Friday, August 22, 2025

Vesametsätaloudelle koittamassa uusi aika - puubiomassaa saamme nopeasti

    Nykykohu talousmetsien puuston riittävyydestä alkoi 2010-luvulla, ilmastokiistelyn myötä. Kohu kiihtyi, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi 2022. Ennen Ukrainan sotaa metsäteollisuutemme raakapuusta 13 prosenttia oli peräisin Venäjältä.

    Puun riittävyys tarvitsee varautumista monipuolisempaan metsätalouteen. Tarvitsemme havumetsien lisäksi myös lyhyen kierron vesovia lehtipuita.

    Vastaavia huolia on ollut ennenkin. Niihin on ollut tapana vastata tutkimuksella. 

    Näyttävä esimerkki oli Suomen Itsenäisyyden Juhlavuoden Rahaston (SITRAn) vesametsiä tutkiva 1970-luvun hanke ”Suomen nopeakasvuisimmat metsät”.

    SITRAn visioista näki pisimmälle Helsingin yliopiston Malminkartanon tilanhoitaja Matti Kares. Hän esitti 1976 maatalouden vuotuisilla neuvottelupäivillä, että viljelisimme pelloilla myös nopeakasvuisia lehtipuita. Puumassan voisi puida pellolta teollisuudelle jo 2-5 vuoden kierrolla.

    Ajatus eteni MTK:n pöytiin. Silloinen puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsätilallinen, kannusti 1977 tuottajia viljelemään sopivilla pelloillaan lyhytkiertopuita.

    Viljelymaata lehtipuille oli tarjolla ennen EU-aikaa, kun maataloutemme oli sitkeässä ylituotannossa. Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui 1992 miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

    Vesametsien peltoviljely ei kuitenkaan sopinut EU:n maatalouteen. Liittymisemme unioniin 1995 kyllä poisti perinteisten maatalouskasvien ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle. 

    Neljännesvuosisadan EU-kautemme näyttää nyt, että muuttuivatkin ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi. Niitä oli vuonna 2022 yhteensä 122000 hehtaaria. Se on 5,4 prosenttia koko peltoalastamme. Näille pelloille on nyt uusi tarve.

    Suomen metsien keskikasvu on Luken tuoreimman tiedon mukaan 4,5 kiintokuutiota vuodessa hehtaarilta. Vesametsien käytännön viljelmillä pääsee helposti 3-4 kertaa yli tämän, yli 15 tai jopa 20 kiintokuution (kuva)

    Kenttäkokeissa mitattu vesametsätalouden kasvun ennätys on 85,8 m3/ha/v, koripajulla vuodelta 1989 (viite). Suomen puiden vuotuisen pituuskasvun ennätys on mitattu vastaavasti siperianpajulla: 4,7 metriä kesässä, vuonna 2013.

    Vesametsätaloudella on myös erikoinen ilmastoetu. Kun tiheässä kasvava lehtipuun vesakko avohakataan muutaman vuoden välein, automaattisesti uudistuvalla vesametsällä on jo juuristo valmiina. Se varastoi hiiltä maaperään kestävän kerryttävästi, aivan eri tavalla kuin avohakattava havumetsä.

    Ilmastokriisi ja Ukrainan sota loivat jo puoli vuosisataa tunnetulle vesametsätaloudelle uuden näkymän. Voimme nopeasti viljellä ja kasvattaa puubiomassaa metsättömillä luonnonhoidon pelloilla.

    Monipuolistamalla metsätalouttamme saamme nopeasti lisää raaka-ainetta sellu- ja kartonkiteollisuudelle. Ratkaisu talousmetsien puun riittävyyden kiistaan on siis jo olemassa.

VELI POHJONEN

Käsikirjoitus 29.5.2023

Viite:

Pohjonen, V. 1995. Puun lyhytkiertoviljely pelloilla. Julkaisussa: Hytönen, J. & Polet, K. (toim.) Peltojen metsitysmenetelmät. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 581: 180–211.

Kuva: Lyhytkiertoviljelyn (siperianpaju) metsää Pälkäneellä elokuussa 2021. Kasvu luokkaa 15-20 m3/ha/v.




No comments:

Post a Comment