Unoh­tui­ko ri­su­pa­ke­tin tavoite 2010-lu­vul­la?

Olemme lupautuneet vähentämään fossiilipolttoaineita. Esimerkiksi kivihiilen käytön lämmön ja sähkön tuotannossa on määrä loppua 1.5.2029 mennessä.

Elokuussa 2020 käynnistetty kansalaisaloite ajaa puolestaan lakialoitetta, minkä mukaan hitaasti uusiutuvan turpeen käyttäminen polttoaineena tai polttoaineen tuotantoon tulisi kieltää 31.5.2025 lähtien.

Miten aikaisemmat energialupauksemme tai tavoitteemme ovat edenneet? Eräs esimerkki on niin sanottu risupaketti.

Sana risupaketti on peräisin vuoden 2002 väittelystä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Risupaketin silloinen eduskunta kokosi uusiutuvan energian, etenkin energiapuun tukilupaukseksi.

Risupaketin avulla saatiin viides ydinvoimala (Olkiluoto kolmonen) eduskunnassa lopulta läpi. Kansanedustajathan olivat 1992 sen yllättäen kaataneet. Risupaketilla ajettiin myöhemmin eteenpäin myös Hanhikiven ydinvoimahanketta Pyhäjoella.

Vuoden 2002 risupaketti oli vielä sanahelinää. Se ei sisältänyt tiekarttaa, esimerkiksi tavoitetta kuinka energiapuun käyttömäärää kuutioissa oli määrä lisätä vuosien saatossa.

Tiekartta piirrettiin vasta 2010. Metsähakkeen kokonaiskäytön piti nouseman tasolta 7,0 miljoonaa kuutiota vuoteen 2020 mennessä tasolle 13,5 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Metsähakkeen käyttö lähti nousuun mitä jatkui aina vuoteen 2013. Sen jälkeen hakkeen nousu pysähtyi. Vuonna 2019 metsähaketta paloi vain kahdeksan miljoonaa kuutiota.

Emme saavuttaneet risupaketin tavoitetta vuoden 2020 loppuun mennessä. Tavoitteesta saavutettiin ehkä 60 prosenttia. Unohtuiko risupaketin tavoite 2010-luvulla?

Parin viime vuoden aikana uusiutuvan puuvoiman merkitys on kuitenkin kasvanut. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä ja polttoöljystä halutaan lopultakin eroon.

Ajattelu lähti liikkeelle Pariisin 2015 ilmastokokouksesta. Näkyvimmin aiheesta on puhunut maapallon ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti vuoden 2017 seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan kolminkertaiseksi. Se vähentäisi heti kivihiilen polttoa.

Hiilidioksidin päästömaksu totteli Macronia. Hiilidioksiditonnin hinta on noussut silloisesta seitsemästä eurosta nykytasoon 38 euroa eli yli viisinkertaiseksi.

Päästömaksun nousulla on seuraamuksensa. Esimerkiksi pitkään kivihiileen uskoneet rintamaiden voimalat ovat jo korvaamassa kivihiiltään joko metsähakkeella tai puupelletillä.

Risupaketille on vihdoin valoa, mutta paketin seurantaa ei tulisi unohtaa. Myös uutta tiekarttaa metsähakkeelle tarvitaan.

VELI POHJONEN

Lapin Kansa. Mielipide. 17.2.2021

Nielumetsien maa ilmastopörssin piiriin

Ilmastokamppailu etenee, mutta koko Suomea ajatellen käytännön toimet ovat vielä vähäisiä. Miten esimerkiksi metsiemme hyvä hiilimetsänhoito saataisiin vielä paremmin mukaan ilmastopörssiin?

Luonnonvarakeskus on mitannut ilmastometsiämme Hangosta Utsjoelle ulottuvilla linjoilla 13 kertaa, vuodesta 1921 lähtien. Viimeisin laskenta on jaksolle 2015–2019 (keskivuosi 2017). Kasvavissa metsissämme, nielumetsissämme, oli puuta 2 482 miljoonaa kuutiota.

Vuosikasvunsa pohjalta nielumetsien pinta-alaan lasketaan varsinainen metsämaa (kasvua vähintään yksi kuutio hehtaarilla vuodessa) ja kitumaa (kasvua 0,1–1,0 kuutiota). Vuonna 2017 nielumetsien pinta-ala oli yhteensä 22,8 miljoonaa hehtaaria. Yhtä nielumetsän hehtaaria kohti meillä oli puuta 109 kuutiota.

Keskikuutiosta on laskettavissa hiililuku. Se kertoo, paljonko nielumetsän hehtaarille on varastoitunut alkuainehiiltä runkoihin, oksiin, latvukseen, lehvästöön ja juuristoon. Vuonna 2017 hiililukumme oli 38,7 tonnia hiiltä keskimääräistä nielumetsän hehtaariamme kohti.

HAKKUISTA huolimatta hiililukumme kasvaa noin puolella tonnilla vuodessa. Suomi on nielumetsien maa, vuodesta toiseen. Vuonna 2021 laskennallinen hiilen virta tulee olemaan keskimäärin 531 kiloa alkuainehiiltä vuotta ja nielumetsän hehtaaria kohti.

Ilmastokamppailussa hiilen virroilla on rahallinen arvonsa. Se alkaa kiinnostaa verohallintoa ennemmin tai myöhemmin. Vuodesta 2004 lähtien EU:n päästöpörssi on hinnoitellut ilmastohiilen. Huhtikuun puolivälissä sen arvo oli 161 euroa alkuainehiilen tonnilta.

Jos laskuttaisimme huhtikuun hinnoin EU:n ilmastorahastoa vuotuisesta hiilen virrastamme, tulos olisi melkoinen. Yhtä nielumetsän hehtaaria kohti vuoden 2021 laskutus olisi 85,7 euroa vuodessa. Koko nielumetsien alaltamme vuosilaskutus olisi 1 944 miljoonaa euroa. Keskimäärin kukin suomalainen voisi kuitata EU:lta metsähiilen rahaa 351 euroa vuodessa.

Ilmastonmuutoksen merkitys ja pitkäkestoisuus ovat sitä luokkaa, että metsien hiilivarastoja ja hiilivirtoja ei tulisi kytkeä hetkellisiin tukiaisjärjestelmiin. Hiili olisi luontevampaa kytkeä vakiintuneeseen metsäverotukseen.

ERI kokoluokan metsätilat, yhteismetsät ja yhtiömetsät ilmoittaisivat vuosittaisessa veroilmoituksessa hiilivarastonsa sen hetkisen suuruuden.

Hiilivaraston laskenta on tänä päivänä edistynyt. Sen voi tehdä esimerkiksi metsaan.fi -palvelulla tai kännykkäsovelluksella.

Verotoimisto laskisi vuosi-ilmoituksen pohjalta metsätilan, yhteismetsän tai yhtiömetsän edellisen vuoden hiilivirran suunnan ja suuruuden, määrittäisi sen rahallisen arvon ja liittäisi sen verojen koko pakettiin. Hiilitonnin vuosihinnan määrittäisi ylempi verohallinto, vuosittaisen kilometrikorvauksen tapaan.

Hyvin metsäänsä hoitava kokisi hiilimaksun veronpalautuksena. Huonosti metsäänsä hoitava kokisi hiilimaksun jälkiverona. Hän, hänen yhteisönsä tai yhtiönsä oli hakannut metsää sen kasvua enemmän ja aiheuttanut ilmastopäästön. Siitä on oikein ja kohtuullista maksaa ilmastoveroa.

VELI POHJONEN

Sisä-Savo. Mielipide.  21.4.2021

Nielumetsien maamme ilmastopörssin piiriin

Ilmastokamppailu etenee, mutta koko maatamme ajatellen käytännön toimet ovat vielä vähäisiä. Miten esimerkiksi metsien hyvä hiilimetsänhoito saataisiin mukaan ilmastopörssiin, kokonaisuutena?

Luonnonvarakeskus on mitannut ilmastometsiämme Hangosta Utsjoelle ulottuvilla linjoilla 13 kertaa, vuodesta 1921 lähtien. Viimeisin laskenta on jaksolle 2015–2019 (keskivuosi 2017). Kasvavissa metsissämme, nielumetsissämme, oli puuta 2482 miljoonaa kuutiota.

Vuosikasvunsa pohjalta nielumetsien pinta-alaan lasketaan varsinainen metsämaa (kasvua vähintään yksi kuutio hehtaarilla vuodessa) ja kitumaa (kasvua 0,1–1,0 kuutiota). Vuonna 2017 nielumetsien pinta-ala oli yhteensä 22,8 miljoonaa hehtaaria. Yhtä nielumetsän hehtaaria kohti meillä oli puuta 109 kuutiota.

Keskikuutiosta on laskettavissa hiililuku. Se kertoo, paljonko nielumetsän hehtaarille on varastoitunut alkuainehiiltä. Mukaan lasketaan rungot, oksat, lehvästö ja karkeat juuret. Vuonna 2017 hiililukumme oli 38,7 tonnia hiiltä keskimääräistä nielumetsän hehtaariamme kohti.

Hakkuista huolimatta hiililukumme kasvaa noin puolella tonnilla vuodessa. Suomi on nielumetsien maa, vuodesta toiseen. Vuonna 2021 laskennallinen hiilen virta tulee olemaan 531 kiloa alkuainehiiltä vuotta ja nielumetsän keskihehtaaria kohti.

Ilmastokamppailussa hiilen virroilla on rahallinen arvonsa. Se alkaa kiinnostaa verohallintoa ennemmin tai myöhemmin. Vuodesta 2004 lähtien EU:n päästöpörssi on hinnoitellut ilmastohiilen. Huhtikuun puolivälissä sen arvo oli 161 euroa alkuainehiilen tonnilta.

Jos laskuttaisimme huhtikuun hinnoin EU:n ilmastorahastoa vuotuisesta hiilen virrastamme, tulos olisi melkoinen. Yhtä nielumetsän hehtaaria kohti vuoden 2021 laskutus olisi 85,7 euroa vuodessa. Koko nielumetsien alalta vuosilaskutus olisi 1944 miljoonaa euroa. Keskimäärin kukin suomalainen voisi kuitata EU:lta metsähiilen rahaa 351 euroa vuodessa.

Ilmastonmuutoksen merkitys ja pitkäkestoisuus ovat sitä luokkaa, että metsien hiilivarastoja ja hiilivirtoja ei tulisi kytkeä hetkellisiin tukiaisjärjestelmiin. Hiili olisi luontevampaa kytkeä vakiintuneeseen metsäverotukseen.

Eri kokoluokan metsätilat, yhteismetsät ja yhtiömetsät ilmoittaisivat vuosittaisessa veroilmoituksessa hiilivarastonsa sen hetkisen suuruuden. Hiilivaraston laskenta on tänä päivänä edistynyt. Sen voi tehdä esimerkiksi metsaan.fi palvelulla tai kännykkäsovelluksella.

Verotoimisto laskisi vuosi-ilmoituksen pohjalta metsätilan, yhteismetsän tai yhtiömetsän edellisen vuoden hiilivirran suunnan ja suuruuden, määrittäisi sen rahallisen arvon ja liittäisi sen verojen koko pakettiin. Hiilitonnin vuosihinnan määrittäisi ylempi verohallinto, vuosittaisen kilometrikorvauksen tapaan.

Hyvin metsäänsä hoitava kokisi hiilimaksun veronpalautuksena. Huonosti metsäänsä hoitava kokisi hiilimaksun jälkiverona. Hän, hänen yhteisönsä tai yhtiönsä oli hakannut metsää sen kasvua enemmän ja aiheuttanut ilmastopäästön. Siitä on oikein ja kohtuullista maksaa ilmastoveroa.

Veli Pohjonen

Sampo-lehti. Mielipide. 21.4.2021.

Biohiiltä ilmastokamppailuun

– Se parantaa maan viljavuutta, lisää humusta, sitoo ravinteita, kuohkeuttaa tiivistyneitä peltomaita ja parantaa ruokakasvien satoja

  

YK:n ilmastokokouksissa ja koko maapallon hiilitutkimuksissa on käynyt yhä selvemmäksi, että ilmastokamppailussa ei riitä pelkästään päästöjen vähentäminen. Monipuolisempia menetelmiä tarvitaan.

2000-luvun alussa puhutuin vaihtoehto oli hiilidioksidin sieppaus suoraan voimalan savupiipusta ja hiilidioksidin pumppaus kaasuna maaperään. Satojen metrien syvyydessä kaasumaisen hiilidioksidin laskettiin säilyvän eräänlaisessa pohjaveden vesilukossa.

Hiilidioksidin sieppaus ja varastointi piti maksettaman YK:n ilmastokokouksissa yhteisesti sovittavalla sakkorahalla, hiilidioksidin päästökaupalla. Suuret päästäjät Kiina ja Yhdysvallat eivät kuitenkaan maailman laajuiseen päästökauppaan vielä viime vuosikymmenillä syttyneet.

2020-luvulla uutta vaihtoehtoa odotetaan biohiilestä. Biohiili on maahan kynnettävää alkuainehiiltä. Se on kuivatislattu auringon kasvattamasta biomassasta, esimerkiksi hakkuutähteestä tai pienpuun hakkeesta. Alkuaine hiili on peräisin ilmakehän hiilidioksidista.

Nykypäivän kuivatislaus on räätälöity teknisesti niin, että mikrobit eivät pääse käsiksi väkevään tisletuote biohiileen. Biohiili ei kompostoidu lehti- ja juurikarikkeen tavoin. Biohiili säilyy savessa kuten kivihiili kalliossa. Biohiili tekee pellosta hiilen nieluvaraston.

Biohiili muistuttaa entisajan maamiiluista eli tervahaudoista saatuja sysiä. Nykypäivän näkökulmasta katsoen maamiilut olivat kuitenkin kiusallisen tuhlaavia. Vain terva ja sydet otettiin talteen.

Tämän päivän miilua kutsutaan kiertotalouden retortiksi. Se ottaa talteen ja hyödyntää myös ennen maamiiluista hukkaan valuneet tisleet ja ilmaan karkaavan lämmön. Haihtuvat kaasut on luonteva muuntaa biokaasuksi.

Hiilidioksidin tekniseen sieppaukseen ja syvävarastointiin verrattuna biohiilellä on ekologinen ja taloudellinen etu. Kun jauhettu biohiili kynnetään peltoon, se toimii viljelyssä monipuolisen maanparannuskalkin tavoin. Biohiili parantaa maan viljavuutta, lisää humusta, sitoo ravinteita, kuohkeuttaa tiivistyneitä peltomaita ja parantaa ruokakasvien satoja.

Biohiiltä on kokeiltu nykyaikaisessa peltoviljelyssä niin Amerikan kuin Euroopan puolella, ja myös Suomessa. Biohiilen hinta on kuitenkin vielä verraten korkea, 1000–1500 euroa tonnilta. Pelkkä maanparannus ei viljelijöitä houkuta, mukaan tarvittaisiin myös hiilipörssi.

Biohiilen suurimmat mahdollisuudet ovat kehitysmaissa. Niissä eroosion ja kuivuuden riivaamia humusköyhiä peltoja riittää. Koeviljelyssä biohiilellä on nostettu merkittävästi maissin satoa muun muassa Keniassa.

Maailmanlaajuista kehitysavun rahaa voisi jatkossa siirtää biohiilellä Afrikan maatalouteen. Menetelmään tarvittavien kenttäkelpoisten retorttien kehittämisessä Suomikin voisi olla mukana.

Siirtämällä osa maapallon ilmastokamppailua kehitysmaiden syteen ja saveen, kehitysapu palaisi juurilleen, maanläheiseksi. Ruokakasvien sadot nousisivat, nälänhädän uhka poistuisi, köyhyys vähenisi ja muuton paine kehitysmaista rikkaampiin maihin pienenisi.

Veli Pohjonen

Iisalmen Sanomat. Mielipide. 9.4.2021

Oppia voisi ottaa ekopajun historiasta – Tällä vuosisadalla biotalous laskee löytävänsä biomassasta monipuolisen tuotepaletin

Ympäristöpeltojen ojissa rehottava pajumme on ollut ekotalouden ehdokaskasvi 1970-luvun energiakriiseistä lähtien. Eniten olemme puhuneet voimaloille nopeasti tuotettavasta peltohakkeesta. Pajun historiasta löytyy kuitenkin monipuolisempia esimerkkejä.

Koripaju oli ennen muovin aikaa Euroopan yleisin tehoviljelty puulaji. Parkituspajun kuorta kiskoivat puolestaan 1900-luvun alkupuoliskolla Pohjanlahden talonpojat. He myivät kuoren nahkatehtaalle.

Taannoin metsästysaseisiin tehtiin mustan ruudin panoksia. Musta ruuti on seos rikkiä, salpietaria ja puuhiiltä. Räjähtävin puuhiili saatiin huokoisesta pajusta. Pajun ydinpuun rakenne on taas korostunut, kun biotalous etsii puulajeja joista saadaan huokoista biohiiltä kaupunkien jätevesien ja hulevesien puhdistukseen.

Riistapeltojaan kasvattavat tietävät, että eläimet hamuavat pajun kuorta ja latvuksia rehuksi kesän kynnyksellä, talvella syömänsä yksipuolisen ravinnon jälkeen. Kyseessä on jokin vajaasti tunnettu pajun kuoren lääkeaine.

Hirvet ja Lapissa myös porot haluavat syödä sitä ennen kuin siirtyvät uuden kasvukauden heiniin ja varpuihin. Yliopistoissa näitä aineksia on tutkittu jo parikymmentä vuotta.

Ekopajun vaikuttavin tarina liittyy juuri lääkeaineisiin. Kyseessä on meidän kaikkien tuntemamme aspiriini.

Vuonna 1828 saksalainen kemisti Buchner eristi pajun kuoresta valkoisen jauheen, minkä hän nimesi salisiiniksi, pajun nimen (Salix) mukaan. Jauhe on suolaa, jonka emoaine salisyylihappo löytyi pian. Se kävi kiniiniä korvaavaksi kuumelääkkeeksi.

Saksalaisessa Bayerin tehtaassa työskennellyt Felix Hoffmann keksi 1897 muokata salisyylihappoa hieman. Reaktion lopputulos oli lääkärien nykyisin tuntema asetyylisalisyylihappo. Apteekkeihin lääke tuli myyntinimellä aspiriini.

Aspiriinia käytettiin aluksi kuumeeseen ja tulehduskipuihin. Vuonna 1954 aspiriinin todettiin estävän verihiutaleiden takertumista ja vähentävän verihyytymiä. Havainnot varmistuivat 1970-luvun alussa. Sen jälkeen on tiedetty, että päivittäinen aspiriini ehkäisee veritulppia.

Salisiinin löytyminen pajusta käynnisti lääketeollisuudessa tapahtumaketjun, mikä hakee vertaistaan. Nykyään aspiriinia ja sen johdannaisia syödään maailmalla kaikista lääkkeistä eniten, 100 miljoonaa tablettia päivässä.

Aspiriini, musta ruuti, nahan parkitus ja riistatalouden perinnetieto opettavat, mitä kaikkea biotalous voi luonnosta hyödyntää. Kaikkea puista ei ole vielä löydetty, ei ehkä osattu etsiäkään.

Toinen opetus liittyy tuotteen teollistamiseen. Esimerkiksi aspiriinia ei tehdä enää pajun kuoresta. Kemistit keksivät jo 1900-luvun alussa, että laboratoriossa asetyylisalisyylihapon voi valmistaa halvemmalla kivihiilen tisleestä tai raakaöljystä. Viime vuosisadalla biotalous hävisi fossiilitaloudelle.

Tällä vuosisadalla biotalous laskee löytävänsä biomassasta niin monipuolisen tuotepaletin, että ilmastolle haitallinen fossiiliöljy ei voi enää korvata uusiutuvaa puuta. Tässä paletissa ekopajulla on edelleen mahdollisuuksia.

Veli Pohjonen

Iisalmen Sanomat. Mielipide.  6.4.2021

Maamme ilman hiilidioksidipäästöjä

Ilmastoväki on syvästi huolissaan kuultuaan peltoimme kuiskintaa, hiilidioksidin päästöjä. Huoleen on aiheensa, kun sen peilaa Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja kansainvälisen ilmastopaneelin (IPCC) tuoreimpiin tietoihin peltojemme alkuainehiilestä.

Luken tarkin tieto on kivennäismaan pelloiltamme, vuodelta 1987. Niiltä menee tänään taivaalle (negatiivinen) päästövirta, keskimäärin 430 kiloa alkuainehiiltä hehtaarilta vuodessa.

Turvemaan peltojen mittaussarjat ovat lyhyempiä. Tutkimus etenee tietokonein. IPCC:n tutkijaryhmä arvioi, että turvepeltojemme yksivuotisessa viljan viljelyssä hiilen päästövirta on luokkaa 7 900 kiloa alkuainehiiltä hehtaarilta vuodessa. Monivuotisessa heinänurmen viljelyssä taso on 5 800 kiloa.

Peltojen hiilivirtoja voi verrata vastaavaan tietoon metsistämme, vuodesta 1921 lähtien. Luken tuoreimman päivityksen (VMI 13) jälkeen laskettava ja metsiimme tuleva hiilen (positiivinen) nieluvirta on nyt luokkaa 393 kiloa alkuainehiiltä hehtaarille vuodessa.

Vaikka kyseessä ovat vain laskennan viiteluvut, jo vastakkaismerkkisinä ne ovat maatiloillemme merkittävät. Kun keskikoon tila muokkaa kivennäismaan peltoaan, viljelijän ei tarvitse murehtia ilmastosta. Hänellä on hyväkasvuista metsää vähintään saman verran kuin kivennäismaan peltoa. Turvepeltojen päästöjä varten viljelijä tarvitsisi metsää vähintään kymmenkertaisesti.

Turvepeltojen tutkimus etsii ilmastoystävällisiä vaihtoehtoja. Hiilen päästövirrat taivaalle olisi syytä kääntää hiilen nieluvirroiksi biomassaan ja maaperään.

Lupaavimpia menetelmiä tähän on metsäpuiden lyhytkiertoviljely. Tuoretta tutkimustietoa on alle 30 vuoden kierrolla kasvatettavasta hieskoivusta.

Hieskoivulle sopivaa maata meillä riittää. Aiheeseen kiinnitti huomiota jo 1970-luvun lopulla vaikuttanut professori Olavi Huikarin johtama energiametsätoimikunta. Mietinnössään toimikunta esitti, että maassamme tulisi varata 750 000 hehtaarin maa-ala hieskoivulle.

Luontaisesti syntyneitä hieskoivikoita on sittemmin tutkittu Suomessa etenkin turvetuotannon jättösoilla. Virossa niitä on tutkittu hyvin ojitetuilla turvemailla. Hiilen virtoja on mitattu paitsi puustossa (rungot, oksat, juuret), myös maaperässä (lehti- ja juurikarike).

Suomessa hieskoivun hiilen nieluvirran viitearvo oli 3 220 kiloa alkuainehiiltä vuodessa hehtaarille. Virossa mitattu vastaava hiilivirta oli 3 450 kiloa.

Hieskoivikon nielemällä hiilellä on ilmastoarvonsa. Tammikuun alkupuolella hiilidioksidin pörssihinta oli 35 euroa tonnilta, alkuainehiileksi laskettuna 128 euroa tonnilta. Tämän hinnan mukaan suomalainen hieskoivikon kasvattaja voisi vuosittain laskuttaa päästöpörssiä 413 eurolla hehtaarilta.

Lyhyen kierron hieskoivua on pitkään pidetty metsiemme hukkakaurana. Nyt se on nousemassa hiilipörssin sammoksi, niin turvepelloilla kuin turvetuotannon jättömailla.

Meidän on uudesta viljeltävä turvemaa, hieskoivulle. Päästöt vain menkööt merten taa – esimerkiksi Afrikan autioiden maiden ilmastometsityksiin.

Veli Pohjonen

Kansan uutiset. Mielipide. 20.3.2021

Metsänkasvattajat tykästyvät energiapuun hinnan nousuun

Vielä 2010-luvulla energiapuun tuotanto ei ollut metsänkasvattajalle kannattavaa. Maailmanmarkkinoiden halpa kivihiili ja EU:n haparoiva ilmasto-ote varmistivat, että emme luopuneetkaan kivihiilestä.

Energiapuun kauppa seuraa talouslaskennan varjohintaa. Se kertoo ylimmän kuutiohinnan, minkä voimala on valmis maksamaan tienvarteen pinotusta pienpuusta. Siitä saatavan energian on oltava hinnaltaan hivenen alle kivihiilen energian.

Energiapuun varjohintaa peilataan puun määrältään merkittävimmän vaihtoehdon eli männyn ensiharvennuspuun tienvarsihintaan (kuitupuun hankintahintaan). Varjohinta on kahden osan summa. Perusosa tulee kivihiilen satamahinnasta maailmalla. Lisäosa tulee hiilidioksidin päästömaksusta.

Alimmillaan energiapuun varjohinta oli vuoden 2016 helmikuussa 17 euroa kiintokuutiolta. Ensiharvennusmännyn hankintahinta oli selvästi korkeampi, 28 euroa.

Tilanne muuttui 2010-luvun lopussa. Varjohinta alkoi nousta. Maaliskuussa 2021 se oli jo tasolla 50 euroa kiintokuutiolta. Siitä kivihiilen osuus on 21 ja päästömaksun 29 euroa.

Männyn ensiharvennuspuun hankintahinta oli puolestaan 32 euroa. llmastoystävällisen voimalan kannattaa nyt ostaa halvempaa hakepuuta kalliimman kivihiilen sijaan.

Energiapuun varjohinta seurasi Pariisin 2015 ilmastokokouksen jälkeistä ajattelua. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä haluttiin lopultakin eroon.

Näkyvimmin nousun puolesta on puhunut ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti joulukuussa 2017 järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloisestaan kolminkertaiseksi.

Päästömaksu seurasi Macronin polkua. Maaliskuussa hiilidioksidin tonnihinta oli yli 40 euroa. Se on noussut jo yli viisinkertaiseksi, Macronin tavoitteen selvästi ylittäen.

Hiilidioksidin päästömaksu on korkeimmillaan vuoden 2004 lopussa alkaneen EU:n päästökaupan kaudella. Sillä on seuraamuksensa sekä Suomen että koko EU:n energiapuun markkinoille.

Pitkään kivihiileen uskoneet voimalat ovat jo korvaamassa kivihiiltä halvemmalla metsähakkeella. Hakepuulle sekä puupelletille on käyttöä kaikissa niissä Euroopan maissa, missä asuntoja on lämmitettävä ainakin osa vuotta.

Metsäenergian markkinoille on koittamassa uusi aika. Hakepuun kansainvälinen kauppa kiihtyy. Rannikkoseudun voimaloihimme tuodaan jo ennätysmäärä ulkomaista energiahaketta.

Hintakehitys ennustaa myös, että suomalaiselle hakkeelle ja siitä puristetulle puupelletille orastaa viennin markkina Keski-Euroopan kivihiilivoimaloiden maihin. Jos haketta kannattaa meille tuoda, kannattaa sitä meiltä myös viedä. Kannattaahan suomalaista koivuklapiakin viedä aina Japaniin asti.

Metsänkasvattajat tykästyvät energiapuun varjohinnan nousuun. Edessä on hakkeeksi menevän pienpuun, oksien, latvusten ja myös viljellyn lyhytkiertopuun kasvava kysyntä.

VELI POHJONEN

Perniönseudun lehti. Mielipide. 1.4.2021