Maataloutemme perustui alkujaan tuotantotalouteen. Viljelijät pyrkivät jo varhain kasvattamaan hehtaareillaan mahdollisimman satoisasti ruokaa tai rehua. Tätä tukevaa runkoa tarvittiin esimerkiksi Nälkämaan selviytymiseen historiansa vaiheista.
Tuotantotalouteen kytkeytyi maahenki. Se kannusti tehokkaisiin menetelmiin ja pyrkimykseen runsaaseen satoon. Ketju oli suorassa suhteessa maatilan hyvinvointiin.
Maahengen tapainen metsähenki kehittyi runsas 100 vuotta sitten maatilojen metsänkasvatukseen. Viime vuosisadalla tuotantotalous näkyi pinopuun myyjälle puun suhteellisesti parempana myyntihintana verrattuna nykyaikaan. Esimerkiksi hivenen kookkaamman karjatilan viljelijä saattoi pitää edistyneestä metsänkasvatuksestaan kortistoa. Hän mittasi vuosittain, kuinka monta pinokuutiometriä myytävää puuta tarvittiin uuden lisätraktorin hankkimiseen.
Tuotantotalous synnytti maatiloilla keksintöjä. Ne vahvistivat pienyrittäjyyttä. Se virisi länsimaissa tuotantotalouden pientiloilla, kasvoi ja levisi kyliin ja kaupunkeihin. Tämän seurauksena näemme vieläkin erilaisia konepajoja matkustaessamme eri puolilla Suomen maaseutua.
Toinen maatalouden linja, tukitalous syntyi Yhdysvalloissa 1933. Presidentti Franklin D. Roosevelt antoi silloisen lamakauden aikoihin kansakunnalleen maatalouden tukiasetuksen. Se käynnisti USA:n viljelijöiden avustuksen, maatalouden säätelyn vuotuisilla hehtaarimaksuilla.
Eurooppa otti Yhdysvalloista mallia. Varsinaisesti tukitalous alkoi Euroopassa kuitenkin vasta 1962. Se alkoi kehittyä Euroopan unionin rahalliseksi mahtiosaksi. Vuonna 1985 unionin budjetista 73 prosenttia ohjattiin maatiloille maksettaviin maataloustukiin.
Myös Suomi alkoi kehittää omaa tukimaatalouttaan. Mittavasti kytkeydyimme siihen 1995 alkaneella EU-kaudellamme.
Tukitalouden nyrkkisääntö maataloudellemme on tänään: puolet peltohehtaarin bruttotulosta tulee hehtaaritukena, puolet tulee tuotannosta. Meneekö tilallisen arkiajastakin jo melkoinen osuus kirjalliseen kamppailuun tukimyllytyksessä?
Siirtymä tukitalouteen hidasti maataloutemme kehittymistä. Yksityisyrittäjyys tehokkuutena, ja sen luomina keksintöinä ei enää kukoista maatiloillamme samassa suhteessa kuin tuotantotalouden aikoihin.
Viljelijöiden yrittäjähengen asemesta puhumme tänään heidän ahdingostaan. Tukihenki ei pystynytkään samaan kuin maahenki.
Viljelijöiden ahdinko näkyy maatilojemme vähenemisenä. Maatalousyrittäjiä oli vuonna 1995 koko Suomessa luokkaa 100 000 kappaletta, mutta vuonna 2024 enää 40871 kappaletta (maatalous- ja puutarhayritykset yhteensä).
Päivää kohti Euroopan unionin kaudellamme on pudonnut elinkeinostaan keskimäärin 5,6 maatalousyrittäjää. Luku on järkyttävä, kun sitä vertaa erääseen 1960-luvun puolivälin mauttomaan, poliittiseen vaalilauseeseen: tapa talonpoika päivässä.
Metsätilojen osalta saimme Euroopan unionilta epämääräisen lupauksen, että liityttyämme unioniin saamme päättää itse metsätiloistamme, jatkavatko ne tuotantotiloina vai tukitiloina. Mutta kävikö näin, vai ovatko myös metsätilamme siirtymässä tukitalouteen?
Ainakin tuotantotalous ja maahenki, ja osittain metsähenkikin, ovat jo hiipuneet. Sekä maataloutemme että metsätaloutemme kaipaavat taannoista tukevaa runkoaan, tuotantotaloutta. Voisimmeko palauttaa sen sekä viljelijöiden maa- ja metsähengen? Ne kaikki elävöittäisivät ahdingon koettelemaa maaseutuamme.
Veli Pohjonen
Koillissanomat. Vieraskolumni. 17.6.2025.
No comments:
Post a Comment