Metsätaloutemme pohjaa eettiseen kestävyyteen

Kiistely metsätaloudesta jatkuu. Metsäojia haluttaisiin tukkia. Ikääntyneiden metsien hakkuita haluttaisiin rajoittaa. Metsäalueiden suojelu on saamassa yhä keskeisemmän roolin.

Suojelussa on kyse luonnon monipuolisuudesta. Emme halua harvinaisten lajien kuolevan sukupuuttoon. Tyyppiesimerkki on hömötiainen. Sen kanta on koko maan tasolla hiipumassa.

Luonnontieteilijät ovat lajien sukupuuttoa pohtineet jo vuosikymmeniä. Mikä on se prosentti maa-alueista, mikä takaa vaikkapa lintulajin säilymisen? Prosenttia sanotaan ekologiseksi marginaaliksi. 1970-luvulla ekologiseksi marginaaliksi arvioitiin yliopistopiireissä 15 prosenttia.

Aihe eteni kansainvälisiin kokouksiin. Ensimmäinen merkittävä kokous pidettiin 2014 Japanin kaupungissa Aichi. Siellä maa-alueiden suojelun prosentiksi sovittiin 17, vuoteen 2020 mennessä.

Aichin sopimus uusittiin 2022. Pidettiin kansainvälinen YK:n kokous Kanadan Montrealissa. Kokous antoi julkilausuman, mikä kutsuu kaikkia valtioita suojelemaan 30 prosenttia maa-alueistaan vuoteen 2030 mennessä. 

Sovituilla suojelun tavoittella on kullekin kansakunnalle kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet tasapuolisesti kaikista luontotyypeistämme 30 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn 70 prosenttia.

Esimerkiksi kasvuisaa metsämaata meillä on Suomessa 20,7 miljoonaa hehtaaria. Metsätaloudessa siitä voi Montrealin säännöllä jatkaa 14,5 miljoonaa hehtaaria. Koko Suomen keskitasolla luonnon monimuotoisuus ei vaarannu, jos viljelemme näissä metsissä tehokkaasti puuta.

Biodiversiteettikokousten jälkeen maa-alueidemme suojelu, mukaan lukien ennallistaminen etenee kohti 30 prosenttia. Mutta koko ihmiskunnalle on edelleen tärkeintä tuttu, jo Raamatussa annettu järjestys: viljele ja varjele.

Pinta-alaltaan merkittävämpää on edelleen viljely (70 % osuus). Viljelyn tavoitteesta olisi syytä pitää kiinni jo kansantalouden kannalta.

Suhde 70/30 täyttää liittyy ihmiskunnan ja luonnon yhteiseen eettisen kestävyyden periaatteeseen. Metsätalous täyttää eettisyyden vaatimuksen silloin, kun se ottaa huomioon sekä ihmisen, hänen työnsä ja taloutensa, että luonnon, sen talouden ja ympäristön.

Metsätalouden eettinen kestävyys (70 % osuus) ottaa ensisijaiseen rooliin metsästä työnsä sekä toimeentulonsa saavan ihmiseen ja toissijaiseen rooliin (30 % osuus) luonnon.

Metsätaloutemme tulee edetä eettisen kestävyyden linjalla. Linjan suhde 70/30 takaa myös luonnon moninaisuuden säilymisen. Hömötiaisenkaan ei tarvitse tällä suhteella olla huolissaan.

Veli Pohjonen

Sampo -lehti. Mielipide. 21.3.2024

Paluu kansakuntamme vaurauden alkulähteelle

Alavetelin kappalainen Antti Chydenius opetti 1760-luvulla mistä kansakunnan vauraus luontevasti syntyy. Chydenius esitti, että Suomen erikoisimman metsätuotteen, tervan ulkomaankauppa olisi vapautettava. Sitä tulisi viedä Eurooppaan.

Kun Chydeniuksen neuvoa seurattiin, Suomelle rupesi syntymään vaurautta. Englantiin viety terva oli hyvinvointimme perusta 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Viennin sahatavara ohitti tervan 1830-luvulla. Paperi ohitti sahatavaran 1930-luvulla.

Kolme metsän tuotetta ovat malleja yksinkertaisesta vaurauden arvoketjusta. Se alkaa auringonsäteilystä mikä panee puuston kasvuun. Metsän perustuotanto jatkuu kasvukausi kerrallaan.

Ketjussa on seuraavana metsätuotteen jalostus. Tuotetta myydään ensin kotimaan kaupassa. Täydelliseksi arvoketjun tekee vienti. Vauraus syntyy, kun tuotetta viedään eri puolille Eurooppaa ja kauemmaksikin.

Kaksisataa vuotta metsän arvoketjut nostivat maamme vaurautta. Vielä 1950-luvulla vientimme oli yli 90-prosenttisesti lähtöisin metsästä.

1960-luvulla tapahtui käännös. Vaurauden kilpailevaksi aatteeksi tuli kasvutalous. Sen mukaan kaiken, mitä taloustieteilijä voi mitata, piti kasvaa määräprosentti vuosittain. Numeerisesti mitattavia olivat kansantuote, kulutus, verotulot, raaka-aineiden tuotanto ja energian käyttö.

Tuotannon, kaupan ja kulutuksen kotimaisen prosenttiautomaatin piti nostaa kansantaloutta. Nousun piti jakaa työllisyyttä kaikille.

Kasvutalous sai voimansa halvasta öljystä, mikä vauhditti teollisuuden tuotantoa. Prosenttiautomaatin uskottiin tuottavan niin hyvin, että ulkomaista öljyä saattoi ostaa rajattomasti. Öljyn hupenemista ei silloin pelätty ja hintakin povattiin vakaaksi.

Vastoin ennusteita öljyn hinta nousi 1970-luvulla yhdeksänkertaiseksi. Se sysäsi Euroopan kansantaloudet muutokseen, joka seuraavan sukupolven aikana murensi kasvutalouden perustan.

Tällä vuosituhannella kansantaloutemme pohjaa entistä enemmän velkatalouteen. Valtionvelkaa otetaan ulkomailta, ymmärrettävästi etenkin kriisitilanteissa. EU:lla on kuitenkin jäsenmaidensa velkaantumiseen rajoitteensa. Valtionvelka ei saisi ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta (BKT). Ennen sitä vanhemmat velat tulisi maksaa pois.

Suomen valtionvelka on kasvanut jo vuodesta 2008 saakka. Helmikuussa 2023 valtionvelkaa on 162 miljardia euroa. BKT-suhteessa olemme jo tasolla 56 prosenttia. Se huolestuttaa taloustieteilijöitä.

Kansantaloutemme valintoja tulisi aina tarkastella vasten ulkomaan velkaa: lisäämmekö sitä, vai vähennämmekö sitä. Chydeniuksen opettamat arvoketjut vähentäisivät velkaa.

Metsätaloudessa arvoketjuja on edelleen. Biotalous etsii tänään kuumeisesti uuden ajan tuotteita, joille voi rakentaa uuden, täydellisen Chydeniuksen arvoketjun. Kaikkea metsästä ei ole vielä löydetty, ei ehkä osattu etsiäkään.

VELI POHJONEN

Viiden Kunnan Sanomat / Viispiikkinen. Mielipide. 14.3.2024

Bioetanolille voi koittaa uusi, Dubain vaihe

Bioetanoli pääsi bioenergian lajeista ensimmäisenä maailman tavarapörssiin. Se tapahtui Chicagossa 2005.

Yhdysvalloissa tislattiin silloin 15 miljardia litraa bioetanolia vuodessa, etupäässä maissista. Se vastasi 2,9 prosenttia USA:n bensiiniautojen polttonesteestä. 

Pörssilistauksen jälkeen bioetanolin kysyntä alkoi kasvaa. Viidessä vuodessa tuotanto nousi USA:ssa kolminkertaiseksi. Tänään siellä on yli 200 etanolin laitosta. Niiden yhteistuotanto on luokkaa 60 miljardia litraa vuodessa.

Suomessa bioetanolia on hieman hyljeksitty. Viljan tislaaminen autoihin taitaa arveluttaa meillä.

Amerikkalaiset osaavat markkinoida etanoliaan osana rehuteollisuutta ja karjataloutta. Maissin jyviähän ei saa tislattua kokonaan nesteeksi. Runsas kolmannes jää valkuaispitoiseksi mäskiksi. Se maittaa rehuna hyvin sioille.

Autoilijoina tunnemme kyllä Suomessakin etanolin. EU:n kanssa sovimme jo viisitoista vuotta sitten, että kaikessa tankattavassa polttonesteessä tuli olla määräosuus bioperäistä. 

Lähdimme vuonna 2008 kahden prosentin etanolin osuudesta. Osuuden oli tarkoitus nousta vähitellen, ensin viiteen, siten kymmeneen, kahteenkymmeneen, jopa sataan prosenttiin asti.

Tänään tankkaamme joko viiden prosentin tai kymmenen prosentin etanoliseosta bensiiniautoihimme. Kehitys näyttää pysähtyneen. Emme saa tavalliselta huoltoasemalta vieläkään 10 prosenttia väkevämpää biopolttonestettä.

Kymmenen vuotta sitten uskoa etanoliin vielä oli. Polttonesteyhtiö St1 rakensi 2015 Kajaaniin mittavan, sahanpuruun perustuvan bioetanolin tehtaansa. Raaka-ainetta tehtaalle olisi metsien Suomessa riittänyt.

Lokakuussa 2023 yhtiö antoi kuitenkin hankkeestaan suomalaista bioetanolia koskettavan hätkähdyttävän tiedon. Yhtiö lopettaa koko etanolin tuotantonsa Kajaanissa, osin muuallakin Suomessa.

Bioetanolimme sai takapotkun. St1-yhtiö ei saanut sahanpurun demolaitostaan toimimaan voitollisena. Yhtiö ei lokakuussa enää olettanut, että bioetanolin kysyntä kasvaisi ja sen tuotannon kannattavuus paranisi.

Suomalaisen bioetanolin takapotku ajoittuu kuitenkin hieman erikoiseen vaiheeseen. Marras-joulukuun 2023 Dubain ilmastokokous (COP 28) päätti kehottaa kaikkia YK:n maita siirtymään pois fossiilisista polttoaineista energiajärjestelmissään. Ehkä yllättäen siihen sitoutuivat myös Lähi-Idän öljyntuottajamaat.

Arvattavasti vihreän bioetanolin tarve on Dubain kokouksen jälkeen taas kasvamassa. Lakkauttamisen asemesta meidän tulisi laajentaa etanolin tuotantoa.

Bioetanolin pitkä, mutkitteleva polku kummastuttaa. Mutta kun ilmastokokousten lupausten myötä tankkaamme jatkossa autoomme bensiinin seassa yhä enemmän etanolia, soisimme sen olevan kotimaista, ei velkarahalla ostettavaa tuontienergiaa.

VELI POHJONEN

Sydän-Satakunta. Mielipide. 9.3.2024

Kuituhamppu monipuolistaisi huomisen maataloutemme

Jokapäiväinen elämämme perustuu paitsi leipään myös kuituun. Pukeudumme tropiikissa kasvatetusta puuvillasta valmistettuihin vaatteisiin. Tilaamme kartonkipakkauksissa talviruokaa. Luemme sellukuituun pohjautuvia sanomalehtiä. Tarvitsemme kuituperäisiä nenäliinoja ja vessapaperia.

Kuitua Suomen teollisuus on saanut vuosikymmeniä harvennuspuusta. Jatkuvat metsäkiistat ovat kuitenkin herättäneet huolen riittääkö raaka-ainetta kuituteollisuudellemme. Vuoden 2023 häkellyttävimpiä tietoja oli, kun Stora Enso ilmoitti sulkevansa Sunilan sellutehtaan. Metsäväki häkeltyi kuultuaan, että osasyynä oli puukuidun puute.

Kuitu on teollisuusvaiheessa mitaltaan milli- tai senttimetriluokkaa. Ei kuidun tarvitse välttämättä olla peräisin kymmenmetrisestä harvennusmännystä.

Kuidun valmistamisen raaka-ainetta saamme metsäpuiden lisäksi myös peltojen yksivuotisista viljelykasveista. Maailmalla viljeltäviä kuitukasveja ovat puuvilla, pellava, sisal, juutti, kenaf ja kuituhamppu.

Lupaavin Suomen talouteen on kuituhamppu. Se on sopeutunut erikoisella tavalla pohjoiseen kasvukauteemme.

Yöttömässä yössä kuituhampun ”sisäinen kello” menee sekaisin. Kello viivästyttää kuituhampun kukkimista runsaan siemensadon saamiseksi. Kuituhampun kukkiminen myöhästyy pitkälle syksyyn. Siementä ei ehdi syntyä, mutta kuituvartta syntyy sitäkin enemmän.

Sisäinen harha voisi johtaa kyseisen lajikkeen paikalliseen menehtymiseen siementen puutteessa. 2020-luvun EU-maataloudessa tämä ongelma on poistunut eteläisten ja pohjoisten maiden yhteistyöllä. Kuituhampun siementä saamme eteläisempien EU-maiden viljelijöiltä, muun muassa Unkarista.

Yksivuotinen, ensilumeen asti vihreänä jatkava hamppu toimii koko kasvukautensa hiilinieluna. Peltolohko ei muutu esimerkiksi viljakasvien tapaan elokuun tuleentumisen myötä päästölähteeksi. Peltojen hiilinieluille kuituhamppu on lupaava viljelyskasvi. 

Kuituhamppu on sopeutunut Suomen talveen erikoisella tavalla. Rungon kasvu jatkuu lumentuloon saakka. Talven lumimyrskyt pudottavat lehdet maaperään karikkeeksi. Kevätahava kuivattaa lehdettömät versot. Vapun jälkeen hamppu on valmista korjattavaksi kuituteollisuudelle.

Kuituhamppu monipuolistaisi ja vahvistaisi huomisen maatalouttamme. Meillä riittää kesantopeltoja ja ympäristönhoidon peltoja hampun viljelyyn.

Nykyiseen metsäkiistelyyn tarvitaan ratkaisuksi pikainen vaihtoehto. Yksivuotisen kuituhampun rooli korostuu ja sen tarve kasvaa, kun kuituteollisuus kehittyy uuteen suuntaansa.

Kuituhamppu soveltuu hyvin myös viljojen tuleentumisen rajavyöhykkeelle, koska siementä ei tarvitse tuottaa vaan ainoastaan kuitua. Näyttäviä kuituhampun viljelyksiä on ollut jo usean kesän aikana muun muassa Limingan lakeudella, Tyrnävän kunnassa.

Kun ymmärrämme kuituteollisuuden monet ulottuvuudet, uusien kuitutehtaiden ei ehkä tarvitsekaan ajautua raaka-ainepulaan. Samalla huomisen maatalous saisi kuituhampusta uuden tuotannon haaran.

Veli Pohjonen

Rantapohja. Mielipide. 5.3.2024

Lyhytkiertopajulla mitattiin Suomen puiden ennätyskasvu vuosipituudessa – Hämeen ekologiset olot ovat tällaiselle viljelylle maamme parhaat

Ympäristöpeltojen ojissa rehottava, kasvuisa pajumme on ollut ehdokas uudeksi lyhytkiertoviljelyn lehtipuuksi 1970-luvun alusta lähtien. Ensimmäinen pajun lyhytkiertoviljelyn koe perustettiin 1973 Maatalouden tutkimuskeskuksen Perä-Pohjolan koeasemalle.

Puoli vuosisataa sen jälkeen pajulla mitattiin hämäläisellä maatilalla, Pälkäneen kunnassa, puiden vuotuisen pituuskasvun Suomen ennätys. Pellolla jo useita vuosia kasvatettu lyhytkiertopajukko korjattiin ensin kantoihin saakka huhtikuussa 2023. Sitten kantovesat alkoivat kasvaa kevään hakkuun jälkeen vauhdikkaasti. Ne jatkoivat näin läpi koko suotuisan kasvukauden.

Pisin kantovesa oli mitaltaan tasan viisi metriä kasvukauden 2023 jälkeen. Mittaus oli osa paikkakunnalla järjestettyä syksyn bioenergiaseminaaria.

Puiden ja ylipäänsä kasvien vuotuista pituuskasvua on luontevin tarkastella läpi termisen kasvukauden. Se alkaa keväällä, kun keskilämpötila nousee yli viiden asteen ja päättyy vastaavasti syksyllä, kun keskilämpötila laskee alle viiden asteen.

Vuonna 2023 termisen kasvukauden pituus oli Pälkäneellä 181 vuorokautta. Sillä jakaen keskimääräinen kasvunopeus oli 2,76 senttimetriä päivässä eli 84,0 senttimetriä kuukaudessa. Lukema on vaikuttava, kun sitä vertaa puiden pituuskasvun maailmanennätykseen. Se löytyy Guinnesin ennätysten kirjasta.

Puiden pituuskasvun maailmantason vuosiennätys on saavutettu ymmärrettävästi sellaisissa tropiikin oloissa, missä termisen kasvukauden pituus on ympärivuotinen ja missä kasvulle on maaperässä koko ajan riittävästi vettä. Peltometsäviljelyn ja ylipäänsä lyhyen kierron lehtipuut ovat myös näissä oloissa arvattavasti nopeakasvuisempia kuin pitemmän kierron havupuut.

Malesiassa, itäisen Borneon saarella kasvatettu Albitsia-puu (Moluccan albizia - Falcataria moluccana), on kasvanut Guinnesin kirjan maailmanennätyksen: ensimmäisen 13 kuukauden aikana 10,74 metriä. Kuukautta kohti laskien pituuskasvua oli 82,6 senttimetriä.

Pälkäneen ennätyskasvuisa paju kuuluu lajiin Siperianpaju, sen lajikkeeseen Salix schwerinii 'Amgunskaja'. Siperianpajun varhaiset pistokkaat tuotiin vuonna 1980 itänaapurista Suonenjoen koeasemalle Metsäntutkimuslaitokseen. Tuonti oli osa silloista Suomen ja Neuvostoliiton välistä teknis-tieteellistä yhteistyösopimusta.

Sittemmin Siperianpajun viljelyn kokeilu painottui Joensuun yliopiston metsätieteelliseen tiedekuntaan. Siperianpajun pistokkaita monistettiin viljelykokeisiin eri puolille Etelä-Suomea, myös Pälkäneen kokeeseen.

Nopeakasvuisen pajun mahdollisuuksia olisi syytä punnita tänään uudelleen, nyt huoltovarmuuden, ilmastokamppailun, kotimaisuuden ja maatalouden elinvoiman monipuolistamisen kannalta. Lyhytkiertopuiden pituuskasvun merkittävä Suomen ennätyskin siihen kannustaa.

Hämeen ekologiset olot ovat tällaiselle viljelylle maamme parhaat.

VELI POHJONEN

Forssan lehti. Kolumni. 3.3.2024

Kuhmon malli kertoi, miten hajauttaa sähkön tuotantoa puuvoimalla

Tammikuun paukkupakkaset, tuulimyllyjen tauot, aurinkopaneelien vähävaloiset päivät ja ydinvoimaloiden yllättävät huoltoseisokit panivat taas ajattelemaan hajautetun sähkön tuotannon lisävaihtoehtoja. Pörssisähkökin poukkoilee ennen näkemättömällä tavalla.

Joensuun yliopistossa kehitettiin 1992 energiatavoitteinen puunjalostusohjelma. Lisäsähkön tarve oli tullut metsäteollisuudesta, etenkin kuumahierteeseen perustuvista uusista paperitehtaista. Vielä 1990-luvulla usko painettujen sanomalehtien ja aikakauslehtien nousuun oli melkoinen.

Energiatavoitteinen puunjalostusohjelma pohjasi yhtäältä tehostettuun sahateollisuuteen ja toisaalta uuden ajan sellutehtaisiin. Ohjelmassa uumoiltiin, että ehkäpä metsäteollisuuden ei jatkossa tarvitsekaan ostaa sähköä. Sähköä voinee uudella tekniikalla tehdä myös metsäteollisuuden sivutuotteista.

Ohjelman iskusana oli puuvoima. Metsäteollisuudessa sähköksi ja lämmöksi muuntuvat lisähakkuiden sivutuotteina saatavat kuori, puru, hukkapalat ja sellun kylkiaine ligniini.

Metsätaloutemme pääpaaluksi tuli talousmetsien hakkuiden lisääminen 20 miljoonalla kuutiolla vuodessa. Markkinahakkuut nouskoot 1990-luvun alun tasolta, 44 miljoonasta kuutiosta 64 miljoonaan kuutioon. Vuonna 2022 olimme tasolla 75 miljoonaa kuutiota.

Puunjalostuksen ensimmäinen paalu oli nostaa sahaus silloisesta aallonpohjastaan 5,9 miljoonaa sahakuutiota vuodessa, yli 10 miljoonan kuution. Vuonna 2022 mänty- ja kuusisahatavaramme tuotanto oli yhteensä 11,2 miljoonaa kuutiota.

Sahateollisuuden malliksi tuli 1992 valmistunut Kuhmon sahan ja voimalan yhdistelmä. Kuhmon malli oli ensimmäinen keskisuuri sahalaitos, joka alkoi myydä lankun ja laudan lisäksi myös sähköä ja lämpöä. Kuhmon mallia markkinoitiin 1990-luvulla hajautetun sähkön tuotannon malliksi eri puolille Suomea.

Puunjalostuksen toinen paalu oli nostaa sellun tuotanto 1990-luvun alun 4,9 miljoonasta tonnista 7,6 miljoonaan tonniin. Vuonna 2022 olimme tasolla 7,1 miljoonaa tonnia.

Selluteollisuuden malliksi tuli Stora Enson tehdas Enon Uimaharjussa. Tehtaan voimainsinööri Keijo Koivunen esitteli Enossa vierailleille metsäylioppilaille ekosähkön mallinsa. Hän laski, että uudella tekniikalla Enon tehdas ei tarvitse ulkopuolista sähköä ollenkaan. Sen sijaan uudella mallilla tehdas voi päästä sähkön tuotannossa aina 175 prosentin omavaraisuuteen.

Äänekosken vuonna 2017 valmistunut biotuotetehdas ylitti ennusteen. Äänekoski tuottaa sähköä 240 prosentin omavaraisuudella. Kemiin juuri valmistunut Metsä Fibren vielä suurempi biotuotetehdas pääsi sähkön tuotannossaan vastaavasti 250 prosenttiin.

Muutos energiatavoitteiseen puunjalostusohjelmaan kannatti. Ohjelma oli ainakin selluteollisuuden osalta menestys, niin metsätilallisille, teollisuudelle kuin koko kansantaloudelle.

Maakuntiin hajautettua sähköntuotantoa kaipaamme tulevien talvien pakkasiin. Puuvoiman kehittäminen 2020-luvulla hajautettuun sähkön tuotantoon on edelleen ajankohtainen. Kuhmon mallin voisi taas nostaa huoltovarmuuden pöydälle.

VELI POHJONEN

Kuhmolainen. Mielipide. 6.2.2024