Maatiloilta lisää sellun raaka-ainetta

Taloustaantuman jälkeinen kansantaloutemme tykästyi, kun metsäteollisuuden päätuote sellu alkoi tahkoata tulosta. Tähän tykästyivät myös puuta kasvattavat maatilat.

Selluloosaan pohjaa pakkauskartonki. Verkkokaupasta ostamme tavaraa etänä. Tavaraa postitetaan eri puolilta maailmaa pakattuna kartonkiin.

Jo nykyiset ja etenkin suunniteltavat uudet biotuotetehtaat tarvitsevat raaka-ainetta enemmän kuin olemme aikaisemmin laskeneet. Markkinoiden nykytilanteessa selluteollisuus tarvitsee lisää kuidun raaka-ainetta.

Samalla kun sellun ja kartongin kysyntä nousevat, nousee myös huoli luonnonmetsiemme riittävyydestä.

Voisivatko maatilat tuottaa selluteollisuudelle vahvaa kuitua muustakin kuin männystä ja kuusesta?

Kuitu on kartonkivaiheessa mitaltaan milliluokkaa. Ei kuidun tarvitse välttämättä olla peräisin kymmenmetrisestä harvennuspuusta.

Kuitua saa myös sopivista peltokasveista. Mahdollisia viljeltäviä on tänään ainakin kaksi: ruokohelpi ja kuituhamppu.

Ensimmäiset ruokohelvet viljeltiin Suomen pelloille keväällä 1990. Ruokohelven kuidutukseen tehtiin hetimiten tehdassuunnitelma, nimeltään Peltosellu Oy. Tehtaan paikaksi olivat ehdolla Haapajärvi ja Oulu.

Peltosellu tyssäsi 2000-luvun vaihteessa. Rahoittajat eivät vielä halunneet uudentyyppistä heinäsellua metsäsellun kylkiäiseksi.

2020-luvun peltosellun lupaava ehdokas on kuituhamppu. Sen viljely on hallittu jo vuosikymmeniä ellei vuosisatoja. Suomessa kuituhamppua voi kasvattaa napapiiriä myöten (kuva). 

Sana hamppu voi jo sinällään huolestuttaa. Nykyiset EU:n maatiloille sertifioimat hampun lajikkeet on kuitenkin täsmäjalostettu kemialliselta koostumukseltaan niin, että huumevaikutuksista ei tarvitse olla huolissaan.

Hampun kuitu on lujaa. Vaikuttava meriitti löytyy purjelaivojen rahtiajalta. Vientitavaramme kulki suurilla kaksi- tai kolmimastoisilla Pohjanlahden purjelaivoilla. Kestävin purjekangas valmistettiin hampun kuidusta.

Maatiloillamme kasvaa luvallista, täsmäjalostettua hamppua vajaat 2000 hehtaaria tänä kesänä. Siitä öljyhamppua on noin 1500 ja kuituhamppua noin 400 hehtaaria.

Terveellisten hampputuotteiden kysyntä on kasvussa. Siemeniä ja niistä saatavaa öljyä käytetään terveysvaikutusten vuoksi yhä enemmän. 

Kukintojensa ja siementensä alapuolelle hamppu kasvattaa parimetrisen kuituvarren. Vahva kuituvarsi pohjaa vahvaan juuristoon, maaperän kohenevaan hiilen nieluun. Tätä seuraa hiiliviljelyn tutkimus.

Kuituhampusta saatavan peltosellun tarve kasvaa, kun biotalous kehittyy uuteen suuntaansa. Uusien biotuotetehtaiden ei tarvitse jäädä raaka-aineen pulaan. Lisää kuidun raaka-ainetta löytyy. Kuituhamppu sellun raaka-aineeksi on maatilojemme uusi tuotannon mahdollisuus.

VELI POHJONEN

Pitäjäläinen. Mielipide. 19.8.2021

Risupaketti päässee maaliin, hivenen myöhässä

Ilmastokamppailun pyörteissä tavoittelemme fossiilipolttoaineiden vähentämistä. Esimerkiksi kivihiilen käytölle on tavoite painua nollaan 1.5.2029 mennessä.

Miten aikaisemmat energiatavoitteemme ovat edenneet? Esimerkki on niin sanottu risupaketti.

Risupaketti on peräisin vuoden 2002 väittelystä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Risupaketin silloinen eduskunta kokosi uusiutuvan energian, etenkin energiapuun tukilupaukseksi.

Vuoden 2002 risupaketti oli vielä sanahelinää. Se ei sisältänyt tiekarttaa, tavoitetta kuinka energiapuun käyttömäärää kuutioissa oli määrä lisätä vuosien saatossa.

Tiekartta paalutettiin vasta 2010. Metsähakkeen kokonaiskäytön piti nouseman silloiselta tasoltaan 7,0 miljoonaa kuutiota vuoteen 2020 mennessä tasolle 13,5 miljoonaa kuutiota vuodessa. Hakkeelle haluttiin nousua 93 prosenttia.

Metsähakkeen käyttö lähti heti nousuun. Nousua jatkui kolme vuotta. Hakkeen käyttö pääsi tasolle 8,7 miljoonaa kuutiota vuonna 2013. Sen jälkeen hake kääntyi hienoiseen laskuun, ehkä hivenen yllättäen.

Vuonna 2020 metsähaketta paloi 8,2 miljoonaa kuutiota. Hakkeelle saatiinkin nousua vain 17 prosenttia. 

Emme saavuttaneet risupaketin tavoitetta vuoden 2020 loppuun mennessä. Mitä hakkeelle on tällä vuosikymmenellä tapahtumassa?

EU:ssa ja osin Suomessakin on kehittymässä bioenergian ajattelun uusi malli. Sen mukaan energiapuuksi ei tule hyväksyä pinopuun kokoa, ei kuitupuuta eikä missään tapauksessa tukkipuun kokoa edes lahonneena. Hakettaa tulisi vain latvuspuuta ja oksien koon tähdettä tai sen kokoista pienpuuta.

Haketettavat puukasat olisivat käytännössä aikaisemman risupakettimme keskeisintä osaa. Tuottaisimme risuhaketta.

Uusi ajattelu on jo vaikuttanut 2020-luvun energiapuun markkinoihin. Risuhakkeen hinta kääntyi nousuun vuosikymmenen vaihteessa (kuva).

Nousun laukaisi meillä kaksi tekijää. Ensiksi, päätimme luopua polttoturpeesta energialähteenämme. Nopein ja luontevin tapa on korvata polttoturve hakkeella.

Toiseksi, turpeesta luopumisen päätöstämmekin vauhdittanut tekijä on hiilidioksidin päästömaksun nousu. Se oli vuonna 2019 alle 30 euroa hiilidioksidin tonnilta. Tänään päästömaksu on luokkaa 60 euroa. - Risuhakkeelta päästömaksua ei peritä.

Uusi hakeajattelu ja hiilidioksidin päästökauppa kampesivat parikymmentä vuotta sitten kehitetyn risupaketin uudelle tasolle, nyt hieman muuntuneena ja EU-ajattelun kannustamana. Pääseekö risupatti lopulta maaliin?

Risuhake tulee pääosin ilmastometsiemme harvennus- ja päätehakkuiden sivutuotteena. Risuhakkeen kysynnän kasvuun ja hinnan nousuun tykästyvät myös tukki- ja kuitupuutaan myyvät metsätilalliset.

VELI POHJONEN

Tervareitti. Mielipide. 28.10.2021

Paju on valmis kosteikkoviljelyyn

Viljelypajun historiassa on monia käänteitä. Metsäteollisuus kiinnostui pajusta Korean kriisin jälkeisessä puuaineksen pulassa. Vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat 1953 Tanskasta 5000 kappaletta sellupajun pistokkaita. Vesipajuksi kutsutut sellupajut viljeltiin Metsäntutkimuslaitoksen kokeisiin.

Sellupaju muuntui energiapajuksi 1970-luvun öljykriiseissä. Aloimme puhua lämpövoimaloille tuotettavasta hakkeesta. Tanskasta hankittiin lisää vesipajun pistokkaita, nyt 100 000 kappaletta. Pääosa viljeltiin turpeennoston jättösoiden kokeisiin, muun muassa Haapaveden Piipsannevalle.

Energiapaju kasvoi lupaavasti. Ilmastonmuutoksen aiheuttama tahtotila kuitenkin vielä puuttui. Pajuhakkeelle ei avautunut markkinaa 1900-luvun lopulla.

Nyt biotalous on viemässä viljelypajua ilmastokamppailuun, mutta hieman erikoisella tapaa.

Kautta aikojen viljelijät ovat kiusaantuneina todenneet, miten kaikista pellonreunoilla viihtyvistä kasveista paju on juuristoltaan ongelmallisin. Vahvoilla juurillaan se tukkii niin avo-ojia kuin salaojia.

Tanskalainen vesipaju kertoo jo nimellään, että kyseessä on janoisa kasvi. Paju käyttää vettä näennäisen tuhlaten, mutta samalla se tuottaa runsaasti biomassaa haihdutettua vesilitraa kohti.

Kosteikkoviljely kehitettiin 1900-luvun alkupuolella Alankomaissa. Alaville padontakaisille, korkean pohjaveden seuduille viljeltiin koripajua. Kosteikkoviljely on nimensä mukaisesti viljelyä, ei luontaisesti kasvavan biomassan keräilyä vetisiksi entisöidyiltä soilta.  

Kosteikkoviljelyn tutkimus etsii nyt menetelmää, millä pajun janoisan juuriston voi kääntää ilmaston ja maatilojen yhteiseksi eduksi. Juuristo on samalla hiilen nielu. Menetelmälle tuli pikainen tarve, kun vuoden 2021 budjettiriihessä hallitus esitti kosteikkoviljelyn pinta-alaksi 30 000 hehtaaria.

Kosteikkoviljelyyn on ehdolla nelikko: ruokohelpi, paju, osmankäämi ja juolukka. Ruokohelven viljelyn maataloutemme jo hallitsee. Sen pinta-ala vuonna 2021 oli 2800 hehtaaria. Pajua meillä kasvoi luokkaa 50 hehtaaria. Osmankäämin ja juolukan viljely ovat aivan alkutekijöissään.

Kosteikkoviljelyn alueiden kuivemmille reunavyöhykkeille on ehdolla myös kuituhamppu. Se sopii erityisesti Pohjois-Suomeen, varsinaisen ruoantuotannon ulkopuoliselle vyöhykkeelle, vehnän tuleentumisrajan taakse.

Ilmastokamppailun kosteikkoviljelyä odottavat tänään sekä turvemaan pellot että polttoturpeen jättösuot (kuva). Kosteikkoviljely perustuu säädeltyyn ojitukseen. Pohjaveden pintaa on laskettava, kun traktoria tarvitaan istutukseen tai korjuuseen. Varsinaisen kasvukauden ajaksi veden pintaa nostetaan. Siihen ojiemme janoisa paju on sopeutunut.

Ilmastokamppailu käy yhä kuumempana maataloutemme osalta. Kosteikkoviljelyn valmistelutoimiin olisi syytä ryhtyä heti. Sitä ilmastokamppailumme odottaa. Siinä sellupajusta kosteikkopajuksi edennyt viljelykasvimme on 2020-luvun uusi mahdollisuus.

VELI POHJONEN

Sydän-Satakunta. Mielipide. 28.10.2021

Pääseekö risupaketti maaliin, nouseeko hakkeen kysyntä?

Ilmastokamppailun pyörteissä tavoittelemme fossiilipolttoaineiden vähentämistä. Esimerkiksi kivihiilelle on tavoite painua nollaan 1.5.2029 mennessä.

Miten aikaisemmat energiatavoitteemme ovat edenneet? Opettava esimerkki on niin sanottu risupaketti.

Risupaketti on peräisin vuoden 2002 väittelystä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Risupaketin silloinen eduskunta kokosi uusiutuvan energian, etenkin energiapuun tukilupaukseksi.

Vuoden 2002 risupaketti oli vielä sanahelinää. Se ei sisältänyt tiekarttaa, tavoitetta kuinka energiapuun käyttömäärää kuutioissa oli määrä lisätä vuosien saatossa.

Tiekartta paalutettiin vasta 2010. Metsähakkeen kokonaiskäytön piti nouseman silloiselta tasoltaan 7,0 miljoonaa kuutiota vuoteen 2020 mennessä tasolle 13,5 miljoonaa kuutiota vuodessa. Hakkeelle haluttiin nousua 93 prosenttia.

Metsähakkeen käyttö lähti heti nousuun. Nousua jatkui kolme vuotta. Hakkeen käyttö pääsi tasolle 8,7 miljoonaa kuutiota vuonna 2013. Sen jälkeen hake kääntyi hienoiseen laskuun. Vuonna 2020 metsähaketta paloi 8,2 miljoonaa kuutiota. Hakkeelle saatiinkin nousua vain 17 prosenttia. 

Emme saavuttaneet risupaketin tavoitetta vuoden 2020 loppuun mennessä. Mitä hakkeelle on tällä vuosikymmenellä tapahtumassa?

EU:ssa ja osin Suomessakin on kehittymässä bioenergian ajattelun uusi malli. Sen mukaan energiapuuksi ei tule hyväksyä pinopuun kokoa, ei kuitupuuta eikä missään tapauksessa tukkipuuta edes lahonneena. Hakettaa tulisi vain latvuspuuta ja oksaluokan tähdettä tai sen kokoista pienpuuta.

Haketettavat puukasat olisivat käytännössä aikaisemman risupakettimme keskeisintä osaa. Tuottaisimme risuhaketta.

Uusi ajattelu on jo vaikuttanut 2020-luvun energiapuun markkinoihin. Risuhakkeen hinta kääntyi nousuun vuosikymmenen vaihteessa.

Nousun laukaisi meillä kaksi tekijää. Ensiksi, kansallisesti päätimme luopua polttoturpeesta energialähteenämme. Nopein ja luontevin tapa on korvata polttoturve hakkeella.

Toiseksi, turpeesta luopumista vauhdittanut tekijä on kansainvälisen hiilidioksidin päästömaksun nousu. Se oli vuonna 2019 alle 30 euroa hiilidioksidin tonnilta. Tänään päästömaksu on luokkaa 60 euroa. - Risuhakkeelta päästömaksua ei peritä.

Uusi hakeajattelu ja hiilidioksidin päästökauppa kampesivat parikymmentä vuotta sitten kehitetyn risupaketin uudelle tasolle, nyt hieman muuntuneena ja EU-ajattelun kannustamana. Pääseekö risupaketti lopulta maaliin?

Risuhake tulee pääosin ilmastometsiemme harvennus- ja päätehakkuiden sivutuotteena. Risuhakkeen kysynnän kasvuun ja hinnan nousuun tykästyvät myös tukki- ja kuitupuutaan myyvät metsätilalliset.

VELI POHJONEN

Kaleva. Mielipide. 24.10.2021

Paju on valmis kosteikkoviljelyyn

Pajun viljelyn historiassa on monia käänteitä. Metsätalous kiinnostui pajusta Korean kriisin jälkeisessä puuaineksen pulassa. Vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat 1953 Tanskasta 5000 kappaletta sellupajun pistokkaita. Vesipajuksi kutsutut sellun raaka-ainepuut istutettiin Metsäntutkimuslaitoksen kokeisiin. 

Sellupaju muuntui energiapajuksi 1970-luvun öljykriiseissä. Aloimme puhua lämpövoimaloille tuotettavasta hakkeesta. Tanskasta hankittiin lisää vesipajun pistokkaita, nyt 100 000 kappaletta. Pääosa istutettiin turpeennoston jättösoiden kokeisiin, muun muassa Haapaveden Piipsannevalle.

Energiapaju kasvoi lupaavasti. Ilmastonmuutoksen aiheuttama tahtotila kuitenkin vielä puuttui. Markkina ei 1900-luvun avautunut.

Nyt biotalous on viemässä viljelypajua ilmastokamppailuun, mutta hieman erikoisella tapaa.

Kautta aikojen viljelijät ovat kiusaantuneina todenneet, miten kaikista pellonreunoilla viihtyvistä kasveista paju on juuristoltaan ongelmallisin. Vahvoilla juurillaan se tukkii niin avo-ojia kuin salaojia.

Tanskalainen vesipaju kertoo jo nimellään, että kyseessä on janoisa kasvi. Paju käyttää vettä näennäisen tuhlaten, mutta samalla se tuottaa runsaasti biomassaa haihdutettua vesilitraa kohti.

Mitä vauhdikkaammin pajun vesat kasvavat, sitä runsaammaksi kasvaa juuristo. Ja sitä vahvemmaksi kasvaa maaperän hiilen nieluvarasto. Tätä 2020-luvun ilmastokamppailun uusi menetelmä, kosteikkoviljely maataloutemme pelloilta odottaa.

Kosteikkoviljely kehitettiin 1900-luvun alkupuolella Alankomaissa. Alaville padontakaisille, korkean pohjaveden seuduille viljeltiin koripajua. Kosteikkoviljely on nimensä mukaisesti viljelyä, ei luontaisesta kasvavan biomassan keräilyä vetisiksi entisöidyiltä soilta.  

Kosteikkoviljelyn nykytutkimus etsii keinoja, millä pajun kiusallisen janoisan juuriston voi kääntää ilmaston ja maatilojen yhteiseksi eduksi. Menetelmälle tuli pikainen tarve, kun vuoden 2021 budjettiriihessä hallitus esitti kosteikkoviljelyn pinta-alaksi 30 000 hehtaaria.

Kosteikkoviljelyyn on ehdolla nelikko: ruokohelpi, paju, osmankäämi ja juolukka. Ruokohelpin viljelyn maataloutemme jo hallitsee. Sen pinta-ala vuonna 2021 oli 2800 hehtaaria. Pajua meillä kasvoi luokkaa 50 hehtaaria, osmankäämiä ja juolukkaa siitä vain murto-osa.

Ilmastokamppailun kosteikkoviljelyä odottavat tänään sekä turvemaan pellot että polttoturpeen jättösuot (kuva). Kosteikkoviljely perustuu säädeltyyn ojitukseen. Pohjaveden pintaa on laskettava, kun traktoria tarvitaan istutukseen tai korjuuseen. Varsinaisen kasvukauden ajaksi veden pintaa nostetaan. Siihen ojiemme janoisa paju on jo sopeutunut.

Ilmastokamppailu käy yhä kuumempana maataloutemme osalta. Sellupajusta pian kosteikkopajuksi etenevä viljelykasvimme on 2020-luvun uusi mahdollisuus.

VELI POHJONEN

Sampo-lehti. Mielipide. 20.10.2021

Kuva: Pajun kosteikkoviljelyä polttoturpeen jättösuolla Kouvolassa. Päälohkolla kasvaa ohraa. Suojakaistan lohkolla, pääojan takana kasvaa kosteikkopajua, lajiketta Salix Klara. Kuva 20.8.2021

Vehnän merkitys kasvaa

Vehnä on viljelyalaltaan ihmiskunnan tärkein ruokavilja. Vehnän maailmanlaajuinen vuosituotanto kuvaa ihmiskunnan ruokaturvan kehitystä ajan saatossa.

Vehnä oli maailmanpolitiikan keskiössä 1980-luvulla. Silloinen Neuvostoliitto joutui ostamaan vehnää lännestä. Itänaapurimme pellot olivat olleet yhteisomistuksessa 60 vuoden jakson. Sitkeästi yritetty kommunistinen maatalous ei ollut ruvennut toimimaan.

Vuonna 1984 Neuvostoliitto osti 28 miljoonaa tuontitonnia ulkomaista vehnää. Yhdysvallat vastasi helposti maailmankaupan kysyntään. Se toi vuodessa vientimarkkinoille 39 miljoonaa tonnia. Takavuosina vehnän valttikortti oli Yhdysvalloilla.

Alituotannon ruoka ja ylipäänsä toimimaton maatalous ovat perimmäisiä syitä, miksi Neuvostoliitto luhistui.

Uuden vallan aikana Venäjä aluksi jatkoi vehnän tuontia, mutta vuosituhannen vaihteessa tapahtui yllättävä käänne. Yhteistalouden kolhoosipellot olivat muuttuneet yksityistalouden yhtiöpelloiksi. Jo tämän maauudistuksen myötä pellot alkoivat tuottaa niin, että 2000-luvun alussa Venäjä siirtyi vehnän tuojasta vehnän viejäksi.

2010-luvun alussa Venäjä nousi viejien kärkikolmikkoon, Yhdysvaltain ja Euroopan unionin rinnalle. Vuonna 2016 Venäjä ylsi kolmikon johtoon. Sen nettovienti oli 27 miljoonaa tonnia, Yhdysvaltain 25 ja Euroopan unionin 22 miljoonaa tonnia.

Seuraavien vuosien kasvulukemat vahvistivat järjestyksen. Vuonna 2017 Venäjä vei vehnää 41 miljoonaa tonnia, USA vei 20 ja EU 17 miljoonaa tonnia.

Pääsuunta on jatkunut. Yhdysvaltain maatalousministeriön tuorein, marraskuussa 2020 päivitetty laskelma ennustaa, että Venäjä tulisi seuraavalla 2020/2021 kaudella viemään 39 miljoonaa tonnia, USA 23 ja EU 20 miljoonaa tonnia. 

Tänään maailmankaupan vehnän ostavat – öljyllään – Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan levottomat maat. Niiden yhteenlaskettu nettotuonti on tasolla 48 miljoonaa tonnia. Siitä Venäjä yksin pystyy viennillään kattamaan suurimman osan.

Vehnän painoarvo ruoan tuotannossa vahvistuu ihmiskunnan väkiluvun myötä. Poliittinen merkitys kasvaa niin kauan kuin Venäjä yhtäältä etenee maailman ykkösviejänä ja toisaalta Lähi-itä sekä Pohjois-Afrikka vehnän ykköstuojina.

Vehnänviennin valttikortti on siirtynyt Venäjälle. Tämä vaikuttaa koko maapallon maatalouteen. Koronakriisin pyörteissä Venäjä varautui oman maansa ruokaturvan säilyttämiseen ja ilmaisi mahdollisuuden rajoittaa vehnänsä vientiä. Tämä ei kuitenkaan vielä näy ainakaan lokakuun 2020 ennusteessa.

Niin EU:n kuin koko maapallon alueella vehnän viljely ja ylipäänsä ruoan tuotanto vahvistunee 2020 kriisimme jälkeen. Se vaikuttaa myös meidän maataloutemme tulevaan kehitykseen.

Veli Pohjonen

Kotiseudun Sanomat. Mielipide. 24.11.2020

Ekosellu tuottaa vahvinta uusiutuvaa energiaamme

Joensuun yliopistossa kehitettiin 1992 energiatavoitteinen puunjalostusohjelma. Ekoselluksi kutsuttu ohjelma liittyi silloin lisäsähkön tarpeeseen kaavaillun viidennen ydinvoimalan vaihtoehtojen laskentaan.

Taannoinen ydinsähkön tarve tuli kuumahierteeseen perustuvista painopaperin tehtaista. Energiatavoitteinen puunjalostusohjelma ounasteli paperiteollisuudelle tulevaa alamäkeä. Paperin asemesta vaihtoehto perustui pääosin selluun sekä siitä johdettavan kartongin tuotantoon. Tähän ei tarvittu ulkopuolista sähköä. Tarvittava energia tuli omista metsistä.

Ohjelman ytimessä oli biovoima. Valtaosan siitä saamme saha- ja selluteollisuudesta. Sähköksi ja lämmöksi muuntuvat kuori, puru, hukkapalat ja sellun kylkiaine ligniini.

Kansakunnan taloudessa mittavat muutokset vievät sukupolven verran. Miten ohjelman tavoitteille kävi?

Metsätaloutemme pääpaaluksi ohjelma esitti talousmetsien hakkuiden lisäämistä 20 miljoonalla kuutiolla vuodessa. Markkinahakkuut nouskoot 1990-luvun alun tasolta 44 miljoonaa kuutiota tasolle 64 miljoonaa kuutiota. Vuonna 2020 olimme tasolla 65,2 miljoonaa kuutiota.

Puunjalostuksen ensimmäinen paalu oli nostaa sahaus silloisesta aallonpohjastaan 6,4 miljoonaa sahakuutiota vuodessa, yli 10 miljoonan kuution. Vuonna 2020 mänty- ja kuusisahatavaramme tuotanto oli yhteensä 10,9 miljoonaa kuutiota.

Sahaus tuottaa sivuvirtanaan energiaa. Esimerkiksi tuli 1992 valmistunut Kuhmon sahan ja voimalan yhdistelmä. Kuhmon malli oli ensimmäinen keskisuuri sahalaitos, joka alkoi myydä lankun ja laudan lisäksi myös sähköä ja lämpöä.

Puunjalostuksen toinen paalu oli nostaa sellun tuotanto 1990-luvun alun 4,9 miljoonasta tonnista 7,6 miljoonaan tonniin. Vuonna 2020 olimme tasolla 7,7 miljoonaa tonnia.

Selluteollisuuden varhaiseksi malliksi tuli silloisen Enso-Gutzeitin (nykyään Stora Enso) tehdas Enon Uimaharjussa. Joensuun yliopistossa opettanut tehtaan voimainsinööri Keijo Koivunen laski metsäylioppilaille ekosellun mallin. Hän päätteli, että uudella tekniikalla sellutehdas ei tarvitse ulkopuolista sähköä ollenkaan. Sen sijaan ekosellulla voi päästä sähkön tuotannossa aina 175 prosentin omavaraisuuteen.

Nyt Kemiin rakennettava Metsä Fibren uusi biotuotetehdas ylittää selvästi Joensuun yliopiston laskelmat. Sähkön omavaraisuudessa Kemin tehtaalla on tavoitteena 250 prosenttia. Valmistuttuaan tehdas tuottaa sähköstämme 2,5 prosenttia, kaikki uusiutuvana puuvoimana.

Ekosellu käänsi neljännesvuosisadan aikana energiatalouden ajattelumme. Nyt saamme pääosan energiaamme metsistä. Tilastokeskuksen tuoreimman (vuoden 2021 ensimmäinen neljännes) analyysin mukaan saamme kaikesta energiastamme 28 prosenttia puuvoimana. Ydinvoimasta saamme 18 ja fossiiliöljystä 17 prosenttia. 

Puuvoiman kehittämisen jatkaminen 2020-luvulla on entistä ajankohtaisempaa. 

VELI POHJONEN

Forssan Lehti. Kolumni. 18.10.2021

Harsintametsätalous on jo arkipäivää

Alkuvuoden 2020 korona-kriisin jälkeisessä taloustilanteessa puhe metsien avohakkuista on palautunut päivän aiheeksi. Luontojärjestöthän tekivät jo 2018 aiheesta eduskunnalle kansalaisaloitteen. Tavoite oli lopettaa avohakkuut metsähallituksen mailla ja siirtyä niin sanottuun jatkuvaan kasvatukseen.

Jatkuvasta kasvatuksesta on tieteen tasolla eniten puhunut metsäprofessori Erkki Lähde. Hän aloitti tutkimuksensa 1970-luvulla toimiessaan Metsäntutkimuslaitoksen Rovaniemen tutkimusaseman ensimmäisenä johtajana.

Jatkuva kasvatus on sanontana hieman suppea, koska menetelmään kuuluvat myös jatkuvat hakkuut. Menetelmää kutsuttiin aiemmin poimintahakkuuksi eli harsinnaksi. Tieteellisen tarkan termin menetelmälle antoi 1984 metsäprofessori Peitsa Mikola: metsänhoidollinen harsinta.

2000-luvun puolella kehittynyt metsätiede osoittanut, että jatkuvasti kasvattaen ja täsmällisesti harsien on mahdollista yltää samaan puun kasvuun ja hakkuumäärään kuin avohakkuiden lohkometsätaloudessa. Tosin kasvun mittaustuloksia on metsätieteessä edelleen molempiin suuntiin, ja kiistely menetelmien paremmuudesta jatkuu.

Kiistatonta on vain kasvinjalostus. Nykymenetelmin voi risteyttää ja valita entistä nopeammin kasvavia puulajikkeita viljeltäviksi - avohakkuun aukeille. Ja kun ilmasto hitaasti lämpenee, uuteen ilmastoon sopivampia lajikkeita voi jalostaa etukäteen.

Luonto kyllä risteyttää muuttuneeseen ekosysteemiin sopivia, uusia luonnollisia lajikkeitaan itsekin. Mutta luonnon kierrossa tähän menee kymmeniä, ellei satoja vuosia.

Pääosa tavallisia metsätilallisia ei ole harsintametsätalouteen syttynyt. Heille avohakkuu on tänään yksinkertaisin tapa myydä puuta nopeasti ja paljon. Metsänviljelyn menetelmät taimikonhoitoineen on opittu jo, ja ne tuovat säännöllistä työtä metsätiloille.

Meillä on kuitenkin eri puolella Suomea matkailun ja erityismaiseman maa-alueita, joilla voisimme siirtää metsänhoidon painopistettä. Erityisalueilla voisimme palata nykyisestä lohkometsätaloudesta uuden sukupolven metsänhoidolliseen harsintaan. Matkailu tykästyisi tähän Lapin maisema-alueilla, kesän maastopyöräilyn retkireiteillä ja talven kansanhiihtoladuilla.

Avohakkuista luopuminen on jo arkipäivän vaihtoehto. Metsähallituksen osalta ratkaisu on yksinkertainen. Kyse on valtion päätöksestä omissa metsissään.

Yksityismetsien osalta ongelma on monimutkaisempi. Pakkokeinoja tuskin kukaan metsätilallinen halajaa. Miten kannustaa metsätiloja vapaaehtoiseen muutokseen?

Muutokseen voisi ottaa mallia 1900-luvun puolivälin metsänparannuksesta. Paluu uuden sukupolven harsintametsätalouteen on samantyyppinen, pitkäaikainen metsänhoidon muutos kuin metsänparannuksen varoilla rahoitettu soistuvien metsien ojituksemme. Metsäojitukseenkin metsätilalliset tarttuivat, kun yhteiskunta tuli tukineen vastaan.

Harsintametsätalouden vaihtoehtoa on joka tapauksessa harkittava, kun aihe on edennyt eduskunnan asialistalle. Matkailun ja maisemoinnin erityisalueilla metsänhoidollisen harsinnan voisi kehittää 2020-luvun metsänparannukseksi.

VELI POHJONEN

Koti-Lappi. Kolumni. 8.10.2020

Risupaketti alkaa toimia

Ilmastokamppailun pyörteissä olemme lupautuneet vähentämään fossiilipolttoaineita. Esimerkiksi kivihiilen käytön on määrä loppua jo 1.5.2029 mennessä.

Miten aikaisemmat energialupauksemme tai tavoitteemme ovat edenneet? Eräs esimerkki on niin sanottu risupaketti.

Risupaketti on peräisin vuoden 2002 väittelystä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Risupaketin silloinen eduskunta kokosi uusiutuvan energian, etenkin energiapuun tukilupaukseksi.

Risupaketin avulla saatiin viides ydinvoimala (Olkiluoto kolmonen) eduskunnassa lopulta läpi. Kansanedustajathan olivat 1992 sen yllättäen kaataneet. Risupaketilla ajettiin myöhemmin eteenpäin myös Hanhikiven ydinvoimahanketta Pyhäjoella.

Vuoden 2002 risupaketti oli vielä sanahelinää. Se ei sisältänyt tiekarttaa, tavoitetta kuinka energiapuun käyttömäärää kuutioissa oli määrä lisätä vuosien saatossa.

Tiekartta paalutettiin vasta 2010. Metsähakkeen kokonaiskäytön piti nouseman silloiselta tasoltaan 7,0 miljoonaa kuutiota vuoteen 2020 mennessä tasolle 13,5 miljoonaa kuutiota vuodessa. Hakkeelle haluttiin nousua 93 prosenttia.

Metsähakkeen käyttö lähti heti nousuun. Nousua jatkui vuoteen 2013. Hakkeen käyttö pääsi tasolle 8,7 miljoonaa kuutiota. Sen jälkeen hake kääntyi hienoiseen laskuun, ehkä hivenen yllättäen.

Vuonna 2020 metsähaketta paloi 8,2 miljoonaa kuutiota. Hakkeelle saatiinkin nousua vain 17 prosenttia. 

Emme saavuttaneet risupaketin tavoitetta vuoden 2020 loppuun mennessä. Mitä hakkeelle on tällä vuosikymmenellä tapahtumassa?

EU:ssa ja osin Suomessakin on kehittynyt uuden hakeajattelun malli. Sen mukaan energiapuuksi ei tule hyväksyä pinopuun kokoa, ei kuitupuuta eikä missään tapauksessa tukkipuun kokoa edes lahonneena. Hakettaa tulisi vain latvuspuuta ja oksien koon tähdettä, käytännössä risupuuta.

Suomalaisen energiapuun kysynnän laukaisi vuosikymmenen vaihteessa kaksi tekijää. Ensiksi, päätimme luopua polttoturpeesta energialähteenämme.

Toiseksi, turvepäätöstäkin vauhdittanut tekijä on hiilidioksidin päästömaksun voimakas nousu. Se oli vuonna 2019 alle 30 euroa hiilidioksidin tonnilta. Tänään päästömaksu on yli 60 euroa.

Sekä hiilioksidin päästökauppa että EU:n hakeajattelu ovat jo vaikuttaneet risuhakkeen hintaan. Se kääntyi selvään nousuun vuosikymmenen vaihteessa (kuva) .

Parikymmentä vuotta sitten kehitetty risupaketti alkoi vihdoin toimia, hieman muuntuneena ja EU-ajattelun kannustamana. Sivutuotteena korjattavan risuhakkeen hinnan nousuun tykästyvät myös tukki- ja kuitupuutaan myyvät metsätilalliset.

VELI POHJONEN

Nivala -lehti. Mielipide. 7.10.2021

Kuituhamppu on biotalouden uusi mahdollisuus

Metsäteollisuuden päätuote sellu tahkoaa tulosta. Tähän ovat tykästyneet myös puuta kasvattavat metsätilalliset.

Selluun pohjaa pakkauskartonki. Verkkokaupasta ostamme tavaran etänä. Tavara postitetaan eri puolilta maailmaa pakattuna kartonkiin.

Jo uudet kartonkitehtaat tarvitsevat raaka-ainetta enemmän kuin olemme aikaisemmin laskeneet. Samalla kun kartongin kysyntä nousee, nousee myös huoli luonnonmetsiemme riittävyydestä.

Voisimmeko tuottaa teollisuudelle vahvaa kuitua muustakin kuin männystä ja kuusesta?

Kuitu on kartonkivaiheessa mitaltaan milliluokkaa. Ei kuidun tarvitse välttämättä olla peräisin kymmenmetrisestä harvennuspuusta.

Kuitua saa myös sopivista peltokasveista. Mahdollisia viljeltäviä on tänään kaksi: ruokohelpi ja kuituhamppu.

Ensimmäiset ruokohelvet viljeltiin Suomen pelloille keväällä 1990. Ruokohelven kuidutukseen tehtiin hetimiten tehdassuunnitelma, nimeltään Peltosellu Oy. Tehtaan paikaksi olivat ehdolla Haapajärvi ja Oulu.

Peltosellu tyssäsi 2000-luvun vaihteessa. Rahoittajat eivät vielä halunneet uudentyyppistä heinäsellua metsäsellun kylkiäiseksi.

2020-luvun peltosellun lupaavin ehdokas on kuituhamppu. Sen viljely on hallittu jo vuosikymmeniä ellei vuosisatoja. Suomessa kuituhamppua voi kasvattaa napapiiriä myöten (kuva).

Euroopan unionin peltokasvien ajattelussa kuituhampulla on etunsa juuri Pohjois-Suomessa. Tiukimman ajattelun mukaan ruoantuotannon pelloilla saa kasvattaa ainoastaan ruokaa, ei muuta biomassaa.

Hamppu sopii tämän mukaan parhaiten pohjoiselle vyöhykkeelle, käytännössä vehnän tuleentumisrajan taakse. Ja juuri siellähän uudet biotuotetehtaat lisää kuitua hamuavat.

Sana hamppu voi huolestuttaa. Nykyiset EU-sertifioidut hampun lajikkeet on kuitenkin täsmäjalostettu kemialliselta koostumukseltaan niin, että huumevaikutuksista ei tarvitse olla huolissaan.

Hampun kuitu on lujaa. Vaikuttava meriitti löytyy purjelaivojen rahtiajalta. Vientitavaramme kulki 1800-luvulla kaksi- tai kolmimastoisilla Pohjanlahden purjelaivoilla. Kestävin purjekangas valmistettiin hampun kuidusta.

Maaseudullamme kasvaa luvallista, täsmäjalostettua hamppua vajaat 2000 hehtaaria tänä kesänä. Siitä öljyhamppua on noin 1500 ja varsinaista kuituhamppua noin 400 hehtaaria.

Terveellisten hampputuotteiden kysyntä on kasvussa. Siemeniä ja niistä saatavaa öljyä käytetään terveysvaikutusten vuoksi yhä enemmän. 

Kukintojensa ja siementensä alapuolelle hamppu kasvattaa parimetrisen kuituvarren. Vahva kuituvarsi pohjaa vahvaan juuristoon, maaperän kohenevaan hiilen nieluun. Tätä seuraa hiiliviljelyn tutkimus.

Kuituhampusta saatavan peltosellun tarve kasvaa, kun biotalous kehittyy uuteen suuntaansa. Uusien biotuotetehtaiden ei tarvitse jäädä raaka-aineen pulaan. Lisää kuidun raaka-ainetta löytyy.

VELI POHJONEN

Miilu -lehti. Mielipide. 6.10.2021