Kyllä meillä olisi vielä annettavaa Afrikan metsätalouteen

    Suomalainen virallinen kehitysapu alkoi metsäapuna. Ensimmäinen hankkeemme käynnistyi 1965 Pohjois-Afrikan Tunisiassa, Remelin metsäkoulussa. Sen jälkeen metsäavun hankkeita vietiin Tansaniaan, Sudaniin, Etiopiaan, Sambiaan, Ugandaan ja muihin Afrikan maihin.

    Tällä vuosisadalla kehitysapumme on hiipunut. Metsäapua silti tarvittaisiin, sillä Afrikan maiden metsät jatkavat taas häviämistään. Esimerkiksi Etiopiassa luonnonmetsät kattavat enää yhden prosentin maan alasta. Tansaniassa puun tarve on luokkaa 50 miljoonaa kuutiota vuodessa. Maan jäljellä olevat metsät kasvavat vain 18 miljoonaa kuutiota vuodessa.

    Metsäavun pohjaksi kannattaa katsoa suomalaisten perhetilojen pitkän ajan historiaa. Kutsuimme 1800-luvun puolivälissä saksalaisen ylimetsänhoitaja Edmund von Bergin katsastamaan maamme metsät, hieman silloisen "kehitysavun" tapaan. Hänen raporttinsa oli tyly: ”Metsien hävittämisessä suomalaiset ovat tuiki taitaviksi oppineet”.

    Von Bergin ruotiva lausunto oli metsätaloutemme käänne. Vuonna 1886 annettiin tiukka laki: ”Metsää älköön hävitettäkö”. Perhemetsien paimeniksi perustettiin runsas 100 vuotta sitten Tapio ja metsänhoitoyhdistykset.

    Mitä tapahtui ajan saatossa? Tapion tie oli tuloksekas. Koulutuksen, neuvonnan ja metsämarssien ansiosta perhetilat oppivat metsänviljelyn ja -hoidon. Puusto alkoi kasvaa. Metsätaloutemme nousi hävityksen tilasta kestävyyden tilaan.

    Laskennallisesti olimme käännekohdassa ennen toista maailmasotaa. Vuonna 1937 puustomme oli alimmillaan, 1370 miljoonassa kuutiossa. Nyt puuston määrä on noussut tasolle 2550 miljoonaa kuutiota.

    Positiivinen muutos tapahtui nimenomaan päämetsissä: perhemetsissä. Vähäisemmät valtion metsämme ovat aina olleet riittävän kestävyyden tilassa.

    Tapion tiessä olisi mallia Afrikan metsätaloudelle. Samoin kuin 1800-luvun Suomessa, Afrikan metsätalouden ytimessä ovat yhä selvemmin pienviljelijät ja perhetilat. Vapaissa väkirikkaissa maissa valtion metsien merkitys on aina vähäisempi.

    Jo lähes metsättömiksi hakatut kehitysmaat tarvitsevat perhekeskeistä metsänviljelyä. Toinen vaihtoehto, yhtiöiden plantaasimetsät, johtaa usein maanvaltaukseen (land grabbing) ja ihmisoikeuksien polkemiseen. Afrikan yhtiömetsien ongelmista on jo 2010-luvulla kohuavia näyttöjä.

    Väkirikkaissa köyhissä maissa metsäalan kehitysavun hankkeet koskettavat aina maakysymystä, perhetiloja ja köyhän väestön oikeuksia. Maakysymys nousi pöydälle vuonna 2022 ehdotetussa Saharan ja Sahelin ilmastometsityksen hankkeessa.

    Etenkin Saharassa on tällä hetkellä väestöä vain vähän. Kun kastellut ilmastometsät muuttavat pienilmastoa, metsitetyt alueet alkavat vetää pienviljelijöitä puoleensa. He olisivat osa ilmastohanketta. Heille voisi jakaa maata samalla manttaaliperiaatteella kuin Suomessa jaettiin 1700-luvun isojaosta alkaen. 

    Lämpenevä maapallo odottaa massiivista ilmastometsitystä. Suomalaisesta Tapion tiestä voisi ottaa siihen mallia. Kyllä meillä olisi vielä annettavaa Afrikan metsätalouteen.

VELI POHJONEN

Iisalmen Sanomat. Mielipide. 31.10.2024

Biohiilelle tulisi antaa ilmastokamppailussa leijonan osa

    Kasvihuoneilmiön torjunta ei onnistunutkaan fossiilipolttoaineiden päästömaksuilla. Ilmakehän hiilidioksidin pitoisuus ja maapallon keskilämpötila jatkavat nousuaan. Vaikka Suomen kesäsää on ailahdellut, kesäkuu oli taas mittaushistorian lämpimin Länsi-Euroopassa.

    Ilmastokamppailumme on syytä hakea uutta suuntaa. Odotamme sitä maaperän hiilihoidosta.

    Maapallon kokonaishumus on teollistumisen aikakaudella huvennut. Silti maaperän alkuainehiilellä on edelleen leijonan osa. Sitä on kokonaismäärältään (1500 miljardia tonnia) kaksi kertaa enemmän kuin alkuainehiiltä ilmakehässä (750 miljardia tonnia).

    Nopeimmin humuksen hiilivarastoa voisi lisätä biohiilellä. Se on maaperään lisättävää maanparannuksen jauhetta, joka on hapettomasti paahdettu niin että se muistuttaa lopputuotteena kivihiiltä. Biohiili ei kompostoidu. Se säilyy maassa satoja vuosia, jopa tuhansia.

     Biohiili on luontevin valmistaa hakkuutähteestä tai pienpuun hakkeesta. Tänään pääosa Suomen biohiilestä tulee kuitupuun koon kuusesta. Kun biohiilen tarve kasvaa, lisää raaka-ainetta voi tuottaa lehtipuiden lyhytkiertoviljelyllä.

    Nopein lisäbiohiilen vaihtoehto olisi yksivuotinen kuituhamppu. Sen biomassan sadosta 60 prosenttia on ns. ydinpäistärettä. Siitä on jo yliopistopiireissä paahdettu biohiiltä.

    Jauhettuna tai rakeistettuna biohiilen voi levittää peltoon maanparannuskalkin tai tuhkan tavoin. Biohiili parantaa maassa veden ja ravinteiden pidättymistä. Uuden ajan biohiili on luontaista väkevöidä kasvien ravinteilla, lietelannalla tai maaperän hyötysienillä ja mikrobeilla.

    Biohiiltä voi käyttää myös metsänviljelyssä, puun taimien istutuksen yhteydessä. Luontevaa on silloin käyttää samaa pottiputkea mitä istuttaessakin käytetään.

    Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäasemalla kokeiltiin biohiilen lisäystä tuhkan tavoin, viisimetriseksi varttuneeseen männikköön. Jo kolmen vuoden mittausten jälkeen männyillä olivat sekä paksuus- että pituuskasvu lisääntyneet.

    Biohiiltä lisätään jo kaupunkien puistopuiden istutuksessa. Biohiili vahvistaa puistopuiden juuriston kykyä haravoida maaperään valuvien hulevesien jäteravinteita.

    Biohiilen lisäyksellä metsäpuille voi myös kompensoida hiilidioksidin päästöjä. Nehän osaltaan lasketaan tänään metsätaloutemme ilmastohaitaksi.

    Maaperän humuksen hoitoa tulisi kehittää ilmastokamppailun kuohuttamassa Suomessa. Jos meidän hiilidioksidimme päästö- ja nieluvirrat ovat epätasapainossa, sen korjaamisessa tulisi keskittyä siihen missä hiilidioksidia (alkuainehiiltä) on eniten, eli maaperään.

    Kampanja Hiiltä metsään - biohiilenä - sopii erityisesti metsien Suomeen. Pääosa maapinta-alastamme on metsämaata. Meillä riittää biohiilen raaka-ainetta.

    Meillä on päästöjen ja nielujen tasapainon saavuttamisessa paaluvuosi 2035. Jotta pääsisimme tuona vuonna hiilidioksidin päästöjen ja nielujen tasapainon tilaan, biohiilelle tulisi antaa kamppailussa leijonan osa. Hiiltä metsään kampanja voisi rauhoittaa Ilmastokamppailuamme. Se voisi olla esimerkkinä myös muille EU-maille.

Veli Pohjonen

Viisipiikkinen - Viiden Kunnan Sanomat. Mielipide. 7.8.2025

Metsien avo-ojitus tiensä päässä

    Metsäkeskustelumme mukaan metsiemme hiilinielut olisivat romahtamassa. Se näkyisi metsien puuston kuutiokasvun hiipumisena. LUKEn tilastojen mukaan ennakkohavainto tästä on mittauksissa saatu.

    Puustomme kasvu on kaksinkertaistunut 1900-luvun alkupuoliskoon verrattuna. Kaudella 2014-2018 saavutimme ennätyksen 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Mutta kaudella 2019-2023 kasvu putosi tasolle 103 miljoonaa kuutiota vuodessa.

    Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari opettI 1950-luvulla, että metsiemme silloinen heikohko kasvu johtui pääosin kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. 

    Huikari osoitti väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

    Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Puu alkoi kasvaa, kun maaperän vesitalous saatiin puille ihanteellisemmaksi.

    Metsiin kaivettuja avo-ojia oli alun perin tarkoitus kunnostusojittaa säännöllisesti. Huikari opetti, että metsän ojituksessa tärkeintä on pitää maaperän vesi liikkeessä, ei poistaa sieltä vettä. Liikkuva vesi tuo puiden juurille koko ajan kasvun tarvitsemia ravinteita.

    Vuotuinen kunnostusojitus alkoi 1950-luvun alussa, muutamia vuosia varsinaisen ensiojituksen jälkeen. Vuonna 1953 metsiämme kunnostusojitettiin tasolla 6300 hehtaaria.

    Kunnostusojituksen huippu 82662 ha/v saavutettiin vuonna 2001. Sen jälkeen kunnostusojitus alkoi vähetä, ensin hitaasti mutta 2010-luvulla kiihtyen. Vuonna 2024 kunnostusojitimme enää 6315 hehtaaria. Pudotus on paluu 1950-luvun alkutasolle.

    Ovatko ojitetut kangasmaamme taas vaarassa soistua? Kunnostusojituksen hiipuminen taitaa näkyä myös metsiemme kasvun hiipumisena.

    Tällä vuosisadalla kunnostusojituksella on uusi haaste: tehostettu ravinteiden haravointi ja kierrätys. Emme halua metsäojien hulevesien ravinteiden valuvan enää tulva-aikana järviin ja meriin.

    Ratkaisu siihen on siirtymä uuden sukupolven metsien salaojitukseen. Jo salaoja sellaisenaan jarruttaa tulva-aikojen hulevesien ravinnevalumaa aivan eri voimalla avo-ojan valumaan verrattuna. Uudella tekniikalla ravinteiden poistoa voi edelleen tehostaa salaojaputkien verkoston alapäässä.

    Salaojitus oli itse asiassa Huikarin ojitusopin yksi osanen. Hän käynnisti jo 1949 Metsäntutkimuslaitoksessa ohjelman "Metsäojituksessa käytettävien salaojamallien tutkiminen". Menetelmä oli lupaava mutta se ei pystynyt talouslaskennassa yhtä huokeaan tulokseen kuin avo-ojitus.

    2020-luvulla salaojituskoneet ovat kehittyneet. Ojituksen talouslaskennan oheen ovat tulleet ympäristö- ja ilmastovaikutukset. Kunnostusojituksen muuntamiselle salaojitukseksi on tullut uuden ajan tarve. Avo-ojitus on tullut tiensä päätökseen.

    Ilmastokamppailun vuoksi olisi aika saada taas puustomme kasvu nousuun. Palaamalla tehokkaaseen metsänhoitoon pääsisimme metsiemme ja hiilinielujemme romahduskohusta eroon. Joko on aika uuden suometsiemme uuden sukupolven salaojitukselle? 

VELI POHJONEN

Ylä-Karjala. Mielipide. 18.9.2025

                                            Kuva 1. Kunnostusojitus Suomessa. Lähde: LUKE

Kuva 2. Puuston kokonaiskasvu Suomessa 1920-luvulta lähtien. Lähde: LUKE

Kehitysapu voi edetä myös menestystarinaksi

    Vuonna 1911 saksalainen koneinsinööri, Rudolf Diesel kertoi kokeesta, jonka hän oli tehnyt keksimällään moottorilla. Diesel oli ruiskuttanut moottorinsa sylinteriin öljypohjaisesta viljelykasvista puristettua öljyä. Moottori lähti käyntiin.

    Diesel ennusti: "Vaikka kasviöljyn käyttö moottorissani voi näyttää vielä tulevaisuuden unelmalta, ennustan vakaassa uskossa, että tämä voi helpottaa maatalouden kehittymistä niissä maissa, joissa öljykasveja voi viljellä".

    Ennustus ei kuitenkaan toteutunut vielä hänen aikanaan. Kasviöljyn eli biodieselin käyttö polttomoottoreissa jäi halvan fossiiliöljyn varjoon.

    Kauko-Idän maissa etenkin Malesiassa ja Indonesiassa bioenergian maatalous lähti 1900-luvun loppupuolella kehittymään Rudolf Dieselin ennustuksen mukaan. Kyseessä on viljelty öljypalmu ja sen hedelmistä valmistettu biodiesel.

    Öljypalmu on alun perin kotoisin Länsi-Afrikan metsistä. Afrikkalaiset ovat sitä hyödyntäneet luontaispuuna jo 4500 vuoden ajan. Jo vuonna 1848 silloiset Hollannin kehitysapulaiset toivat öljypalmun Afrikasta Indonesian maa- ja metsätaloudelle. Öljypalmun viljelytalous alkoi kehittyä, ensin hitaasti mutta biodieselin ilmastokysynnän myötä lopulta vauhdikkaasti.

    Peltometsäviljelyn periaatteella kasvatetun öljypalmun satoisuus on ylivoimainen. Kun lauhkeiden maiden rypsistä saadaan keskimäärin 800 kiloa öljyä hehtaarille vuodessa, tropiikin öljypalmusta saadaan 3800 kiloa.

    Länsimaiden antamaa kehitysapua verrataan usein Kankkulan kaivoon, mihin rahaa vain kaadetaan tolkuttomasti, mutta mitään ei köyhässä avunsaajamaassa tapahdu. Öljypalmun historia kertoo, että kehitysavusta voi tulla myös menestyksekäs tarina.

    Vielä 1970-luvulla Malesia ja Indonesia olivat myös Suomen kehitysavun ehdokasmaita. Indonesiaan metsäapua sitten muutaman vuoden annoimmekin. Tänään Malesia ja Indonesia eivät eurooppalaista kehitysapua enää kaipaa. Maat ovat meidän normaaleja kansainvälisiä kauppakumppaneitamme. Ostamme maista palmuöljyä.

    Öljypalmun viljely mainitaan toisaalta usein ympäristölle tuhoisana, luontaisia sademetsiä hävittävänä toimena. YK:n 2022 Montreal -kokous ohjeisti suojelemaan vähintään 30 prosenttia maa-alasta, myös sademetsistä. Näin luonnon monimuotoisuus säilyy. Kun tämä ehto toteutuu, tropiikin maat voivat jatkaa öljypalmun tiellä.

    Öljypalmun kannustamana maatalous kehittyy nyt ilmastokamppailun myötä näissä tropiikin alun perin köyhissä maissa. Kehitys siellä menee Rudolf Dieselin ennustuksen mukaan. Häntä voi pitää sekä kehitysavun että vihreän siirtymän esi-isä.

    Dubain 2023 ilmastokokouksen biodieseliä tukevien päätösten mukaan sopivien öljykasvien viljelyä olisi syytä kehittää myös Euroopassa, Suomi mukaan lukien. Eiköhän meilläkin olisi jo tarve siirtyä Rudolf Dieselin bioaikaan vaikkapa rypsidieselillä.

VELI POHJONEN

Iijokiseutu. Kolumni. 17.9.2025

Nyt on vuoro Metsä 2050-ohjelmalle

    Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Timo Kalli pyysi vuonna 1998 Joensuun yliopiston tutkijoilta ehdotusta seuraavan neljännesvuosisadan metsäohjelmaksi.

    Tutkijat kirjasivat Metsä 2025 -ohjelmaan kolme keskeistä tavoitetta: metsätaloutemme tulisi perustua pysyvästi eettiseen kestävyyteen, metsätilojen tulisi jatkaa tehostetun metsänhoidon linjalla ja valtakunnallisen puuston kasvumme tulisi jatkaa nousuaan. 

    Tavoitteet taidettiin saavuttaa vain osittain. Ne ovat silti tärkeämpiä vuosi vuodelta, kun metsäkiistely kiihtyy ilmastonmuutoksen myötä.

    Eettinen kestävyys takaa sen, että metsämme säilyvät sukupolvelta toisella. Maa- ja metsätalous täyttää eettisyyden kestävyyden ehdon silloin, kun se ottaa huomioon sekä ihmisen että luonnon. Eettisyys ottaa ensisijaiseen rooliin luonnosta toimeentulonsa saavan ihmisen, ja toissijaiseen rooliin luonnon itsensä.

    Tähän kannustaa myös nykyinen, kansainvälinen viljele ja varjele -periaate. Olemme Kanadan Montrealin 2022 YK-kokouksessa sitoutuneet suojelemaan maa-alastamme 30 prosenttia. Viljelyn osuus on silti suurempi, 70 prosenttia.

    Metsiemme puuston kasvu painui alimmilleen, tasolle 54 miljoonaa kuutiota vuodessa juuri ennen toista maailmansotaa. Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari opetti 1950-luvulla, että heikohko kasvu johtuu osaksi kangasmetsiemme soistumisesta. 

    Soistumiselle oli saatava loppu. Se tapahtui ojittamalla. Puu alkoi ojikoilla kasvaa. Ja niinpä metsiemme kasvu ampaisi nousuun 1970-luvulla. Pääsimme yli 100 miljoonan kuution vuosikasvun vuonna 2006.

    LUKEn tuore tilasto kertoo, että viimeisen kymmenen vuoden aikana jotain kasvua hidastavaa on kuitenkin tapahtunut. Vuoden 2016 tasolla keskimääräinen vuosikasvu oli korkeimmillaan 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Vuoden 2021 tasolla lukema on 103 miljoonaa kuutiota vuodessa.

    Lukemat ovat mielenkiintoisia, kun niitä vertaa pääministeri Juha Sipilän vuonna 2019 antamaan metsätalouden tulevaan tavoitteeseen: "Pystymme lisäämään puun käyttöä kestävästi, kunhan pidetään samaan aikaan huoli siitä, että vuonna 2050 meillä kasvaa 150 miljoonaa kuutiota puuta vuodessa."

    Jotta tähän pääsemme, meidän on palattava kohennetun metsänhoidon suuntaan. Esimerkiksi ojitetut metsämme kaipaavat uuden sukupolven kunnostusojitusta.

    Yksi metsiemme tulevan lisäkasvun mahdollisuus on hoitaa maaperää biohiilellä niin, että havupuuston maaperän ravinteiden ja mikrobiston tila kohenevat. Puuston kasvun myötä maaperän hiilivarasto kasvaa. Maahan lisättävä biohiili on myös ilmastokirjattavissa sellaisenaan. 

    On aika uuteen Metsä 2050 -ohjelmaan. Sitä kaipaa metsäteollisuutemme. Sitä kaipaa ilmastokamppailumme. Mutta etenkin sitä kaipaa nyt velkaantumalla hiipuva kansantaloutemme.

VELI POHJONEN

Kainuun Sanomat. Mielipide. 12.9.2025.

Jatkuva metsänhoito kuuluu myös jatkuvaan kasvatukseen

    Jatkuva kasvatus on osa jatkuvaa metsäkeskusteluamme. Luontojärjestöt tekivät jo 2018 aiheesta eduskunnalle kansalaisaloitteen. Tavoite oli lopettaa avohakkuut metsähallituksen mailla ja siirtyä pysyvästi peitteisen metsän kasvatukseen. Tänään talousmetsien avohakkuista väitetään tulleen Suomelle mainehaitta.

    Jatkuva kasvatus on sanontana hieman suppea, koska menetelmään kuuluvat myös jatkuvat hakkuut. Menetelmää kutsuttiin aiemmin poimintahakkuuksi eli harsinnaksi. Tieteellisen tarkan termin menetelmälle antoi 1984 metsäprofessori Peitsa Mikola. Kyseessä on metsänhoidollinen harsinta.

    Jatkuvaan kasvatukseen kuuluvat siis myös jatkuvat metsänhoidon työt. Metsänhoidon tarkoitus on ollut aina puun tuotannon lisääminen, kestävyyden periaatetta noudattaen.

    2000-luvun puolella kehittynyt metsätiede on osoittanut, että jatkuvasti kasvattaen on mahdollista yltää samaan puun kasvuun ja hakkuumäärään kuin avohakkuiden lohkometsätaloudessa. Se edellyttää jatkuvaa metsänhoitoa.

    Jatkuvan kasvatuksen vaihtoehdolla, lohkometsätaloudella on silti yksi etu: istutustaimien kasvinjalostus. Jalostettujen taimien istuttamista suositellaan pääosin avohakkuun maille, harvemmin jatkuvan kasvatuksen osaseksi.

    Nykymenetelmin voi risteyttää ja valita viljeltäväksi entistä nopeammin kasvavia puulajikkeita. Ja kun ilmasto hitaasti lämpenee, uuteen ilmastoon sopivampia, vauhdikkaampia lajikkeita kannattaa jalostaa etukäteen.

    Luonto kyllä risteyttää itsekin lajikkeita, jotka sopivat muuttuneeseen ekosysteemiin. Luonnon omassa kierrossa tähän menee kuitenkin satoja vuosia.

    Tuulenkaadon aukkojahan jatkuvaan kasvatukseenkin tulee. Niille voisi istuttaa jalostettuja, entistä nopeakasvuisempia taimia, tyypillisesti kuusta. Taimien kasvua voi tänään entisestään vauhdittaa lisäämällä niille maaperän elinvoimaa parantavaa biohiiltä.

    Biohiilellä voisi kohentaa hieman tuhkalannoituksen tavoin myös karulla maalla kasvavien nuorten mäntyjen kasvua. Tästä on jo näyttöä Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäaseman kokeessa. 

    Jatkuvaan metsänhoitoon sopii myös pystykarsinta. Samalla kun oksattoman laatutukin osuus nousee, valoisuus metsämaassa kasvaa alaoksien vähetessä. Uusien taimien kasvuun lähtö vauhdittuu.

    Pääosa tavallisia metsätilallisia ei ole vielä jatkuvaan kasvatukseen syttynyt. Heille avohakkuu on tänään yksinkertaisin tapa myydä puuta nopeasti ja paljon. Metsänviljelyn menetelmät taimikonhoitoineen on opittu, ja ne tuovat säännöllistä työtä metsätiloille.

    Avohakkuista luopuminen on jo arkipäivän vaihtoehto. Metsähallituksen osalta ratkaisu on yksinkertainen. Kyse on valtion päätöksestä omissa metsissään.

    Yksityismetsien osalta ongelma on monimutkaisempi. Pakkokeinoja metsätilalliset eivät halua. Miten kannustaa metsätiloja vapaaehtoiseen muutokseen?

    Muutokseen voisi ottaa mallia 1900-luvun puolivälin metsänparannuksesta. Siirtymä uuden sukupolven metsänhoidolliseen harsintaan on samantyyppinen, pitkäaikainen metsänhoidon muutos kuin metsänparannuksen varoilla, valtion myöntämillä lainoilla rahoitettu soistuvien metsien ojituksemme.

    Metsäojitukseenkin metsätilalliset tarttuivat, kun yhteiskunta tuli metsänparannuslainalla vastaan. Onko 2020-luvun metsätalous jo valmis 1900-luvun mittaluokan muutokseen, jatkuvaa metsänhoitoa korostavaan metsän jatkuvaan kasvatukseen?

VELI POHJONEN

Koti-Lappi. Kolumni. 24.9.2025