Mistä metsäpuiden lyhytkiertoviljelyssä on kysymys?

1960-luvun puolivälissä joukko metsänviljelyn tutkijoita pallotteli ajatuksella lyhentää metsäpuiden kasvattamiseen kuluvaa aikaa perinteisistä lähes 100 vuodesta roimasti, alle 20 vuoteen.  Ajatus metsäpuiden lyhytkiertoviljelystä lähti itämään.

Ensimmäiset uutta kasvatusmenetelmää enteilevät koetulokset julkaistiin 1960-luvun lopulla, mutta varsinaisesti metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn periaatteet kiteytti E.J. Schreiner vuonna 1971 Yhdysvalloissa.  Käsite juurtui nopeasti metsäntutkimukseen eri puolilla maapalloa.  Suomessakin metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn ensimmäiset kenttäkokeet perustettiin jo keväällä 1973.

Puille peltoviljelyn opit

Oppia lyhyen kiertoajan viljelymenetelmään haettiin peltoviljelystä.  Pyrittäessä puusadon vuotuisen kasvun nostamiseen aivan uudelle tasolle, viljelyyn valittaisiin sellaiset puulajit, joiden kasvun kiihkein vaihe ajoittuu niiden elämänkaaren alkuun.

Puiden kasvuvoimaa vauhditettaisiin kasvinjalostajan keinoin: viljelyyn valittaisiin risteytysperheiden parhaat yksilöt, jotka monistettaisiin kloonina, perimältään muuttumattomana superpuuna.  Valiotaimet viljeltäisiin riveihin muokatulle ja lannoitetulle, tasaiselle peltomaalle.

Taimien istutus, kasvuston hoito ja sadonkorjuu suunniteltiin heti alun pitäen koneellisiksi. Istutuskone jo tunnettiin.  Kasvustoa hoidettaisiin maatalous- tai metsätraktoriin kytkettävin laittein. Sato ajateltiin silputtavan leikkuupuimurin tai niittosilppurin tapaisella koneella hakkeeksi. Korjuun jälkeen uusi sato kasvaisi kantovesoina.

Taloudellisuuden täky

Kokopuuna korjattua hakesatoa kaavailtiin tarjottavan metsäteollisuudelle, lyhytkuituisen massan keittoon.  Metsän viljelijän taas ajateltiin tarttuvan taloudellisuuden täkyyn.  Lyhyellä kiertoajalla viljeltäessä metsään sijoitetut varat kiertäisivät tavanomaista nopeammin.  Hakkuutuloa omasta viljelystä saisi nyt isäkin eikä vain poika.

Energiaa ja kemian teollisuuden raaka-ainetta

Metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn alkuperäinen tavoite, enemmän kuitupuuta metsäteollisuudelle, vesittyi pian raaka-aineen kysynnän laantuessa.  Uudeksi käyttökohteeksi tuli energia ja lämpökeskukset.

Ajatus nopeakasvuisten lehtipuiden energiaviljelmistä syntyi 1970-luvun lopulla.  Merkittävän bioenergian kehitystyön käynnisti suomalaissyntyinen professori Gustaf Sirén Ruotsissa.  Hän havaitsi, että metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn kokeista löytyneillä nopeakasvuisimmalla pajuilla voi tuottaa biomassaa energialähteeksi jo hyvin lyhyillä, 3-4 vuoden kiertoajoilla.

Kasvatettavan biomassan järeydellä eli runkojen paksuudella, ei katsottu olevan merkitystä, sillä tarkoituksena oli nesteyttää sato alkoholipolttoaineeksi.  Päätavoite oli vain auringon voimalla kasvatettava biomassa: sen tuli olla tasalaatuista ja sitä tuli kasvaa paljon.

Veli Pohjonen

Käsikirjoitus 6.2.1991

Olavi Huikarin ojitusoppi

Metsiimme liittyvässä ilmastokeskustelussa on levinnyt viime aikoina merkillinen kohu. Sen mukaan metsien hiilinielut olisivat romahtamassa. Se näkyisi myös metsien kuutiokasvun hiipumisena. Luken tuoreiden tilastojen mukaan hienoinen ennakkohavainto tästä on jo mitattu.

Metsiemme kasvu kaksinkertaistui 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Kaudella 2014-2018 saavutimme ennätyksen 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Mutta kaudelle 2018-2022 kasvu putosi tasolle 104 miljoonaa kuutiota vuodessa. Heikentyykö kasvu myös jatkossa?

Ilmastokamppailun hiililaskennassa ounastellaan, että metsiemme hakkuita tulisi vähentää noin 10 prosentilla. Pienennys olisi jo sitä luokkaa, että se ennakoisi koko metsätaloutta koskevaa romahdusta.

Metsäntutkimuslaitoksen professori, haapavetinen Olavi Huikari opetti, että metsiemme heikohko kasvu 1950-luvulla johtui kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt soistumisen mittausaineistoa Pohjanlahden maankohoamisen alueelta, rannikolta itään päin.

Huikari osoitti väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Puu alkoi kasvaa, kun maaperän vesitalous saatiin puille ihanteelliseksi. Metsäojituksen päätavoite oli ojittaa soistuvia kangasmaita, ei avosoita. 

Metsiin kaivettuja ojia oli alun perin tarkoitus kunnostusojittaa säännöllisesti. Niinhän peltojen ja maantien ojiakin kunnostetaan.

Vuotuinen kunnostusojitus alkoi 1950-luvun alussa, kun varsinaisia ensiojia oli ollut jo muutamia vuosia. Vuonna 1953 metsiämme kunnostusojitettiin tasolla 6300 hehtaaria.

Kunnostusojituksen huippu 82662 ha/v saavutettiin vuonna 2001. Sen jälkeen kunnostusojitus alkoi vähetä, ensin hitaasti mutta 2010-luvulla kiihtyen. Vuonna 2023 kunnostusojitimme enää 8860 hehtaaria. Tämä metsänhoidon osanen näyttää pudonneen kymmenesosaan tarpeestaan.

Liikkuuko vesi enää metsäojissamme? Metsissämme vaeltava marjastaja tai metsästäjä huomaa jo, että metsäojamme ovat sammaloitumassa ja pusikoitumassa.

Ovatko ojitetut kangasmaamme taas vaarassa soistua? Joko kunnostusojituksen hiipuminen näkyy myös metsiemme kasvun hiipumisena? Hiilinielujen romahdus taitaa johtuakin metsänhoidon, etenkin kunnostusojituksen romahtamisesta.

Metsäprofessori Huikarin ojitusoppi ja sitä seurannut metsänhoidon yleinen tehostuminen ovat yksi tärkeimpiä selityksiä talousmetsiemme muhkeaan kasvuun ja puustomme hiilivaraston vahvistumiseen 1900-luvun jälkipuoliskolla. Kun ymmärrämme, mikä sai viime vuosisadalla metsämme kasvuun, ymmärrämme varmaan syyt siihenkin, jos ja miksi metsien hiilinielu tällä vuosisadalla todella romahtaa.

Jo ilmastokamppailun vuoksi olisi aika saada taas puustomme kasvu nousuun. Palaamalla Olavi Huikarin ojitusoppiin ja hyvään metsänhoitoon pääsisimme metsiemme, hiilinielujemme ja hakkuidemme romahduskohusta eroon.

VELI POHJONEN

Rantapohja. Mielipide. 10.12.2024

Keräilystä viljelyyn

Metsästä keräämäämme energiapuuta on tyypillisesti rungoltaan ohut riuku, mikä ei ole vielä kasvanut paperipuun kokoon. Tällainen energiapuu oksineen on ensiharvennuksen pienpuuta. Sitä maassamme riittää. 

Turpeen polton poistumisen myötä energiapuun kysyntä on nousussa. Energiapuun (kokopuuna lasketun) keskimääräinen hankintahinta Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella oli 2010-luvulla alle 20 euroa kiintokuutiolta. Sen jälkeen hinta alkoi nousta. Se oli kohonnut jo 47,6 euroon vuoden 2024 kolmannella neljänneksellä.

Hankintahinta kertoo tienvarsihinnan, kun puu on myynnissä metsätilallisen itsensä kasvattamana ja lopulta tienvarteen keräämänä, myyntiin tarkoitettuun runko- tai oksakasaan.

Energiapuun hankintahinnassa on kuitenkin hienoinen mysteeri. Osan 48 eurosta pitäisi olla tuloa metsäänsä kasvattavalle, ja osan konemiehen palkkaa energiapuun korjuusta ja kuljetuksesta tien varteen.

Metsäntutkimuslaitos selvitti jo vuonna 2011 energiapuun tulojen ja menojen merkillisen suhteen. Tyveltään kuusisenttisenä, oksineen kerättynä, energiapuun korjuu tien varteen maksoi silloisin raskain konein keskimäärin 58 euroa kiintokuutiolta.

Jos minkä tahansa tavaran tuottaminen maksaa sen arvoa enemmän, talouslaskijaa tuotanto epäilyttää. Toistaiseksi pienikokoisen energiapuun keräilyn aiheuttamista tappioista on selvitty valtion maksamin tukiaisin.

Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus (VTT) selvitti 2013 energiahakkeen tuotantoa toiselta kannalta. Sen sijaan että energiapuut kerätään metsästä järeillä koneilla yksin puin, VTT pohti voisiko pystykasvuston puida massamenetelmällä suoraan hakkeeksi. Menetelmä olisi muunnelma puimurilla toteutetusta peltoviljelystä.

Parhaiten menetelmään sopii pellolle viljelty lyhyen kierron paju. Siitä on käytännön kokemusta ja mittaustietoa Ruotsista ja Tanskasta. Menetelmä oli osa myös suomalaista Metsäntutkimuslaitoksen PERA-projektia (Puu Energian Raaka-Aineena) 1980-luvulla.

Jos pellon viljelypajukko puitiin viljan tavoin suoraan hakkeeksi, korjuun kustannus putosi VTT:n laskennassa kymmeneen euroon. Myytävä tuote on jo valmiiksi tien varressa hakkeena. Viljellyn pajukon kasvattajalle jäisi siis nykyhinnoin selvää nettotuloa.

Energiapuun hintamysteerissä on kyse isommasta asiasta kuin poliittisesta kiistelystä tukiaisten myllyssä. Lyhyen kierron energiapuussa ja sen massakorjuussa on kyse viljelyn eli kulttuurin (latinaksi: agricultura) kehityksestä.

Läpi kulttuurimme historian ihminen on taloudessaan pyrkinyt keräilystä viljelyyn. Entisaikaan viljat kerättiin sirpillä lyhteiksi. Nyt ne puidaan jyvinä suoraan siiloon.

Karjan rehuheinä niitettiin soilta tai puronvarsista. Heinä kannettiin ensin kesällä niittylatoihin ja ajettiin myöhemmin talvella hevosilla navettaan. Nyt heinää tehoviljellään pelloilla. Se korjataan traktorilla valkoisiin muovipaaleihin ja ajetaan myöhemmin lehmille.

Kulttuurimme historiasta on syytä ottaa oppia. Energiapuun hinnan mysteeri ratkeaa vasta, kun hakkeen tuotannossakin siirrytään keräilystä viljelyyn.

VELI POHJONEN

Koillissanomat. Vieraskolumni. 9.12.2024

Tarvitsemme siirtymää keräilystä viljelyyn, myös energiapuun tuotannossa

Metsästä keräämäämme energiapuuta on tyypillisesti rungoltaan ohut riuku, joka ei ole vielä kasvanut paperipuun kokoon. Energiapuu oksineen on ensiharvennuksen halpaa pienpuuta. Sitä maassamme riittää. 

Turpeen polton jo lähes poistuttua maastamme energiapuun kysyntä on selvässä nousussa. Energiapuun (kokopuun) keskimääräinen hankintahinta koko maassa oli 2010-luvulla tasolla 20 euroa kiintokuutiolta. Sen jälkeen hinta alkoi nousta. Se ylitti 40 euroa vuoden 2024 kolmannella neljänneksellä.

Hankintahinta kertoo hinnan, kun puu on myynnissä metsätilallisen itsensä kasvattamana, ja lopulta tienvarteen kerättynä, myyntiin tarkoitetussa runko- tai oksakasassa.

Energiapuun hankintahinnassa on kuitenkin hienoinen mysteeri. Osan 40 eurosta pitäisi olla tuloa metsäänsä kasvattavalle, ja osan konemiehen palkkaa energiapuun korjuusta ja kuljetuksesta tien varteen.

Metsäntutkimuslaitos selvitti jo vuonna 2011 energiapuun tulojen ja menojen merkillisen suhteen. Tyveltään kuusisenttisenä, oksineen kerättynä, energiapuun korjuu tien varteen maksoi raskain nykykonein keskimäärin 58 euroa kiintokuutiolta.

Jos minkä tahansa tavaran tuottaminen maksaa sen arvoa enemmän, puuhastelussa ei pitäisi olla järkeä. Toistaiseksi pienikokoisen energiapuun keräilyn tappioista on selvitty valtion maksamin tukiaisin.

Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus (VTT) selvitti 2013 energiahakkeen tuotantoa toiselta kannalta. Sen sijaan että energiapuut kerätään metsästä järeillä koneilla yksin puin, VTT pohti voisiko pystykasvuston puida massamenetelmällä suoraan hakkeeksi. Menetelmä olisi muunnelma peltoviljelyn maatalouskoneista.

Parhaiten menetelmään sopii pellolle viljelty lyhyen kierron paju. Siitä on käytännön kokemusta ja mittaustietoa Ruotsista ja Tanskasta. Menetelmä oli osa myös suomalaista PERA-projektia (Puu Energian Raaka-Aineena) 1980-luvulla. 

Jos pellon viljelypajukko puidaan viljan tavoin suoraan hakkeeksi, korjuun kustannus putoaa kymmeneen euroon. Myytävä tuote on jo valmiiksi tien varressa hakkeena. Viljellyn pajukon kasvattajalle jäisi nykyhinnoin selvää nettotuloa.

Energiapuun hintamysteerissä on kyse isommasta asiasta kuin poliittisesta kiistelystä tukiaisten myllyssä. Lyhyen kierron energiapuussa ja sen massakorjuussa on kyse viljelyn eli kulttuurin (latinaksi: agricultura) kehityksestä.

Läpi kulttuurimme historian ihminen on taloudessaan pyrkinyt keräilystä viljelyyn. Entisaikaan viljat kerättiin sirpillä lyhteiksi. Nyt ne puidaan jyvinä suoraan siiloon.

Entisaikaan karjan rehuheinä kerättiin soilta kantamalla se kesällä niittylatoihin ja ajamalla se talvella hevosilla navettaan. Nyt heinä viljellään pellolla ja korjataan traktorilla valkoisten muovipaalien kautta suoraan lehmille.

Historia opettaa, että energiapuun hinnassakin mysteeri ratkeaa vasta, kun hakkeen tuotannossa siirrytään keräilystä viljelyyn.

VELI POHJONEN

Kuhmolainen. Mielipide. 5.12.2024