Luonnonmetsien ennallistaminen tarvitsee puun lisätuotannon vaihtoehtoja

Kohu talousmetsiemme puuston riittävyydestä kiihtynee, kun Euroopan unionissa hyväksyttiin yhteinen suunnitelma metsien ja muun luonnon ennallistamiseksi. Suomella on valtava työ ennallistamisasetuksen tavoitteiden kanssa. Ennallistamistyöt soilla täytyy vähintään kahdeksankertaistaa.

Soiden osalta ennallistamissuunnitelmia on jo tehty 59 000 hehtaarille vuoteen 2030 saakka. Pinta-ala on sitä luokkaa, että metsiemme kokonaiskasvu alkaa pudota.

Puun riittävyyden varmistamiseksi meidän on varauduttava monipuolisempaan metsätalouteen. Tarvitsemme luonnonmetsien ennallistamisen seurauksena myös puupeltoja. Niihin soveltuvat etenkin lyhyen kierron lehtipuut.

Puubiomassan riittävyyshuolia on ollut ennenkin. Merkittävä esimerkki on 1950-luvun Korean kriisin jälkeinen raakapuun pula. Sen seurauksena metsäteollisuuden vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja metsäprofessori Risto Sarvas toivat 1953 Tanskasta 5000 kappaletta erikoisia sellupajun pistokkaita. Ne istutettiin Metsäntutkimuslaitoksen kokeisiin. 

Varsinaisen lehtipuiden lyhytkiertoviljelyn tutkimusohjelman käynnisti Helsingin yliopiston professori Paavo Yli-Vakkuri 1970-luvun alussa. Ensimmäinen käytännön koe viljeltiin 1973.

Kokeiltavaksi tulivat harmaaleppä, hybridihaapa, kiiltolehtipaju ja vesipaju. Jo yhden vuoden kasvun jälkeen vesipaju osoittautui nopeimmaksi puubiomassan tuottajaksi.

Kokeet jatkuivat 1976 Sitran rahoittamassa hankkeessa "Suomen nopeakasvuisimmat metsät".

Ajatus eteni koko maan tasolla Maataloustuottajien keskusliiton harkittavaksi. Sen silloinen puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsätilallinen, kannusti 1977 tuottajia viljelemään sopivilla pelloillaan lyhyen kierron lehtipuita.

Viljelymaata lehtipuille tuntui löytyvän yhä enemmän, sillä maataloutemme sitkeä ylituotanto jatkui. Vielä 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Liittymisemme Euroopan unioniin 1995 muutti tilanteen. EU kyllä poisti perinteisten maatalouskasvien ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin vahvistuvan viljan viljelyssä, kun EU avaa markkinat. Peltomaata lehtipuille ei enää laskettu olevan.

Yli neljännesvuosisadan EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät palautuneetkaan ruoan tuotantoon. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi, eräänlaiseksi maaseudun sosiaaliturvaksi.

Huoli luonnonmetsien suojelusta ja 2020-luvulla kehitetty metsien ennallistaminen loivat metsäpuiden lyhytkiertoviljelylle uuden näkymän, puupeltojen näkymän. Voisimme nopeasti viljellä ja kasvattaa heti puubiomassaa luonnonhoidon pelloilla. Joko puupeltojen kausi on koittamassa?

Monipuolistamalla metsätalouttamme saisimme lisää raaka-ainetta sellu- ja kartonkiteollisuudelle. Ratkaisu metsien ennallistamisesta juontavaan puun riittävyyden kiistaan on jo olemassa. Voimme tuottaa lisää teollisuuden raaka-ainetta puupelloilla.

VELI POHJONEN

Loimaan Lehti. Mielipide. 29.6.2024 

Hiilidioksidin päästöpörssiä jo 20 vuotta - Toimiiko se?

Hiilidioksidin päästöpörssi käynnistyi EU:ssa vuonna 2004. Päästöpörssin piti olla esimerkki koko maailmalle, miten voimme kätevästi torjua ilmastonmuutosta, lopulta ratkaistakin sen.

Haittaveron tapaan päästökaupan piti pehmeästi mutta varmasti nostaa fossiilisten polttoaineiden hinta niin korkealle, niin että ne korvautuvat päästöttömillä vaihtoehdoilla. Pystyimmehän haittaverolla siirtymään autoissamme aikoinaan lyijyttömään bensiiniinkin.

Ilmastokamppailun ehdotelma autoille oli siirtyä bioetanoliin. Sitä olisi tankattu ensin 5 prosentin osuudella, sitten 10 prosentin, 20 prosentin, 30 prosentin ja niin edelleen.

Ennen päästökauppaa tutkijapiireissä arvioitiin mihin hiilidioksiditonnin pörssihinta voisi aluksi asettua. Arvioitiin myös kuinka korkealle pörssihinnan olisi noustava, jotta kivihiilen voimalat siirtyvät markkinavoimin metsähakkeeseen.

Hiilidioksidin lähtöhinnaksi arveltiin viisi euroa tonnilta. Päästöpörssi avautui kahdeksalla eurolla. Alkuvuosina 2005–2008 hiilidioksidi nousi kolme kertaa 30 euron tasolle, mutta romahti sen jälkeen.

Kauppa ei toiminutkaan pörssin tavoin. Taustalla olivat EU:n myöntämät ilmaiset päästöoikeudet. Jokainen jäsenmaa haki vuosittain niitä itselleen mittavan kiintiön.

Sekavilla markkinoilla päästöoikeuden hinta ei noussutkaan. Tonnihinta päinvastoin laski, alhaisimmillaan kolmeen euroon vuonna 2013.

EU:n huteraan päästökauppaan kiinnitti 2017 huomiota ilmastokamppailua silloin näyttävästi vetänyt Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti järjestämässään Pariisin seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan seitsemästä eurosta vähintään 21 euroon, eli kolminkertaiseksi.

Kokouksen jälkeen päästömaksu lähti vauhdilla Macronin polulle, hänen tavoitteensa ylittäen. Syyskuussa 2021 päästiin jo yli 60 euron.

Hinta nousi korkeimmillaan 98 euroon helmikuun alussa 2023. Mutta sen jälkeen päästöpörssi sekosi. Taustalla oli ennustamaton muutos: Venäjän ja Ukrainan välinen kriisi. Ilmastokamppailu alkoi horjua.

Päästömaksun hinta kääntyi laskuun, sahaillen levottomasti. Kesäkuun alussa 2024 hinta on 74 euroa hiilidioksidin tonnilta. Loppukevään hinta on ollut taas hienoisessa nousussa.

Kun Venäjän maakaasun, öljyn ja sähkön sekä metsähakkeen ja pelletinkin tuonti pysähtyivät, EU-maiden on joka tapauksessa harkittava omia uusiutuvan energian vaihtoehtojaan.

Energian vihreä siirtymä on kuitenkin nyt hieman hakusalla. Siitä kertoo myös päästökauppa.

Tulevien ilmastokokousten lienee pohdittava miten Venäjän-Ukrainan kriisi vaikutti energiatalouteen. Miten se vaikutti päästöpörssiin? Miten se vaikutti vihreään siirtymään?

Hiilidioksidin päästöpörssiin liittyi jo 20 vuotta sitten paljon odotuksia. Päästöpörssi on käynyt pitkän polun. Vieläkö voimme luottaa päästöpörssiin? Toimiiko se maailman levottomuuksien myötä?

VELI POHJONEN

Iisalmen Sanomat. Mielipide. 7.6.2024

Ete­nee­kö kan­san­ta­lou­tem­me so­ta­ta­lou­teen?

Jo 1760-luvulla Alavetelin kappalainen Antti Chydenius kehitti teoriansa kansantalouden vaurauden ketjusta. Hänen mukaansa ketju alkaa oman maan raaka-aineiden tuotannosta ja jatkuu sen jalostamisena. Ketjun loppupäässä on tuotteen vienti.

Esimerkkinä Chydenius ehdotti, että silloin erikoisen metsätuotteemme, tervan ulkomaankauppa olisi vapautettava Ruotsin vallan rajoitteista. Terva tulisi hyväksyä suomalaiseksi vientituotteeksi, aina Euroopan etelärajoja myöten.

Kun Chydeniuksen ehdotusta seurattiin, meille rupesi syntymään vaurautta. Vientiterva, etenkin Englantiin päätynyt, oli kansantaloutemme nousun perusta 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Sahatavara ohitti viennissä tervan 1830-luvulla. Paperi ohitti sahatavaran 1930-luvulla.

Nämä metsän arvoketjut nostivat maamme vaurautta kaksisataa vuotta. Vielä 1950-luvulla vientimme oli yli 90-prosenttisesti lähtöisin metsästä.

1960-luvulla tapahtui käännös. Vaurauden uudeksi aatteeksi tuli eurooppalainen kasvutalous. Sen mukaan kaiken, mitä taloustieteilijä voi mitata, piti kasvaa määräprosentti vuosittain. Numeerisesti mitattavia olivat esimerkiksi kulutus, verotulot ja energian käyttö.

Tuotannon, kaupan ja kulutuksen kotimaisen prosenttiautomaatin piti nostaa kansantaloutta. Nousun piti jakaa työllisyyttä ja edelleen vaurautta kaikille.

Kasvutalous sai voimansa halvasta öljystä. Prosenttiautomaatin uskottiin tuottavan niin hyvin, että ulkomaista öljyä saattoi ostaa rajattomasti. Öljyn hupenemista ei silloin pelätty, ja sen hintakin povattiin vakaaksi.

Vastoin ennusteita öljyn hinta nousi 1970-luvulla yhdeksänkertaiseksi. Se sysäsi Euroopan kansantaloudet muutokseen, mikä murensi kasvutalouden perustan.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen kasvutalouden korvaajaksi tuli velkatalous. Valtionvelkaa otetaan ulkomailta, vuodesta toiseen.

EU:lla on kuitenkin jäsenmaidensa velkaantumiseen rajoitteensa. Valtionvelka ei saisi ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta.

2020-luvulla EU:n kansantalouteen on hiipimässä uusi, hieman häkellyttävä talouden haara, sotatalous. Velvollisuutemme on antaa Ukrainalle sota-apua vuodesta toiseen.

Sotatalous pyörittää teollisuutta yllättävälläkin tavalla. Tuore Ukrainan avun esimerkki on eurooppalainen ruutiteollisuus. Ruudin valmistus on perustunut pitkään Kiinasta Eurooppaan tuotuun puuvillaan. Alkuvuodesta 2024 tämä tuonti pysähtyi hieman yllättäen, mutta ilmeisen maailmanpoliittisista syistä. Tarvitsemme puuvillalle vaihtoehtoa.

Lehtipuusta peräisin oleva sellu voi korvata puuvillan ruudissa. Selluteollisuutemme on jo varhaisessa hälytystilassa Ukrainan ammustarpeen vuoksi.

Onko jo 2014 alkaneessa Ukrainan kriisissä kyse uudesta 30 vuotisesta sodasta? Tuleeko sotatalous uudeksi, jopa kestäväksi osaksi kansantalouttamme?

Ukrainan sodan pitkittyessä voimme joutua esimerkiksi lisäämään Suomen metsien hakkuita, nyt ruudin valmistukseen. Metsätaloudessamme on tähän puun lisätarpeeseen jo kokeiltu ratkaisu, lehtipuiden lyhytkiertoviljely.

VELI POHJONEN

Iijokiseutu. Kolumni. 20.6.2024

Tulikohan sotatalous osaksi kansantalouttamme

Jo 1760-luvulla Alavetelin kappalainen Antti Chydenius kehitti teoriansa kansakunnan vaurauden ketjusta. Hänen mukaansa ketju alkaa oman maan raaka-aineiden tuotannosta ja jatkuu sen jalostamisena. Ketjun loppupäässä on tuotteen vienti.

Esimerkkinä Chydenius ehdotti, että silloin erikoisen metsätuotteemme, tervan ulkomaankauppa olisi vapautettava silloisista Ruotsin vallan rajoitteista. Terva tulisi hyväksyä suomalaiseksi vientituotteeksi, aina Euroopan etelärajoja myöten.

Kun Chydeniuksen ehdotusta seurattiin, meille rupesi syntymään vaurautta. Vientiterva, etenkin Englantiin päätynyt, oli kansantaloutemme nousun perusta 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Sahatavara ohitti viennissä tervan 1830-luvulla. Paperi ohitti sahatavaran 1930-luvulla.

Nämä metsän arvoketjut nostivat maamme vaurautta kaksisataa vuotta. Vielä 1950-luvulla vientimme oli yli 90-prosenttisesti lähtöisin metsästä.

1960-luvulla tapahtui käännös. Vaurauden uudeksi aatteeksi tuli eurooppalainen kasvutalous. Sen mukaan kaiken, mitä taloustieteilijä voi mitata, piti kasvaa määräprosentti vuosittain. Numeerisesti mitattavia olivat esimerkiksi kulutus, verotulot ja energian käyttö.

Tuotannon, kaupan ja kulutuksen kotimaisen prosenttiautomaatin piti nostaa kansantaloutta. Nousun piti jakaa työllisyyttä ja edelleen vaurautta kaikille.

Kasvutalous sai voimansa halvasta öljystä, mikä vauhditti teollisuuden tuotantoa. Prosenttiautomaatin uskottiin tuottavan niin hyvin, että ulkomaista öljyä saattoi ostaa rajattomasti. Öljyn hupenemista ei silloin pelätty, ja sen hintakin povattiin vakaaksi.

Vastoin ennusteita öljyn hinta nousi 1970-luvulla yhdeksänkertaiseksi. Se sysäsi Euroopan kansantaloudet muutokseen, joka seuraavan sukupolven aikana murensi kasvutalouden perustan.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen kasvutalouden korvaajaksi on tullut velkatalous. Valtionvelkaa otetaan ulkomailta, vuodesta toiseen.

EU:lla on kuitenkin jäsenmaidensa velkaantumiseen rajoitteensa. Valtionvelka ei saisi ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Ennen sitä vanhemmat velat tulisi maksaa pois.

2020-luvulla EU:n kansantalouteen on hiipimässä uusi, hieman häkellyttävä talouden haara, sotatalous. EU:n velvollisuus on antaa Ukrainalle sota-apua vuodesta toiseen, ja yhä enemmän.

Tuore Ukrainan avun esimerkki on Euroopassa hupeneva ammusten ruuti. Sen valmistus on perustunut pitkään Kiinasta Eurooppaan tuotuun puuvillaan. Tämä tuonti pysähtyi hieman yllättäen, mutta ilmeisen maailmanpoliittisesta syistä, alkuvuodesta 2024.

Lehtipuusta peräisin oleva sellu voi korvata puuvillan ruudissa. Selluteollisuutemme on jo varhaisessa hälytystilassa Ukrainan ammustarpeen vuoksi.

Onko 2014 alkaneessa Ukrainan kriisissä kyse uudesta 30 vuotisesta sodasta? Tuliko sotatalous uudeksi osaksi kansantalouttamme?

Sodan pitkittyessä voimme joutua esimerkiksi lisäämään metsien hakkuita, nyt ruudin valmistukseen. Metsätaloudessamme on tähän puun lisätarpeeseen jo kokeiltu ratkaisu, lehtipuiden lyhytkiertoviljely.

VELI POHJONEN

Orimattilan Sanomat. Mielipide. 20.6.2024

Paluu metsiä monipuolisesti hoitavaan pystykarsintaan

Avohakkuun läpi ulkoileva saattaa tänään pohtia mitä tarkoittaa sana metsänhoito. Myös taimikonhoito voi mietityttää. Saunapuun kokoista koivua saattaa olla jalkojesi alla sikin sokin. 

Etenkin havumetsien viljely voinee tuottaa mielihyvää vain pitkällä ajanjaksolla. Metsänhoito kaipaa myös nopeasti mielihyvää antavia menetelmiä. Esimerkiksi käy meillä harvinaistunut pystykarsinta.

Pystykarsinta tavoittelee oksatonta tyvitukkia, kun puu myöhemmin myydään sahalle. Kyseessä on pitkäaikainen metsänhoito. Nuorena karsitun puun voi myydä tukiksi vasta seuraava sukupolvi, ehkä 50 vuoden päästä.

Metsälöitämme kannustettiin männiköiden pystykarsintaan 1980-luvulla, metsänparannuksen kaudella. Metsäkeskus piti karsituista männiköistä kortistoa. Metsäyhtiöt lupautuivat maksamaan kortiston perusteella tukkipuusta korotettua hintaa.

1990-luvulla pystykarsinta hiipui. Sitä ei enää tilastoidakaan kuten ennen.

Pystykarsintaan eivät enää kannusta metsänhoidon hehtaarituetkaan. Eikä tukkipuuta ostava metsäyhtiö kysele tänään puutaan myyvältä ovatko tyvestään oksattomat rungot tosiaan karsitut 50 vuotta sitten.

Perhemetsäänsä kasvattava voisi jatkaa pystykarsintaa uudella otteella, metsänhoidon kuntourheiluna. Kun metsässään pistäytyy kävelyllä, voi kantaa mukanaan pystykarsintasahaa.

Kun joka päivä käy tunnin verran metsän kuntolenkillä ja ruotii samalla alaoksia tätä kiireimmin odottavilta puilta, jälkeä kyllä syntyy. Ja tämän päivän jälki lämmittää huomenna mieltä.

Kuntoilijan on muistettava pystykarsinnan kolme perussääntöä. Sahanterässä pitää olla kiinteä alaveitsi. Kun tuoretta oksaa sahaa yläpuolelta katkeamispisteeseen, oksaa on ennen katkeamista napautettava alaveitsellä niin että puun kuori ei oksan pudotessa repeä alasuuntaan.

Toiseksi, syyssumujen kostealla kaudella puita ei tule tautivaaran vuoksi karsia. Se tarkoittaa aikaa noin syyskuun alusta marraskuun loppuun.

Kolmanneksi, nuoren puun hyvän kasvun vuoksi elävää latvusta on jätettävä vähintään puolet rungon koko pituudesta. Jo kuivuneita oksia voi karsia miltä korkeudelta tahansa.

Pystykarsintaa voi tehdä periaatteessa kaikille puulajeille. Yleisin karsinnan puulaji on mänty. Helpoin pystykarsinnan puulaji on lehtikuusi. Sen vaakasuorat oksat katkeavat vauhdikkaasti ilman puun kuoren repeämisen pelkoa.

Pystykarsinta on silmälle palkitsevaa metsänhoitoa. Alaoksien vähenemä tuo metsän pohjalle valoa. Siitä pitävät myös mustikka ja puolukka.

Bensiinimoottorilla pärräävään raivaussahaan verrattuna pystykarsinta palkitsee korvaa. Kuulet koko ajan metsän äänet, tai kuulet hiljaisuuden. Kuntoilutat myös mieltäsi.

Ilmastonmuutoksen mukanaan tuoneella metsäpalojen kaudella pystykarsinnalle on myös uusi etu. Kun alaoksat poistaa yli pensaspalojen liekin rajan, arvopuuston latvapalojen riski vähenee.

Pystykarsinnasta voisi kehittyä yhtä tärkeä palometsänhoidon toimi kuin hakkuutähteen ja pienpuun tarkasta korjaamisesta lämpövoimaloihin. Myös metsäpalojen ennakkotorjunta lämmittää mieltä.

VELI POHJONEN

Forssan lehti. Kolumni. 15.5.2024

Pystykarsinta kehittynyt osaksi palometsänhoitoa

Avohakkuun läpi ulkoileva saattaa tänään murehtia mitä tarkoittaa sana metsänhoito. Etenkin havumetsien viljely voinee tuottaa mielihyvää vain pitkällä ajanjaksolla. Metsänhoito kaipaa myös nopeasti mielihyvää antavia menetelmiä. Esimerkiksi käy meillä harvinaistunut pystykarsinta.

Pystykarsinta tavoittelee oksatonta tyvitukkia, kun puu myöhemmin myydään sahalle. Kyseessä on pitkäaikainen metsänhoito. Nuorena karsitun puun voi myydä tukiksi vasta seuraava sukupolvi, ehkä 50 vuoden päästä.

Metsälöitämme kannustettiin männiköiden pystykarsintaan 1980-luvulla, metsänparannuksen kaudella. Metsänhoitoyhdistys piti karsituista männiköistä kortistoa. Metsäyhtiöt lupautuivat myöhemmin maksamaan kortiston perusteella tukkipuusta korotettua hintaa.

1990-luvulla pystykarsinta hiipui. Sitä ei enää tilastoidakaan kuten ennen.

Pystykarsintaan eivät enää kannusta metsänhoidon hehtaarituetkaan. Eikä tukkipuuta ostava metsäyhtiö kysele tänään puutaan myyvältä ovatko tyvestään oksattomat rungot tosiaan karsitut 50 vuotta sitten.

Perhemetsäänsä kasvattava voisi jatkaa pystykarsintaa uudella otteella, metsänhoidon kuntourheiluna. Kun metsässään pistäytyy kävelyllä, voi kantaa mukanaan pystykarsintasahaa.

Kun joka päivä käy tunnin verran metsän kuntolenkillä ja ruotii samalla alaoksia tätä kiireimmin odottavilta puilta, jälkeä kyllä syntyy. Ja tämän päivän jälki lämmittää huomenna mieltä.

Kuntoilijan on muistettava pystykarsinnan kolme perussääntöä. Sahanterässä pitää olla kiinteä alaveitsi. Kun tuoretta oksaa sahaa yläpuolelta katkeamispisteeseen, oksaa on ennen katkeamista napautettava alaveitsellä niin että puun kuori ei oksan pudotessa repeä alasuuntaan.

Toiseksi, syyssumujen kostealla kaudella puita ei tule tautivaaran vuoksi karsia. Se tarkoittaa aikaa noin syyskuun alusta marraskuun loppuun.

Kolmanneksi, nuoren puun hyvän kasvun vuoksi elävää latvusta on jätettävä vähintään puolet rungon koko pituudesta.

Kuntoilukarsinnassa voi käsitellä kaikkia puulajeja. Yleisin karsinnan puulaji on mänty. Helpoin pystykarsinnan puulaji on lehtikuusi. Sen vaakasuorat oksat katkeavat vauhdikkaasti ilman puun kuoren repeämisen pelkoa.

Pystykarsinta on silmälle palkitsevaa metsänhoitoa. Alaoksien vähenemä tuo metsän pohjalle valoa. Siitä pitävät myös mustikka ja puolukka.

Polttomoottorilla pärräävään raivaussahaan verrattuna pystykarsinta palkitsee myös korvaa. Kuulet koko ajan metsän äänet, tai kuulet hiljaisuuden. Kuntoilutat myös mieltäsi.

Ilmastonmuutoksen mukanaan tuoneella metsäpalojen kaudella pystykarsinnalle on syntynyt uusi etu, palometsänhoidon etu. Kun alaoksat poistaa yli pensaspalojen liekin rajan, metsikön latvapalojen riski vähenee.

Pystykarsinnasta on kehittymässä yhtä tärkeä palometsänhoidon toimi kuin hakkuutähteen ja pienpuun tarkasta korjuusta. Myös metsäpalojen ennakkotorjunta lämmittää mieltä.

VELI POHJONEN

Kainuun Sanomat. Mielipide. 6.6.2024

Ilmastometsitykselle on edelleen tarve

Pariisin 2015 juhlallisessa ilmastokokouksessa lähes kaikki YK:n jäsenmaat lupautuivat hillitsemään hiilidioksidin pitoisuuden nousua ilmakehässä. Mitä hiilidioksidin päästöille kohta kymmenessä vuodessa tapahtui? Ne eivät kääntyneetkään laskuun.

Ilmakehän hiilidioksidi jatkaa hillitöntä nousuaan. Fossiilisia polttoaineita rajoittamalla kasvihuoneilmiötä ei pystytty poistamaan.

Ukrainan kriisi työnsi Pariisin kokouksen lupaukset uuteen kehikkoon. Fossiilipolttoaineiden käyttö kiihtyi etenkin Venäjälle energiasuopeissa maissa kuten Kiinassa ja Intiassa. 

Ilmastokamppailua ei voi enää ratkaista pelkästään fossiilipolttoaineiden rajoituksilla kuten niihin kohdistuvilla hiilidioksidin päästömaksuilla. Ilmastokamppailu tarvitsee avukseen metsiä.

Vielä 10 000 vuotta sitten metsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiili oli varastoitunut puiden runkoihin, oksiin, lehtiin ja juuriin. Hiiltä niissä oli kaikkiaan 850 miljardia tonnia. Ilmakehässä sitä oli vähemmän, 550 miljardia tonnia.

Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen. Metsien hiilen määrä on nyt pudonnut tasolle 550, kun ilmakehän hiilen määrä on vastaavasti noussut tasolle 850 miljardia tonnia.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Ilmasto lämpeni, muuttui tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Fossiilisen hiilidioksidin päästöt ylittivät metsien häviön päästöt vasta 1910-luvulla. Tänään fossiilipäästöt ovat kahdeksankertaiset maapallon metsien hupenemiseen verrattuna.

Mikä metsillä alkoi, sen voi metsillä lopettaa. Maapallo odottaa massiivista metsänviljelyä. Metsien palautuksen on oltava samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Ilmastometsityksellä koko maapallon tasolla on kolme erityistä ulottuvuutta. Ensiksi, meidän on valittava viljelyyn puulajeja, jotka pysyvät koko kasvukauden ajan mahdollisimman vihreinä hiilen nieluina.

Toiseksi, maapallon ruokaturvan kannalta on tärkeää peltometsäviljely. Siementä tuottavia viljakasveja voi viljellä tehokkaasti etenkin typpeä sitovien puiden kuten akaasia-puiden kanssa.

Kolmanneksi, ilmastometsityksessä on kyse nimenomaan metsänviljelystä, ei luonnonmetsien ennallistamisesta. Molempia tarvitaan. Ilmastonmuutos on kuitenkin jo sitä luokkaa, että maapallo odottaa massiivista metsänviljelyä.

Vuonna 2014 professorit Eero Paloheimo ja U.B. Lindström tekivät YK:lle kansalaisaloitteen maapalloamme pelastavan ilmastometsityksen puolesta. Aloite ei vielä edennyt kymmenen vuotta sitten. Ilmastonmuutos on kuitenkin edennyt. Aloite on edelleen ajankohtainen.

Uuden ajan ilmastometsitys voi ennallistaa maapallon ekologisesti ja ruokaturvan puolesta kestävälle tasolla. Vahvan metsänhoidon maana Suomella on tähänkin annettavaa.

Veli Pohjonen

Uusimaa. Mielipide. 22.5.2024.

Ilmastonmuutos kannustaa tehokkaampaan metsänhoitoon

Loppukevään 2024 poutakauden aikana saimme jo ensimmäiset varoitukset alkaneen kasvukauden mahdollisista metsäpaloista. Metsätaloutemme on kyllä varautunut jo niihin.

Varautuminen kytkeytyy etenkin kattavaan metsäautoteiden verkostoomme. Mutta olemmeko itse metsien hoidossa varautuneet riittävästi?

Suomalainen metsänhoito pääsi maailman eturiviin 2018, kun Yhdysvaltain silloinen presidentti Donald Trump risteili kotimaassaan Kalifornian metsäpalojen alueella. Hän kehotti kansalaisiaan hoitamaan jatkossa metsiä suomalaisella, metsäpaloja hillitsevän metsänhoidon tavalla.

Trump käytti suomalaisesta palometsänhoidosta sanaa raking, mikä tarkoittaa haravoimista. Metsien haravoiminen huvitti suomalaisia. Letkautuksen taustalla oli kuitenkin kolme tosiseikkaa. 

Ensiksi, suomalaisessa paloturvallisessa mallissa viljelymetsää hoidetaan säännöllisin harvennuksin niin, että viereisten runkojen paloherkät, kuivat oksat eivät enää syleile toisiaan. Pääosaa Kalifornian metsiä ei hoideta tällä periaatteella.

Toiseksi, harvennushakkuissa korjataan myytäväksi paitsi teollisuuden hamuama runkopuu, myös muuten maahan jäävät oksat ja latvukset sekä ylimääräinen pienpuu. Korjuukoneet kuljettavat energiapuut hyvin verkottuneiden metsäautoteidemme varteen. Hakerekat ajavat ne edelleen voimalaan. Siellä pienpuu palaa hallittuna hyötypalona, ei holtittomana metsäpalona.

Kolmas palometsänhoidon toimenpide on havupuiden pystykarsinta. Se oli Suomessa yleistä vielä 1900-luvulla, mutta tänään se on melko harvinaista. Pystykarsinta on paljon yleisempää esimerkiksi metsämaa Japanissa. Japanin metsäpaloista uutisoidaan harvoin.

Kun kuivat oksat poistaa pystykarsimalla yli alkaneen maastopalon liekin rajan, latvapalojen riski vähenee. Pystykarsintaa voisi kehittää arvopuiden kannalta yhtä tärkeäksi metsäpalojen estotoimeksi kuin hakkuutähteen ja pienpuun tarkka korjaaminen.

Viljelymetsien ”haravoiminen” oli osa vuonna 2002 metsätalouteemme luotua risupakettia. Termi on peräisin silloisesta väittelystä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Risupaketti koottiin uusiutuvan energian, etenkin energiapuun tuotannon tukilupaukseksi.

Vuonna 2001 metsähakkeen käyttö oli 1,0 miljoonaa kiintokuutiometriä. Eduskunnan hyväksymä risupaketti kymmenkertaisti hakkuutähteen ja pienpuun korjuun energiahakkeeksi. Vuonna 2023 olimme tasolla 11,6 miljoonaa kiintokuutiota.

Korjattavaa, paloherkkää puuta metsissämme riittää. 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa istunut, professori Olavi Huikarin johtama energiametsätoimikunta arvioi energiapuun korjuun mahdollisuudeksi 20,4 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Suomi on jo palometsänhoidon kärkimaa. Silti loppukevään 2024 metsäpalojen varoitukset kannustavat meitä kehittämään palometsänhoitoamme edelleen. Siihen kannustaa myös ilmastonmuutoksen eteneminen.

Entistä tehostetumpi energiapuun korjuu parantaisi metsiemme paloturvallisuutta. Tarvitsemme risupaketin jatkoksi 2020-luvun palometsänhoidon paketin.

VELI POHJONEN

Pieksämäen lehti. Mielipide. 30.5.2024

Pohjois-Suomen maatalous valmiina vihreään siirtymään, ruokohelvellä

Pitkäkortinen ruokohelpi tunnettiin jo 1800-luvulla lujana latojen kattoheinänä. 1960-luvulla sitä koeviljeltiin rehuksi Perä-Pohjolan koeasemalla Rovaniemen Apukassa. Rotevan ruokohelven rehuarvo oli kuitenkin heikko. Karjatilat eivät helpeen syttyneet.

Ruokohelven energiaviljelyä esitti 1989 Nesteen biokaasuinsinööri Olli Kuusinen. Hän oli tutustunut bioenergian tutkimuksiin Keski-Ruotsissa.

Kuusinen yhdisti heinäkasvilla sellun ja energian. Pellolta korjatusta ruokohelvestä keitetään tehtaassa ensin heinäsellua. Mitä jää keitossa kuidun yli, syötetään biokaasureaktoriin.

Uuden sukupolven ruokohelven viljelyn käynnistimme 1990. Ruokohelven kuidutukseen tehtiin tehdassuunnitelma, nimeltään Peltosellu. Tehtaan paikaksi olivat ehdolla Haapajärvi ja Oulu.

Peltosellu kuitenkin tyssäsi 2000-luvun vaihteessa. Rahoittajat eivät halunneet tuoda uudentyyppistä helpisellua kilpailijaksi markkinoille.

Seuraavaksi ruokohelven viljelyyn ohjasi turveteollisuus. Polttoturvetta haluttiin jatkaa, ja ehkä lopulta korvatakin, viljellyn ruokohelven murskeella.

Ruokohelven energiaviljely yleistyi nopeasti 2000-luvun alussa. Vahvasti asiaa ajoi maatalousministeri Juha Korkeaoja. Hän totesi lokakuussa 2005 eduskunnalle antamassaan maatalouspoliittisessa selonteossa, että ruokohelven mahdollinen viljelyala maassamme on 170000 – 200000 hehtaaria.

Vuonna 2007 ruokohelpeä kasvoi jo 19000 hehtaaria. Tämän jälkeen viljely alkoi laantua. Polttoturpeeseen ja etenkään kivihiileen verrattuna ruokohelven poltto-ominaisuudet eivät tyydyttäneet voimaloiden väkeä. 2020-luvulla meillä kasvaa ruokohelpeä enää parituhatta hehtaaria.

Ruokohelven viljelyltä putosi kannattavuus. Puuttuiko meiltä kymmenkunta vuotta sitten vielä ilmastokamppailun tahtotila? 

Nyt ruokohelpi on edennyt vihreän siirtymän ilmastonhoitokasviksi. Ruokohelpi jatkaa vihreänä kasvuaan loppusyksyyn. Sato korjataan paalaamalla vasta seuraavana keväänä, lumien lähdettyä.

Peltojen hiilidioksidin päästöt ovat suurimmillaan kasvukauden loppupuoliskolla, maaperän lämmittyä. Päästöjen hillintään tarvitsemme kasvukauden loppuun asti vihreinä jatkavia, vasta keväällä korjattavia viljelyskasveja. Ilmastokeskustelussa on jo kolmikko: ruokohelpi, kuituhamppu ja energiapaju.

Ruokohelpi oli vihreässä siirtymässä parikymmentä vuotta aikaansa edellä. Turvetta pidettiin aluksi hitaasti uusiutuvana, mutta jatkuvasti käytettävänä polttoaineena. Nyt se halutaan korvata taatusti uusiutuvalla biomassalla. Ruokohelven murskeesta on kehitteillä myös kasvuturpeen korvaaja.

YK:n Dubain 2023 ilmastokokous (COP 28) paalutti tavoitteet. Kokous kehotti kaikkia maailman maita siirtymään pois fossiilisista polttoaineista. Päästöjä tulisi vähentää globaalisti 43 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Joko ruokohelpi on palaamassa takaisin? Etenkin Pohjois-Suomen maatiloilla on jo ruokohelven energiaviljelyyn tarvittava kokemus. Turvepeltojen maatilamme voisivat aloittaa ruokohelvellä vihreän siirtymän Dubai-vaiheen jo ensi keväänä.

VELI POHJONEN

Tervareitti. Mielipide. 3.5.2024

Siirtymä puupeltojen aikaan

Kohu talousmetsien puuston riittävyydestä kiihtyi, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi 2022. Ennen Ukrainan sotaa metsäteollisuutemme raakapuusta 13 prosenttia oli peräisin Venäjältä.

Puuraaka-aineen saatavuuden pelätään putoavan myös, kun tarve luonnonmetsien suojelusta kasvaa. Olemme lupautuneet suojelemaan kaikesta maa-alastamme 30 prosenttia.

Puun riittävyyden varmistamiseksi meidän on varauduttava monipuolisempaan metsätalouteen. Tarvitsemme myös puupeltoja. Niihin soveltuvat etenkin lyhyen kierron lehtipuut.

Vastaavia puubiomassan riittävyyshuolia on ollut ennenkin. Merkittävä esimerkki on 1950-luvun Korean kriisin jälkeinen raakapuun pula. Sen seurauksena metsäteollisuuden vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja metsäprofessori Risto Sarvas toivat 1953 Tanskasta 5000 kappaletta erikoisia sellupajun pistokkaita. Ne istutettiin Metsäntutkimuslaitoksen kokeisiin. 

Varsinaisen lehtipuiden lyhytkiertoviljelyn tutkimusohjelman käynnisti Helsingin yliopiston professori Paavo Yli-Vakkuri 1970-luvun alussa. Ensimmäinen käytännön koe viljeltiin 1973 Perä-Pohjolan koeaseman turvepellolle, Rovaniemen Apukkaan.

Kokeiltavaksi tulivat harmaaleppä, hybridihaapa, kiiltolehtipaju ja vesipaju. Jo yhden vuoden kasvun jälkeen vesipaju osoittautui nopeimmaksi puubiomassan tuottajaksi.

Kokeet jatkuivat 1976 Sitran rahoittamassa hankkeessa "Suomen nopeakasvuisimmat metsät".

Ajatus eteni koko maan tasolla MTK:n harkittavaksi. Silloinen puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsätilallinen, kannusti 1977 tuottajia viljelemään sopivilla pelloillaan lyhyen kierron lehtipuita.

Viljelymaata lehtipuille tuntui löytyvän yhä enemmän, sillä maataloutemme sitkeä ylituotanto jatkui. Vielä 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta maassamme.

Liittymisemme Euroopan unioniin 1995 muutti tilanteen. EU kyllä poisti perinteisten maatalouskasvien ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle EU:n avaamien markkinoiden myötä. Peltomaata lehtipuille ei enää ollut.

Neljännesvuosisadan EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät palautuneetkaan ruoan tuotantoon. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi, eräänlaiseksi maatalouden sosiaaliturvaksi.

Ukrainan sota, huoli luonnonmetsien suojelusta vihreä siirtymä loivat jo puoli vuosisataa tunnetulle metsäpuiden lyhytkiertoviljelylle uuden näkymän, puupeltojen näkymän. Voisimme nopeasti viljellä ja kasvattaa heti puubiomassaa metsättömillä luonnonhoidon pelloilla.

Monipuolistamalla metsätalouttamme saamme nopeasti lisää raaka-ainetta sellu- ja kartonkiteollisuudelle. Ratkaisu talousmetsien puun riittävyyden kiistaan on siirtymässä puupeltojen aikaan.

VELI POHJONEN

Kuhmolainen. Mielipide. 2.6.2024