enää riitä. Tarvitsemme etevää metsänviljelyä.

Luonnonvarakeskus on osoittanut, että havumetsiemme vuosikasvu kohenee edelleen 15-30 prosentilla, kun siirrymme maatiaissiemenestä jalostettuihin istutustaimiin. Ne ovat peräisin siemenestä, joka on saatu risteyttämällä sekä tasaisen varmoja kotimaisia että hieman eteläisempiä, kovakasvuisempia emopuita.

Havupuun taimen hienoinen eteläisyys sopii lämmenneeseen ilmastoomme. Perimältään eteläisempi puu kasvaa aina pohjoista puuta nopeammin.

Osansa metsien kohenevaan kasvuun on antanut ilmakehän hiilidioksidi. Sen päivittäinen mittaus alkoi vuonna 1958 Mauna Loan vuorella Havaijilla. Silloin hiilidioksidin pitoisuus ilmassa oli 315 miljoonasosaa. Marraskuussa 2022 lukema on 416 miljoonasosaa, noin kolmanneksen korkeampi.

Ilmakehän lisääntyvä hiilidioksidi on kaasumainen metsälannoite. Metsien ulkopuolella hiilidioksidilla lannoitetaan kasvihuonemansikkaa ja -vadelmaa. Nekin kasvavat puutarhayrittäjän kasvihuoneilmiössä pulskemmiksi ja entistä nopeammin.

Metsäkeskustelussamme on levinnyt viime aikoina merkillinen kohu. Sen mukaamme metsämme ja niiden hiilen nieluvarasto olisivat romahtamassa. Tilastotieteellisesti näin ei ole tapahtumassa.

Talousmetsämme ovat ennallistuneet sadassa vuodessa mittavasti, ainakin jos mittaamme sitä puun määrällä. Tästä kokemuksesta voimme ottaa oppia tämän päivän metsäkiistoihin.

VELI POHJONEN

Sampo-lehti. Mielipide. 17.11.2022

Maapallo ja ihmiskunta odottavat vuosisadan metsämarssia

Vielä 10 000 vuotta sitten maapallo näkyi avaruuteen nykyistä vehreämpänä. Luonnonmetsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiiltä metsissä oli kaikkiaan 850 petagrammaa (ykkösen perässä 15 nollaa). Ilmakehässä alkuainehiiltä oli vähemmän, 550 petagrammaa.

Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen. Tänään metsämme ovat huvenneet niin, että ne peittävät enää 31 prosenttia maapallon pinnasta. Metsien hiilen määrä on pudonnut tasolle 550 petagrammaa. Ilmakehän hiilen määrä on vastaavasti noussut 850 petagrammaan.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Puista peräisin oleva alkuaine hiili päätyi hiilidioksidina taivaalle. Ilmasto lämpenee, muuttuu tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Jo hälyttävän pitkälle edenneen ilmastonmuutoksen alkusyy ei ole fossiilisissa aineksissa: öljyssä, kivihiilessä, maakaasussa ja sementin lähtöaineissa. Niiden hyödyntäminen teollisella kaudella vain kiihdytti kasvihuoneilmiön nykyiseen vauhtiinsa, ja se kiihdyttää ilmiötä edelleen.

Fossiilisen hiilidioksidin päästöt ylittivät metsien häviön päästöt vasta 1910-luvulla. Tänään fossiilipäästöt ovat kahdeksankertaiset maapallon metsien häviöön verrattuna.

Mikä metsillä alkoi, sen voi metsillä lopettaa. Fossiilisten ainesten käytön rajoituksilla, hiilidioksidin päästökaupalla tai kansainvälisillä ilmastosopimuksilla kasvihuoneilmiötä ei pysty poistamaan.

Ilmastonmuutos on edennyt jo liian pitkälle. Maapallo odottaa massiivista metsitystä. Metsien palautuksen on oltava samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Ilmaston liikahiilen poistamista ei ole enää syytä viivyttää. Yhdysvaltain johtaviin ilmastotutkijoihin kuuluva esitti vuonna 2013, että ilmakehästä olisi poistettava hiiltä vähintään 100 petagrammaa.

Aikaa metsäväelle Hansen antoi vuoteen 2100 asti. Massiivinen, vuotuinen metsänviljely olisi käynnistettävä välittömästi.

Jo neljän vuoden kuluttua Hansen nosti tavoitteen 150 petagrammaan. Hän oli pettynyt Pariisin 2015 ilmastosopimukseen. Pariisi-keskusteluista oli syntynyt mielikuva, että päästöt ovat jo vähenemässä. Näin ei ole tapahtunut. Päästöt jatkoivat hillitöntä nousuaan ja jatkavat edelleen.

Jotta ilmakehästä voi siirtää maapallon uusiin metsiin hiiltä 150 petagrammaa, pinta-alaa tarvitaan paljon. Laskennallinen pinta-ala on luokkaa 620 miljoonaa hehtaaria. Sen lähin vertailukohde on Sahara, pinta-alaltaan 920 miljoonaa hehtaaria.

Maapallo ja ihmiskunta odottavat vuosisadan metsämarssia. Kyseessä on eräänlainen maapallon entisöinti. Vahvojen ilmastometsien maaksi 100 vuotta marssineella Suomella on aiheeseen annettavaa.

VELI POHJONEN

Loimaan lehti. Mielipide. 17.11.2022

Aurinkoenergian eri lajit – tuulivoima, aurinkosähkö ja metsäenergia – toimivat yhteistyössä

Pitkin rannikoitamme ja ylipäänsä läntistä Suomea matkaava on jo yli kymmenen vuoden ajan todennut, että maisemamme merkittävin muutos ovat meren ja metsän yllä majesteettisesti pyörivät tuulimyllyn siivet. Saman ilmiön havaitsi jo 1900-luvun puolella Tanskassa. Siellä tuulimyllyt olivat tulleet peltojen päälle.

Tuuli saa alkunsa auringon säteilystä. Aurinko lämmittää epätasaisesti ilmakehää mantereiden ja merten yllä. Lämmöstä johtuvat paine-erot purkautuvat tuulena. Myllyjen tuulisähkö on osa aurinkoenergiaa, samoin kuin paneelien aurinkosähkö.

Tyveninä päivinä tuulimyllyjen vieritse matkaava miettii, miten tuulivoimaa voisi varastoida. Aurinkopaneeleiden vieressä sama tulee mieleen sydäntalvella.

Metsiemme puut ovat ratkaisseet energian varastoinnin. Puut yhteyttävät hiilidioksidia ja sitovat auringon energian vuosikausiksi. Hyödynnämme tätä auringon voimaa kotonamme pilkkeinä ja halkoina. Kaupunkien kaukolämpövoimaloihin puu käy parhaiten puristettuna pellettinä. Voimaloista virtaa sähköä verkkoomme talvella, myös vuodenvaihteen pimeinä, tuulettomina päivinä.

Metsäteollisuus polttaa puolestaan kuorta, purua, hukkapaloja ja mustalipeää eli ligniiniä. Jo nykyiset sellutehtaat sekä etenkin lisäpuuta käyttävät uudet biotuotetehtaat tuottavat myytävää, aurinkoperäistä sähköä ympäri vuoden.

Äänekosken 2017 valmistunut Metsä Groupin biotuotetehdas pääsi sähkössään 240 prosentin yliomavaraisuuteen. Kemiin parhaillaan rakennettava vastaava tehdas pyrkii puolestaan 250 prosenttiin.

Puiden etevän energiatalouden takia kasvavaa metsää ei kannata raivata aurinkopaneeleiden kentäksi. Paneeleiden tehoalueiksi ovat jo valikoitumassa talojen katot, lähiöiden avoimet takamaat ja ympäristöarvoiltaan vähäisemmät, puuta kasvamattomat joutomaat.

Aurinkosähkön edelläkävijä on Kiina. Siellä paneelien ihanteellisen asettelun havaitsee, kun maahan matkustaa lentokoneella. Koneen ikkunasta näkee sinisenä hohtavia paneeleja kaupunkien ja kylien talojen katoilla. Maa- ja metsätalousseuduilla aurinkopaneeleita näkee vähemmän.

Talousmetsät ja tuulivoiman voi yhdistää. Suomen metsätilat näyttivät tämän 2000-luvun alussa. Metsien ylle soveltuvissa voimaloissamme tuulimyllyn siivekkeet pyörivät puuston yläpuolella.

Metsiemme puut ovat energian runsauden varasto. Puuvoimasta saatavalla sähköllä voimme puskuroida niin tuulivoiman tyvenet päivät kuin aurinkopaneeleiden keskitalven pimeydenkin. 

Kun lisäämme parhaillaan sekä tuulivoimaa että aurinkosähköä, niiden tukena on koko ajan metsä. Tässä uusiutuvan energian kolmikossa kukin tukee toinen toistaan. Keskenään ne eivät kilpaile.

Veli Pohjonen

Forssan lehti. Kolumni. 17.12.2022

Vehnä on keskellä maailmanpolitiikkaa

Vehnä on ollut kautta aikojen ihmiskunnan tärkein ruokavilja. Vehnän vuosituotanto henkeä kohti kuvaa ihmiskunnan ruoantuotannon huoltovarmuutta. Tänään tuotamme vehnää maapallolla keskimäärin noin 98 kiloa henkeä kohti vuodessa.

Suomessa vehnän tuotanto alkoi itsenäistymisen aikoihin. Viljely kehittyi asteittain. Pääsimme parhaimmillamme 200 kiloon, vuonna 2014. Sen jälkeen alkoi maataloutemme taantuma. Vuonna 2022 tuotimme 157 kiloa henkeä kohti.

Maailmanpolitiikan keskiössä vehnä oli edellisen kerran 1980-luvulla. Neuvostoliitto joutui ostamaan vehnää lännestä. Pellot olivat olleet yhteisomistuksessa 70 vuoden jakson. Sitkeästi yritetty kommunistinen maatalous ei ollut ruvennut toimimaan.

Vuonna 1984 Neuvostoliiton oli ostettava 28 miljoonaa tonnia ulkomaista vehnää. Maailmankaupan kysyntään vastasi Yhdysvallat. Se toi vientimarkkinoille 39 miljoonaa tonnia vuodessa.

Kolhoosimaatalous ja huono huoltovarmuus ovat perimmäisiä syitä, miksi Neuvostoliitto luhistui. Uuden vallan aikana Venäjä aluksi jatkoi vehnän tuontia, mutta vuosituhannen vaihteessa tapahtui käänne.

Kolhoosipellot olivat muuntuneet yksityistalouden yhtiöpelloiksi. Pellot alkoivat tuottaa. Vuosituhannen vaihteessa Venäjä siirtyi vehnän tuojasta vehnän viejäksi.

2010-luvun alussa Venäjä eteni viejien kärkikolmikkoon, Yhdysvaltain ja Euroopan unionin rinnalle. Vuonna 2016 Venäjä otti kolmikon johtopaikan. Sen nettovienti oli 27 miljoonaa tonnia, Yhdysvaltain 25 ja Euroopan unionin 22 miljoonaa tonnia.

Seuraavien vuosien kasvulukemat vahvistivat asetelman. Vuonna 2017 Venäjä vei vehnää ennätysmääränsä 41 miljoonaa tonnia. USA vei 20 ja EU 17 miljoonaa tonnia.

Pääsuunta on jatkunut. Yhdysvaltain maatalousministeriön marraskuussa 2022 päivitetty laskelma ennusti, että Venäjä tulisi tulevalla kaudella 2022/2023 viemään 41,7 miljoonaa tonnia, USA 21,1 ja EU 35,0 miljoonaa tonnia.

Samaan sarjaan oli viime vuosina nousemassa Ukraina. Sodan myötä asetelma kuitenkin sekosi. Ukrainan vuosivienti on jo puolittunut. Pystyykö mustan mullan maa jatkossa tuottamaan vehnää riittävästi edes omiin tarpeisiinsa?

Maailmankaupan vehnän ostavat – öljyllään – Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan levottomat maat. Niiden yhteenlaskettu nettotuonti on tasolla 53 miljoonaa tonnia. Sen olisivat kattaneet Venäjän ja Ukrainan viennit kokonaan, ilman nykytilannetta.

Kriisi heijastuu välittömästi Lähi-Idän maiden ruokaan. Esimerkiksi Libanonissa puolet kansalaisten vuonna 2020 kuluttamasta vehnästä oli lähtöisin Ukrainasta.

Maailmanpolitiikan kriisi on korostanut vehnän merkitystä. Vehnän hinta on käväissyt kaikkien aikojen ennätyslukemissa.

Onko tämän päivän Ukrainan kriisissä pohjimmiltaan kyse vehnän valttikortista maailmanpolitiikassa?

Huoltovarmuus terävöittänee jatkossa niin Suomen kuin koko EU:n maatalouden tulevia tavoitteita. Vehnän ja muun ruoan tuotantoa on varmistettava.

Lisääntyvä vehnänviljely on myös ekologisesti mahdollista. Ilmastomme lämpenemisen myötä vehnän tuleentumisraja siirtyy yhä pohjoisemmaksi.

Veli Pohjonen

Selänne-lehti. Mielipide. 14.12.2022

Vehnä maailmanpolitiikassa

Vehnä on ollut kautta aikojen ihmiskunnan tärkein ruokavilja. Vehnän vuosituotanto henkeä kohti kuvaa ihmiskunnan ruoantuotannon huoltovarmuutta. Tänään tuotamme vehnää maapallolla keskimäärin noin 98 kiloa henkeä kohti vuodessa.

Suomessa vehnän tuotanto alkoi itsenäistymisen aikoihin. Viljely kehittyi asteittain. Pääsimme parhaimmillamme 200 kiloon, vuonna 2014. Sen jälkeen alkoi maataloutemme taantuma. Vuonna 2022 tuotimme 157 kiloa henkeä kohti.

Maailmanpolitiikan keskiössä vehnä oli edellisen kerran 1980-luvulla. Neuvostoliitto joutui ostamaan vehnää lännestä. Pellot olivat olleet yhteisomistuksessa 70 vuoden jakson. Sitkeästi yritetty kommunistinen maatalous ei ollut ruvennut toimimaan.

Vuonna 1984 Neuvostoliiton oli ostettava 28 miljoonaa tonnia ulkomaista vehnää. Maailmankaupan kysyntään vastasi Yhdysvallat. Se toi vientimarkkinoille 39 miljoonaa tonnia vuodessa.

Kolhoosimaatalous ja huono huoltovarmuus ovat perimmäisiä syitä, miksi Neuvostoliitto luhistui. Uuden vallan aikana Venäjä aluksi jatkoi vehnän tuontia, mutta vuosituhannen vaihteessa tapahtui käänne.

Kolhoosipellot olivat muuntuneet yksityistalouden yhtiöpelloiksi. Pellot alkoivat tuottaa. Vuosituhannen vaihteessa Venäjä siirtyi vehnän tuojasta vehnän viejäksi.

2010-luvun alussa Venäjä eteni viejien kärkikolmikkoon, Yhdysvaltain ja Euroopan unionin rinnalle. Vuonna 2016 Venäjä otti kolmikon johtopaikan. Sen nettovienti oli 27 miljoonaa tonnia, Yhdysvaltain 25 ja Euroopan unionin 22 miljoonaa tonnia.

Seuraavien vuosien kasvulukemat vahvistivat asetelman. Vuonna 2017 Venäjä vei vehnää ennätysmääränsä 41 miljoonaa tonnia. USA vei 20 ja EU 17 miljoonaa tonnia.

Pääsuunta on jatkunut. Yhdysvaltain maatalousministeriön marraskuussa 2022 päivitetty laskelma ennusti, että Venäjä tulisi tulevalla kaudella 2022/2023 viemään 41,7 miljoonaa tonnia, USA 21,1 ja EU 35,0 miljoonaa tonnia.

Samaan sarjaan oli viime vuosina nousemassa Ukraina. Sodan myötä asetelma kuitenkin sekosi. Ukrainan vuosivienti on jo puolittunut. Pystyykö mustan mullan maa jatkossa tuottamaan vehnää riittävästi edes omiin tarpeisiinsa?

Maailmankaupan vehnän ostavat – öljyllään – Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan levottomat maat. Niiden yhteenlaskettu nettotuonti on tasolla 53 miljoonaa tonnia. Sen olisivat kattaneet Venäjän ja Ukrainan viennit kokonaan, ilman nykytilannetta.

Kriisi heijastuu välittömästi Lähi-Idän maiden ruokaan. Esimerkiksi Libanonissa puolet kansalaisten vuonna 2020 kuluttamasta vehnästä oli lähtöisin Ukrainasta.

Maailmanpolitiikan kriisi on korostanut vehnän merkitystä. Vehnän hinta on käväissyt kaikkien aikojen ennätyslukemissa.

Onko tämän päivän Ukrainan kriisissä pohjimmiltaan kyse vehnän valttikortista maailmanpolitiikassa?

Huoltovarmuus terävöittänee jatkossa niin Suomen kuin koko EU:n maatalouden tulevia tavoitteita. Vehnän ja muun ruoan tuotantoa on varmistettava.

Lisääntyvä vehnän viljely on myös ekologisesti mahdollista. Ilmastomme lämpenemisen myötä vehnän tuleentumisraja siirtyy yhä pohjoisemmaksi.

Veli Pohjonen

Rantapohja. Mielipide. 8.12.2022.

Ilmastometsitys voi ennallistaa maapallon

Suomen ja koko EU:n metsien ennallistamisesta käydään tänään metsäkiistelyä. Ennallistamisella on kuitenkin kertaluokkaa suurempi haaste, maapallon ilmastometsitys.

Pariisin 2015 juhlallisessa ilmastokokouksessa lähes kaikki YK:n jäsenmaat lupautuivat hillitsemään hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Mitä hiilidioksidin päästöille sittemmin tapahtui? Ne eivät kääntyneetkään laskuun.

Ilmakehän hiilidioksidi jatkaa hillitöntä nousuaan. Fossiilisia polttoaineita rajoittamalla kasvihuoneilmiötä ei pystytty poistamaan.

Ukrainan kriisi työnsi Pariisin kokouksen lupaukset uuteen kehikkoon. Fossiilipolttoaineiden käyttö kiihtyy etenkin Venäjälle energiasuopeissa maissa kuten Kiinassa ja Intiassa. Ja esimerkiksi Saksan asenne ruskohiileensä on palannut poltolle myönteisemmäksi.

Ilmastokamppailua ei voi enää ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineiden rajoituksilla kuten niihin kohdistuvilla hiilidioksidin päästömaksuilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä.

Vielä 10 000 vuotta sitten metsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin ja juuriin. Hiiltä niissä oli kaikkiaan 850 miljardia tonnia. Ilmakehässä sitä oli vähemmän, 550 miljardia tonnia.

Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen. Metsien hiilen määrä on nyt pudonnut tasolle 550, kun ilmakehän hiilen määrä on vastaavasti noussut tasolle 850 miljardia tonnia.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Fossiilisen hiilidioksidin päästöt ylittivät metsien häviön päästöt vasta 1910-luvulla. Tänään fossiilipäästöt ovat kahdeksankertaiset maapallon metsien hupenemiseen verrattuna.

Mikä metsillä alkoi, sen voi metsillä lopettaa. Maapallo odottaa massiivista metsitystä. Metsien palautuksen on oltava samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Yhdysvaltain johtaviin ilmastotutkijoihin kuuluva, Helsingissäkin Nordic Business Forumissa syksyllä 2017 puhunut James Hansen esitti, että ilmakehästä olisi metsittämällä poistettava hiiltä vähintään 150 miljardia tonnia. Aikaa metsäväelle Hansen antoi vuoteen 2100 asti.

Jotta ilmakehästä voi siirtää näin paljon hiiltä uusiin metsiin, pinta-alaa tarvitaan paljon. Laskennallinen pinta-ala on luokkaa kuusi miljoonaa neliökilometriä. Sen lähin vertailukohde on Sahara, pinta-alaltaan 9,2 miljoonaa neliökilometriä.

Ilmastometsityksestä tuli Ukrainan kriisin myötä entistä tärkeämpää. Maapallo odottaa vuosisadan massiivista metsänviljelyä. Ilmastometsitys voi ennallistaa maapallon ekologisesti turvalliselle tasolla. Vahvan metsänhoidon maana Suomella on siihen annettavaa.

Veli Pohjonen

Pieksämäen Lehti. Mielipide. 22.11.2022

Puupelletillämme etäkytkentä Euroopan maakaasuun

Puupelletti oli Suomessa nousussa vuosituhannen vaihteen jälkeen. Pieniä pellettitehtaita rakennettiin eri puolille Suomea, usein lähelle sahateollisuutta.

Vuonna 2009 pelletin nousu pysähtyi. Halpa polttoöljy säilytti markkinansa, aina helmikuussa 2022 alkaneeseen Ukrainan sotaan saakka.

 Meillä pelletti oli öljylämmittäjän vaihtoehto ja pienten lämpökeskusten automatisoitava polttoaine. Muualla Euroopassa pelletillä oli erikoisempi kytkentä. Se liittyi maakaasuun.

Jo ennen nykykriisiä ihmettelimme, miksi Venäjä kiisteli Ukrainan kanssa maakaasusta. Perimmiltään kaasukiistassa ei ollutkaan kyse naapurimaiden rahaliikenteestä, vaan isommasta valtakuviosta. Maakaasu oli jo silloin Venäjälle poliittinen ja taloudellinen neuvotteluvaltti lännen suuntaan.

Maakaasun hana oli piilossa vanhan Neuvostoliiton aikaan. Lännellä oli vastavoimana vielä vahvempi valtti: ruokahana. Länsimaat olivat maapallon tärkeimmän ruokaviljan, vehnän kaupan taustalla. Niiltä Neuvostoliitto joutui ostamaan maailmanmarkkinoilta tuontivehnää.

Idän ja lännen välinen ruokahana poistui, kun Neuvostoliitto muuttui Venäjäksi. Kolhoosimaatalous muuntui yhtiömaataloudeksi. Jo se alkoi tuottaa maan asukkaille riittävästi ruokaa.

Vehnän sijaan idän ja lännen välisen politiikan välineeksi tuli maakaasu. Maakaasun eurooppalaisen huoltovarmuuden ketjun etäisessä päässä on piskuinen lämpöjyväsemme: puupelletti.

Talokohtainen maakaasupoltin on ollut jo pitkään Keski- ja Etelä-Euroopan yleisin lämmityslaite. Esimerkiksi Saksassa noin 20 miljoonaa kotitaloutta lämpiää maakaasulla.

Vuosien saatossa eurooppalaisiin omakotitaloihin on ostettu kymmeniä tuhansia pellettitakkoja olohuoneiden lisälämmön lähteeksi, siltä varalta että itäkaasun tulo jonakin talvipäivänä takkuilee.

Kiinnostus pellettiin räjähti Ukrainan sodan myötä. Pelletin nykyinen markkinahinta Euroopassa on jo 2,7 -kertainen vuoden takaiseen hintaan verrattuna.

Metsä-Suomella on erikoinen etäkytkentä Euroopan maakaasuongelmaan. Pelletin viejinä meidän kannattaisi ottaa nyt entistä näkyvämpi osa.

Meillä riittää raaka-ainetta metsänhoidon sivutuotteena. Pikapellettiä voi tuottaa myös lyhytkiertoviljelyn energiapajusta.

Pelletti on bioetanolin ja –dieselin ohella ainutta bioenergiaa, mitä kannattaa kuljettaa pitkälle. Laivalla pelletti kulkee jo Amerikasta Eurooppaan.

Puupelletin viennistä on vuosikymmenen kokemus myös Suomen ja Ruotsin välillä. Tukholman esikaupungin kaukolämpöä ja sähköä on tuotettu muun muassa Suomesta laivatuilla pelleteillä.

Pelletin tuotantomme olisi syytä niin Suomen kuin koko Euroopan huoltovarmuuden vuoksi pikaisesti elvyttää.

VELI POHJONEN

Sotkamo -lehti. Mielipide. 15.11.2022.

Pikapellettiä voisimme saada viljelypajusta

Kuivattu lämpöjyvänen, puupelletti on kuulunut viime vuodet hieman syrjittyihin energialähteisiin. Tilanne on muuttunut. Kun fossiilienergian, energiapuun ja sähkön tuonti pysähtyivät Venäjältä, kotimainen puuvoima palasi pöydälle. Puupelletille löytyi sen alkuperäinen tarve, huoltovarmuuden tarve.

Keksintö on puolen vuosisadan ikäinen. Puupelletin isä on saksalaissyntyinen Rudolf W. Gunnerman. Hän patentoi Yhdysvalloissa 1976 Woodex-pelletin. Pellettiään hän ehdotti 1970-luvun energiakriisissä huoltovarmuuden parantajaksi, fossiilienergian vaihtoehdoksi.

Suomessa puupelletin valmistus alkoi 1997 Etelä-Pohjanmaan Vöyrissä. Pellettiä auttoi, kun energiahakkeesta oli kertynyt yli kymmenen vuoden kokemus. Hakkeella on kolme kiusallista ongelmaa, joihin pelletillä on ratkaisu.

Hake on normaalitilassaan tuoretta, ja sitä on homevaaran vuoksi vaikea varastoida. Pelletin kosteus on kuivan viljan luokkaa, 10-15 prosentissa. Pellettiä voi varastoida siiloissa vuosikausia, viljan jyvien tapaan.

Toiseksi, puun eri osista saadun hakkeen palakoko vaihtelee. Raakahakkeen koneellinen siirtely onnistuu vain isoissa lämpölaitoksissa. Tasalaatuinen pelletti soljuu putkikuljettimissa niin pienvoimaloissa kuin pientaloissa.

Kolmanneksi, hake on huokoista. Se vie kuljetuksissa tilaa. Irtohaketta ei kannata kuljettaa 100 kilometriä edemmäksi. Pelletöinti tiivistää energian: yksi pellettikuutio vastaa neljää kuivaa hakekuutiota. Tiivistä pellettiä laivataan jo maailmalla kannattavasti mantereelta toiselle.

Pelletillä on monipuolinen huoltovarmuuden etu. Pellettiä voi varastoida aivan eri tavalla kuin vaikkapa tuulisähköä tai maasta sähköllä pumpattua lämpöä. Pellettiä voi kuljettaa maamme sisällä, ja vientinä myös maakaasun puutteesta kärsiviin Euroopan maihin. Biovoimaloihin ei kohdistu samanlaisia räjähdys- tai säteilyuhkia kuin ydinvoimaloihin.

Puupelletille koitti uusi aika. Huoltovarmuus tarvitsee pikaisesti lisää lämpöjyväsiä. Puupelletin markkinahinta Euroopassa on noussut jo 2,7 -kertaiseksi kuluneen vuoden aikana.

Puupelletti on kaasulämmitteisten talojen parhaita varapolttoaineita. Euroopassa on ostettu jo kymmeniä tuhansia pellettipolttimia omakotitalojen takkoihin.

Pelletin raaka-ainetta meillä Suomessa riittäisi. Taimikonhoidon ja ensiharvennuksen rästejä on heti korjattavissa miljoonan hehtaarin luokkaa. Pellettiä voisi tehdä myös avohakkuun kannoista.

Euroopan unionissa vaikuttaa kuitenkin vihreän siirtymän koulukunta mikä haluaisi lopettaa metsäenergian käytön luonnonmetsistä. Onneksi meillä on koulukunnalle vaihtoehto: metsäpuiden lyhytkiertoviljely kesantopelloilla, turvesoiden pohjilla ja muilla jättömailla.

Nopein vaihtoehto on jo puoli vuosisataa tutkittu energiapaju. Pikapellettiä voisi heti valmistaa 1-3 vuoden kiertoajalla kasvatetusta viljelypajusta.

Veli Pohjonen

Forssan lehti. Kolumni. 14.11.2022

Joutseno Pulpin vanhat metodit valmiit uuden sukupolven käyttöön

Metsä-Suomessa kantoja väännettiin taannoin kaskesta. Kaskimaan penkalla kuivuneet kannot menivät energiapuuksi maatilojen pirtteihin.

Kannot olivat mielessä metsäojituksen nestorilla, professori Olavi Huikarilla. Hän kutsui 1972 Padasjoen kokeilualueelle kansainvälisen metsätiedemiesten joukon. Huikari esitteli heille kehittämänsä ojikkojen uuden metsänviljelyn, missä hyvin kasvaneesta puustosta korjataan myös kannot. Huikari laski kantojen tuovan 10-40 prosentin lisän puubiomassan tuotokseen.

Selluteollisuus kiinnostui heti. Sellun menekki oli maailmalla myötätuulessa. Joutseno Pulp rakensi 1973 kantojen murskausaseman, josta tehdas saisi sellun lisäraaka-ainetta.

Kun tehdaspäähän tuli Joutsenossa kysyntää, metsäpää toimi nopeasti toisaalla Suomessa. Tervolan keksijä Kyösti Pallari patentoi 1974 kaivinkoneen puomiin kiinnitettävän, kantoja halkovan kouran. Kantoja ei tarvinnut enää ihmisvoimin maasta vääntää. Pallarin kantoharvesterista tuli myöhemmin kantotyömaiden peruskone.

Keksinnöstä käytäntöön kestää usein yhden sukupolven verran, niin tässäkin. Kantojen korjuu ei vielä viime vuosisadan puolella käynnistynyt.

Kantohakkeen kausi alkoi vuonna 2000. UPM-Kymmene nosti ensimmäiset 5000 kiintokuutiota. Ne haketettiin polttoon Jämsänkosken voimalaan.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana kantojen hyötykäyttö nousi miljoonaan kuutioon. Lisäys oli 200-kertainen. Kyseessä on talousmetsien vauhdikas menestystarina, mihin tuskin mikään muu metsän perustuote on kymmenessä vuodessa pystynyt. Nyt energiataloutemme etsii jotain vastaavaa.

Vuonna 2013 kantohaketta paloi ennätysmääränsä 1,2 miljoonaa kiintokuutiota vuodessa. Sen jälkeen kantoenergia notkahti halvan ulkomaan energian myötä. Vuonna 2021 kantojen käyttö oli enää 0,3 miljoonaa kuutiota.

Kantojen nosto sopii parhaiten kuusen metsäviljelmille, kangasmaille. Kun avohakkuussa korjaa tukkien, latvusten ja oksien lisäksi myös kannot, maa puhdistuu juurikäävästä eli maannousemasta. Siivottuun ja muokattuun maahan voi istuttaa välittömästi uudet, nopeakasvuiseksi jalostetut kuusentaimet.

Kannottomalla ja oksattomalla metsäkentällä taimikon varhaishoito on palkitsevinta. Kuusen taimet eivät enää juro, syntyy unelmataimikko, ja ensimmäiseen harvennushakkuuseen pääsee ennätyksellisen nopeasti.

Kantokorjuuta seuraavassa metsänhoidossa ja käyttöketjussa on vielä kehitettävää. Kantokasoja ei esimerkiksi kannattaisi jättää hakkuuaukion laitaan ylivuotisiksi. Ilman kantokasoja metsänviljely vauhdittuisi ainakin vuodella. Kasojen pohjalla sikiävän juurikäävän riski pienenisi.

Ukrainan kriisi käänsi maailman energiapolitiikan päälaelleen. Kannoissa piilee mittavasti uusiutuvaa energiaa. Professori Huikarin opit metsän puumassan lisätuotannosta ja Joutseno Pulp tehtaan varhaiset menetelmät olisivat nyt valmiit uuden sukupolven käytäntöön.

VELI POHJONEN

Joutseno -lehti. Mielipide. 10.11.2022.

Maapallo ja ihmiskunta odottavat vuosisadan metsämarssia

Vielä 10 000 vuotta sitten maapallo näkyi avaruuteen nykyistä vehreämpänä. Luonnonmetsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiiltä metsissä oli kaikkiaan 850 petagrammaa (ykkösen perässä 15 nollaa). Ilmakehässä alkuainehiiltä oli vähemmän, 550 petagrammaa.

Sittemmin metsää alkoi hävitä. Ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen.

Tänään metsämme ovat huvenneet niin, että ne peittävät enää 31 prosenttia maapallon pinnasta. Metsien hiilen määrä on pudonnut tasolle 550 petagrammaa. Ilmakehän hiilen määrä on vastaavasti noussut 850 petagrammaan.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Puista peräisin oleva alkuaine hiili päätyi hiilidioksidina taivaalle. Ilmasto lämpenee, muuttuu tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Jo hälyttävän pitkälle edenneen ilmastonmuutoksen alkusyy ei ole fossiilisissa aineksissa: öljyssä, kivihiilessä, maakaasussa ja sementin lähtöaineissa. Niiden hyödyntäminen teollisella kaudella vain kiihdytti kasvihuoneilmiön nykyiseen vauhtiinsa, ja se kiihdyttää ilmiötä edelleen.

Fossiilisen hiilidioksidin päästöt ylittivät metsien häviön päästöt vasta 1910-luvulla. Tänään fossiilipäästöt ovat kahdeksankertaiset maapallon metsien häviöön verrattuna.

Mikä metsillä alkoi, sen voi metsillä lopettaa. Fossiilisten ainesten käytön rajoituksilla, hiilidioksidin päästökaupalla tai kansainvälisillä ilmastosopimuksilla kasvihuoneilmiötä ei pysty poistamaan.

Ilmastonmuutos on edennyt jo liian pitkälle. Maapallo odottaa massiivista metsitystä. Metsien palautuksen on oltava samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Ilmaston liikahiilen poistamista ei ole enää syytä viivyttää. Yhdysvaltain johtaviin ilmastotutkijoihin kuuluva esitti vuonna 2013, että ilmakehästä olisi poistettava hiiltä vähintään 100 petagrammaa.

Aikaa metsäväelle Hansen antoi vuoteen 2100 asti. Massiivinen, vuotuinen metsänviljely olisi käynnistettävä välittömästi.

Jo neljän vuoden kuluttua Hansen nosti tavoitteen 150 petagrammaan. Hän oli pettynyt Pariisin 2015 ilmastosopimukseen. Pariisi-keskusteluista oli syntynyt mielikuva, että päästöt ovat jo vähenemässä. Näin ei ole tapahtunut. Päästöt jatkoivat hillitöntä nousuaan ja jatkavat edelleen.

Jotta ilmakehästä voi siirtää maapallon uusiin metsiin hiiltä 150 petagrammaa, pinta-alaa tarvitaan paljon. Laskennallinen pinta-ala on luokkaa 620 miljoonaa hehtaaria. Sen lähin vertailukohde on Sahara, pinta-alaltaan 920 miljoonaa hehtaaria.

Maapallo ja ihmiskunta odottavat vuosisadan metsämarssia. Kyseessä on eräänlainen maapallon entisöinti. Vahvojen ilmastometsien maaksi 100 vuotta marssineella Suomella on aiheeseen annettavaa.

VELI POHJONEN

Lapin Kansa. Näkökulma. 5.11.2022.

Ilmastometsityksestä maapallon ennallistamista

Pariisin 2015 juhlallisessa ilmastokokouksessa lähes kaikki YK:n jäsenmaat lupautuivat hillitsemään hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Ainoat sopimusta vastustaneet merkittävät maat olivat Turkki ja Iran.

Mitä hiilidioksidin päästöille sittemmin tapahtui? Ne eivät kääntyneetkään laskuun. Ilmakehän hiilidioksidi jatkaa hillitöntä nousuaan. Fossiilisia polttoaineita rajoittamalla kasvihuoneilmiötä ei pystytty poistamaan.

Ukrainan kriisi käänsi Pariisin kokouksen lupaukset päälaelleen. Fossiilipolttoaineiden käyttö kiihtyy etenkin Venäjälle energiasuopeissa maissa kuten Kiinassa ja Intiassa. Ja esimerkiksi Saksan asenne ruskohiileensä on palannut poltolle myönteisemmäksi.

Ilmastokamppailua ei voi enää ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineiden rajoituksilla kuten niihin kohdistuvilla hiilidioksidin päästöveroilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä.

Vielä 10 000 vuotta sitten metsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin ja juuriin. Hiiltä niissä oli kaikkiaan 850 miljardia tonnia. Ilmakehässä sitä oli vähemmän, 550 miljardia tonnia.

Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen. Metsien hiilen määrä on nyt pudonnut tasolle 550, kun ilmakehän hiilen määrä on noussut tasolle 850 miljardia tonnia.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Fossiilisen hiilidioksidin päästöt ylittivät metsien häviön päästöt vasta 1910-luvulla. Tänään fossiilipäästöt ovat kahdeksankertaiset maapallon metsien hupenemiseen verrattuna.

Mikä metsillä alkoi, sen voi metsillä lopettaa. Maapallo odottaa massiivista metsitystä. Metsien palautuksen on oltava samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Metsien ennallistaminen koko maapallolle on aivan eri luokkaa kuin EU:n kaavailema ennallistaminen muun muassa Suomelle.

Yhdysvaltain johtaviin ilmastotutkijoihin kuuluva, Helsingin Nordic Business Forumissa syksyllä 2017 puhunut James Hansen esitti, että ilmakehästä olisi metsittämällä poistettava hiiltä vähintään 150 miljardia tonnia. Aikaa metsäväelle Hansen antoi vuoteen 2100 asti.

Jotta ilmakehästä voi siirtää näin paljon hiiltä uusiin metsiin, pinta-alaa tarvitaan paljon. Laskennallinen pinta-ala on luokkaa kuusi miljoonaa neliökilometriä. Sen lähin vertailukohde on Sahara, pinta-alaltaan 9,2 miljoonaa neliökilometriä.

Ilmastometsityksestä tuli Ukrainan kriisin myötä entistä tärkeämpää. Maapallo odottaa vuosisadan massiivista metsänviljelyä, maapallon ekologista ennallistamista. Vahvan metsänhoidon maana Suomella on siihen annettavaa.

Veli Pohjonen

KD-lehti. Mielipide. 3.11.2022

Ajankohtaista lisätietoa aiheesta löytyy kirjasta Ilmastometsät – metsät planeetan pelastajina, Kari Silfverberg & työryhmä (Veli Pohjonen mukana työryhmässä), Into Kustannus Oy

Puupelletin ja maakaasun kytkökset

Puupelletti oli Suomessa nousussa vuosituhannen vaihteen jälkeen. Pellettitehtaita rakennettiin eri puolille Suomea, useimmiten lähelle sahateollisuutta.

Vuonna 2009 pelletin tuotannon nousu pysähtyi. Halpa polttoöljy säilytti markkinansa, vuosikausia ilmastokamppailusta huolimatta, aina helmikuussa 2022 alkaneeseen Ukrainan sotaan saakka.

Varalta tutkijat alkoivat silti selvittää, miten muuta metsäenergiaa, esimerkiksi tavallista haketta voisi pelletöidä kannattavasti. Se avittaisi jatkossa yhtäältä kotimaan huoltovarmuutta ja toisaalta pelletin kauppaa ulkomaille.

Meillä pelletti oli öljylämmittäjän vaihtoehto ja pienten lämpökeskusten automatisoitava polttoaine. Muualla Euroopassa pelletillä oli suurempi merkitys. Se liittyi maakaasuun.

Jo ennen nykykriisiä ihmettelimme, miten Venäjä kiisteli Ukrainan kanssa maakaasusta. Perimmiltään kaasukiistassa ei ollutkaan kyse naapurimaiden rahaliikenteestä, vaan isommasta valtakuviosta. Maakaasu oli jo silloin Venäjälle poliittinen ja taloudellinen neuvotteluvaltti EU:n suuntaan.

Maakaasun hana oli piilossa vanhan Neuvostoliiton aikaan. EU:lla oli vastavoimana vielä vahvempi valtti: ruokahana. EU oli maapallon tärkeimmän ruokaviljan, vehnän kaupan taustalla. Neuvostoliitto joutui ostamaan maailmanmarkkinoilta tuontivehnää. Myyjiä olivat länsimaat.

Idän ja lännen välinen ruokahana poistui, kun Neuvostoliitto muuttui Venäjäksi. Kolhoosimaatalous muuntui yhtiömaataloudeksi. Jo se alkoi tuottaa maan asukkaille riittävästi ruokaa.

Vehnän sijaan idän ja lännen välisen politiikan välineeksi tuli maakaasu. Tällä on yllättävä vaikutus Suomeen. Maakaasun eurooppalaisen huoltovarmuuden ketjun etäisessä päässä on piskuinen lämpöjyväsemme: puupelletti.

Talokohtainen maakaasupoltin on ollut jo pitkään Keski- ja Etelä-Euroopan yleisin lämmityslaite. Vuosien saatossa sikäläisiin omakotitaloihin on ostettu kymmeniä tuhansia pellettitakkoja olohuoneiden lisälämmön lähteeksi, siltä varalta että itäkaasun tulo jonakin talvipäivänä takkuilee.

Puupelletti on EU:n pientaloasujille maakaasun varavoimaa. Kiinnostus pellettiin räjähti Ukrainan sodan myötä. Pelletin nykyinen markkinahinta Euroopassa on jo 2,5 -kertainen vuoden takaiseen hintaan verrattuna.

Pelletin viejinä meidän kannattaisi ottaa nyt entistä näkyvämpi osa. Maakaasusta riippuvainen Eurooppa tarvitsee yhä enemmän pellettiä.

Meillä on metsäenergiaa vietäväksi eteläisempään Eurooppaan. Pikapellettiä voi tuottaa myös lyhytkiertoviljelyn energiapajusta.

Pelletti on bioetanolin ja –dieselin ohella ainutta bioenergiaa, mitä kannattaa kuljettaa pitkälle. Laivalla pelletti kulkee jo tuhansien kilometrien päähän.

Pelletin viennistä on vuosikymmenen kokemus Suomen ja Ruotsin välillä. Tukholman esikaupungin kaukolämpöä ja sähköä on tuotettu muun muassa Suomesta laivatuilla pelleteillä.

Pelletin tuotantomme olisi syytä niin Suomen kuin koko EU:n huoltovarmuuden vuoksi pikaisesti elvyttää.

VELI POHJONEN

Ylä-Karjala. Mielipide. 3.11.2022

Ilmastomme odottaa massiivista metsitystä

Pariisin 2015 juhlallisesta ilmastokokouksesta on kulunut jo vuosia. Lähes kaikki YK:n jäsenmaat lupautuivat hillitä osaltaan hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Ainoat merkittävät sopimusta vastustaneet maat olivat Turkki ja Iran.

Mitä koko maapallon hiilidioksidin päästöille sittemmin tapahtui? Ne eivät kääntyneetkään laskuun. Hiilidioksidi jatkaa hillitöntä nousuaan.

Ilmasto muuttuu edelleen. Fossiilisia polttoaineita rajoittamalla kasvihuoneilmiötä ei pystytty poistamaan. Sillä ilmaston lämpenemistä ehkä hieman hidastettiin.

Ukrainan kriisi käänsi tämänkin asetelman päälaelleen. Fossiilipolttoaineiden käyttö kiihtyy etenkin Venäjälle suopeissa maissa.

Tänään ymmärrämme, että ilmastokamppailua ei voi ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineisiin kohdistuvilla hiilidioksidin päästöveroilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä.

Vielä 10 000 vuotta sitten metsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiiltä sisältävä biomassa koostuu puiden rungoista, oksista, lehdistä ja juurista. Hiiltä niissä oli kaikkiaan 850 miljardia tonnia. Ilmakehässä sitä oli vähemmän, 550 miljardia tonnia.

Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen. Metsien hiilen määrä on nyt pudonnut tasolle 550, kun ilmakehän hiilen määrä on noussut tasolle 850 miljardia tonnia.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Fossiilisen hiilidioksidin päästöt ylittivät metsien häviön päästöt vasta 1910-luvulla. Tänään fossiilipäästöt ovat kahdeksankertaiset maapallon metsien häviöön verrattuna.

Mikä metsillä alkoi, sen voi metsillä lopettaa. Maapallo odottaa massiivista metsitystä. Metsien palautuksen on oltava samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Ilmaston liikahiilen poistamista ei ole enää syytä viivyttää. Yhdysvaltain johtaviin ilmastotutkijoihin kuuluva, Helsingissäkin Nordic Business Forumissa syksyllä 2017 puhunut James Hansen esittää, että ilmakehästä olisi poistettava hiiltä vähintään 150 miljardia tonnia. Aikaa metsäväelle Hansen antaa vuoteen 2100 asti.

Jotta ilmakehästä voi siirtää näin paljon hiiltä uusiin metsiin, pinta-alaa tarvitaan paljon. Laskennallinen pinta-ala on luokkaa kuusi miljoonaa neliökilometriä. Sen lähin vertailukohde on Sahara, pinta-alaltaan 9,2 miljoonaa neliökilometriä.

Maapallon metsien ja ilmaston seurustelu jatkuu. Maapallo odottaa vuosisadan metsänviljelyä. Vahvojen ilmastometsien maana Suomella on siihen annettavaa.

VELI POHJONEN

Rantapohja. Mielipide. 3.11.2022

Poh­jois­ta puu­pel­let­tiä tar­vit­tai­siin Eu­roo­pan maa­kaa­sun krii­sis­sä

Puupelletti oli Suomessa nousussa vuosituhannen vaihteessa. Pieniä pellettitehtaita rakennettiin eri puolille Suomea.

Vuonna 2009 pelletin nousu pysähtyi. Halpa polttoöljy säilytti markkinansa. Näin jatkui aina helmikuussa 2022 alkaneeseen Ukrainan sotaan saakka.

Meillä pelletti oli öljylämmittäjän vaihtoehto ja pienten lämpökeskusten automatisoitava polttoaine. Muualla Euroopassa pelletillä oli erikoisempi kytkentä. Se liittyi maakaasuun.

Jo ennen nykykriisiä ihmettelimme, miten Venäjä kiisteli Ukrainan kanssa maan läpi virtaavasta maakaasusta. Perimmiltään kaasukiistassa ei ollut kyse naapurimaiden rahaliikenteestä, vaan isommasta valtakuviosta. Maakaasu oli jo silloin Venäjälle poliittinen neuvotteluvaltti EU:n suuntaan.

Maakaasun hana oli piilossa vanhan Neuvostoliiton aikaan. EU:lla oli vastavoimana vielä vahvempi valtti: ruokahana. EU oli maapallon tärkeimmän ruokaviljan, vehnän kaupan taustalla. Neuvostoliitto joutui ostamaan maailmanmarkkinoilta tuontivehnää. Myyjiä olivat länsimaat.

Idän ja lännen välinen ruokahana poistui, kun Neuvostoliitto muuttui Venäjäksi. Kolhoosimaatalous muuntui yhtiömaataloudeksi. Jo se alkoi tuottaa maan asukkaille riittävästi ruokaa.

Vehnän sijaan idän ja lännen välisen politiikan välineeksi tuli maakaasu. Maakaasun eurooppalaisen huoltovarmuuden ketjun etäisessä päässä on piskuinen lämpöjyväsemme: puupelletti.

Talokohtainen maakaasupoltin on ollut jo pitkään Keski- ja Etelä-Euroopan yleisin lämmityslaite. Esimerkiksi Saksassa noin 20 miljoonaa kotitaloutta lämpiää maakaasulla.

Vuosien saatossa eurooppalaisiin omakotitaloihin on ostettu kymmeniä tuhansia pellettitakkoja olohuoneiden lisälämmön lähteeksi. Etenkin omakotiasujat ovat varautuneet siihen, että itäkaasun tulo jonakin talvipäivänä takkuilee.

Kiinnostus pellettiin räjähti Ukrainan sodan myötä. Pelletin nykyinen markkinahinta Euroopassa on jo 2,7 -kertainen vuoden takaiseen hintaan verrattuna.

Pelletin viejinä meidän kannattaisi ottaa entistä näkyvämpi osa. Maakaasusta riippuvainen Eurooppa tarvitsee yhä enemmän pellettiä.

Pelletin raaka-ainetta meillä riittää. Välittömästi saisimme haketta myöhästyneen taimikonhoidon rästeistä, sekä kaikkien hakkuiden latvuksista ja oksista. Kasvavan kysynnän myötä pellettiä voisi valmistaa myös uudistushakkuiden kannoista.

Pelletti on bioetanolin ja –dieselin ohella ainutta bioenergiaa, mitä kannattaa kuljettaa pitkälle. Laivalla pellettiä kulkee jo Amerikasta Eurooppaan.

Pelletin viennistä meillä on pohjoinen kokemus 2000-luvun alusta. Silloin Kuusamon pellettiä kuljetettiin ensin rekalla Perämerelle ja sitten laivalla Etelä-Ruotsiin. Tukholman esikaupungin kaukolämpö ja sähkö tuotettiin osaksi Koillismaan lämpöjyväsillä.

Pohjoisen pelletin tuotanto kannattaisi nyt pikaisesti elvyttää niin Suomen kuin koko EU:n huoltovarmuuden vuoksi.

VELI POHJONEN

Iijokiseu. Kolumni. 2.11.2022

Kantomassojen bioenergia on merkittävä luonnonvaramme

Metsiemme kantoja väännettiin taannoin kaskesta. Kaskimaan penkalla kuivuneet kannot menivät energiapuuksi maatilojen pirtteihin.

Kantojen vääntö oli mielessä metsäojituksen nestorilla, haapavetisellä professori Olavi Huikarilla. Hän kutsui 1972 Padasjoen kokeilualueelle kansainvälisen metsätiedemiesten joukon. Huikari esitteli vieraille kehittämänsä ojikkojen uuden metsänviljelyn, H-kulttuurin, Hydro-kulttuurin eli H-viljelyn.

H-kulttuurissa optimoidaan runsaan luonnonlahjamme, veden käyttö metsissämme. H-kulttuurissa hyvin kasvaneesta puustosta korjataan myös kannot. Huikari laski kantojen tuovan 10-40 prosentin lisän puubiomassan tuotokseen. 

Ennen 1970-luvun öljykriisiä olimme huolissamme puun riittävyydestä metsäteollisuudelle. Niinpä selluteollisuus kiinnostui heti. Joutseno Pulp rakensi 1973 kantojen murskausaseman, josta tehdas saisi sellun lisäraaka-ainetta. Sellun menekki oli silloin maailmalla nousussa.

Kun tehdaspäähän tuli kysyntää, metsäpää toimi nopeasti. Tervolan keksijä Kyösti Pallari patentoi 1974 kaivinkoneen puomiin kiinnitettävän, kantoja halkovan kouran. Kantoja ei tarvinnut enää ihmisvoimin maasta vääntää. Pallarin kantoharvesterista tuli myöhemmin kantotyömaiden peruskone.

Keksinnöstä käytäntöön kestää usein yhden sukupolven verran, niin tässäkin. Kantojen korjuu ei vielä viime vuosisadan puolella käynnistynyt.

Kantohakkeen kausi alkoi vuonna 2000. UPM-Kymmene nosti ensimmäiset 5000 kiintokuutiota. Ne haketettiin polttoon Jämsänkosken voimalaan.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana kantojen hyötykäyttö nousi miljoonaan kuutioon. Lisäys oli 200-kertainen. Kyseessä on talousmetsien vauhdikas menestystarina, mihin tuskin mikään muu metsän perustuote on kymmenessä vuodessa pystynyt.

Vuonna 2013 kantohaketta paloi ennätysmääränsä 1,2 miljoonaa kiintokuutiota vuodessa. Sen jälkeen kantoenergia notkahti halvan ulkomaan energian myötä. Vuonna 2021 kantojen käyttö oli enää 0,3 miljoonaa kuutiota.

Kantojen nosto sopii parhaiten kuusen metsäviljelmille, kangasmaille. Kun avohakkuussa korjaa tukkien, latvusten ja oksien lisäksi myös kannot, maa puhdistuu juurikäävästä eli maannousemasta. Siivottuun ja muokattuun maahan voi istuttaa välittömästi uudet, nopeakasvuiseksi jalostetut kuusentaimet.

Kannottomalla ja oksattomalla metsäkentällä taimikon varhaishoito on palkitsevinta. Kuusen taimet eivät enää juro, syntyy unelmataimikko, ja ensimmäiseen harvennushakkuuseen pääsee ennätyksellisen nopeasti.

Ukrainan kriisi käänsi maailman energiapolitiikan päälaelleen. Kannoissa piilee mittavasti biomassaa. Professori Huikari totesi sen jo 50 vuotta sitten.

Kantojen uusiutuvan energian merkitystä huoltovarmuudellemme ei tulisi nyt unohtaa. Kannoista voisi valmistaa sekä normaalia polttohaketta että varastoitavaa pellettiä.

H-kulttuurin opit metsän biomassan lisätuotannosta olisivat valmiit käytäntöön. Kantojen bioenergiaa tulisi ruveta taas hyödyntämään.

VELI POHJONEN

Haapavesi-lehti. Mielipide. 27.10.2022.

Huoltovarmuus ajoi energiapuun taas liikkeelle

Polttopuu, tavallisimmin klapeina ja pilkkeinä oli tärkein energialähteemme ennen toista maailmasotaa ja heti sen jälkeenkin. Sitten mukaan tuli alati halpeneva ulkomainen polttoöljy. Saimme öljystä (mukaan lukien liikenne) kaikesta kuluttamastamme energiasta enimmillään 61 prosenttia vuonna 1973. Puuenergian osuus oli vastaavasti 20 prosenttia.

Öljyn markkina sekosi, kun 1973 Israelin ja naapurimaiden välillä syttyi 19 päivää kestänyt Jom Kippur sota. Raaka-öljyn hinta moninkertaistui. Heräsi huoli kansallisesta huoltovarmuudesta. Puuenergia nostettiin takaisin pöydälle.

Meillä asian vahvin puolesta puhuja oli Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari. Maa- ja metsätalousministeri Johannes Virolainen asetti aiheeseen energiametsätoimikunnan, ja Huikarin sen puheenjohtajaksi.

Toimikunta ehdotti, että Metsäntutkimuslaitos aloittaa uuden sukupolven, huoltovarmuuden puuenergian tutkimuksen. Aiheeseen syttyi myös silloinen valtiovarainministerimme Ahti Pekkala. Yhdessä ministerit Virolainen ja Pekkala järjestivät eduskunnan lisäbudjetin kautta rahoituksen kymmenvuotiseen hankkeeseen nimeltä Puu Energian Raaka-Aineena (PERA-projekti).

Energiametsätoimikunta käynnisti historiallisen huoltovarmuuden muutoksen. Jo syrjään siirretyksi luultu kotimainen puuenergia kääntyi 1980-luvun alussa uuteen nousuun. Samalla ulkomaisen öljyn prosenttiosuus alkoi pudota.

Merkittävin muutos tapahtui metsäteollisuudessa. Uuden sukupolven puuvoima ei tarkoita pelkästään klapeja tai pilkkeitä, eikä paljolti metsähakettakaan. Pääosa puuenergiasta saadaan metsäteollisuuden sivuvirroista: kuoresta, purusta, hukkapaloista ja ligniinistä.

Juuri metsäteollisuuden ansiosta puuvoima ohitti öljyvoiman ja palasi maamme perusvoimaksi, energian ykköseksi. Se tapahtui vuonna 2012. Sekä öljystä että puusta saatiin silloin 24 prosenttia. Kehitys on jatkunut. Vuonna 2022 ensimmäisellä puoliskolla puusta saatiin 26 prosenttia ja öljystä 19 prosenttia.

Ukrainan kriisi nosti kotimaisen metsäenergian taas huoltovarmuuden keskelle, hieman samaan tapaan kuin vuoden 1973 Jom Kippur sota. Nyt meitä huolestuttaa mistä saamme riittävästi perusvoimaa, kun öljyn, maakaasun ja sähkön tuonti Venäjältä katkesivat.

Puuenergialla on monipuolinen huoltovarmuuden etu. Puuenergiaa voi varastoida aivan eri tavalla kuin vaikkapa maalämpöä tai tuulisähköä. Puuenergiaa voi turvallisesti kuljettaa maamme sisällä. Pelletteinä sitä voi kuljettaa myös maakaasun puutteesta kärsiviin Euroopan maihin. Puuvoimaloihin ei kohdistu samanlaisia räjähdysuhkia kuin ydinvoimaloihin.

Energiametsätoimikunnan suositukset 40 vuoden takaa on syytä ottaa uuteen harkintaan. Puuenergian paluuta huoltovarmuuden parantamiseen on syytä edistää. Syksyn ennätysmäinen koivuklapien kysyntä kertoo jo, että energiapuu lähti taas liikkeelle.

Veli Pohjonen

Seinäjoen Sanomat. Mielipide. 26.10.2022.

Metsien H-kulttuurissa korjataan myös kantomassa

Metsiemme kantoja väännettiin taannoin kaskesta. Kaskimaan penkalla kuivuneet kannot menivät energiapuuksi maatilojen pirtteihin.

Kantojen vääntö oli mielessä metsäojituksen nestorilla, haapavetisellä professori Olavi Huikarilla. Hän kutsui 1972 Padasjoen kokeilualueelle kansainvälisen metsätiedemiesten joukon. Huikari esitteli vieraille kehittämänsä ojikkojen uuden metsänviljelyn, H-kulttuurin, Hydro-kulttuurin eli H-viljelyn.

H-kulttuurissa optimoidaan runsaimman luonnonlahjamme, veden käyttö metsissämme. H-kulttuurissa hyvin kasvaneesta puustosta korjataan myös kannot. Huikari laski kantojen tuovan 10-40 prosentin lisän puubiomassan tuotokseen. 

Ennen 1970-luvun öljykriisiä olimme huolissamme puun riittävyydestä metsäteollisuudelle. Niinpä selluteollisuus kiinnostui heti. Joutseno Pulp rakensi 1973 kantojen murskausaseman, josta tehdas saisi sellun lisäraaka-ainetta. Sellun menekki oli silloin maailmalla nousussa.

Kun tehdaspäähän tuli kysyntää, metsäpää toimi nopeasti. Tervolan keksijä Kyösti Pallari patentoi 1974 kaivinkoneen puomiin kiinnitettävän, kantoja halkovan kouran. Kantoja ei tarvinnut enää ihmisvoimin maasta vääntää. Pallarin kantoharvesterista tuli myöhemmin kantotyömaiden peruskone.

Keksinnöstä käytäntöön kestää usein yhden sukupolven verran, niin tässäkin. Kantojen korjuu ei vielä viime vuosisadan puolella käynnistynyt.

Kantohakkeen kausi alkoi vuonna 2000. UPM-Kymmene nosti ensimmäiset 5000 kiintokuutiota. Ne haketettiin polttoon Jämsänkosken voimalaan.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana kantojen hyötykäyttö nousi miljoonaan kuutioon. Lisäys oli 200-kertainen. Kyseessä on talousmetsien vauhdikas menestystarina, mihin tuskin mikään muu metsän perustuote on kymmenessä vuodessa pystynyt.

Vuonna 2013 kantohaketta paloi ennätysmääränsä 1,2 miljoonaa kiintokuutiota vuodessa. Sen jälkeen kantoenergia notkahti halvan ulkomaan energian myötä. Vuonna 2021 kantojen käyttö oli enää 0,3 miljoonaa kuutiota.

Kantojen nosto sopii parhaiten kuusen metsäviljelmille, kangasmaille. Kun avohakkuussa korjaa tukkien, latvusten ja oksien lisäksi myös kannot, maa puhdistuu juurikäävästä eli maannousemasta. Siivottuun ja muokattuun maahan voi istuttaa välittömästi uudet, nopeakasvuiseksi jalostetut kuusentaimet.

Kannottomalla metsäkentällä taimikon varhaishoito on palkitsevinta. Kuusen taimet eivät enää juro, syntyy unelmataimikko, ja ensimmäiseen harvennushakkuuseen pääsee ennätyksellisen nopeasti.

Ukrainan kriisi käänsi maailman energiapolitiikan päälaelleen. Kannoissa piilee mittavasti biomassaa. Professori Huikari totesi sen jo 50 vuotta sitten.

Kantojen uusiutuvan energian merkitystä huoltovarmuudellemme ei tulisi nyt unohtaa. Kannoista voisi valmistaa sekä normaalia polttohaketta että varastoitavaa pellettiä.

H-kulttuurin opit metsän biomassan lisätuotannosta olisivat valmiit käytäntöön. Kantojen bioenergiaa tulisi ruveta taas hyödyntämään.

VELI POHJONEN

Kainuun Sanomat. Mielipide. 26.10.2022

Puupellettimme kytkeytyy Euroopan maakaasuun

Puupelletti oli Suomessa nousussa vuosituhannen vaihteen jälkeen. Pieniä pellettitehtaita rakennettiin eri puolille Suomea, useimmiten lähelle sahateollisuutta.

Vuonna 2009 pelletin tuotannon nousu pysähtyi. Halpa polttoöljy säilytti markkinansa, aina helmikuussa 2022 alkaneeseen Ukrainan sotaan saakka.

Varalta tutkijat alkoivat silti selvittää, miten muuta metsäenergiaa, esimerkiksi tavallista haketta voisi pelletöidä kannattavasti. Se avittaisi jatkossa yhtäältä kotimaan huoltovarmuutta ja toisaalta pelletin kauppaa ulkomaille.

Meillä pelletti oli öljylämmittäjän vaihtoehto ja pienten lämpökeskusten automatisoitava polttoaine. Muualla Euroopassa pelletillä oli suurempi merkitys. Se liittyi maakaasuun.

Jo ennen nykykriisiä ihmettelimme, miten Venäjä kiisteli Ukrainan kanssa maakaasusta. Perimmiltään kaasukiistassa ei ollutkaan kyse naapurimaiden rahaliikenteestä, vaan isommasta valtakuviosta. Maakaasu oli jo silloin Venäjälle poliittinen ja taloudellinen neuvotteluvaltti EU:n suuntaan.

Maakaasun hana oli piilossa vanhan Neuvostoliiton aikaan. EU:lla oli vastavoimana vielä vahvempi valtti: ruokahana. EU oli maapallon tärkeimmän ruokaviljan, vehnän kaupan taustalla. Neuvostoliitto joutui ostamaan maailmanmarkkinoilta tuontivehnää. Myyjiä olivat länsimaat.

Idän ja lännen välinen ruokahana poistui, kun Neuvostoliitto muuttui Venäjäksi. Kolhoosimaatalous muuntui yhtiömaataloudeksi. Jo se alkoi tuottaa maan asukkaille riittävästi ruokaa.

Vehnän sijaan idän ja lännen välisen politiikan välineeksi tuli maakaasu. Tällä on erikoinen vaikutus Suomeen. Maakaasun eurooppalaisen huoltovarmuuden ketjun etäisessä päässä on piskuinen lämpöjyväsemme: puupelletti.

Talokohtainen maakaasupoltin on ollut jo pitkään Keski- ja Etelä-Euroopan yleisin lämmityslaite. Vuosien saatossa sikäläisiin omakotitaloihin on ostettu kymmeniä tuhansia pellettitakkoja olohuoneiden lisälämmön lähteeksi, siltä varalta että itäkaasun tulo jonakin talvipäivänä takkuilee.

Puupelletti on EU:n pientaloasujille maakaasun varavoimaa. Kiinnostus pellettiin räjähti Ukrainan sodan myötä. Pelletin nykyinen markkinahinta Euroopassa on jo 2,5 -kertainen vuoden takaiseen hintaan verrattuna.

Pelletin viejinä meidän kannattaisi ottaa nyt entistä näkyvämpi osa. Maakaasusta riippuvainen Eurooppa tarvitsee yhä enemmän pellettiä.

Meillä on metsäenergiaa vietäväksi eteläisempään Eurooppaan. Pikapellettiä voi tuottaa myös lyhytkiertoviljelyn energiapajusta.

Pelletti on bioetanolin ja –dieselin ohella ainutta bioenergiaa, mitä kannattaa kuljettaa pitkälle. Laivalla pelletti kulkee jo tuhansien kilometrien päähän.

Pelletin viennistä on vuosikymmenen kokemus Suomen ja Ruotsin välillä. Tukholman esikaupungin kaukolämpöä ja sähköä on tuotettu muun muassa Suomesta laivatuilla pelleteillä.

Pelletin tuotantomme olisi syytä niin Suomen kuin koko EU:n huoltovarmuuden vuoksi pikaisesti elvyttää.

VELI POHJONEN

Hirvensalmelainen. Mielipide.  20.10.2022

Kotimainen energiapuu liikkeelle, nyt huoltovarmuussyistä

Polttopuu, tavallisimmin klapeina ja pilkkeinä oli tärkein energialähteemme ennen toista maailmansotaa ja heti sen jälkeenkin. Sitten mukaan tuli alati halpeneva ulkomainen polttoöljy. Saimme öljystä (mukana liikenne) kaikesta kuluttamastamme energiasta enimmillään 61 prosenttia vuonna 1973. Puuenergian osuus oli vastaavasti 20 prosenttia.

Öljyn markkina sekosi, kun 1973 Israelin ja naapurimaiden välillä syttyi 19 päivää kestänyt Jom Kippur sota. Raaka-öljyn hinta moninkertaistui. Heräsi huoli kansallisesta huoltovarmuudesta. Puuenergia nostettiin takaisin pöydälle.

Suomessa asian vahvin puolesta puhuja oli Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari. Maa- ja metsätalousministeri Johannes Virolainen asetti aiheeseen energiametsätoimikunnan, ja Huikarin sen puheenjohtajaksi.

Toimikunta ehdotti, että Metsäntutkimuslaitos aloittaa uuden sukupolven, huoltovarmuuden puuenergian tutkimuksen. Aiheeseen syttyi myös silloinen valtiovarainministerimme Ahti Pekkala. Yhdessä ministerit Virolainen ja Pekkala järjestivät eduskunnan lisäbudjetin kautta rahoituksen kymmenvuotiseen hankkeeseen nimeltä Puu Energian Raaka-Aineena (PERA-projekti).

Pera-projektin näkyvin saavutus oli Kannukseen 1979 perustettu energiametsäkoeasema. Se toimi 38 vuotta, aluksi huoltovarmuuteen painottuen ja myöhemmin laajemmin metsäntutkimusaseman nimellä.

Energiametsätoimikunta käynnisti historiallisen huoltovarmuuden muutoksen. Jo syrjään siirretyksi luultu kotimainen puuenergia kääntyi 1980-luvun alussa uuteen nousuun. Samalla ulkomaisen öljyn prosenttiosuus alkoi pudota.

Merkittävin muutos tapahtui metsäteollisuudessa. Uuden sukupolven puuvoima ei tarkoita pelkästään klapeja tai pilkkeitä, eikä paljolti metsähakettakaan. Pääosa puuenergiasta saadaan metsäteollisuuden sivuvirroista: kuoresta, purusta, hukkapaloista ja ligniinistä.

Juuri metsäteollisuuden ansiosta puuvoima ohitti öljyvoiman ja palasi maamme perusvoimaksi, energian ykköseksi. Se tapahtui vuonna 2012. Sekä öljystä että puusta saatiin silloin 24 prosenttia. Kehitys on jatkunut. Vuonna 2021 puusta saatiin 28 prosenttia ja öljystä 21 prosenttia.

Ukrainan kriisi nosti kotimaisen metsäenergian taas huoltovarmuuden keskelle, hieman samaan tapaan kuin vuoden 1973 Jom Kippur sodan seurauksena. Nyt meitä huolestuttaa mistä saamme riittävästi perusvoimaa, kun öljyn, maakaasun ja sähkön tuonti Venäjältä katkesivat.

Puuenergialla on monipuolinen huoltovarmuuden etu. Puuenergiaa voi varastoida aivan eri tavalla kuin vaikkapa maalämpöä tai tuulisähköä. Puuenergiaa voi turvallisesti kuljettaa maamme sisällä. Pelletteinä sitä voi kuljettaa myös maakaasun puutteesta kärsiviin Euroopan maihin. Puuvoimaloihin ei kohdistu samanlaisia räjähdysuhkia kuin ydinvoimaloihin.

Energiametsätoimikunnan suositukset 40 vuoden takaa on syytä ottaa uuteen harkintaan. Puuenergian paluuta huoltovarmuuden parantamiseen on syytä edistää. Pannaan kotimainen energiapuu nyt liikkeelle.

Veli Pohjonen

Luumäen lehti. Mielipide. 20.10.2022

Pelletillämme ja Euroopan maakaasulla on erikoinen kytkentä

Puupelletti oli Suomessa nousussa vuosituhannen vaihteen jälkeen. Pieniä pellettitehtaita rakennettiin eri puolille Suomea, useimmiten lähelle sahateollisuutta.

Vuonna 2009 pelletin tuotannon nousu pysähtyi. Sahoilta ei tullutkaan pellettikoneille höylänlastua niin kuin ennen. Halpa polttoöljy säilytti markkinansa, aina helmikuussa 2022 alkaneeseen Ukrainan sotaan saakka.

Varalta tutkijat alkoivat silti selvittää, miten muuta metsäenergiaa, esimerkiksi tavallista haketta voisi pelletöidä kannattavasti. Se avittaisi jatkossa yhtäältä kotimaan huoltovarmuutta ja toisaalta pelletin kauppaa ulkomaille.

Meillä pelletti oli öljylämmittäjän vaihtoehto ja pienten lämpökeskusten automatisoitava polttoaine. Muualla Euroopassa pelletillä oli suurempi merkitys. Se liittyi maakaasuun.

Jo ennen nykykriisiä ihmettelimme, miten Venäjä kiisteli Ukrainan kanssa maakaasusta. Perimmiltään kaasukiistassa ei ollutkaan kyse naapurimaiden rahaliikenteestä, vaan isommasta valtakuviosta. Maakaasu oli jo silloin Venäjälle poliittinen ja taloudellinen neuvotteluvaltti EU:n suuntaan.

Maakaasun hana oli piilossa vanhan Neuvostoliiton aikaan. EU:lla oli vastavoimana vielä vahvempi valtti: ruokahana. EU oli maapallon tärkeimmän ruokaviljan, vehnän kaupan taustalla. Neuvostoliitto joutui ostamaan maailmanmarkkinoilta tuontivehnää. Myyjiä olivat länsimaat.

Idän ja lännen välinen ruokahana poistui, kun Neuvostoliitto muuttui Venäjäksi. Kolhoosimaatalous muuntui yhtiömaataloudeksi, ja maa alkoi tuottaa asukkailleen riittävästi ruokaa.

Vehnän sijaan idän ja lännen välisen politiikan välineeksi tuli maakaasu. Tällä on yllättävä vaikutus Suomeen. Maakaasun eurooppalaisen huoltovarmuuden ketjun päässä on piskuinen lämpöjyväsemme: puupelletti.

Talokohtainen maakaasupoltin on ollut jo pitkään Keski- ja Etelä-Euroopan yleisin lämmityslaite. Vuosien saatossa sikäläisiin omakotitaloihin on ostettu kymmeniä tuhansia pellettitakkoja olohuoneiden lisälämmön lähteeksi, siltä varalta että itäkaasun tulo jonakin talvipäivänä takkuilee.

Puupelletti on EU:n pientaloasujille maakaasun varavoimaa. Kiinnostus pellettiin räjähti Ukrainan sodan myötä. Pelletin nykyinen markkinahinta Euroopassa on jo 2,5 -kertainen vuoden takaiseen hintaan verrattuna.

Pelletin viejinä meidän kannattaisi ottaa nyt entistä näkyvämpi osa. Maakaasusta riippuvainen Eurooppa tarvitsee yhä enemmän pellettiä.

Meillä on metsäenergiaa vietäväksi eteläisempään Eurooppaan. Pelletti on bioetanolin ja –dieselin ohella ainutta bioenergiaa, mitä kannattaa kuljettaa pitkälle. Laivalla se kulkee jo tuhansien kilometrien päähän.

Pelletin viennistä on vuosikymmenen kokemus Suomen ja Ruotsin välillä. Tukholman esikaupungin kaukolämpöä ja sähköä on tuotettu muun muassa Suomesta laivatuilla pelleteillä.

Pelletin tuotantomme olisi syytä niin Suomen kuin koko EU:n huoltovarmuuden vuoksi pikaisesti elvyttää.

VELI POHJONEN

Iisalmen Sanomat. Mielipide. 20.10.2022

Lyhytkiertopuille tuli taas viljelyn tarve

Kohu talousmetsien puun riittävyydestä on kiihtynyt viime kuukausina, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi Ukrainan kriisin myötä. Kaikkiaan metsäteollisuutemme raakapuusta oli 13 prosenttia peräisin Venäjältä.

Talousmetsiemme kasvu huolestuttaa myös. Luonnonvarakeskuksen tuorein arvio on että puun kasvun taantuma olisi jatkossa noin 10 prosentin luokkaa.

 Puun riittävyyden varmistamiseksi meidän tulee jatkossa varautua nykyistä monipuolisempaan metsätalouteen. Tarvitsemme pitkän kierron havumetsien lisäksi nopeakasvuisia lehtipuita. 

Suomessa jo tutkittuja mahdollisuuksia on kolme: lyhyen kierron viljelykoivut, viljelyhaavat ja viljelypajut. Niiden kasvatus selvitettiin maassamme 1900-luvun jälkipuoliskolla. Varhainen kenttäkoe viljeltiin 1973 Rovaniemen Apukkaan, Perä-Pohjolan koeasemalle.

Merkittävä oli myös 1970-luvun Sitran hanke ”Suomen nopeakasvuisimmat metsät”. Silloinen Enso-Gutzeit yhtiö perusti näyttäviä lyhytkiertokoivun viljelmiä. Tavoite oli luoda jalostetulla rauduskoivulla jotain samaa Suomeen, mikä jalostetulla eukalyptuksella oli luotu Etelä-Amerikkaan.

Sitran kokeista näki pisimmälle Helsingin yliopiston Malminkartanon tilanhoitaja, agronomi Matti Kares. Hän esitti 1976 maatalouden vuotuisilla neuvottelupäivillä, että alkaisimme viljellä pelloilla nopeakasvuisia lehtipuita. Satokierto olisi alle 10 vuotta. Biomassan sato puitaisiin pellolta heti hakkeeksi.

Ajatus eteni maa- ja metsätaloustuottajain keskusliittoon. Silloinen puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsätilallinen, ehdotti 1977 että tuottajat alkaisivat viljellä sopivilla pelloillaan lyhytkiertopuuta. Kokeita perustettiin myös Ouluun, Pohjois-Suomen Tutkimuslaitoksen toimesta.

Viljelymaata lehtipuille taannoin riitti. Ennen EU-aikaa maataloutemme oli sitkeässä ylituotannossa. Vielä 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Lyhytkiertopuiden peltoviljely ei kuitenkaan sopinut EU:n maatalouteen. Liittymisemme unioniin 1995 poisti kyllä maatalouden ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle, eikä maata lehtipuille enää ollut.

Neljännesvuosisadan EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät poistuneetkaan. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi.

Suomessa oli vuonna luonnonhoidon peltoja 2021 yhteensä 127000 hehtaaria, kuusi prosenttia koko peltoalasta. Näille pelloille on nyt uusi tarve.

Toinen maavaramme ovat turvetuotannosta vapautuneet suopohjat. Niitä on jo luokkaa 60000 hehtaaria.

Ukrainan kriisi on luonut 1900-luvun loppupuolella kehitetylle metsäpuiden lyhytkiertoviljelylle uuden tarpeen. Voisimme nopeasti viljellä puuta metsättömille luonnonhoidon pelloille ja turvesuonpohjille.

Saisimme lisää raaka-ainetta sekä sellu- ja kartonkiteollisuudelle että lämpövoimaloihin. Kohu talousmetsien puun riittävyydestä voisi vaimeta.

VELI POHJONEN

Selänne-lehti. Mielipide. 19.10.2022

Kantojen energialle tuli uusi tarve

Metsä-Suomessa kantoja väännettiin taannoin kaskesta. Kaskimaan penkalla kuivuneet kannot menivät energiapuuksi maatilojen pirtteihin.

Kantojen vääntö oli mielessä metsäojituksen nestorilla, professori Olavi Huikarilla. Hän kutsui 1972 Padasjoen kokeilualueelle kansainvälisen metsätiedemiesten joukon. Huikari esitteli vieraille kehittämänsä ojikkojen uuden metsänviljelyn, missä hyvin kasvaneesta puustosta korjataan myös kannot. Huikari laski kantojen tuovan 10-40 prosentin lisän puubiomassan tuotokseen.

Selluteollisuus kiinnostui heti. Sellun menekki oli silloin maailmalla myötätuulessa. Joutseno Pulp rakensi 1973 kantojen murskausaseman, josta tehdas saisi sellun lisäraaka-ainetta.

Kun tehdaspäähän tuli kysyntää, metsäpää toimi nopeasti. Tervolan keksijä Kyösti Pallari patentoi 1974 kaivinkoneen puomiin kiinnitettävän, kantoja halkovan kouran. Kantoja ei tarvinnut enää ihmisvoimin maasta vääntää. Pallarin kantoharvesterista tuli myöhemmin kantotyömaiden peruskone.

Keksinnöstä käytäntöön kestää usein yhden sukupolven verran, niin tässäkin. Kantojen korjuu ei vielä viime vuosisadan puolella käynnistynyt.

Kantohakkeen kausi alkoi vuonna 2000. UPM-Kymmene nosti ensimmäiset 5000 kiintokuutiota. Ne haketettiin polttoon Jämsänkosken voimalaan.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana kantojen hyötykäyttö nousi miljoonaan kuutioon. Lisäys oli 200-kertainen. Kyseessä on talousmetsien vauhdikas menestystarina, mihin tuskin mikään muu metsän perustuote on kymmenessä vuodessa pystynyt. Nyt energiataloutemme etsii jotain vastaavaa.

Vuonna 2013 kantohaketta paloi ennätysmääränsä 1,2 miljoonaa kiintokuutiota vuodessa. Sen jälkeen kantoenergia notkahti halvan ulkomaan energian myötä. Vuonna 2021 kantojen käyttö oli enää 0,3 miljoonaa kuutiota.

Kantojen nosto sopii parhaiten kuusen metsäviljelmille, kangasmaille. Kun avohakkuussa korjaa tukkien, latvusten ja oksien lisäksi myös kannot, maa puhdistuu juurikäävästä eli maannousemasta. Siivottuun ja muokattuun maahan voi istuttaa välittömästi uudet, nopeakasvuiseksi jalostetut kuusentaimet.

Kannottomalla ja oksattomalla metsäkentällä taimikon varhaishoito on palkitsevinta. Kuusen taimet eivät enää juro, syntyy unelmataimikko, ja ensimmäiseen harvennushakkuuseen pääsee ennätyksellisen nopeasti.

Kantokorjuuta seuraavassa metsänhoidossa ja käyttöketjussa on vielä kehitettävää. Kantokasoja ei tulisi jättää hakkuuaukion laitaan ylivuotisiksi. Ilman kantokasoja metsänviljely vauhdittuisi ainakin vuodella. Kasojen pohjalla sikiävän juurikäävän riski pienenisi.

Ylivuotisia kantokasoja on perusteltu syksyisten sateiden kantoja puhdistavalla vedellä. Kantojen huuhtelu hiekasta on insinööritietein ratkaistava ongelma. Se kuuluu ratkaista voimalan varastokentällä, ei metsän kasvumaalla.

Ukrainan kriisi käänsi maailman energiapolitiikan päälaelleen. Kantojen energiaa tarvitaan taas. Professori Huikarin opit metsän biomassan lisätuotannosta olisivat nyt valmiit käytäntöön.

VELI POHJONEN

Karjalainen. Mielipide. 14.10.2022

Kriisi on korostanut vehnän merkitystä

Vehnä on viljelyalaltaan ihmiskunnan tärkein ruokavilja. Vehnän vuosituotanto henkeä kohti kuvaa ihmiskunnan ruoantuotannon huoltovarmuutta. Tänään tuotamme vehnää maapallolla keskimäärin vajaat 100 kiloa henkeä kohti vuodessa.

Suomessa vehnän tuotanto alkoi itsenäistymisen aikoihin. Viljely kehittyi asteittain. Pääsimme parhaimmillamme 200 kiloon, vuonna 2014. Sen jälkeen alkoi maataloutemme taantuma. Nyt olemme tasolla 130 kiloa henkeä kohti vuodessa.

Vehnä oli maailmantalouden keskiössä 1980-luvulla. Neuvostoliitto joutui ostamaan vehnää lännestä. Itänaapurimme pellot olivat olleet yhteisomistuksessa 60 vuoden jakson. Sitkeästi yritetty kommunistinen maatalous ei ollut ruvennut toimimaan.

Vuonna 1984 Neuvostoliiton oli ostettava 28 miljoonaa tonnia ulkomaista vehnää. Maailmankaupan kysyntään vastasi Yhdysvallat. Se toi vuodessa vientimarkkinoille 39 miljoonaa tonnia.

Alituotannon ruoka ja toimimaton kolhoosimaatalous ovat perimmäisiä syitä, miksi Neuvostoliitto luhistui.

Uuden vallan aikana Venäjä aluksi jatkoi vehnän tuontia, mutta vuosituhannen vaihteessa tapahtui käänne. Yhteistalouden kolhoosipellot olivat muuntuneet yksityistalouden yhtiöpelloiksi. Jo tämän maauudistuksen myötä pellot alkoivat tuottaa. Vuosituhannen vaihteessa Venäjä pääsi vehnän tuojasta vehnän viejäksi.

2010-luvun alussa Venäjä eteni viejien kärkikolmikkoon, Yhdysvaltain ja Euroopan unionin rinnalle. Vuonna 2016 Venäjä otti kolmikon johtopaikan. Sen nettovienti oli 27 miljoonaa tonnia, Yhdysvaltain 25 ja EU:n 22 miljoonaa tonnia.

Seuraavien vuosien lukemat vahvistivat asetelman. Vuonna 2017 Venäjä vei vehnää ennätysmääränsä 41 miljoonaa tonnia. USA vei 20 ja EU 17 miljoonaa tonnia.

Pääsuunta on jatkunut. Yhdysvaltain maatalousministeriön syyskuussa 2022 päivitetty laskelma ennusti, että Venäjä tulisi kaudella 2022/2023 viemään jopa 42 miljoonaa tonnia, USA 23 ja EU 34 miljoonaa tonnia.

Samaan sarjaan oli nousemassa Ukraina. Se pääsi parhaimmillaan yli 20 miljoonan vientitonnin, vuonna 2020. Vuoden 2022 kriisi Venäjän kanssa muutti asteleman. Ukrainan vienniksi ennustetaan enää 11 miljoonaa tonnia vuodessa.

Maailmankaupan vehnän ostavat – öljyllään – Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan levottomat maat. Niiden yhteenlaskettu nettotuonti on tasolla 54 miljoonaa tonnia. Venäjä varautuu kattamaan siitä pääosan. 

Kriisi heijastuu välittömästi Lähi-Idän maiden ruokaan. Esimerkiksi Libanonissa puolet kansalaisten vuonna 2020 kuluttamasta vehnästä oli lähtöisin Ukrainasta. Libyassa vastaava prosentti oli 43.

Maailmanpolitiikan kriisi on korostanut vehnän merkitystä. Vehnän hinnassa on selvä nousu, hetkellisistä vaihteluista huolimatta.

Onko tämän päivän poliittisessa kriisissä pohjimmiltaan kyse vehnän valttikortista maailmanmarkkinoilla?

Vehnän merkitys terävöittänee jatkossa niin Suomen kuin koko EU:n maatalouden tulevia tavoitteita. Vehnän ja ylipäänsä ruoan tuotantoa on varmistettava.

Veli Pohjonen

Sydän-Satakunta. Mielipide. 6.10.2022

Puuvoiman paluu energialähteeksi

Päättäjämme lienevät jo tottuneet tuskalliseen ympäristökysymykseen. Mistä kiertotalouden tulisi jatkossa valita energia: puuvoimasta, fossiilivoimasta vai ydinvoimasta? Ne kolme ovat perusvoimaamme. Tilastokeskus kertoo, että tähän kolmikkoon verrattuna aurinkopaneelien ja tuulimyllyjen sähkö on vielä edelleen tihkusadetta.

Tuskaa lisäsi aluksi ilmastokamppailu. Mikä energioista lisää ilmakehän hiilidioksidia, mikä sitä kierrättää ja millä sitä voi vähentää? Tänään tuskaa lisää Ukrainan kriisi.

Kaikesta energiasta saamme sekä hyötyjä että haittoja. Vaikeaksi valinnan tekee, kun päättäjät itse eivät ehdi saada selvyyttä haittojen kestosta ja voimasta. Siihen pystyvät vasta tulevien aikojen historian kirjoittajat.

Historian janalla energian haitoilla on kolmea mittaa: on ikuisia jätteitä, on sukupolvisia saasteita ja on lyhytaikaisia päästöjä.

Ydinvoimaa on aina rasittanut tappio mikä tulee säteilyjätteestä. Ihmiselle vaarallinen jäte on muurattava peruskallioon 200 000 vuodeksi. Sen lopullista hoitovastiketta ei tiedä kukaan. Se ohitetaan ulkoistamalla tappio, lykkäämällä se tulevaisuuteen. Tappiota ei maksa nykyhetken ydinsähkön talouskaksikko: tuottaja ja kuluttaja. Tappion maksaa vasta kolmas osapuoli eli tulevat sukupolvet.

Tänään ydinvoimaa rasittaa turvallisuusuhka. Tuoreen opetuksen saimme Itämeren pohjaan vedetyn Nordstream kaasuputken syyskuun räjäytyksistä. Jos energiaa on mahdollinen sabotoida meren pohjan putkissa, voi sitä sabotoida myös maanpäällisissä isoissa voimaloissa.

Hiilidioksidi on tyypillinen yhden sukupolven jäte. Vuonna 1958 sen pitoisuus ilmakehässä oli 315 miljoonasosaa ja tänään 417 miljoonasosaa, eli 33 prosenttia korkeampi. Tiede on jo selvittänyt, että hiilidioksidin kierrätys onnistuu metsillä tämän vuosisadan aikana, kunhan kaikki maailman maat kierrättämiseen sitoutuvat.

Lyhytaikaisia päästöjä ovat puun poltosta savuun leijuvat tuhkan pienhiukkaset ja kivihiilen ilmaa happamoittava rikki. Ne ovat insinööritietein ratkaistavia ongelmia, niiden kierrätys hallitaan jo, kulut tiedetään ja ne kuuluvat sähkön perushintaan.

Tulevat historioitsijat punnitsevat, valitsivatko tämän päivän päättäjät energialähteistä hyvät, pahat vai rumat. He voivat nimetä fossiilivoiman rumaksi, kun sen annettiin lämmittää ilmakehä. He voivat nimetä ydinvoiman pahaksi, kun säteileviä, rapistuvia ydinluolastoja jouduttiin muuraamaan umpeen yhä useammin ja yhä työläämmin.

Ajattoman hyväksi energialähteeksi he voivat nimetä puuvoiman. Se oli aina aidosti uusiutuvaa, puiden itseensä turvallisesti varastoimaa aurinkoenergiaa.

Eri puolille maatamme ja eri puolille Eurooppaa hajautetun puuvoiman paluu on nousemassa entistä ajankohtaisemmaksi. Sitä odottavat niin ilmastokamppailu kuin varautuminen Ukrainan kriisin laukaisemaan ihmiskunnan turvallisuuskamppailuun.

VELI POHJONEN

Iijokiseutu. Kolumni. 5.10.2022

Varjele 30 prosenttia, mutta voit silti viljellä 70 prosenttia – luonnon monimuotoisuutta on turvattava

Maa-alueidemme suojelussa on kyse luonnon monipuolisuuden säilyttämisestä. Emme halua harvinaisten eläin- ja kasvilajien kuolevan aikanamme sukupuuttoon. Päivän tyyppiesimerkki on hömötiainen. Sen kanta on parhaillaan hiipumassa.

Luonnontieteilijät ovat sukupuuttoa pohtineet jo vuosikymmeniä. Mikä prosentti erilaisista maa-alueista takaa lajien säilymisen? Vähimmäisprosenttia sanotaan ekologiseksi marginaaliksi.

Kyseessä on eräänlainen reunavyöhyke, jota pitkin eläin- ja kasvilajit voivat aikaa myöten siirtyä turvallisesti paikasta toiseen. 1970-luvulla ekologisen marginaalin minimiksi arvioitiin yliopistopiireissä 15 prosenttia.

Sittemmin aihe eteni kansainvälisiin kokouksiin. Merkittävä niistä pidettiin 2014 Japanin Aichissa. Siellä maa-alueiden suojelun prosentiksi koko maapallolle sovittiin seitsemäntoista, vuoteen 2020 mennessä.

Suomi oli tällä tiellä. Lisäsimme metsien suojelualueita vuosittain. Luonnonvarakeskuksen tilastoinnin mukaan olimme suojelleet 4,7 miljoonaa hehtaaria vuonna 2019.

Koko maapinta-alastamme (30 miljoonaa hehtaaria) vuoden 2019 suojelun prosentti oli 15,5. Emme aivan saavuttaneet Aichin 17 prosentin tavoitetta vuoteen 2020 mennessä.

Aichin sopimusta ollaan parhaillaan uusimassa. Lokakuussa 2021 pidettiin kansainvälinen kokous Kiinan Kunmingissa. Kokous antoi julkilausuman, joka kutsuu kaikkia valtioita suojelemaan 30 prosenttia maa- ja merialueistaan vuoteen 2030 mennessä.

Valtioiden lopullista sitoutumista odotettiin Kunmingin toisessa kokouksessa huhtikuussa 2022. Koronan takia kokous jouduttiin siirtämään Kanadan Montrealiin joulukuulle 2022.

Kansainvälisesti sovituilla suojelun tavoitteilla on kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet tasapuolisesti kaikista luontotyypeistämme vaikkapa Kunmingin vielä teoreettiset 30 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn 70 prosenttia.

Esimerkiksi kasvuisaa metsämaata meillä on Suomessa 20 miljoonaa hehtaaria. Metsätaloudessa siitä voi jatkaa 14 miljoonaa hehtaaria. Koko Suomen keskitasolla luonnon monimuotoisuus ei vaarannu, jos avohakkaamme näitä metsiä kerran pari vuosisadassa. Meidän on vain muistettava viljellä hakkuuaukeat mahdollisimman nopeasti takaisin metsäksi.

Suopinta-alaa meillä on 8,7 miljoonaa hehtaaria. Kunmingin säännön mukaan siitä kuuluu viljellä 6,1 miljoonaa hehtaaria ja varjella 2,6 miljoonaan hehtaaria. Tänään meillä on soiden suojelualueita tästä vasta noin puolet eli 1,2 miljoonaa hehtaaria.

Jotta emme ajautuisi takavuosien metsäsodista muistettaviin ympäristökiistoihin, 2020-luvun metsätalouden kannattaa ennen viljelyä puskuroida itsensä varjelulla. Uutta Kunmingin tai Montrealin suojelun prosenttia pääsevät tavoittelemaan paitsi metsähallitus ja muut yhtiömetsät myös maakunnat, kunnat, maatilat ja perhemetsät.

Biodiversiteettikokousten jälkeen maa-alueidemme varjelu etenee. Mutta niin voi edetä myös maa-alueidemme viljely.

Veli Pohjonen

Etelä-Suomen Sanomat. Mielipide. 30.9.2022